Mä en tahdo olla lihava, kosketeltavissa, normaali.
Voi kun ei ois mitään mistä muut vois puristella.
Tahdon mennä tuulen mukana, olla hento, siro keiju.
Valehtelen iloisella naamalla; kaikki on okei, pidän itsestäni, ei mulla ole ongelmaa ruuan kanssa, hyvin se menee. "Isi, syön kaverilla tai menen pizzalle!" Eikä kukaan epäile mitään.
Voispa leikata nämä likaiset höllyvät osat irti, ne tahrii vartalon. Miten kukaan voi syöpötellä näin, kun muualla nähdään nälkää?
Sorrun syömään kunnollisen lämpimän aterian.
Ja taas viillän ihooni merkin heikkoudestani.
Sorrun syömään herkkuja.
Ja taas poltan ihooni merkin säälittävyydestäni.
Riisun vaattet, katson muotojani peilistä.
Mitä näen?
Suuret rinnat; Oksettaa, tahdon irrottaa ne!
Vatsan, jossa on pieni pömppis; Oksettaa, imekää se ihra pois!
Isohkon takapuolen; Oksettaa, litistäkää se!
Isot reidet; Oksettaa, oksettaa, oksettaa, voisin leikata ne kokonaan pois!
Läimin rumaa läskiä, mun pitää satuttaa itseäni, oma vikani, itse ne vartalolleni söin.
Menen jääkylmään suihkuun istumaan.
Itken ja käperryn lattialle.
Tahdon kuolla siihen.
Kuihtua, lakastua, kuin kaunis, hento kukka.
Toinen puoli musta tahtoo pois tästä helvetistä, tahtoo apua, haluaa tän loppuvan.
Iso, vahva, manipuloiva puoli huutaa, käskee valehdella läheisille, nauttii kierolla tavalla tästä helvetistä, eikä koskaan tahdo tän loppuvan.
Voi kun ei ois mitään mistä muut vois puristella.
Tahdon mennä tuulen mukana, olla hento, siro keiju.
Valehtelen iloisella naamalla; kaikki on okei, pidän itsestäni, ei mulla ole ongelmaa ruuan kanssa, hyvin se menee. "Isi, syön kaverilla tai menen pizzalle!" Eikä kukaan epäile mitään.
Voispa leikata nämä likaiset höllyvät osat irti, ne tahrii vartalon. Miten kukaan voi syöpötellä näin, kun muualla nähdään nälkää?
Sorrun syömään kunnollisen lämpimän aterian.
Ja taas viillän ihooni merkin heikkoudestani.
Sorrun syömään herkkuja.
Ja taas poltan ihooni merkin säälittävyydestäni.
Riisun vaattet, katson muotojani peilistä.
Mitä näen?
Suuret rinnat; Oksettaa, tahdon irrottaa ne!
Vatsan, jossa on pieni pömppis; Oksettaa, imekää se ihra pois!
Isohkon takapuolen; Oksettaa, litistäkää se!
Isot reidet; Oksettaa, oksettaa, oksettaa, voisin leikata ne kokonaan pois!
Läimin rumaa läskiä, mun pitää satuttaa itseäni, oma vikani, itse ne vartalolleni söin.
Menen jääkylmään suihkuun istumaan.
Itken ja käperryn lattialle.
Tahdon kuolla siihen.
Kuihtua, lakastua, kuin kaunis, hento kukka.
Toinen puoli musta tahtoo pois tästä helvetistä, tahtoo apua, haluaa tän loppuvan.
Iso, vahva, manipuloiva puoli huutaa, käskee valehdella läheisille, nauttii kierolla tavalla tästä helvetistä, eikä koskaan tahdo tän loppuvan.
Vastaukset 10
Vanhimmat
turhaa ja säälittävää huomionhakuisuutta etenkin syömishäirön kanssa elävälle. etkö muka sairaudellasi saa jo tarpeeksi huomiota. nyyhky. nii ja ne jäljet ei muute sitte lähe ihosta ees ruskettumisen myötä.
Olen säälittävä, mutta huomiota en hae.
Kukaan ei tiedä ongelmistani, kirjoitan tästä helvetistä ainoastaan anonyymisti netissä.
