Kuinka AD/HD todetaan?

RNR

Hei,

haluaisin tietää kuinka AD/HD todetaan? Onko se kallista? Ajatus siitä että alkaisin popsimaan jotain lääkkeitä ei oikein tunnu miellyttävältä.

Olen 20 vuotias ja jostain syystä viime vuosina muutamat ihmiset ovat väittäneet, että minulla voisi olla AD/HD. Toki sehän on nykyään jonkinlainen muoti sairaus ja kaikki viljelevät sitä joka paikassa. Omasta mielestäni en ole mitenkään erityisen levoton, mitä nyt joskus on vaikeuksia olla pysyä paikallaan tai olla tekemättä mitään, mutta eikö se ole aika normaalia? Pystyisin kyllä hillitsemään itseni jos huvittaisi, mutta havermmin on mitään suurempaa syytä.

Olen kuitenkin selvinnyt peruskoulusta ja lukiosta läpi suuremmitta ongelmitta ja ne vähätkin ongelmat liittyvät minusta enemmän saamattomuuteen. Olen tosin hidas ja huono keskittymään lukemiseen varsinkin jos aihepiiri ei kiinnosta. Lukunopeuteni on joskus 10 tai alle 10 sivua tunnissa... Silti pidän lukemisesta. Minulla on ollut parhaimmillaan myös yli 10 kirjaa lainassa kirjastosta, mutta valitettavan usein ne tuppaavat jäämään kesken.

Tunaroin usein paljon, koska olen jotenkin "jäässä". Mutta olen huomannut senkin vähenevän kun olen vähentänyt tietokoneella istumista ja nukkunut hyvin.

Kiitos vastauksista etukäteen ja anteeksi taas kerran sekava viesti. Kello on paljon, eli ei taaskaan kunnon yöunia :P

9

2145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vm-76....

      neurologilta joka sitten lähetti minut neuropsykologisiin testeihin. Sain dg:n ADHD, en ole lääkityksellä.
      Hintaa kertyi suht suuri summa koska kävin yksityisellä.

      • vierailija

        Voiko udella kuinka paljon koko prosessi maksoi? Lääkärikäynnit ja testit? Kuinkahan kauan mahtaa kestää, jos lähtee jonottelemaan julkisen kautta?


      • RNR
        vierailija kirjoitti:

        Voiko udella kuinka paljon koko prosessi maksoi? Lääkärikäynnit ja testit? Kuinkahan kauan mahtaa kestää, jos lähtee jonottelemaan julkisen kautta?

        Ja kuinka tuo testaaminen tai toteaminen ihan konkreettisesti tapahtuu? Mitä niissä testeissä tehdään?


      • käypä hoito
        RNR kirjoitti:

        Ja kuinka tuo testaaminen tai toteaminen ihan konkreettisesti tapahtuu? Mitä niissä testeissä tehdään?

        Käykää yksityisellä vaikka maksaakin paljon jos tosiaan haluaa asian selvittää.
        Kunnallisella on ihan sekoja lääkäreitä, psykiatrille ne lähettää ja antaa vaikkapa skitsofreniadiagnoosin.


      • Fiskarsin harava
        RNR kirjoitti:

        Ja kuinka tuo testaaminen tai toteaminen ihan konkreettisesti tapahtuu? Mitä niissä testeissä tehdään?

        Hei,

        Kävimme 11 vuotiaan lapsemme kanssa koulun painostuksesta testeissä.
        Penen tai terveyskekuksen kautta emme suostuneet asiaa hoitamaan, vaan varasimme ajan AD-HD keskuksesta Helsingistä.

        LApselle tehtiin laajat neurologiset ja psykiatriset testit.

        NEurologi kyseli tarkkaan lapsen historiaa ja kysely kaavakkeen täyttivät lapsen kanssa työskennelleet aikuiset.
        Neurologi tarkkaili lapsen yleistä keskittymistä tapaamisissamme.
        Hän haastatteli myös vanhemmat.

        Neurologi testasi myös koordinaatiota, kävelyä, pallon potkimista jne
        Lapsen piti myös tehdä erilaisia asioita neurologin perässä.
        Kuten vilkuttaa vasemmalla ja oikealla kädellä neurologin perässä.

        Neurologi tutki myös kivekset, koska yleensä kuulemaa niistä voi päätellä jotain. EN kysynyt mitä.

        Hän tapasi myös lasta kahden kesken.

        Psykiatrin tutkimuksissa olimme vanhemmat ja lapsi yhdessä ja lapsi kahden kesken.
        Lähinnä psykiatri teetti lapselle tehtäviä piirtäen ja jutteli samalla.
        Hän myös haastatti vanhemmat ilman lasta.

        Prosessi oli kallis.
        Noin 1500e, mutta kannatti.
        LApsi sai terveen paperit.
        Psykiatrin lausunnossa sanottiin että kysymyksessä on harvinaisen terve ja älykäs 11v poika!
        Opettajien asenne muuttui lapseen huomattavasti tutkimusten jälkeen ja lapsen koulunkäynti parani huomattavasti, kun ei enää ollut silmätikkuna niin opiskelurauha palautui.

