Taksihinnat

sfjvåfvåvjådb

Ajelin tällä viikolla Tallinnassa taksilla useita kertoja ja silmiinpistävää oli hintojen suuri vaihtelu samalla matkalla. Halvin vei Virun edestä satamaan 60 kruunulla(noin 4,00e) ja kallein oli 190 kruunua(noin 12,66e), matka siis sama, noin 1,5 kilometriä. Mittarilla ajettiin.
Suomessa sama matka maksaa noin 7,00 euroa, eli suomessa taksi maksaa saman verran kuin Tallinnassa keskimäärin.

Virolaisten palkkataso on kuitenkin alle puolet suomalaisten keskimääräisestä palkkatasosta, eli jos taksin hinta suhteutetaan paikalliseen elintasoon niin Virolaisilla on huomattavasti kalliimmat taksit kuin suomalaisilla.

Suomen taksitaksojen taso olisi saatava nostettua Virolaisten tasolle, niin jälkeen jääneet taksat suomessa on.

25

1784

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vapaa hinnoittelu

      Tallinnassa on vapaa taksi, kuka tahansa voi perustaa taksifirman. Niitä perustettiinkiin alkuu huikeita määriä, pian kuitenkin niitä putosi pois konkurssien myötä. Tällä hetkellä siellä on isot määrät usean auton/usean kymmenen auton yhtiöitä joissa kuskit usein vuokraavat kaluston vakuutettuna/varusteltuna.

      Mulla on siellä muutama frendi taksarina, eivät kovin ruusuisia kuvia ammatistaan anna, tulot ovat minimaalisen pieniä.

      Tälläkin palstalla on jotkut, useinmiten maallikot, kuorossa huutaneet : TAKSIT VAPAAKSI; HINNAT HALPENEE!

      Kuten kertomistasi hinnoista ilmenee, on taksilla ajo Tallinnassa varsinkin omille kansalaisilleen huomattavan kallista vrt: palkkataso/taksin hinta.

      Että huudelkaapas vielä taksien vapauttajat halpenevista hinnoista.......

      • suomessakin

        Turistihinnat kuten tallinnassa; Lentoasemalta kun lähdet rävähtää heti 2 euroa päälle.
        Osaa ne vantaalaiset taksitkin vedättää, toisille jopa ennakkolisä..

      • fbfddddd
        suomessakin kirjoitti:

        Turistihinnat kuten tallinnassa; Lentoasemalta kun lähdet rävähtää heti 2 euroa päälle.
        Osaa ne vantaalaiset taksitkin vedättää, toisille jopa ennakkolisä..

        on vantaalla se välistävetäjä. Takseille kyseinen maksu on läpikulkuerä.

      • Air-sepi
        fbfddddd kirjoitti:

        on vantaalla se välistävetäjä. Takseille kyseinen maksu on läpikulkuerä.

        se menee taxipointille mikä on vantaan taksi oy;n omistama yhtiö joka on hoitanut hienosti vantaalaisten taksien asiat. Missä on parhaiten hoidettu autoilijoiden asiat? Tietysti vantaalla. Me autoilijat omistamme ko. yhtiön ja saamme osinkoa huomattavan paljon joka vuosi. Muualla maassa ei todellakaan hoideta asioita näin hyvin!

      • vaerver
        Air-sepi kirjoitti:

        Miten tappiota/lähes nollatulosta tekevä yhtiö jakaa huomattavia osinkoja? Finavia on osakkaana pointissa ja omistaa maa-alueet ja kiinteistöt pointin käyttämillä alueilla.

        Ennen puomisysteemiä Vantaan taksit maksoivat yksin kovaa vuokraa suoraan ilmailulaitokselle lentoaseman taksialueista. Nykyisessä järjestelmässä kaikki jotka käyttää, maksaa. Onhan se Vantaalaisten taksien kannalta parempi että muutkin osallistuu kustannuksiin.

      • artisti maksaa
        vaerver kirjoitti:

        Eli ymmärsinkö oikein, että espoon jA HELSINGIN TAKSIT ´kartuttavat vantaantaksi oy:n kassaa josta vantaalaiset taksit saavat osinkoja.

        Voi helvetti että sylettää ja niillä mulkuilla on vielä etuajoikeus lentokentällä!

