Kuinka AD/HD todetaan?

Voiko udella kuinka paljon koko prosessi maksoi? Lääkärikäynnit ja testit? Kuinkahan kauan mahtaa kestää, jos lähtee jonottelemaan julkisen kautta?

vierailija kirjoitti:

Voiko udella kuinka paljon koko prosessi maksoi? Lääkärikäynnit ja testit? Kuinkahan kauan mahtaa kestää, jos lähtee jonottelemaan julkisen kautta?

Ja kuinka tuo testaaminen tai toteaminen ihan konkreettisesti tapahtuu? Mitä niissä testeissä tehdään?

RNR kirjoitti:

Ja kuinka tuo testaaminen tai toteaminen ihan konkreettisesti tapahtuu? Mitä niissä testeissä tehdään?

Käykää yksityisellä vaikka maksaakin paljon jos tosiaan haluaa asian selvittää.
Kunnallisella on ihan sekoja lääkäreitä, psykiatrille ne lähettää ja antaa vaikkapa skitsofreniadiagnoosin.

RNR kirjoitti:

Ja kuinka tuo testaaminen tai toteaminen ihan konkreettisesti tapahtuu? Mitä niissä testeissä tehdään?

Hei,

Kävimme 11 vuotiaan lapsemme kanssa koulun painostuksesta testeissä.
Penen tai terveyskekuksen kautta emme suostuneet asiaa hoitamaan, vaan varasimme ajan AD-HD keskuksesta Helsingistä.

LApselle tehtiin laajat neurologiset ja psykiatriset testit.

NEurologi kyseli tarkkaan lapsen historiaa ja kysely kaavakkeen täyttivät lapsen kanssa työskennelleet aikuiset.
Neurologi tarkkaili lapsen yleistä keskittymistä tapaamisissamme.
Hän haastatteli myös vanhemmat.

Neurologi testasi myös koordinaatiota, kävelyä, pallon potkimista jne
Lapsen piti myös tehdä erilaisia asioita neurologin perässä.
Kuten vilkuttaa vasemmalla ja oikealla kädellä neurologin perässä.

Neurologi tutki myös kivekset, koska yleensä kuulemaa niistä voi päätellä jotain. EN kysynyt mitä.

Hän tapasi myös lasta kahden kesken.

Psykiatrin tutkimuksissa olimme vanhemmat ja lapsi yhdessä ja lapsi kahden kesken.
Lähinnä psykiatri teetti lapselle tehtäviä piirtäen ja jutteli samalla.
Hän myös haastatti vanhemmat ilman lasta.

Prosessi oli kallis.
Noin 1500e, mutta kannatti.
LApsi sai terveen paperit.
Psykiatrin lausunnossa sanottiin että kysymyksessä on harvinaisen terve ja älykäs 11v poika!
Opettajien asenne muuttui lapseen huomattavasti tutkimusten jälkeen ja lapsen koulunkäynti parani huomattavasti, kun ei enää ollut silmätikkuna niin opiskelurauha palautui.

Yksityisen kautta koko prosessi kesti alle kaksi kuukautta.
Julkisia teitä siihen olisi mennyt vähintään vuosi ja vuodessa olisi ennättänyt opettajien vainoaminen aiheuttaa pojalle jo varmasti vahinkoa.

LApsemme menee nyt yläasteelle 8,7 keskiarvolla ja hänet palkittiin stipendillä hyvästä opiskelumenestyksestä.
Enpä olisi uskonut kaksi vuotta sitten että niin paljon voi tapahtua muutosta.

Onneksi meillä oli säästöjä sen verran, että saimme tutkimukset tehdyksi!

En tiedä tehdäänkö AD-HD kekuksessa testejä myös aikuisille.
Suosittelen kuitenkin ottamaan asiasta selvää, koska siellä ollaan perhetyneitä nimenomaan tämäntyyppisiin asioihin ja varmasti asiantuntijuutta löytyy.
Kohtelu oli tosi asiallista ja paikka oli myös viihtyisä.
Oli miellyttävää seurata ammattilaisten työskentelyä.

http://kaksplus.fi/keskustelu/t1469064

No eiks just 20-vuotiaalle se diagnoosi ole tärkeä, koska pitäis saada mahdolliset jatko-opinnot pulkkaan? Pelkällä lukion todistuksella ei voi ees peppua pyyhkiä..näin nätisti sanottuna.

Itsellä siis vasta diagnosoitu dg, ikää apta enemmän, ja tarvitsisin ihan opintojen kannalta apua tilanteeseeni. Eli suomennettuna, jos todettaisiin huomattavia eroja tarkkaavaisuudessa jne, niin uskalsin tehdä opinnoissani ratkaisuja (käyttän luentoajat kotona lukemiseen, jolloin saan parempia tuloksia..kun ei oo koko ajan häiritseviä tekijöitä ilmassa niin paljon.). Ja lisäksi kun on dg, niin se helpottaa siihen, että asiat on opettajatutorin kanssa saatu kuntoon esim. kiusauksen kohdalta. Olen itse iloinen ja mukava ihminen, mutta tulin kiusatuksi siitä kun ennen dg:tä käytin ennemmin luentoajat kotona opiskeluun. Mikä on aika merkillistä, koska luulisi korkeasti opiskelevien jo ymmärtävän, että ihmiset oppivat eri tavalla. Ja itselläni ei jää luennoista yhtään mitään mieleen. Joten monelle se voisi oikeastikin auttaa näihin asioihin. Uskaltaa hakea apua ja ymmärtää itseään, kun on diagnoosi..näin kävi siis itselleni. Sitä ennen en kehdannut hakea apua ja tukea opintoihini, koska se jotenkin tuntui ihan vajaavaisten hommalta. Ei voi mitään, mutta niin se vain tuntui.

Jos taas on jo töissä ja työ on jotain sellaista, jossa voi keskittyä..niin silloinhan dgllä tuskin on mitään mekritystä -paitsi ehkä henkisesti. Mutta itse en siis minkään lääkehoidon tms takia ole dgtä hakenut (enkä ole edes lääkkeitä vielä kokeillut), vaan sen takia että uskallan tehdä opinnoissani ratkaisuja. Aika erikoistahan se on, mutta tehoaa kohdallani. Lisäksi ei tartte enää kuulla veetuilua siitä, että on eri opiskelutaktiikka. Työhöni ei tule vaikuttamaan tämä, kosdka on just sellaista työtä, jossa liikutaan paljon jne tehdään koko ajan jotain=mielenkiinto säilyy.