        Yksityisen kautta koko prosessi kesti alle kaksi kuukautta.
        Julkisia teitä siihen olisi mennyt vähintään vuosi ja vuodessa olisi ennättänyt opettajien vainoaminen aiheuttaa pojalle jo varmasti vahinkoa.

        LApsemme menee nyt yläasteelle 8,7 keskiarvolla ja hänet palkittiin stipendillä hyvästä opiskelumenestyksestä.
        Enpä olisi uskonut kaksi vuotta sitten että niin paljon voi tapahtua muutosta.

        Onneksi meillä oli säästöjä sen verran, että saimme tutkimukset tehdyksi!

        En tiedä tehdäänkö AD-HD kekuksessa testejä myös aikuisille.
        Suosittelen kuitenkin ottamaan asiasta selvää, koska siellä ollaan perhetyneitä nimenomaan tämäntyyppisiin asioihin ja varmasti asiantuntijuutta löytyy.
        Kohtelu oli tosi asiallista ja paikka oli myös viihtyisä.
        Oli miellyttävää seurata ammattilaisten työskentelyä.


    • ADD-lapsen äiti

      Minusta sinulla on ADD eikä adhd. ADD:sta on valitettavan vähän netissä tietoa,
      ADHD:stä sitäkin enemmän. Tutki asiaa.

    • Koska olet jo 20 vuotias, niin sinun kannattaa miettiä, onko diagnoosi tärkeä.

      Antaako se mielenrauhan ja syyn käyttäytymiseesi.

      Lasten kohdalla asia etenee näin.

      Terveyskeskuslääkäri antaa lähetteen lastenlääkärille. Lastenlääkäri tekee testejä ja antaa diagnoosin.

      Luulisin aikuisten kohdalla asian menevän näin.

      Terveyskeskuslääkäri antaa lähetteen asiantuntijalääkärille ja se antaa diagnoosin.

      Voit myös tilata ajan esimerkiksi Suomen Terveystalosta yksityiseltä lääkäriltä suoraan.

      Yksityinen maksaa jotain 120 euroo kerta ja todistus päälle.

      • diagnoosi

        No eiks just 20-vuotiaalle se diagnoosi ole tärkeä, koska pitäis saada mahdolliset jatko-opinnot pulkkaan? Pelkällä lukion todistuksella ei voi ees peppua pyyhkiä..näin nätisti sanottuna.

        Itsellä siis vasta diagnosoitu dg, ikää apta enemmän, ja tarvitsisin ihan opintojen kannalta apua tilanteeseeni. Eli suomennettuna, jos todettaisiin huomattavia eroja tarkkaavaisuudessa jne, niin uskalsin tehdä opinnoissani ratkaisuja (käyttän luentoajat kotona lukemiseen, jolloin saan parempia tuloksia..kun ei oo koko ajan häiritseviä tekijöitä ilmassa niin paljon.). Ja lisäksi kun on dg, niin se helpottaa siihen, että asiat on opettajatutorin kanssa saatu kuntoon esim. kiusauksen kohdalta. Olen itse iloinen ja mukava ihminen, mutta tulin kiusatuksi siitä kun ennen dg:tä käytin ennemmin luentoajat kotona opiskeluun. Mikä on aika merkillistä, koska luulisi korkeasti opiskelevien jo ymmärtävän, että ihmiset oppivat eri tavalla. Ja itselläni ei jää luennoista yhtään mitään mieleen. Joten monelle se voisi oikeastikin auttaa näihin asioihin. Uskaltaa hakea apua ja ymmärtää itseään, kun on diagnoosi..näin kävi siis itselleni. Sitä ennen en kehdannut hakea apua ja tukea opintoihini, koska se jotenkin tuntui ihan vajaavaisten hommalta. Ei voi mitään, mutta niin se vain tuntui.

        Jos taas on jo töissä ja työ on jotain sellaista, jossa voi keskittyä..niin silloinhan dgllä tuskin on mitään mekritystä -paitsi ehkä henkisesti. Mutta itse en siis minkään lääkehoidon tms takia ole dgtä hakenut (enkä ole edes lääkkeitä vielä kokeillut), vaan sen takia että uskallan tehdä opinnoissani ratkaisuja. Aika erikoistahan se on, mutta tehoaa kohdallani. Lisäksi ei tartte enää kuulla veetuilua siitä, että on eri opiskelutaktiikka. Työhöni ei tule vaikuttamaan tämä, kosdka on just sellaista työtä, jossa liikutaan paljon jne tehdään koko ajan jotain=mielenkiinto säilyy.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      252
      4548
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      128
      2978
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2742
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1730
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1563
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      20
      1461
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1314
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1235
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1085
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      204
      1083
    Aihe