      • otsaa
        vaerver kirjoitti:

        Miten tappiota/lähes nollatulosta tekevä yhtiö jakaa huomattavia osinkoja? Finavia on osakkaana pointissa ja omistaa maa-alueet ja kiinteistöt pointin käyttämillä alueilla.

        Ennen puomisysteemiä Vantaan taksit maksoivat yksin kovaa vuokraa suoraan ilmailulaitokselle lentoaseman taksialueista. Nykyisessä järjestelmässä kaikki jotka käyttää, maksaa. Onhan se Vantaalaisten taksien kannalta parempi että muutkin osallistuu kustannuksiin.

        Finaviako tuottaa tappiota,. suksi suolle.
        Jos oikeasti kerran vantaan taksi omistaa sen yhtiön joka kerää rahat meiltä ympäristön autoilta nin voi vittu tätä hommaa! Jätkät loisii muiden kustannuksella!
        Tuttuja vantaalla ja väittävät ainakin saavansa osinkoa ja ilmaisia kuukausia. Kyllä varmasti on vantaalaisten taksien kannalta parempi että muut maksavat ja vanukit elävät loisina vieden kaiken päältä!
        Rikollista toimintaa!!!

      • sthyy
        otsaa kirjoitti:

        Pointista oli kyse eikä finaviasta. Olisiko se sitten oikein että Vantaalaiset maksaa kulut mutta stadilaiset ja espoolaiset käy ilmaiseksi kuokkimassa? Näin kaikki jotka kenttää käyttää osallistuu kuluihin.

        Pointin taloustiedot on luettavissa inoasta ja finavia on pointin osakas.

      • reisumies
        fbfddddd kirjoitti:

        on vantaalla se välistävetäjä. Takseille kyseinen maksu on läpikulkuerä.

        Palasin matkalta ja menin ulkomaanterminalin 2-kerroksen tasanteelle, jonne asiakasta oli tuomassa Vantaan taxi. Auton vapauduttua kysyin matkaa Espooseen, kuski ketoi että sopii. Kuitenkin näin "lennosta" otetun taxin kuitissa luki lentokenttälisä 2€ ???? Meniköhän ihan oikein, kun auto tuli ilman mitään "puomiväylää / aluetta" tuodessaan edellisen pokan?

      • juupajuujaa
        reisumies kirjoitti:

        Metkaa, että kysyt sitä täällä? Kuka veti välistä? Etkö muka sitten selvittänyt asiaa paikan päällä, vaan "löysit" foorumin, jossa se oli pakko sanoa??

        Kyllä teitä provoilijoita riittää, varsinkin jos kyse on Vantaan autoista. Ettet nyt vaan olis kade...?

      • Finavialle
        juupajuujaa kirjoitti:

        Taitaa Vantaan taxit toimia kuten keskustapuolueen kukkaisrahastot!

      • lentokenttälisä
        juupajuujaa kirjoitti:

        Metkaa, että kysyt sitä täällä? Kuka veti välistä? Etkö muka sitten selvittänyt asiaa paikan päällä, vaan "löysit" foorumin, jossa se oli pakko sanoa??

        Kyllä teitä provoilijoita riittää, varsinkin jos kyse on Vantaan autoista. Ettet nyt vaan olis kade...?

        "Kirjoittanut: fbfddddd / 18.7.09 / klo 23:30
        Finavia on vantaalla se välistävetäjä.
        Takseille kyseinen maksu on läpikulkuerä."

        Pitääkö tosiaan paikkansa?

      • ostetaan finnavialta
        lentokenttälisä kirjoitti:

        "Kirjoittanut: fbfddddd / 18.7.09 / klo 23:30
        Finavia on vantaalla se välistävetäjä.
        Takseille kyseinen maksu on läpikulkuerä."

        Pitääkö tosiaan paikkansa?

        Lenttokenttälisät ostetaan fiinavialta. Taksarit ostavat joka ainoan lenttokenttälisän finnavialta hintaan 1,50€/kappale. Ottaessaan kyydin lentokentältä, perivät taksarit tämän asiakkaalta takaisin hintaan 1,50€/kappale.

        Mikäs muu tuo olisi kuin läpikulkuerä. Samoin kuin arvonlisävero, joka in lisätty hintoihin. Tuo 8% ALV tilitetään kokonaisuudessaan valtiolle. Taksarille ei tästä jää mitään. Paitsi vaiva....

