Asiakirjaväärennös ja

Jyrki Kataisella on takanaan taakkana asiakirjaväärennön, se on todettu ja myönnetty. Ei siitä mitään sanktiota tullut - tietääkseni. Kevan ex toimitusjohtaja ei ole väärentänyt mitään, ei edes poistanut ko. olleiden henkilöiden nimiä. Yliviivaus ei ole väärennös ja huomioiden, että mitään tahallista hyötyä tai muutakaan toimitusjohtaja ei ole tavoitellut, eikä saanut. On jo tutkittu ja todettu, että kelkkatehdaskauppa on ollut laillinen ja sen ovat kaikki KEVAN hallituksen jäsenet olleet hyväksymässä. Ei poliisilla ole mitään syytä viedä yliviivausasiaa syyttäjälle ja jos viedään, niin syyttäjällä ei ole perusteita syyttää. "Vähän villoja, mutta paljon porua" ! Monen mielipiteitään kirjoitelleen, on syytä ottaa joskus lakikirja käteen tai ajatella omilla aivoillaan omakohtaisesti.
267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

asiakirjasta edes kysymys siinä KEVA:n paperissa. Eikö ollut kyse laskusta, jossa sitten lisätty, keitä ollut tilaisuudessa mukana. Miksi ne henkilöt oli nimetty ja vielä käsin kirjoitettuna. Kun tuollaisesta firmasta on kyse, niin olisi pitänyt riittää, että mainitsee, montako henkilöä oli kestittävänä. Sitä paitsi KEVA:n hallituksen puheenjohtaja on juristi Kokoomuksesta ja hänen toimiaan voi vain ihmetellä.

Äänestä
  • Ei kai se nyt mitään kerro ihmisen luonteesta jos vähän on väärennellyt asiakirjoja.
    Niinhän me kaikki tehdään.Minäkin olen harrastanut myymälävarkauksia mutta ei kai se minusta epärehellistä tee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


porua/ tyhjään . . . kirjoitti:

Jyrki Kataisella on takanaan taakkana asiakirjaväärennön, se on todettu ja myönnetty. Ei siitä mitään sanktiota tullut - tietääkseni. Kevan ex toimitusjohtaja ei ole väärentänyt mitään, ei edes poistanut ko. olleiden henkilöiden nimiä. Yliviivaus ei ole väärennös ja huomioiden, että mitään tahallista hyötyä tai muutakaan toimitusjohtaja ei ole tavoitellut, eikä saanut. On jo tutkittu ja todettu, että kelkkatehdaskauppa on ollut laillinen ja sen ovat kaikki KEVAN hallituksen jäsenet olleet hyväksymässä. Ei poliisilla ole mitään syytä viedä yliviivausasiaa syyttäjälle ja jos viedään, niin syyttäjällä ei ole perusteita syyttää. "Vähän villoja, mutta paljon porua" ! Monen mielipiteitään kirjoitelleen, on syytä ottaa joskus lakikirja käteen tai ajatella omilla aivoillaan omakohtaisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu