Suomalaisten silmien avautuminen on alkanut kiihtyvällä tahdilla.
Huomasin sen viime viikonloppuna mökillä, kun vannoutunut muslimien puolustaja ja entinen punikki appiukkokin alkoi suorastaan räyhätä, miten muslimit eivät sopeudu ja loisivat.
Hesarin artikkeli Herrgårdenin Nuorista™ ilmeisesti lopulta avasi hänen silmänsä.
Tietenkään sitä ei enää muistettu, miten minä olen yrittänyt avata hänen silmiään jo lähes vuosikymmenen, mutta appiukko on appiukko. Hänen on pakko olla "viisaampi".
Kiitos Hesari, hyvästä työstä! ;D
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Herrgårdenin pitäminen rauhallisena maksaa miljoonia Malmölle/1135247648742
Islam = ongelma
47
790
Vastaukset
että ruotsin poliisi sanoo etteivät he voi ratkaista mm. työttömyyttä. Ja suomessa radio raikasi pari kk sitten kampanjaa, kuinka täällä tarvitaan uutta Nuorisoa™ ulkomailta ratkaisemaan hirvittävä työvoimapula. Ja samaa virttä taidetaan vieläkin veisata vaikka kampanja on jo ohi jne jne
Mutta yhdyn mielipiteeseen. Silmät avautuvat etenevässä määrin ihmisiltä.- ja vahemistovaltuutettuj
ne luovat uusia virkapaikkoja ja sossuaania.
Holmlundi tuo lisaa sossuaamestajia ja toinen holmlundi rakentaa asuntoja.
ja se ei maksa yhtesiskunnalle ,mitaan silla sossu maksaa kaiken!
HA-HA!
nain tyottomyyspula ja sossuylijaama on hoidettu! -HOKKUS POKKUS!
kukkuu!
kuinka "hoitaisit" "islam-kysymyksen"...
Eli koska uskonto on noin vahingollinen, eikö ole ainoa vaihtoehto kaikki "Muhammedin lapset" sitten turvallisuusriskinä poistaa maasta? Heistä osalla toetysti sattuu olemaan Suomen kansalaisuus... Mutta sinulla varmaan on pulmaan ratkaisu.- aminaa..
ja minun nimenikiin on vaidettu .. islaam on hyviin rauhallinen niin kuin muslimit .. valitettavasti en usko propagandan filosofia .
- ratkaisu olisi
sama kuin mitä suojeluskunnalle ja lottajärjestölle tehtiin. Suomessa on pitkät perinteet kieltämisille, että eiköhän se onnistuisi jollain tapaa.
Mutta joka tapauksessa, kunhan ei tulla päätymään tämän kaltaisiin uutisiin tulevaisuudessa :)
http://www.brusselsjournal.com/files/france-weatherforecast.jpg - Jake-Kafir-Waits
että hyysärit, jotka ovat aiheuttaneet ongelman, myös ratkaisevat tämän ongelman.
Minähän en tätä ongelmaa ollut tilaamassa. Olen myös onnellinen, ettei minun tätä ongelmaa tarvitse ratkaista.
Poliitikot ratkaisevat ongelmat. Siitä heille palkkaa maksetaan. Se on heidän tehtävänsä, ja jos eivät pysty ratkaisemaan, varautukoot siihen, että heidät vaihdetaan sellaisiin poliitikoihin, jotka ovat valmiita ratkaisemaan ongelman - ehkäpä tarvittaessa voimakeinoin... Jake-Kafir-Waits kirjoitti:
että hyysärit, jotka ovat aiheuttaneet ongelman, myös ratkaisevat tämän ongelman.
Minähän en tätä ongelmaa ollut tilaamassa. Olen myös onnellinen, ettei minun tätä ongelmaa tarvitse ratkaista.
Poliitikot ratkaisevat ongelmat. Siitä heille palkkaa maksetaan. Se on heidän tehtävänsä, ja jos eivät pysty ratkaisemaan, varautukoot siihen, että heidät vaihdetaan sellaisiin poliitikoihin, jotka ovat valmiita ratkaisemaan ongelman - ehkäpä tarvittaessa voimakeinoin...1800-luvulta lähtien.
"Ongelma" on siis yhtä paljon itsenäisyyden ajan poliitikkojen kuin sinunkin vastuulla.
Kerropa nyt, mitä pitää tehdä - tai lopeta tyhjä puhe.- Jake-Kafir-Waits
Mover kirjoitti:
1800-luvulta lähtien.
"Ongelma" on siis yhtä paljon itsenäisyyden ajan poliitikkojen kuin sinunkin vastuulla.
Kerropa nyt, mitä pitää tehdä - tai lopeta tyhjä puhe.Fyysikot eivät vielä osaa ratkaista, miten ydinfuusiosta saataisiin kannattavaa. Vaaditko heitäkin lopettamaan tyhjän puheen?
Jake-Kafir-Waits kirjoitti:
Fyysikot eivät vielä osaa ratkaista, miten ydinfuusiosta saataisiin kannattavaa. Vaaditko heitäkin lopettamaan tyhjän puheen?
Kyllä kai vähemmistön kohteluun liittyvä tietotaito on hallittu vähintään koko historian ajan!
Saksa ja Venäjä esim ovat esittäneet päättyneellä vuosisadalla omia konstejaan.
Meillä yhteiskunta - sen jäsenien - kautta osaa hoitaa "ongelmansa" - esim. liikenteen, lämmönjakelun, vedensaannin ynnä jätehuollon aika sutjakasti.
Aivan valtava enemmistö kyllä hyväksyy islamin, sikäli, kun sen harjoittajat toimivat muiden tapaan lain mukaan. Sikäli kun ei, heitä odottaa kihlakunnan oikeus.
Jos taas sinun mielestäsi islam = ongelma, niin kai sinulla jokin ajatus on, jolla ongelma ratkaistaan?- Jake-Kafir-Waits
Mover kirjoitti:
Kyllä kai vähemmistön kohteluun liittyvä tietotaito on hallittu vähintään koko historian ajan!
Saksa ja Venäjä esim ovat esittäneet päättyneellä vuosisadalla omia konstejaan.
Meillä yhteiskunta - sen jäsenien - kautta osaa hoitaa "ongelmansa" - esim. liikenteen, lämmönjakelun, vedensaannin ynnä jätehuollon aika sutjakasti.
Aivan valtava enemmistö kyllä hyväksyy islamin, sikäli, kun sen harjoittajat toimivat muiden tapaan lain mukaan. Sikäli kun ei, heitä odottaa kihlakunnan oikeus.
Jos taas sinun mielestäsi islam = ongelma, niin kai sinulla jokin ajatus on, jolla ongelma ratkaistaan?Matemaatikot esittävät matemaattisia ongelmia. Aina heillä ei ole esittämiinsä ongelmiin ratkaisua. Puhuvatko hekin mielestäsi tyhjiä?
Jake-Kafir-Waits kirjoitti:
Matemaatikot esittävät matemaattisia ongelmia. Aina heillä ei ole esittämiinsä ongelmiin ratkaisua. Puhuvatko hekin mielestäsi tyhjiä?
Sinä olet siis paasannut täällä rassupalstalla kuukaudesta toiseen islamin vahingollisuudesta - ja sitten SINULLA EI OLE EDES ESITTÄÄ RATKAISUA ASIAN KORJAAMISEKSI!!!!
Sinusta tulisi aika huono poliitikko... mutta etpähän tekisi virheitä!!!!- Jake-Kafir-Waits
Mover kirjoitti:
Sinä olet siis paasannut täällä rassupalstalla kuukaudesta toiseen islamin vahingollisuudesta - ja sitten SINULLA EI OLE EDES ESITTÄÄ RATKAISUA ASIAN KORJAAMISEKSI!!!!
Sinusta tulisi aika huono poliitikko... mutta etpähän tekisi virheitä!!!!ja epätoivon huudostasi. Nyt kun olet lietsonut itsesi raivon partaalle, voin nukahtaa tyytyväiseen uneen.
Kyllähän poliitikotkin eduskunnan kyselytunnilla näyttävät havainneensa ongelmia. Ilmeisesti he eivät saisi mielestäsi kyseenalaistaa hallituksen linjoja ja ilmoittaa havaitsemistaan virheistä ja ongelmista, ennen kuin ovat itse löytäneet niihin ratkaisun.
Milloinkahan olen muuten ilmoittanut haluavani poliitikoksi? Höh?
Ja olenhan minä toki esittänyt ratkaisuja, mutta jostain syystä näytät aina unohtavan ne, ja syytät sitten, ettei minulla muka ole ratkaisuja.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/692270/38330386 - paljon tilannetta
jos joku vakuuttaisi ettei kulttuurinvaihdon seurauksena suomenkin oloja rikastutettaisi ajan myötä, alla olevien esimerkkien kaltaisilla, uskontopohjaisilla, tapahtumilla. Nyt vaikuttaa siltä että eihän ne asenteen ja tavat sinne kotimaahan jää. Ja jos lapsilta alkaa unohtumaan "perinteet", niin ne lähetetään lentokoneella niitä oppimaan uudelleen.
>>Al Shabaab Islamist rebels shot Mohammed Sheikh Abdiraman to death at 7 a.m., eyewitnesses told Compass. They said the Islamic extremists appeared to have been hunting the convert from Islam, and when they found him they did not hesitate to shoot him.> Rawalpind police record shows 15 women killed in the name of honour, 14 raped, two thrown acid on, 15 physically tortured and over 70 kidnapped so far this year>Baghdad - The Iraqi Christian community “attended Sunday mass regularly”, despite a “climate of fear for possible new attacks”.>French youths riot on eve of Bastille Day
French youths torched 317 cars and injured 13 police officers on Monday night in what has become a car-burning tradition on the eve of Bastille Day.>AMMAN (AFP) - A 20-year-old Jordanian stabbed his married sister and smashed her head with a rock after accusing her of "immoral behaviour", a security official said on Friday. - ongelmien paikantamisen
Mover kirjoitti:
Kyllä kai vähemmistön kohteluun liittyvä tietotaito on hallittu vähintään koko historian ajan!
Saksa ja Venäjä esim ovat esittäneet päättyneellä vuosisadalla omia konstejaan.
Meillä yhteiskunta - sen jäsenien - kautta osaa hoitaa "ongelmansa" - esim. liikenteen, lämmönjakelun, vedensaannin ynnä jätehuollon aika sutjakasti.
Aivan valtava enemmistö kyllä hyväksyy islamin, sikäli, kun sen harjoittajat toimivat muiden tapaan lain mukaan. Sikäli kun ei, heitä odottaa kihlakunnan oikeus.
Jos taas sinun mielestäsi islam = ongelma, niin kai sinulla jokin ajatus on, jolla ongelma ratkaistaan?lisäksi kykyä ratkaista ongelmia siten ettei ne muodostu liian suuriksi.
Jos oisin Suomen diktaattori, niin osoittaisin mamuille ihan oman kaupunkialueensa syrjäisillä rajaseuduilla, jonka saavat itse rakentaa kaltaisekseen omilla rahoillaan. Mikä pakko meidän on heille elinoloja rakentaa ja kustantaa? Eihän me sentään heidän orjia olla...ainakaan vielä tällä hetkellä. Tietysti raharikkaat voisivat asua vapaammin leskuudessamme, mutta heillekkin olis parempi asustella kaltaistensa joukossa, jos eivät ymmärrä suvaita kantaväestön lakeja.
Lapslisät ovat muuten kehitetty sen takia että muuten naisten kohtuja kurjasti kohteleva kansakuntamme saisi edes jotain virikkeitä ja tukea samaisesta syystä johtuvalle huonolle lisääntymiskyvylleen. Lapsilisää ei ole suunniteltu viriilien ulkomaalaisten Suomenvalloitusaseeksi, joten lapsilisän voisi ihan hyvin suoda vain kantasuomalaiselle naiselle myönnettävänä, eikä se olisi sen syrjivämpi käytäntö kuin tämänhetkisen syrjintälain positiivisen syrjintä kantaväestön miehiä kohtaan. Jake-Kafir-Waits kirjoitti:
ja epätoivon huudostasi. Nyt kun olet lietsonut itsesi raivon partaalle, voin nukahtaa tyytyväiseen uneen.
Kyllähän poliitikotkin eduskunnan kyselytunnilla näyttävät havainneensa ongelmia. Ilmeisesti he eivät saisi mielestäsi kyseenalaistaa hallituksen linjoja ja ilmoittaa havaitsemistaan virheistä ja ongelmista, ennen kuin ovat itse löytäneet niihin ratkaisun.
Milloinkahan olen muuten ilmoittanut haluavani poliitikoksi? Höh?
Ja olenhan minä toki esittänyt ratkaisuja, mutta jostain syystä näytät aina unohtavan ne, ja syytät sitten, ettei minulla muka ole ratkaisuja.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/692270/38330386niin olet tunnetilani vaikkailussa, kerrankin, aika lailla oikeassa: Tunsin todella hieman lievää isompaa epätoivoa, kun ihminen, joka on esittänyt jotain niin mänttimäistä kuin islam = ongelma, niin jättää tyystin kertomatta, kuinka tätä ongelmaa lähdettäisiin ratkaisemaan.
(En kuitenkaan silti ollenkaan suosittele, että tätä älyttömän muodikasta motiivien arvausleikkiä jatkettaisiin forumilla, jossa pitäisi tapahtua keskustelua.)
Ja sieltähän sinä sen "ratkaisusi" sitten haaviisi kauhoit: "Muslimit ulos"...
Mänttimäiseen ongelmaan ratkaisu, jolle Hitlerkin olisi kateellinen.
Se siitä yhteiskunnallisesta keskustelusta - puhumattakaan mistään politiikan tekemisestä...ongelmien paikantamisen kirjoitti:
lisäksi kykyä ratkaista ongelmia siten ettei ne muodostu liian suuriksi.
Jos oisin Suomen diktaattori, niin osoittaisin mamuille ihan oman kaupunkialueensa syrjäisillä rajaseuduilla, jonka saavat itse rakentaa kaltaisekseen omilla rahoillaan. Mikä pakko meidän on heille elinoloja rakentaa ja kustantaa? Eihän me sentään heidän orjia olla...ainakaan vielä tällä hetkellä. Tietysti raharikkaat voisivat asua vapaammin leskuudessamme, mutta heillekkin olis parempi asustella kaltaistensa joukossa, jos eivät ymmärrä suvaita kantaväestön lakeja.
Lapslisät ovat muuten kehitetty sen takia että muuten naisten kohtuja kurjasti kohteleva kansakuntamme saisi edes jotain virikkeitä ja tukea samaisesta syystä johtuvalle huonolle lisääntymiskyvylleen. Lapsilisää ei ole suunniteltu viriilien ulkomaalaisten Suomenvalloitusaseeksi, joten lapsilisän voisi ihan hyvin suoda vain kantasuomalaiselle naiselle myönnettävänä, eikä se olisi sen syrjivämpi käytäntö kuin tämänhetkisen syrjintälain positiivisen syrjintä kantaväestön miehiä kohtaan.1. Suomen koko menestys perustuu sille yksinkertaiselle idealle, että täällä ei ketään aseteta taustaominaisuuksiensa perusteella eri asemaan.