Viillän ja poltan itseäni ainoastaan paikkoihin, mistä muut ei niitä näe.
Kävikö edes mielessä?
Teen sen rangaistukseksi itselleni. Ansaitsen sen.
Vaikka ne olisivat sielä loppu elämäni(mitä epäilen), olen ansainnut sen kärsimyksen.
Olet todennäköisesti itsekin liian lihava (tai "hyvinvointi"valtioiden mukaan "NORMAALIPAINOINEN" mikä on oikeasti pahasta) ja tästä helvetistä et tajua mitään, kun noin kirjoitat.
Toi oli kamalaa luettavaa.
Itse olen syömishäiriöinen, alipainoinen, täysin tyytymätön ruumiiseni, ja ymmärrän hyvin, että osa sinusta huutaa katkerana apua, on näkevinään pienen pienen valon pilkahduksen pimeässä. Sen valon kuitenkin peittää se jokin iso, musta, joka vetää yhä syvemmälle helvettiin, saaden sairasta nautintoa kärsimyksestä.
Kysy itseltäsi, onko sinulla vaihtoehtoja. Onko tuo ainoa mahdollinen tiesi?
En itse päässyt koskaan hoitoon, koska ei ollut ketään sitä maksamaan, joten en tiedä, miten asiat helpoiten ilmaisisin, jotta niistä voisi olla sinulle mitään hyötyä. Itse taistelen kuitenki samaisessa Helvetissä, joten ainakin tiedät, ettet ole ainoa sinne vajonnut.
Lopulta se on kaikki sinusta itsestäsi kiinni, selviätkö, tuletko onnelliseksi vai satutatko itseäsi vieläkin lisää. Harva kokematon tätä uskoo, mutta ongelmien myöntäminen todella on ensimmäinen askel siihen pimeyden peittämään valoon. Näin sen itse, jonka jälkeen olen hiljalleen astellut lähemmäs ulospääsyä tästä painajaisesta.
En ottanut aivan oireistasi selvää, mutta ''määrittelemätön syömishäiriö'' sopisi omaanikin suhteellisen hyvin.
Pidä mielessäsi, että olet ainoa, joka todella voi sinut pelastaa nyt. Älä hymyile, ellei siihen ole aihetta, sillä se satuttaa sinua vieläkin enemmän. Oletko huomannut? Älä pelkää myöntää pahaa oloasi, äläkä KOSKAAN, IKINÄ esitä iloista, jos olet vaipunut noin syvälle pimeyteen. Se repii sinut automaattisesti yhä vain pidemmälle.
Jos kysyn nyt, haluatko apua, olen melko varma, että vastaat ettet halua. Jos näin on, asiat ovat huonommin kuin vielä edes kuvittelin.
En näe itse "oireitani" selvästi.
Mutta mua auttaa pysymään kasassa säännöllinen ja tekemistä täynnä oleva päivärytmi ja rutiinit. Se pitää mut mun oman kuplan sisässä, jonne muut ei pääse. Silloin tunnen olevani vahva, vahvempi kuin kukaan muu.
Joskus siitä on pakko tinkiä, mutta se ahdistaa. Ei mua enää kiinnostaisi edes ystävät, ku vaan saisi toteuttaa omia rutiinejaan, ne pitää mut kasassa ja vahvimpana koko maailmassa. Muutoin olen heikoin kaikista.
Mä olen normaalipainoinen, eli liikaa läskiä, saastaa, ihraa, rumaa syntiä.
Pitutta on 155cm ja painoa 44,7
Painoindeksini on siis 18,6.
MITEN VOIN VIELÄKIN SYÖDÄ NÄIN? MUUALLA NÄHDÄÄN NÄLKÄÄ.
Olen sentään onneksi laihtunut RUNSAASTI (olin ylipainoinen, oksettavaa syntiä) sitten viime kesän ja kaikkein tärkeintä, huomattavasti vähentänyt syömistä.
Mutta tämä ei riitä. Ja ei, en sentään tahdo näyttää luurangolta, eikä tässä KOKONAAN ole omasta ulkonäöstäni kiinni oikeasti. Turhia sitä selittelemää.