      • finavialta ostaja
        ostetaan finnavialta kirjoitti:

        Lenttokenttälisät ostetaan fiinavialta. Taksarit ostavat joka ainoan lenttokenttälisän finnavialta hintaan 1,50€/kappale. Ottaessaan kyydin lentokentältä, perivät taksarit tämän asiakkaalta takaisin hintaan 1,50€/kappale.

        Mikäs muu tuo olisi kuin läpikulkuerä. Samoin kuin arvonlisävero, joka in lisätty hintoihin. Tuo 8% ALV tilitetään kokonaisuudessaan valtiolle. Taksarille ei tästä jää mitään. Paitsi vaiva....

        Lenttokenttälisät ostetaan fiinavialta.
        Taksarit ostavat joka ainoan lenttokenttälisän finnavialta hintaan 1,50€/kappale.
        - MISSÄ/MILLOIN TÄMÄ OSTO TAPAHTUU ?

        Ottaessaan kyydin lentokentältä,
        - MISÄ TÄMÄ KYYTIINOTTO TAPAHTUU ?

        perivät taksarit tämän asiakkaalta takaisin hintaan 1,50€/kappale.
        - VOIKO JOKU PERIÄ ENEMMÄN ESIM. 2€/KAPPALE ?

      • vaikeaa!
        finavialta ostaja kirjoitti:

        Lenttokenttälisät ostetaan fiinavialta.
        Taksarit ostavat joka ainoan lenttokenttälisän finnavialta hintaan 1,50€/kappale.
        - MISSÄ/MILLOIN TÄMÄ OSTO TAPAHTUU ?

        Ottaessaan kyydin lentokentältä,
        - MISÄ TÄMÄ KYYTIINOTTO TAPAHTUU ?

        perivät taksarit tämän asiakkaalta takaisin hintaan 1,50€/kappale.
        - VOIKO JOKU PERIÄ ENEMMÄN ESIM. 2€/KAPPALE ?

        Taksit ostavat matka oikeuksia päästäkseen hakemaan asiakkaita lentoasemalta. Matkat ostetaan Taxipoin Oy (nykyinen nimi) nimiseltä Vantaan Taksi Oy:n ja AirPro:n (Ilmailulaitoksen tytäryhtiö) yhteisisesti omistamalta yritykseltä. Matkat voi ostaa joko lentoasemalta tai netistä. Autoissa on "tagit" joista sisäänajo puomilla oleva tunnistin tietää, onko autolla matkoja jäljellä ja vähentää matkan ajettaessa puomista sisään. Mikäli poistuu alueelta ottamatta asiakasta asemalta puomilla vähennetty matka palautuu takaisin.

        Kyseinen maksu on nykyään 2€ ja sen periminen perustuu taksapäätökseen:6 §
        Lisämaksut,2) lentokenttälisä, joka on enintään yhtä suuri kuin se maksu, jonka taksi joutuu maksamaan päästäkseen lentokentällä matkustajaterminaalin
        alueelle noutamaan asiakasta.

        Lentoasemalla ja sen alueella ei ole kukaan saanut toimia vuosiin maksamatta siitä mitää, ei myöskään taksit. Kyseisellä maksulla ylläpidetään lentoaseman taksin ohjausjärjestelmää (ei varmaan ole halpa). Moniko asikas on käynyt siellä odotusalueella katsomassa millaiset järjestelmät niitä autoja sieltä asemille ohjaa? Mitähän mahtaa maksaa moinen maa alue lentoasemalta, jonne mahtuu muutama sata autoa odottamaan asikkaita?

      • ....
        vaikeaa! kirjoitti:

        autot jotka ovat maksaneet euron matkasta? Näitäkin autoja taitaa vielä olla?
        1,50e maksaneita on jo huomattavasti enemmän. Kuitenkin asiakkaalta peritään 2e? mihin se 0,50e-1e katoaa?

      • yhtiön osakas
        vaikeaa! kirjoitti:

        Taksit ostavat matka oikeuksia päästäkseen hakemaan asiakkaita lentoasemalta. Matkat ostetaan Taxipoin Oy (nykyinen nimi) nimiseltä Vantaan Taksi Oy:n ja AirPro:n (Ilmailulaitoksen tytäryhtiö) yhteisisesti omistamalta yritykseltä. Matkat voi ostaa joko lentoasemalta tai netistä. Autoissa on "tagit" joista sisäänajo puomilla oleva tunnistin tietää, onko autolla matkoja jäljellä ja vähentää matkan ajettaessa puomista sisään. Mikäli poistuu alueelta ottamatta asiakasta asemalta puomilla vähennetty matka palautuu takaisin.