Sinun suunnitelmasi ovat nyt jyrkässä ristiriidassa sen kanssa.
2. Lapsilisä on ensisijassa tietysti sosiaalisen tuen jatke vanhemmille perheen lisääntyessä.
3. Kun kaksi ensimmäistä kohtaa yhdistetään, saadaan kaikki yhdenvertaisesti huomioon ottama järjestelmä.
4. Positiivinen syrjintä, josta paljon on puhuttu, ei myöskään erittele ryhmiä heidän taustaominaisuuksiensa mukaan, vaan heidän tarpeidensa. Jos huonosti kieltä puhuva, mutta ajotaitoinen ja ihmisten kanssa toimeen tuleva bussikuski työllistetään, se ei tarkoita suomalaisten syrjimistä - vaan hänen toissijaisten puutteidensa vähäisen merkityksen ymmärtämistä.- tehoaisi, kuin
mitä on käytetty uusnatsismi- ja rasismi nimisten aatesuuntien (aatesuunta, uskonto - samaa paskaa) ongelmallisuuden hoitamiseksi: eli kielletään koko paska lailla. Yksittäisiä aatteen kannattajiahan se ei estä ajattelemasta mitä haluavat, mutta pitääpähän "turvallisuusriskit" poissa poliittisesta päätöksenteosta.
- uksintertausta!
1-sossutuki pois!
2-hyysssaamiset pois!
3-moskeijoiden rakentaminen kielletan niinkuin vastaavasrti islamijmaissa
4-ro[tusekoitukset kielletaan= 3 moses 19,19
5- perhe ja ansiosidonnaiset lopetetaan
5-terveet toihinm ja huonokuntoiset elakeelle.
Muitakin vaihtoehtoja on.. - jotka havaitsivat
Mover kirjoitti:
1. Suomen koko menestys perustuu sille yksinkertaiselle idealle, että täällä ei ketään aseteta taustaominaisuuksiensa perusteella eri asemaan.
Sinun suunnitelmasi ovat nyt jyrkässä ristiriidassa sen kanssa.
2. Lapsilisä on ensisijassa tietysti sosiaalisen tuen jatke vanhemmille perheen lisääntyessä.
3. Kun kaksi ensimmäistä kohtaa yhdistetään, saadaan kaikki yhdenvertaisesti huomioon ottama järjestelmä.
4. Positiivinen syrjintä, josta paljon on puhuttu, ei myöskään erittele ryhmiä heidän taustaominaisuuksiensa mukaan, vaan heidän tarpeidensa. Jos huonosti kieltä puhuva, mutta ajotaitoinen ja ihmisten kanssa toimeen tuleva bussikuski työllistetään, se ei tarkoita suomalaisten syrjimistä - vaan hänen toissijaisten puutteidensa vähäisen merkityksen ymmärtämistä.asioita kuten sen että maa kiertää auringon ympäri. Siitä alkoi kehityksen pyörät pyörimään todellisuuden ehdoilla, eikä takapajuisen valheen kuristusote enää vaivannut.
1. Kaikissa yhteiskunnissa asetetaan ihmiset eriarvoiseen asemaan nimenomaan taustatekijöiden avulla. Suomessakin jos taustasi ovat kunnossa niin saat paremmat mahdollisuudet menestyä.
2. Lapsilisä on vanhempiemme meille suoma perintö, jota rahoitetaan yhteisillä verovaroilla. Eihän muslimien oma köyhäinapukaan ole muille tarkoitettu, puhumattakaan heidän perinnöstään. Miksi meidän perintömme ja köyhäinapumme sitten pitäisi siis jakaa muille?
3. Kun kaksi ensimmäistä yhdistetään niin saadaan toimivat lapsiperheiden avustusjärjestelmät, jotka toimivat eri ryhmien omien periaatteiden mukaan Suomen rajojemme sisällä. Niiden sekoittaminen ei onnistu ilman soraääniä ja siksi olisi viisampaa osoittaa kaikille erilaisille ryhmille sellaiset olot ja maa-alueet, jossa voisivat rauhassa harrastaa haluamaansa kulttuuria ja jakaa tuottamansa vaurauden omilleen.
4. Positiivista syrjintää ei kai sitten ole myöskään ymmärtää nuoria kantasuomalaisia naisia, jotka kärsivät tällä hetkellä stressin ja eritoten sitä aiheuttavasta seksuaalisesta häirinnästä, jota aiheuttaa muunmuassa se että suuri osa maahanmuuttajista on miehiä ja kulttuurista joissa naiset ovat kauppatavaraa tai riiston kohteita seksuaalipalvelujen suhteen, joka hankaloittaa suomalaisen naisen asemaa ja terveyttä. Tilanteen ymmärtämisen pitäisi logiikkasi mukaan johtaa siihen, että tuetaan enemmän tuohon uhattuun asemaan vajonnutta naista mikäli tämä haluaa lapsia. Kultuurillisen diversiteetin takia olisi myös suotavaa että tuetaan kantaväestön suvunjatkumoa maailmassa., jossa blondit ovat kuolemassa sukupuuttoon suurten tummempien massojen puristuksessa. - mooooveri !
jotka havaitsivat kirjoitti:
asioita kuten sen että maa kiertää auringon ympäri. Siitä alkoi kehityksen pyörät pyörimään todellisuuden ehdoilla, eikä takapajuisen valheen kuristusote enää vaivannut.
1. Kaikissa yhteiskunnissa asetetaan ihmiset eriarvoiseen asemaan nimenomaan taustatekijöiden avulla. Suomessakin jos taustasi ovat kunnossa niin saat paremmat mahdollisuudet menestyä.
2. Lapsilisä on vanhempiemme meille suoma perintö, jota rahoitetaan yhteisillä verovaroilla. Eihän muslimien oma köyhäinapukaan ole muille tarkoitettu, puhumattakaan heidän perinnöstään. Miksi meidän perintömme ja köyhäinapumme sitten pitäisi siis jakaa muille?
3. Kun kaksi ensimmäistä yhdistetään niin saadaan toimivat lapsiperheiden avustusjärjestelmät, jotka toimivat eri ryhmien omien periaatteiden mukaan Suomen rajojemme sisällä. Niiden sekoittaminen ei onnistu ilman soraääniä ja siksi olisi viisampaa osoittaa kaikille erilaisille ryhmille sellaiset olot ja maa-alueet, jossa voisivat rauhassa harrastaa haluamaansa kulttuuria ja jakaa tuottamansa vaurauden omilleen.
4. Positiivista syrjintää ei kai sitten ole myöskään ymmärtää nuoria kantasuomalaisia naisia, jotka kärsivät tällä hetkellä stressin ja eritoten sitä aiheuttavasta seksuaalisesta häirinnästä, jota aiheuttaa muunmuassa se että suuri osa maahanmuuttajista on miehiä ja kulttuurista joissa naiset ovat kauppatavaraa tai riiston kohteita seksuaalipalvelujen suhteen, joka hankaloittaa suomalaisen naisen asemaa ja terveyttä. Tilanteen ymmärtämisen pitäisi logiikkasi mukaan johtaa siihen, että tuetaan enemmän tuohon uhattuun asemaan vajonnutta naista mikäli tämä haluaa lapsia. Kultuurillisen diversiteetin takia olisi myös suotavaa että tuetaan kantaväestön suvunjatkumoa maailmassa., jossa blondit ovat kuolemassa sukupuuttoon suurten tummempien massojen puristuksessa.Vastaa tähän mitään - menikö yli hilseen !