Jos olisin tarpeksi laiha, kukaan ei tulisi koskettelemaan, ei kukaan uskaltaisi.
Olisin hento, kaunis hauras kukka, henkäys tuulessa.
Mä en tiedä, tahdonko apua.
Mun kyllä tekisi mieli juosta isin syliin ja huutaa, itkeä, käskeä sen avaamaan silmät ja tajuamaan, mä olen syvällä suossa ja vajoan kohta kokonaan.
Parasta olis, jos se vois viedä mut äidin luo taivaaseen. Siellä voisin olla hennompi kuin täällä koskaan. Hennompi mitä äiti oli arkussa.
Ei. Mä tahdon tän jatkuvan, mä olen ansainnut tän ja nautin kierosti tästä pimeydestä, joka syö mua sisältä. Mua ei kiinnosta muut läskit, ei kukaan, ei kukaan muu. Ainoastaan pienet vauvat ja kehitysmaiden lapset on viattomia.
Ja mun äiti, se oli ja on naisista kaunein. Siro kultakutri, jolle riitti tän maailman pahuus, joka pakottaa syömään ja elämään niinkuin muut käskee.
Se oli maanis-depressiivinen.
Kukaan ei oo koskaan välittäny musta yhtä paljon, enkä mä oo koskaan välittäny kenestäkään niin paljon.
Kyllä. Mä jatkan tätä äidin ja itseni vuoksi. Me ollaan uhreja.
Kuulostaa hykerryttävältä. Kirjoituksesi pursuaa dramatiikkaa ja synkkyyttä. Kuinka vanha olet? Minua kiinnostaisi jutella enemmänkin...
Olen 17-vuotias.
Mä nukuin viime yönä kahdeksan tuntia, liikaaaaaa siis.
Miten ihmeessä mä en heränny herätyskelloon, tai muutenkaan?
Nyt pitää valvoa vuorokausi putkeen rangaistukseksi.
Enkä muuten oo syöny tänää mitään, juonu vaan kupin vihreää teetä.
Mikään ei mee alas, meinaan oksentaa(huom. en sairasta bulimiaa, en IKINÄ oksenna tahallani) jo ruuan näkemisen takia. IHANA tunne!
Toivottavasti se kestää useamman päivän.
Pitäis varmaan alkaa kirjottaa blogia, jos sais aikaseks.
Vois sit linkata sen tänne.
Lokakuussa olisi muutto omaan kämppään.
Odotan innoissani ja kauhulla.
Kierona ajatellen, pääsen hallitsemaan päivääni entistä tiukemmin.
Väheneekö unen määrä vielä entisestään?
Lisääntyykö päihdyttävien lääkkeitten käyttö?
Lopetanko syömisen lähes kokonaan?
Vai meneekö se kaaokseksi?
Mitä tapahtuu, sen näen sitten.
Olisi todella mukavaa, jos tekisit sen blogin. Saisit ainakin minut lukijaksi..
, esimerkki:eilen söin palan täytekakkua,masennuin siitä ja rupesin viiltelemään. verta tuli paljon,ja mietin että tää ei varmaan oo ihan tervettä. no en uskaltanut edes nukkua,koska sillon en kuluta kaloreita. vieläkin rankaisen itseäni siitä. en ole syönyt tänään mitään. tällästä tää on ollu jo vuoden. mulla ei oo enää kavereita,koska elämässäni ei nykyään oo mitään muuta ku "kuinka monta kaloria on missäkin" pahinta kaikessa on ehkä se miten ihmiset on sokeita. osa musta haluu kiljua "ettekö muka huomaa" itkeä ja paiskoa tavaroita,sitten on se toinen puoli joka nauttii kaikesta tästä. täähän on kaikki ihan oikein mulle,en ansaitse muuta. yleensä ajattelen että olis helpompi vaan kuolla. mutta joskus "toinen puoli" ottaa vallan ja mietin:"olen 14-vuotias,tätäkö tosiaan haluan elämältä?"
http://maigreur.blogspot.com/
Ei siinä vielä paljoa ole, yksi teksti vain, kun tänään aloitin.
Mutta voitte sitten seurailla sitä, jos kiinnostaa. :--)
Kirjoittelen niin usein, kuin kerkeän!