        Kyseinen maksu on nykyään 2€ ja sen periminen perustuu taksapäätökseen:6 §
        Lisämaksut,2) lentokenttälisä, joka on enintään yhtä suuri kuin se maksu, jonka taksi joutuu maksamaan päästäkseen lentokentällä matkustajaterminaalin
        alueelle noutamaan asiakasta.

        Lentoasemalla ja sen alueella ei ole kukaan saanut toimia vuosiin maksamatta siitä mitää, ei myöskään taksit. Kyseisellä maksulla ylläpidetään lentoaseman taksin ohjausjärjestelmää (ei varmaan ole halpa). Moniko asikas on käynyt siellä odotusalueella katsomassa millaiset järjestelmät niitä autoja sieltä asemille ohjaa? Mitähän mahtaa maksaa moinen maa alue lentoasemalta, jonne mahtuu muutama sata autoa odottamaan asikkaita?

        "Autoissa on "tagit" joista sisäänajo puomilla oleva tunnistin tietää, onko autolla matkoja jäljellä ja vähentää matkan ajettaessa puomista sisään."

        Mitenkäs silloin, kun asiakas otetaa "lennosta" kakkostasanteelta, ilman että ajetään minkään laskuriportien läpi? Näin ollen siitä ei synny kulua taxille.
        Kuitenkin asiakaalta laskutetaan 2€ lentokenttälisä, tilittämättä kyseistä summaa.
        Paljonko tällaisia "ohareita" tehdään?
        Onko silloin kyseesä "petos"?

      • pakko myöntää
        yhtiön osakas kirjoitti:

        Sinä asiakkaana olet tässä tapauksessa mielestäni oikessa. Kuljettaja ottaessaan sinut kyytiin lennosta kakkostasanteelta ei ole mielestäni oikeutettu perimään tuota 2€ lisää, koska et astu kyytiin varsinaiselta taksiasemalta, jonne pääsemiseksi auton on maksettava tuo 2€.

        Sama koskee mielestäni ennakkotilauksia. Mikäli auto ei ole asiakkaan käytössä hänen haluaamaansa aikaan vaikka 06.00 vaan vasta 06.05 on oikeus ennakkolisän perimiseen mennyt. Auto ei ole ollut asiakkaan käytössä hänen haluaamaansa aikaan. Se, että asiakas on tilannut auton ennakkoon ei mielestäni ole kyseisen lisän perimisen peruste.

        Arvaan, että tästä tulee "niskaan" ja perusteet on seuraavat: Taksapäätöksessä sanotaan, että mikäli asiakas tilaa auton ennakkoon, saa siitä periä 6,15€ ennakkomaksun. Minä pitkänlinjan autoilijana taas tulkitsen asian niin, että oikeus kyseisen lisän perimiseen menee, jos auto ei ole paikalla siihen aikaan mihin asiakas on sen halunnut, oli syy mikä tahansa.

        Sama koskee lentoasemaa. taksapäätöksessä sanotaan, että lentoasemalta lähtevältä asiakkaalta saa periä saman summan, mitä auto on joutunut maksamaan päästäkseen hakemaan asiakkaan lentoasemalta. Mikäli asiakas lähtee lentoasemanalueelta sellaiselta paikalta, jonne pääsemiseksi hänen ei ole tarvinnut maksaa tuota maksua, ei sitä pidä myöskään asiakkaalta periä.

        T. Vantaalaista taksiautoilua vuodesta 1988.

      • A"siaka"s
        pakko myöntää kirjoitti:

        Näin on.
        Oli kiva tavata Vantaalaisia Varsovassa 1950 luvulla.

    • Tehnyt

      Olin lomamatkalla Saksassa, otin Lyypekissä taksin. Matka noin pari kilometriä ja kyytihinta oli 5,50 euroa ja kuskilla tuliterä 1300km ajettu Mersu.
      Stadissa jo pelkkä Avensiksen takapaenkille istuminen makasaa yli vitosen. Eikä toyotan rähjä ole siinä vaiheessa liikkunut vielä metriäkään. Ja nämä täkäläiset kusettajapirssarit valittaa kannattamattomuuttaan. Ja me asiakkaat niellään kaikki tamä paskanjauhanta. Helvetti mitä kusetusta. Minun puolesta saavat istua taksiasemilla ja -tolpilla kädet munissa vaikka tuomiopäiväänsä asti. Että siitä voi sitten repiä huumoria.

      • wsetrhtj

        sillä saksalaisella pirssillä 6km ja siitä pidemmälle niin alkaa jo eroa syntymään. Jo 25km matka saksassa on noin 20% kalliimpaa kuin Suomessa. Saksassa autot on huomattavasti halvempia kuin suomessa.

      • ...........

        Kanaria: Kaupungin sisäinen siirto 4€. Maantieajo: n. 1,5 kertainen suomen taksaan nähden.

        Suomessa on taksoitustapa erilainen: Perusmaksu on suurehko, vaan matkataksa on euroopan halvimpia.

        Tälle "Humioita"-tyypille: Voithan tietysti kävellä jos olet niin persaukinen! Mistähän johtuu, että juuri suomalaiseen taksariin ollaan tyytymättömiä?? Ulkolainen on AINA näiden itkupillien mielestä parempi, vaikka kusettaisi kuinka? Kateus? Miksi? En ymmärrä...

      • Sepi.

        Jos ala vapautettaisiin sääntelystä niin markkinat hakisivat aina oikean hinnan, joskus korkeamman, joskus alhaisemman, tilanteesta riippuen.

        Saksassa on alhaiset lähtömaksut mutta kilometri ja odotus veloitus kalliimpaa, siksi lyhyet matkat on halvempia. Suomessa keskimääräinen taksimatkan pituus on noin 10-15km, eli saksan hinnoittelu mallilla meidänkin taksat saataisiin nousemaan. Saksalaiset on olleet fiksumpia kun ovat tehneet sellaisen taksarakenteen joka alentaa kynnystä ottaa taksi mutta lopullinen hinta on kuitenkin ihan kohdallaan.

      • trwtbrtbt

        Eikös myös tuohon saksan hintaan nähden tallinnan hintataso ole todella kova kun ottaa huomioon viron elintason. Ja tyhmät suomalaiset pitää viroa halpana.

      • eiköhän tuo ole....
        trwtbrtbt kirjoitti:

        Eikös myös tuohon saksan hintaan nähden tallinnan hintataso ole todella kova kun ottaa huomioon viron elintason. Ja tyhmät suomalaiset pitää viroa halpana.

        ...vaan ihan pelkkää provoilua? Paskan jauhantaa. Pullshittiä? Sontaa? Kuka ottaa edes pikkasen näitä juttuja todesta? En minä ainakaan. Pelkkää paskaa! Tietysti, onhan täällä joitakin inttäjiä, jotka pää punaisena alkaa inttämään jonkun provoilijan kanssa. Ajanhaaskuuta....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ootko nainen noin mustis musta

      Onhan se toki imartelevaa kun olet kaunis ja kaikkea muutakin, mutta ehkä vähän kummallista, kun ei varsinaisesti olla t
      Ikävä
      91
      7505
    2. Sen kerran kun siellä käyn

      Voisit olla paikalla💚💛☘️
      Ikävä
      37
      3987
    3. Kumpa tietäisin. Miehelle.

      Vieläkö toivot jotain viestiä, vai suutuitko taas...kun...🤔
      Ikävä
      45
      3530
    4. Joel Harkimo ja Janni Hussi eroavat

      Tämä on ilon päivä 😊
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      2852
    5. Kauan säkin jaksoit

      Minun perässä juosta. Kunnes pahoitit mielen. Kuinka monta anteeksipyyntöä olet vailla? 🧐
      Ikävä
      40
      2672
    6. rakastan sinua!

      Tule ja ota, kasvetaan yhdessä paremmiksi ❤️❤️❤️❤️ kaikki anteeksi ❤️❤️❤️
      Ikävä
      45
      2502
    7. Sä olet nainen kuuluisa..

      ..etkä mitenkään hyvällä tavalla.
      Suhteet
      132
      2421
    8. Miksi kaipaat

      Ja olet elämässäni vielä kaiken tämän jälkeen? Eikö kaikki ole jo selvää välillämme?
      Ikävä
      29
      2319
    9. Askanmäessä Huippu esitys

      Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna
      Puolanka
      21
      2314
    10. Siis hetkonen

      Rakastetaankohan me kummatkin toisiamme, ja aletaan tajuamaan se pikkuhiljaa 🤯
      Ikävä
      45
      1982
    Aihe