- Jake-Kafir-Waits
Mover kirjoitti:
niin olet tunnetilani vaikkailussa, kerrankin, aika lailla oikeassa: Tunsin todella hieman lievää isompaa epätoivoa, kun ihminen, joka on esittänyt jotain niin mänttimäistä kuin islam = ongelma, niin jättää tyystin kertomatta, kuinka tätä ongelmaa lähdettäisiin ratkaisemaan.
(En kuitenkaan silti ollenkaan suosittele, että tätä älyttömän muodikasta motiivien arvausleikkiä jatkettaisiin forumilla, jossa pitäisi tapahtua keskustelua.)
Ja sieltähän sinä sen "ratkaisusi" sitten haaviisi kauhoit: "Muslimit ulos"...
Mänttimäiseen ongelmaan ratkaisu, jolle Hitlerkin olisi kateellinen.
Se siitä yhteiskunnallisesta keskustelusta - puhumattakaan mistään politiikan tekemisestä..."Jeesuksen opeilla ei pysäytetä Hitleriä"
"Max Weberiä on pidetty 1900-luvun merkittävimäpänä yhteiskuntatieteilijänä."
Weberin ajatuksista pidettävät "luennot herättävät enemmän kysymyksiä kuin tarjoavat vastauksia. Mutta niinhän syvällisten pohdintojen tuleekin tehdä.", kertoo Helsingin Sanomat 23.7.2009.
Oliko myös Max Weber sinun mielestäsi tyhjänpuhuja, koska esitti ongelmia, muttei valmiita ratkaisuja? - !!!
uksintertausta! kirjoitti:
1-sossutuki pois!
2-hyysssaamiset pois!
3-moskeijoiden rakentaminen kielletan niinkuin vastaavasrti islamijmaissa
4-ro[tusekoitukset kielletaan= 3 moses 19,19
5- perhe ja ansiosidonnaiset lopetetaan
5-terveet toihinm ja huonokuntoiset elakeelle.
Muitakin vaihtoehtoja on..Mitä vittua sä siinä vittuilet mee ekaks opettelee puhumaan kunnon suomee ennenku tuut tänne haukkumaan islamin uskontoa vitun aasi JA TE MUUT IHMISET KETKÄ ETTE KUNNIOITA ISLAMIN USKONTOA teijän on turha puhua paskaa meijän uskonnosta KATTOKAA ITTENNE VITTU MISSÄ OOTTE JOKA IKINEN TEISTÄ ON VÄÄRILLÄ TEILLÄ JA USKOO VÄÄRIIN ASIOIHIN joten ennnenku tuutte haukkumaan islamin uskontoa menkää kattomaan ittenne peilistä ja miettikää ootteko te ees jotain mut ette te ees ole mitään kun vaan valhetta ja vielä kerran jos nään jonkun teistä puhuvan paskaa islamin uskonnosta saatte sit nähdä loppu tuloksen!!! aivottomat pelkurit
- ölasdjfas
Mover kirjoitti:
niin olet tunnetilani vaikkailussa, kerrankin, aika lailla oikeassa: Tunsin todella hieman lievää isompaa epätoivoa, kun ihminen, joka on esittänyt jotain niin mänttimäistä kuin islam = ongelma, niin jättää tyystin kertomatta, kuinka tätä ongelmaa lähdettäisiin ratkaisemaan.
(En kuitenkaan silti ollenkaan suosittele, että tätä älyttömän muodikasta motiivien arvausleikkiä jatkettaisiin forumilla, jossa pitäisi tapahtua keskustelua.)
Ja sieltähän sinä sen "ratkaisusi" sitten haaviisi kauhoit: "Muslimit ulos"...
Mänttimäiseen ongelmaan ratkaisu, jolle Hitlerkin olisi kateellinen.
Se siitä yhteiskunnallisesta keskustelusta - puhumattakaan mistään politiikan tekemisestä...Islam on täysin selvä ongelma.
Mänttimäistä on olla huomaamatta sitä. - käffiirin perkele
!!! kirjoitti:
Mitä vittua sä siinä vittuilet mee ekaks opettelee puhumaan kunnon suomee ennenku tuut tänne haukkumaan islamin uskontoa vitun aasi JA TE MUUT IHMISET KETKÄ ETTE KUNNIOITA ISLAMIN USKONTOA teijän on turha puhua paskaa meijän uskonnosta KATTOKAA ITTENNE VITTU MISSÄ OOTTE JOKA IKINEN TEISTÄ ON VÄÄRILLÄ TEILLÄ JA USKOO VÄÄRIIN ASIOIHIN joten ennnenku tuutte haukkumaan islamin uskontoa menkää kattomaan ittenne peilistä ja miettikää ootteko te ees jotain mut ette te ees ole mitään kun vaan valhetta ja vielä kerran jos nään jonkun teistä puhuvan paskaa islamin uskonnosta saatte sit nähdä loppu tuloksen!!! aivottomat pelkurit
Sopiva seinänaapuri varmaan, sinulle, Mover? ;D
- Ilkimys
Hiekkakuopan reunalla Suomen kansalaisuus paljon auttanut.
- ei kristitty
!!! kirjoitti:
Mitä vittua sä siinä vittuilet mee ekaks opettelee puhumaan kunnon suomee ennenku tuut tänne haukkumaan islamin uskontoa vitun aasi JA TE MUUT IHMISET KETKÄ ETTE KUNNIOITA ISLAMIN USKONTOA teijän on turha puhua paskaa meijän uskonnosta KATTOKAA ITTENNE VITTU MISSÄ OOTTE JOKA IKINEN TEISTÄ ON VÄÄRILLÄ TEILLÄ JA USKOO VÄÄRIIN ASIOIHIN joten ennnenku tuutte haukkumaan islamin uskontoa menkää kattomaan ittenne peilistä ja miettikää ootteko te ees jotain mut ette te ees ole mitään kun vaan valhetta ja vielä kerran jos nään jonkun teistä puhuvan paskaa islamin uskonnosta saatte sit nähdä loppu tuloksen!!! aivottomat pelkurit
tuollaisen täysidioottimaisen paskapuheen jälkeen on turha ihmetellä miksi kukaan järkevä ihminen kunnioittaisi teikäläisiä. Sunkin aivoissa näkyy virhekytkentöjä olevan, sen verran pöyristyttävää on teksti.
mene jonnekin islamistivaltioon meuhkaamaan kaltaistesi kans ja pysykää siellä saatanat, tai räjäyttäkää itsenne!
- "Emme me pysty ratkaisemaan köyhyyttä, ahtautta ja työttömyyttä, se olisi muiden tehtävä", Holmgren sanoo.
- Suurin osa asukkaista on työttömiä. 1970-luvulla rakennetut talot ovat kurjassa kunnossa. Torakoita vilisee, ja leikkipaikat ovat rikki.
- Paikan päällä näyttääkin, että sikäli kun radikaali-islamismia edes esiintyy, se on pikemmin sosiaalisten olojen seuraus kuin ongelmien syy.
Siis asukkaiden syytä on, että taloihin on sullottu liian paljon ihmisiä, torakoiden on annettu lisääntyä, mitään ei korjata? Malmöstä, joka oli teollisuuskeskus, on tullut työttömyysaluetta? Uskontoako syytät?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Malmö
Appiukkosi on selvästi ollut sinua viisaampi - tähän asti.- wrydgry
Sanoo vanha kansa. En ymmärrä miksi leikkipaikat pitää rikkoa, roskakatokset polttaa ja pitää asunnoissa sellainen siivo että torakat elää. Siltikään vaikka olisi työttömyyttäkin. Vettä tulee hanasta, harja pysyy kädessä. Meille ei tule mökille juokseva vesi sisälle, eipä ole sähköäkään ja puilla lämmitetään. Ei siellä silti torakoiden keskellä eletä eikä halkokatoksia polteta.
- homohyyssäri
siitä, että islam pitää hävittää, ennenkuin ne "#¤%/()= tuhoavat sivistyneet olot.
- Sotaa kokenut
Kaikkeen epäonnistumiseen on syypää alkuperäinen ruotsalainen. Sama on täällä havaittavissa; mamujen epäonnistumiseen on syy suomalaisissa.
Väki on sellaista ettei millään ole mitään väliä. He elävät vallan toisessa kuin ruotsalaisessa yhteiskunnassa. He elävät omassa yhteiskunnassaan. Ruotsalaisten rahat kyllä heille kelpaavat muttei mikään muu.
Sama on heidän alkuperämaissaan. Kaikki on niissäkin pielessä ja rappiolla.
Liika väkimäärä johtuu sen omatoimisesta muutosta kaltaistensa seuraan.
Liika väkimäärä johtuu vastuuttomasta lisääntymisestä.
Epäsiisteys taas omasta tahdosta, sivistyksen puutteesta ja välinpitämättömyydestä. Ollaan kuin lehmät kedolla. Syödään sieltä mihin ei oo paskannettu.
Työttömyys johtuu heikosta ammattitaidosta ja siitä ettei osata sopeutua länsimaiseen kulttuuriin. Kaikki eivät voi vääntää pitsoja toisilleen.
Kuvitteletko että tämä porukka koskaan nousisi nykyisestä tilastaan. Elo vain pahenee koska lisäännytään kuin kanit. Sen tietää kaikki. Sharynkin?
Köyhyys, ahtaus ja työttömyys olisi ratkaistava raakaa toimintaa käyttäen. Siihen ei poliisipäällikön valtuudet riitä.
Alkuun voisi kaikille suorittaa kastraatio. Se ratkaisisi lisääntymisen.
Sitten voisi kokeilla pakollista karkotusta kaikille sellaisille työikäisille ja heidän lapsilleen, jotka eivät ole yhteiskunnalle hyödyksi. Se ratkaisisi työttömyyden ja mellakat.
Jos ensimmäiset keinot eivät pure, homma olisi annettava sotilaille. Se merkkaisi mamujen 90%sta hävittämistä yhteisen edun (mm. yhteiskuntarauha) nimissä. Se merkitsisi paluuta alkuperäiseen Ruotsi- nimiseen hyvinvointivaltioon jossa olisi mukana myös pieni joukko sopeutuneita mamuja. Sotaa kokenut kirjoitti:
Kaikkeen epäonnistumiseen on syypää alkuperäinen ruotsalainen. Sama on täällä havaittavissa; mamujen epäonnistumiseen on syy suomalaisissa.
Väki on sellaista ettei millään ole mitään väliä. He elävät vallan toisessa kuin ruotsalaisessa yhteiskunnassa. He elävät omassa yhteiskunnassaan. Ruotsalaisten rahat kyllä heille kelpaavat muttei mikään muu.
Sama on heidän alkuperämaissaan. Kaikki on niissäkin pielessä ja rappiolla.
Liika väkimäärä johtuu sen omatoimisesta muutosta kaltaistensa seuraan.
Liika väkimäärä johtuu vastuuttomasta lisääntymisestä.
Epäsiisteys taas omasta tahdosta, sivistyksen puutteesta ja välinpitämättömyydestä. Ollaan kuin lehmät kedolla. Syödään sieltä mihin ei oo paskannettu.
Työttömyys johtuu heikosta ammattitaidosta ja siitä ettei osata sopeutua länsimaiseen kulttuuriin. Kaikki eivät voi vääntää pitsoja toisilleen.
Kuvitteletko että tämä porukka koskaan nousisi nykyisestä tilastaan. Elo vain pahenee koska lisäännytään kuin kanit. Sen tietää kaikki. Sharynkin?
Köyhyys, ahtaus ja työttömyys olisi ratkaistava raakaa toimintaa käyttäen. Siihen ei poliisipäällikön valtuudet riitä.
Alkuun voisi kaikille suorittaa kastraatio. Se ratkaisisi lisääntymisen.
Sitten voisi kokeilla pakollista karkotusta kaikille sellaisille työikäisille ja heidän lapsilleen, jotka eivät ole yhteiskunnalle hyödyksi. Se ratkaisisi työttömyyden ja mellakat.
Jos ensimmäiset keinot eivät pure, homma olisi annettava sotilaille. Se merkkaisi mamujen 90%sta hävittämistä yhteisen edun (mm. yhteiskuntarauha) nimissä. Se merkitsisi paluuta alkuperäiseen Ruotsi- nimiseen hyvinvointivaltioon jossa olisi mukana myös pieni joukko sopeutuneita mamuja.ja lähetä viesti Malmön poliisipäällikölle, hän kun ei näytä tietävän, miten kaupungin ongelmat ratkaistaan, koska hän kerran sanoo:
- "Emme me pysty ratkaisemaan köyhyyttä, ahtautta ja työttömyyttä, se olisi muiden tehtävä", Holmgren sanoo.
- "Paikan päällä näyttääkin, että sikäli kun radikaali-islamismia edes esiintyy, se on pikemmin sosiaalisten olojen seuraus kuin ongelmien syy."
Siis Malmön työttömyys on mielestäsi maahanmuuttajien syytä? Kun 90-luvun talouslaman tuloksena kaupungissa on maan korkein työttömyys, niin se on toki työttömien vika? Kun Kemijärveltä loppuivat työt, niin paperimiehet luonnollisesti aiheuttivat sen?
Katsotaanpa, millaista porukkaa Malmöhön on "omatoimisesti muuttanut kaltaistensa seuraan":
Suurimmat kansalaisuudet ovat:
1. Tanska (8857)
2. Entinen Jugoslavia (8658)
3. Irak (7975)
4. Puola (6314)
5. Bosnia-Herzegovina (5725)
6. Libanon (3392)
7. Iran (3041)
8. Unkari (1856)
9. Saksa (1822)
10. Suomi (1694)
11. Afghanistan (1673)
12. Romania (1640)
13. Turkki (1589)
14. Chile (1329)
15. Vietnam (1167)
16. Somalia (1037)
17. Makedonia (947)
18. Norja (906)
19. Pakistan (806)
20. Kroatia (754)
Onhan noissa kansallisuuksissa joitakin islaminuskoisiakin. Montakohan suomalaista tuohon sinun "alkuperäiseen Ruotsi-niminen hyvinvointivaltioosi" mielestäsi voisi jättää? Siis siinä vaiheessa, kun Ruotsin armeija tappaa muut ja kastroi poikalapset?
Näitä Suomesta suuntautuneita mamuja on Ruotsissa 400 000 (laskematta maassa syntyneitä, joita ei ole tilastoitu - jostakin syystä toisen ja kolmannen polven ruotsinsuomalaisia ei luokitella toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajiksi). Sinun laskujesi mukaan siis 360 000 ruotsinsuomalaista olisi noin alkajaisiksi tapettava? Onhan se nyt anteeksiantamatonta, että 60-70-luvuilla heitä muutti Ruotsiin jopa 40 000 vuodessa "omatoimisella muutolla kaltaistensa seuraan".
Kun kirjoitit: "Köyhyys, ahtaus ja työttömyys olisi ratkaistava raakaa toimintaa käyttäen", niin minulle tuli kummallinen tunne, että tämä on luettu aikaisemminkin. Ei, ei, en ajattele sitä, mitä luultavasti ajattelet minun ajattelevan, vaan Irlannin suurta nälänhätää. Silloin miljoonat irlantilaiset kuolivat nälkään, vaikka ruokaa oli jopa Irlannissakin saati Englannissa, koska Englannin parlamentti olisi sitä mieltä, että brutaalit, laiskat, tietämättömät irlantilaiset ovat itse aiheuttaneet hälänhädän katolisella uskollaan ja lapsiluvullaan. Lopulta uskottiin, että hätä oli todellinen ja johtui perunarutosta, mutta ihmiset olivat jo kuolleet.- dwydryk
sharyn kirjoitti:
ja lähetä viesti Malmön poliisipäällikölle, hän kun ei näytä tietävän, miten kaupungin ongelmat ratkaistaan, koska hän kerran sanoo:
- "Emme me pysty ratkaisemaan köyhyyttä, ahtautta ja työttömyyttä, se olisi muiden tehtävä", Holmgren sanoo.
