Kesäkuun vaaleissa Euroopan parlamenttiin valitun Riikka Mannerin (kesk.) asuinpaikka on herättänyt keskustelua Varkaudessa. Manner ilmoitti Varkauden kaupunginvaltuuston kokouksessa kesäkuussa joutuvansa jättämään paikkansa kaupunginhallituksessa EU-pestin vuoksi. Valtuustotyöskentelyä hän kertoi edelleen jatkavansa.
Manner kertoo keskiviikkona julkaistussa Nurmijärven Uutisten haastattelussa asuneensa aviopuolisonsa kanssa Nurmijärven Klaukkalassa huhtikuusta lähtien. Tätä ennen hän kertoo asuneensa puolitoista vuotta Helsingissä.
Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston jäsenyys edellyttää, että valtuutettu on kirjoilla siinä kunnassa, jonka valtuustossa hän toimii. Manner on edelleen kirjoilla Varkaudessa ja kertoo käyvänsä Itä-Suomessa usein viikonloppuisin.
Lain mukaan kotikunta on kuitenkin pääsääntöisesti se kunta, jossa henkilö asuu. Jos henkilöllä on käytössään useampi kuin yksi asunto, kotikunta määräytyy muiden tekijöiden, kuten perheen ja työn perusteella.
Väliaikainen
asunto
Puhelimitse tavoitettu Riikka Manner kertoo, että hänen Nurmijärven kotinsa on väliaikainen asunto, jonka hän on hankkinut määräaikaisen työsuhteen vuoksi. Ensi vuoden alusta alkaen Mannerilla on Suomessa asunto ainoastaan Varkaudessa.
– Laki sanoo, että ihminen saa valita asuinpaikkansa, ja minä olen aina kokenut olevani varkautelainen, Manner selittää.
– Jatkan valtuuston jäsenenä ja uskon, että tämä on molemmin puolin hyvä järjestely.
Kesälomalta tavoitettu Varkauden kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Risto Husu (kok.) ei ole saanut ilmoitusta Mannerin muuttamisesta. Husu arvelee Varkauden asioiden hoitamisen olevan vaikeaa Nurmijärveltä käsin.
– Mutta hän tekee itse ratkaisunsa. Minun on tätä vaikea tässä vaiheessa kommentoida. Hänen kotikuntansa pitää tutkia syksyllä, jos aihetta on, Husu sanoo.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Eihän tällä kusipääpyrkyrillä ole selkärankaa myöntää, ettei valtuustohommat Brysselistä käsin hoidu! Kun mikä tahansa asema on saavutettu, siitä on vaikea luopua. Näin nämä toimii!
niin perkeleen tyypillistä kepulointia, ihmetyttä kanssa MITEN valtuustohommat sujuu Brysselistä samoin kuin tuo asuinpaikkakikkailu.
Jyrki Katainen asuu perheensä kanssa Espossa ja samalla istuu Siilinjärven valtuustossa kuin tatti, eikä se tunnu harmittavan ketään!
"Kotini on Kokkolassa", hän kertoi perjantaina puhelimitse Pohjanmaan junasta. "Käyn Kokkolassa niin usein kuin mahdollista, ihan joka viikonloppu en ehdi. Maanantaisin yritän olla, kun on valtuuston kokous."
Urpilainen nauttii kahden asunnon vuoksi korotettua kulukorvausta. Vaikka hän asuu enimmäkseen Helsingissä, hän katsoo olevansa korotettuun korvaukseen oikeutettu. "Jos toisin todetaan, sen mukaan sitten toimitaan."
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Kansanedustajien kulukorvaukset vaihtelevat/HS20090209SI1YO01s7s
-
Tietäähän sen, ettei kepulainen ole rehellinen. Ei varsinkaan kun on kyse (mukamas) Oivan löytölapsesta, Väykyn konsultoimasta ja Vanhasen tv:ssä lobbaamasta Klaukkalassa asuvasta savolaiseksi itseään kutsuvasta kepusta. Tuossa perusta rehellisyydelle on yhtä epävarma kuin pakastimesta kesähelteeseen siirretyn lumiakan yli yön kestäväksi ennustettu elinikä.
Varkautelaisuutensa vakuudeksi Riikka Manner ilmoitti osoitteekseen vanhempiensa osoitetiedot, vaikka asuu miehensä kanssa klaukkalalaisessa rivarissa. Kepussa valehtelu pitää aloittaa jo nuorena.
Mm. tuollaisia ajatuksia liikkui mielessä tänään polkiessani Pakilasta Klaukkalaan ja tietysti pikaisesti takaisin. Varminta on mielenrauhansa säilyttämiseksi toimia vanha-kapin tavoin ja valita fillarireitit Stadin hallinnollisten rajojen sisäpuolelta.
Tietäähän sen, ettei demukka ole rehellinen. Ei varsinkaan kun on kyse (mukamas) Paavon löytölapsesta, Paavon konsultoimasta ja Heinän tv:ssä lobbaamasta Helsingissä asuvasta Kokkolalaiseksi itseään kutsuvasta sossusta. Tuossa perusta rehellisyydelle on yhtä epävarma kuin pakastimesta kesähelteeseen siirretyn lumiakan yli yön kestäväksi ennustettu elinikä.
Kokkolalaisuuden vakuudeksi Urpi ilmoitti osoitteekseen jalasmökkinsä osoitetiedot Kokkolassa vaikka asuu miehensä kanssa Helsingissä. SDP:ssa valehtelu pitää aloittaa jo nuorena, että ehtii pitkälle nnenkuin lainkoura tavoittaa.