Näin unta, että entinen poikaystäväni lähti laskemaan humalassa rinnettä alas (suksilla). Hän laski suoraan auton kylkeen sillä tavalla, että sukset menivät auton alle ja hän lensi siitä sitten eteenpäin. Me olimme ystävieni kanssa paikalla ja minä juoksin häntä auttamaan, mutta tilanne oli ylämäessä ja paikka oli niin liukas, etten päässyt hänen luokseen. Huusin vain ystävilleni, että soittakaa ambulanssi. Tässä paikassa, kun yritin päästä hänen luokseen, kaksi autoa ehti ajaa hänen päälleen, vaikka koitin huiskutella, että huomatkaa hänet makaamassa. Hän oli sen verta keskemmällä. Yksi autoista oli sellainen kaivuri, jolla oli sellaiset "liukuhihna" renkaat.
No vihdoin pääsin hänen luokseen, kun ne kaksi autoa oli ajanut yli ja sanoin, että soitettiin ambulanssi. Hän alkoi vastustelemaan ja huusin vihaisesti, ettei saa liikkua. Hän kysyi kuka siinä on ja kääntyi minuun päin niin hänellä oli sininen kommandopipo, joka peitti koko kasvot, mutta tiesin hänen tunnistavan minut.
Sen jälkeen ambulanssi tuli ja hänet vietiin. Me lähdimme kävelemään takaisin mökille jossa olimme. Mökkikeskuksen aulassa meidän piti kuitenkin kirjoittaa silminnäkijähavainnot. Minulle annettiin sellainen ihanan vihrä kortti, johon oli piirretty aurinko ja kirjoitettu jotain mutten nähnyt muuta tekstiä, mitä kortissa luki.
Olimme olleet mökillä jo edellisyön ja juoneet siellä, mutta me olimme nyt selvinpäin. Ennen kuin lähdimme kävelemään joudduin raahata jotain painavaa ilm omaa matkalaukkuani, jonka ensin tukin ihan täyteen ja jotkut yrittivät varastaa tavaroitani, jota sinne olin tukkimassa.
Todellisuudesta sen verran, että erosimme poikaystäväni kanssa maanantaina, koska luin hänen viestinsä ja hän oli tunnustanut rakkautta toiselle. MUtta unelle haluaisin selityksiä? Itse en osaa sitä tulkita..

Vastaukset 2
Vanhimmat
Sukset ja alamäki, oletko pitänyt poikaystävääsi jonkinlaisena perässähiihtäjänä?
No ex-poikaystäväsi on päättänyt vihdoinkin kulkea omia teitään ja humala alamäki antaa liikaa vauhtia, ja hän kolhiintuu pahasti (jopa kolme kertaa).
Sinä et voi häntä auttaa, eikä hän sinun apuasi kaipaakaan. Kaikkein vähiten haluaa sinun näkevän itseään avuttomassa tilassa (vastustelee amubulanssin tilaamista, sinua ei ole tuntevinaan ja on naamioitunut kommandopipoon)
Hän selviytyy kolhuista hengissä.
(Vihreän kortin aurinko)
Aivan kuin sinua onniteltaisiin siitä, että pääsit katalasta poikaystävästä eroon. Elämä jatkuu tästä lähtien huolettomampana. Oliko suhteenne myrskyisä?
Jokaisella meillä on oma taakkamme, sinäkin selviydyt yksin painavan matkalaukun raahaamisesta.
Unesi laukku on painava, koska et ole antanut sieltä kenenkään varastaa mitään.
Voisi tarkoittaa sitä, että taakkasi kevenee, kun jaat murheesi muille, eli
älä vatkaa tapahtunutta liian kauan. Ystäväsi ovat valmiita auttamaan sinua eteenpäin elämässä.
Muitakin selityksiä voi olla, mutta jotenkin unestasi tulee mieleen, että tämän tragedian kautta asiat muuttuvat sinun kohdallasi onnellisempaan suuntaan.
Onnittelukortin tapaisen tulkitsisin niin, että älä missään tapauksessa ota häntä enää takaisin.
Oi että ihana tulkinta ja voisi pitää niin täydellisesti paikkansa. Itse en olisi osannut unta näin tulkita, mutta sinun tulkintasi voisi kyllä liittää suoraan elämääni. Tuhannet kiitokset. Herätti taas minun ajatuksiani.
Uskon ja toivon myös, että asiat ovat muuttumassa parempaan suuntaan ja tämä oli ainoastaan se oikea suunta ja ratkaisua ja todellakin hän päätti kulkea omia teitään selvittämällä onko tällä naisella kenelle hän viestit lähetti tunteita häntä kohtaan. Lisäksi hän ei kykene minua kohtaamaan eron jälkeen, kun ajattelee tuntevansa niin suurta surua, joten sekin meni oikein.
Niin ja minä tosiaan aion selvitä matkalaukkuni kanssa ja johan taakkaa onkin jo jaettu. Oi kiitoksia sinulle, vaikutat herttaiselle ihmiselle.