- "Paikan päällä näyttääkin, että sikäli kun radikaali-islamismia edes esiintyy, se on pikemmin sosiaalisten olojen seuraus kuin ongelmien syy."
Siis Malmön työttömyys on mielestäsi maahanmuuttajien syytä? Kun 90-luvun talouslaman tuloksena kaupungissa on maan korkein työttömyys, niin se on toki työttömien vika? Kun Kemijärveltä loppuivat työt, niin paperimiehet luonnollisesti aiheuttivat sen?
Katsotaanpa, millaista porukkaa Malmöhön on "omatoimisesti muuttanut kaltaistensa seuraan":
Suurimmat kansalaisuudet ovat:
1. Tanska (8857)
2. Entinen Jugoslavia (8658)
3. Irak (7975)
4. Puola (6314)
5. Bosnia-Herzegovina (5725)
6. Libanon (3392)
7. Iran (3041)
8. Unkari (1856)
9. Saksa (1822)
10. Suomi (1694)
11. Afghanistan (1673)
12. Romania (1640)
13. Turkki (1589)
14. Chile (1329)
15. Vietnam (1167)
16. Somalia (1037)
17. Makedonia (947)
18. Norja (906)
19. Pakistan (806)
20. Kroatia (754)
Onhan noissa kansallisuuksissa joitakin islaminuskoisiakin. Montakohan suomalaista tuohon sinun "alkuperäiseen Ruotsi-niminen hyvinvointivaltioosi" mielestäsi voisi jättää? Siis siinä vaiheessa, kun Ruotsin armeija tappaa muut ja kastroi poikalapset?
Näitä Suomesta suuntautuneita mamuja on Ruotsissa 400 000 (laskematta maassa syntyneitä, joita ei ole tilastoitu - jostakin syystä toisen ja kolmannen polven ruotsinsuomalaisia ei luokitella toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajiksi). Sinun laskujesi mukaan siis 360 000 ruotsinsuomalaista olisi noin alkajaisiksi tapettava? Onhan se nyt anteeksiantamatonta, että 60-70-luvuilla heitä muutti Ruotsiin jopa 40 000 vuodessa "omatoimisella muutolla kaltaistensa seuraan".
Kun kirjoitit: "Köyhyys, ahtaus ja työttömyys olisi ratkaistava raakaa toimintaa käyttäen", niin minulle tuli kummallinen tunne, että tämä on luettu aikaisemminkin. Ei, ei, en ajattele sitä, mitä luultavasti ajattelet minun ajattelevan, vaan Irlannin suurta nälänhätää. Silloin miljoonat irlantilaiset kuolivat nälkään, vaikka ruokaa oli jopa Irlannissakin saati Englannissa, koska Englannin parlamentti olisi sitä mieltä, että brutaalit, laiskat, tietämättömät irlantilaiset ovat itse aiheuttaneet hälänhädän katolisella uskollaan ja lapsiluvullaan. Lopulta uskottiin, että hätä oli todellinen ja johtui perunarutosta, mutta ihmiset olivat jo kuolleet.että ihmisiä haalataan maahan sadoin tuhansin, ruokkimalla liian optimistisia odotuksia työstä ja paremmasta tulevaisuudesta. Itse ainakin tuntisin tulleeni petetyksi mikäli todellisuus sitten olisikin työttömyyttä ja avustusten varassa kitkutusta, hukkaanheitetty loppuelämä.
sharyn kirjoitti:
ja lähetä viesti Malmön poliisipäällikölle, hän kun ei näytä tietävän, miten kaupungin ongelmat ratkaistaan, koska hän kerran sanoo:
- "Emme me pysty ratkaisemaan köyhyyttä, ahtautta ja työttömyyttä, se olisi muiden tehtävä", Holmgren sanoo.
- "Paikan päällä näyttääkin, että sikäli kun radikaali-islamismia edes esiintyy, se on pikemmin sosiaalisten olojen seuraus kuin ongelmien syy."
Siis Malmön työttömyys on mielestäsi maahanmuuttajien syytä? Kun 90-luvun talouslaman tuloksena kaupungissa on maan korkein työttömyys, niin se on toki työttömien vika? Kun Kemijärveltä loppuivat työt, niin paperimiehet luonnollisesti aiheuttivat sen?
Katsotaanpa, millaista porukkaa Malmöhön on "omatoimisesti muuttanut kaltaistensa seuraan":
Suurimmat kansalaisuudet ovat:
1. Tanska (8857)
2. Entinen Jugoslavia (8658)
3. Irak (7975)
4. Puola (6314)
5. Bosnia-Herzegovina (5725)
6. Libanon (3392)
7. Iran (3041)
8. Unkari (1856)
9. Saksa (1822)
10. Suomi (1694)
11. Afghanistan (1673)
12. Romania (1640)
13. Turkki (1589)
14. Chile (1329)
15. Vietnam (1167)
16. Somalia (1037)
17. Makedonia (947)
18. Norja (906)
19. Pakistan (806)
20. Kroatia (754)
Onhan noissa kansallisuuksissa joitakin islaminuskoisiakin. Montakohan suomalaista tuohon sinun "alkuperäiseen Ruotsi-niminen hyvinvointivaltioosi" mielestäsi voisi jättää? Siis siinä vaiheessa, kun Ruotsin armeija tappaa muut ja kastroi poikalapset?
Näitä Suomesta suuntautuneita mamuja on Ruotsissa 400 000 (laskematta maassa syntyneitä, joita ei ole tilastoitu - jostakin syystä toisen ja kolmannen polven ruotsinsuomalaisia ei luokitella toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajiksi). Sinun laskujesi mukaan siis 360 000 ruotsinsuomalaista olisi noin alkajaisiksi tapettava? Onhan se nyt anteeksiantamatonta, että 60-70-luvuilla heitä muutti Ruotsiin jopa 40 000 vuodessa "omatoimisella muutolla kaltaistensa seuraan".
Kun kirjoitit: "Köyhyys, ahtaus ja työttömyys olisi ratkaistava raakaa toimintaa käyttäen", niin minulle tuli kummallinen tunne, että tämä on luettu aikaisemminkin. Ei, ei, en ajattele sitä, mitä luultavasti ajattelet minun ajattelevan, vaan Irlannin suurta nälänhätää. Silloin miljoonat irlantilaiset kuolivat nälkään, vaikka ruokaa oli jopa Irlannissakin saati Englannissa, koska Englannin parlamentti olisi sitä mieltä, että brutaalit, laiskat, tietämättömät irlantilaiset ovat itse aiheuttaneet hälänhädän katolisella uskollaan ja lapsiluvullaan. Lopulta uskottiin, että hätä oli todellinen ja johtui perunarutosta, mutta ihmiset olivat jo kuolleet.Jos nyt unohdetaan islamit ja vastaavat asiat, niin eikö mielestäsi suomea kovaa vauhtia ajeta / ole jo ajettu kohti ruotsin kohtaloa? Oman maan asiat päin %"%# ja lisäväkeä otetaan kiihtyvällä tahdilla paikkaamaan fantasia-asioita (työvoimapulaa jne).
Mitä taas ruotsissa oleviin suomalaisiin tulee, niin ruotsihan on velvollinen entisenä suomen alistajana ja siirtomaaherrana huolehtimaan suomalaista mm. tukemalla maatamme taloudellisesti ja auttamalla suomesta tulevia pakolaisia :D
>> "Emme me pysty ratkaisemaan köyhyyttä, ahtautta ja työttömyyttä, se olisi muiden tehtävä", Holmgren sanoo.- Juuso(työläinen)
Paljon yhteistä.
- Sotaa kokenut
sharyn kirjoitti:
ja lähetä viesti Malmön poliisipäällikölle, hän kun ei näytä tietävän, miten kaupungin ongelmat ratkaistaan, koska hän kerran sanoo:
- "Emme me pysty ratkaisemaan köyhyyttä, ahtautta ja työttömyyttä, se olisi muiden tehtävä", Holmgren sanoo.
- "Paikan päällä näyttääkin, että sikäli kun radikaali-islamismia edes esiintyy, se on pikemmin sosiaalisten olojen seuraus kuin ongelmien syy."
Siis Malmön työttömyys on mielestäsi maahanmuuttajien syytä? Kun 90-luvun talouslaman tuloksena kaupungissa on maan korkein työttömyys, niin se on toki työttömien vika? Kun Kemijärveltä loppuivat työt, niin paperimiehet luonnollisesti aiheuttivat sen?
Katsotaanpa, millaista porukkaa Malmöhön on "omatoimisesti muuttanut kaltaistensa seuraan":
Suurimmat kansalaisuudet ovat:
1. Tanska (8857)
2. Entinen Jugoslavia (8658)
3. Irak (7975)
4. Puola (6314)
5. Bosnia-Herzegovina (5725)
6. Libanon (3392)
7. Iran (3041)
8. Unkari (1856)
9. Saksa (1822)
10. Suomi (1694)
11. Afghanistan (1673)
12. Romania (1640)
13. Turkki (1589)
14. Chile (1329)
15. Vietnam (1167)
16. Somalia (1037)
17. Makedonia (947)
18. Norja (906)
19. Pakistan (806)
20. Kroatia (754)
Onhan noissa kansallisuuksissa joitakin islaminuskoisiakin. Montakohan suomalaista tuohon sinun "alkuperäiseen Ruotsi-niminen hyvinvointivaltioosi" mielestäsi voisi jättää? Siis siinä vaiheessa, kun Ruotsin armeija tappaa muut ja kastroi poikalapset?
Näitä Suomesta suuntautuneita mamuja on Ruotsissa 400 000 (laskematta maassa syntyneitä, joita ei ole tilastoitu - jostakin syystä toisen ja kolmannen polven ruotsinsuomalaisia ei luokitella toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajiksi). Sinun laskujesi mukaan siis 360 000 ruotsinsuomalaista olisi noin alkajaisiksi tapettava? Onhan se nyt anteeksiantamatonta, että 60-70-luvuilla heitä muutti Ruotsiin jopa 40 000 vuodessa "omatoimisella muutolla kaltaistensa seuraan".
Kun kirjoitit: "Köyhyys, ahtaus ja työttömyys olisi ratkaistava raakaa toimintaa käyttäen", niin minulle tuli kummallinen tunne, että tämä on luettu aikaisemminkin. Ei, ei, en ajattele sitä, mitä luultavasti ajattelet minun ajattelevan, vaan Irlannin suurta nälänhätää. Silloin miljoonat irlantilaiset kuolivat nälkään, vaikka ruokaa oli jopa Irlannissakin saati Englannissa, koska Englannin parlamentti olisi sitä mieltä, että brutaalit, laiskat, tietämättömät irlantilaiset ovat itse aiheuttaneet hälänhädän katolisella uskollaan ja lapsiluvullaan. Lopulta uskottiin, että hätä oli todellinen ja johtui perunarutosta, mutta ihmiset olivat jo kuolleet.Samanlaista tulee olemaan meilläkin. Siitä ei pääse mihinkään.
Tämä liian suuri pohjasakka on uhka riippumatta siitä ketä he ovat. Jotakin olisi tehtävä väkimäärälle. Päivänselvää on, että tehtävä ei ole helppo ja sen toteuttaminen tuottaa suurta hetkellistä kärsimystä. Mutta nyt vallalla oleva totaalinen epäjärjestys on saatava loppumaan. Muita keinoja ei siihen ole kuin liian suureksi paisuneen väkimäärän raju vähentäminen. Niinkuin sanottu on se ei ole poliisipäällikön valtuuksin päätettävissä.
On turha luulla, että tulevaisuudessa aukeasi niin suuria työmarkkinoita, jotka työllistäisivät heidätKIN. Kaaos vaan jatkuu ja pahenee.... - ak
Itsepähän sen sanoit.
Nythän meillä on muuten se tilanne että islamin uskoiset somalit haluavat isompia asuntoja, kun eivät osaa olla lisääntymättä liikaa tiloihinsa nähden. Sillä aikaa meillä on 9000 suomalaista asunnotonta, jotka kaipaisivat kattoa pään päälle. Luuletko että oikea ratkaisu olisi majoittaa somalit presidentinlinnaan, joka voisi olla heille vähäksi aikaa riittävä vaihtoehto, kunnes saadaan heidät hyysattua, johonkin tavarataloon. Näyttäisi muuten perheet kasvaa loputtomasti veronmaksajien kustannuksella, kun ottaa huomioon peitellyn moniavioisuuden, joka mahdollistaa loputtoman suuren perheet.
Ei ihmisiä sinänsä haittaa jos jollain on iso perhe, mutta jos se kohtuuttomasti vie elintilaa muiden kustannuksella, niin edessä on jälleen konflikti=ongelma. Sellaistako Suomeen halutaan? - dfshgdf
sydämelliseltä rauhanuskoiselta.
Tule Mover jo halaamaan! Hän tarvitsee sinun lohdutustasi! - ählyt vittuun
ihan sinne mistä olet lähtöisin, saatanan koiranpaska.
- ak
...vaikkei kristinuskolla ole tekemistä tuon Jugoslavian sodan kanssa.
Totta puhuaksemme KAIKKI uskonnot näyttäisivät olevan ongelma toisilleeen. Herää kysymys: Miksi pitää julistaa ja levittää uskoansa kun se kuitenkin aiheuttaa ongelmia kanssaihmisille? Eikö sellainen ole riidan haastamista yhtä lailla kuin toisen uskon kritisointi?
- dwydryk
Ei kai käsittääkseni mikään uskonto kiellä sopeutumasta ympäristöön ja tekemään työtä itseään elättäen ja yhteisöään hyödyttäen?
Loisiminen johtuu aivan muusta, siinä on syy sekä sysissä että sepissä. Miksi rakennetaan ikuisen ilmaisen hyvinvoinnin takaavia järjestelmiä? Miksi alistutaan elämään sukupolvesta toiseen apujen varassa?
Yhteiskunnalla on velvollisuus rakentaa tukimekanismeista sellaisia että ne kannustavat aktivoitumaan (esim aikaan sidotusti alenevia), yksilöiden velvollisuus on sitoutua integroitumaan normaaliin elämään opintojen ja työnteon avulla, kuten sitoutetaan kantaväestöönkin kuuluvat.- ...................
Tuota... Koraani on täynnä kohtia joissa käsketään tappamaan vääräuskoisia ja homoja ei sallita. Muslimikulttuuri ei sopeudu vaan lähtökohta on se että vihollinen sopeutuu (käytännössä alistuu) Islamin alle. Loisiminen taas liittyy lähinnä siihen että vääräuskoiselle ei tehdä töitä, varsinkaan jos saatavilla tukirahoilla tienaa paremmin. Koraani myös sallii erilaiset vääräuskoiselle valehtelut ja asioiden vierestä puhumiset jos se on Allahille edullista.
Uskonpuhdistuksen jälkeen kristinuskossa ei tällaisia verisiä opetuksia ole ollut vuosisatoihin mutta Islam on edelleen se kivikautinen ja taikauskoinen uskonto joka se on aina ollut.
Kannattaa tutustua Koraaniin niin opit huomattavasti enemmän... tätä suosittelen myös erilaisille maahanmuuttokriitikoille, roturealisteille ja rasisteille niin kaikki tietävät minkälaisesta kultista on kyse. - ak
ihmisiä pakotetaan vierailta mailta kotoisin olevan uskonnon nimissä omaksumaan elinoloilleen sopimattomia ohjeita. niinhän Suomessa on käynyt kun tänne tuotiin kristinusko uskonpuhdistuksien avulla, jotka eivät eroa mitenkään etnisistä puhdistuksista. Uskontoja tulisi harjoittaa mahdollisimman lähellä niiden alkulähdettä pyhää kaupunkia tms. jotteivat ne muodostu rasitteeksi maailmanrauhalle ja vieraille kansoille, joiden elinolosuhteisiin kyseinen uskonto ei sovi. Tietysti on olemassa rauhallisia uskontoja, jotka eivät pakota ketään riveihinsä, vaan kertovat vain ns. "Jumalan sanaa", mutta niistäkin on usein seurauksena sikamainen hallintadraama, kun kertoja joutuu kiusaukseeen ryhtyä hallitsemaan kertomustaan uskovia ihmisiä.
Hyvä paimen ei orjuuta edes uskon avulla. - Jake-Kafir-Waits
Kannattaa lukea Hämeen-Anttilan suomentama tiivistetty profeetta Muhammadin elämänkerta. Tämä avaa todella hyvin sen, mistä islamissa on kysymys. Islam on totalitaarinen yhteiskuntajärjestelmä, pikemminkin ideologia kuin uskonto.
Itse asiassa islam on fasismin puhtain muoto. Se oli sitä jo kaun ennen mussolineja tai hitlereja.
Kysyit, miksi mikään uskonto olisi ongelma.
Eikö asia ole paremminkin niin päin, että mikä uskonto _ei_ olisi ongelma. Jokainen uskonto, jossa ties mihin ukko-yli-jumaliin vedoteten teurastetaan ihmisiä, on ongelma.
Islam on näistä ongelmista selvästi suurin. Suurin osa maailman terroristeista tänä päivänä on muslimeja.
Voin esittää myös Koraanin perusteella, miksi islam on täysin sopimaton länsimaisiin maallistuneisiin yhteiskuntiin ja miksi muslimien tulisi pysytellä omissa valtioissaan, mutta jostain syystä nämä perusteet eivät näytä vakuuttavan ketään.
Muslimi ottaa ohjeensa Koraanista ja Muhammadin "esimerkillisestä elämästä" eli Sunnasta. Nämä ovat muslimin korkein totuus ja ohjenuora.
Nämä esimerkit eivät kuitenkaan kelpaa länsimaalaiselle ihmiselle todisteiksi islamin ongelmasta. Suurin osa länsimaalaisista ihmisistä näet pitää uskontoa henkilökohtaisena asiana. Eikä uskonnollisilla perusteilla ilmeisesti kerta kaikkiaan voi perustella yhtään mitään tekemisiään. Ainakaan toisia vahingoittavia tekemisiä. Kätevää - ainakin muslimiterroristeille.
Ongelman tunnistamisen esteenä on siis se, että suurin osa länsimaalaisista ei tunne islamia ja kieltäytyy ottamasta siitä selvää.
Itse kiinnostuin islamista wtc-iskujen jälkeen. Jokin uhkaa nyt länsimaita ja halusin saada selville, mikä.
Uhka on tässä selvänä kuin päivä: UHKA ON ISLAM.
Luin satoja ellei tuhansia artikkeleita, Koraanin ja M:n elämäkerran.
Minua todella ihmetyttää se älyllinen epärehellisyys, jolla me länsimaalaiset käsittelemme islamia. Puhutaan islamista muka rauhan uskontona, eikä kerta kaikkiaan suostuta koskemaan edes pitkällä tikulla esim. näihin:
http://www.usc.edu/schools/college/crcc/engagement/resources/texts/muslim/hadith/muslim/019.smt.html#019.4366
http://www.usc.edu/schools/college/crcc/engagement/resources/texts/muslim/hadith/bukhari/052.sbt.html#004.052.280
Muhammad mestautti kokonaisen juutalaisheimon (satoja vankeja) yli 14-vuotiaat pojat ja miehet. Naiset ja lapset hän antoi sotilailleen orjiksi mm. seksiin (jalkavaimoiksi heitä kutsuttiin).
Kahlituilta vangeilta hakattiin päät poikki sapeleilla. Ei paljon mitään verrattuna sotavankien huonoon kohteluun, josta yhdysvaltoja nykyään syytetään, vai?
Muhammad mm. kidutti juutalaista päällikköä, jotta saisi juutalaisheimon aarteen. Lopulta muslimit tappoivat päällikön.
Nämä kaikki ovat jopa Hämeen-anttilan "politically correct" suomennoksessa. Eivät nämä ole mitään salaisuuksia. Ja aivan varmasti vieläkin kauheampia tekoja tapahtui keskiajalla muiden kuin muslimien toimesta. Nyt täytyy muistaa, että muslimit pitävät Muhammadia Jumalan viimeisenä ja suurimpana lähettiläänä, täydellisenä muslimina. Hän ei siis muka koskaan tehnyt virheitä! Niinkö?
Länsimaalainen ei tahdo käsittää, että täydellinen muslimi oli raiskaaja, kiduttaja ja joukkomurhaaja. Ei, vaikka todisteet ovat selvinä edessä muslimien omissa kirjallisissa lähteissä.
En käsitä tätä tekopyhyyttä!
Koraani 5:51. Te, jotka uskotte! Älkää lyöttäytykö juutalaisten ja kristittyjen ystäviksi, - he ovat ystäviä vain toisilleen, ja joka ottaa heidät liittolaisikseen, on yksi heistä. Jumala ei totisesti ulota johdatustaan väärämielisiin.
Jos et ole lukenut Koraania, aloita vaikka lukemalla 9. suura (noin 4000 sanaa eli ei kovin paha rasti, eihän?)
http://www.islamopas.com/koraani/009.htm
Keskustellaan 9-suurasta, ok?
- ak
vahvistavat aloituspostauksen viestiä. :-)
Olen muuten ihmetellyt joskus sitä miksi islamistien piirissä suomalaiset ilman perusteita yleistetään ja leimataan kaikki aiheetta sianlihan syöjiksi ja vaikka jopa Seppo Lehto, kuten myös nykynuoriso karttaa syömästä sianlihaa. Sehän on tarkoitettu saattamaan sairaat vanhuksemme hyväntuulisina hautaansa, sillä sianlihassa on petollista mielihyvää tuottavia hormoneja ja hermomyrkkyjä, kuten myös voimakkaissa uskonnollisissa pakkomielteissä.
Jumala on suurempi kuin ihminen voi käsittää sanoilla. - jojfoejoepfj
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009112210644046_uu.shtml
Pakistan on kiihkoislamilainen maa jossa naisilla ei juuri ole oikeuksia. Islam on sen maan ongelma nro 1 !- shaaryni
Hyyssäri ei usko, vaikka näkee totuuden.
Mitähän niiden päässä liikkuu?
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.3510474- 425572
- 435133
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk2033891- 483568
- 133523
- 313036
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise782874- 442683
- 562583