Asuntolaina-asiaa

lilla my

Mitenköhän kannattaisi edetä, kun minulla on omistusasunto (lainaa siihen n. 100 000€), mutta haluaisimme ostaa poikaystäväni kanssa yhteisen, kuitenkin alle 200 000€ asunnon. Minun pitäisi siis laittaa asunto myyntiin ja ilmeisesti maksaa niistä saaduista rahoista oma laina pois, ja sitten hakea uutta lainaa erikseen jos olen oikein ymmärtänyt? Otamme molemmat omat lainat.

Haluaisin saada lainaa sen verran, että pystyisin maksamaan sillä uuden asunnon sekä kertyneet velat, n. 12 000€ (opintolainat kulutusluotto) Ja aloittaa puhtaalta pöydältä maksamalla vaan pelkkää asuntolainaa. Kannattaako minun sanoa asiasta pankissa, vai vaan pyytää esim. 20 000€ ns. "remonttirahaa"? Käsittääkseni pankit haluavat aina tarjota kalliita kulutusluottoja, eikä asuntolainaa saisi käyttää kuin itse tarkoitukseen. Mutta nythän ottaisin omaa lainaa n. 80 000€, eli aikaisempaa pienemmän summan.

Lisäksi olen miettinyt, että voiko pankki evätä minulta uuden lainan kokonaan, sillä olin muutaman kuukauden työttömänä välissä, jolloin lyhennykset tuli vähän huonosti hoidettua. Nyt kaikki on kuitenkin reilassa ja hoidettu. Tästä on puoli vuotta, ja nyt olen uudessa työssä n. 30h viikossa, mutta ei jää kamalasti vähemmän kuussa käteen verojen ym. takia.

Meillä on myös eri pankit. Poikaystävälläni Nordea, ja minulla oko. Pitääkö meidän hakea samaan pankkiin tms.?

Huhhuh olipa sekavaa :) mutta vastauksia kaivataan pian, sillä tämänhetkinen asunto on ihan liian pieni :(

11

534

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pankki voi vastata

      Ainoastaan pankki voi vastata noihin kysymyksiisi.

      Pari asiaa pisti silmään.

      Pankki ei nykyään kovinkaan helposti myönnä asuntolainan kylkeen mitää, millä maksaisi muita lainoja. Niitä varten joudut ottamaan sitä kulutusluottoa. Myöskin tuon "remonttirahan" saaminen voi olla kiven alla. Tietysti jos omaa rahaa on riittävästi. Asunto käy vakuutena nykyään 70% sen arvosta.

      Pankki ei anna helposti kahta erillistä lainaa samaan asuntoon, joten mitä todennäköisimmin teidän pitää ottaa yhteinen laina samasta pankista. Pankit eivät oikein suostu jälkipanttauksiin nykyään.

      Ja tuo, että et aina ole pystynyt huolehtimaan nykyisestä lainastasi, saattaa hyvinkin vaikeuttaa uuden lainan saamista.

      Mutta kuten sanoin, niin ainoastaan pankista saat varman vastauksen. Kaikki täällä annetut "neuvot" ovat vain ja ainoastaan arvauksia.

      Ja et muuten ollenkaan kertonut, paljonko on yhteiset nettotulonne (ja menonne) kuukaudessa, eli onko teillä ylipäätään mahdollista saada noin isoa lainaa.

      • lilla my

        Niin siis tarvitsen vain pari tonnia ylimääräistä, sillä luultavimmin teen vähän voittoa nykyisellä asunnollani. Minulla on nyt 100 000 €:n asuntolaina, ja luultavasti saan ainakin 110 000...
        Niin en muuten ajatellut kertoa pankissa. lisää kulutusluottoa en missään nimessä halua, kun entisistä olisi tarkoitus päästä eroon :)
        Poikaystävälläni on tulot n. 2500 netto ja minulla n. 1600 netto. 80 000 lainat molemmille. Luulisin että saadaan lainat jos tosiaan se yhden kuun maksuhäiriö ei haittaa. eli siis vaihtaisin 100 000 lainasta 80 000 €:n lainaan :)
        Menot meillä on nyt kuussa oma lainanlyhennykseni poikaystävä maksaa vastikkeen muut kulut "vuokrana". Molemmilla kulutusluotot joita lyhennellään pari sataa kuussa per naama.

      • Et tee
        lilla my kirjoitti:

        ... luultavimmin teen vähän voittoa nykyisellä asunnollani...

        Turhaa optimismia. Luultavasti et tee voittoa. Oletko ollenkaan seurannut asuntojen hintojen kehitystä?

      • lilla my
        Et tee kirjoitti:

        ... luultavimmin teen vähän voittoa nykyisellä asunnollani...

        Turhaa optimismia. Luultavasti et tee voittoa. Oletko ollenkaan seurannut asuntojen hintojen kehitystä?

        Hah, olen kyllä seurannut ja tiedän että pienten asuntojen hinnat helsingissä ovat pysyneet aika samoissa ja menevät käsistä, sillä vuokrat nousevat jatkuvasti ettei ole enään järkeä asua vuokralla, jos vaan saa lainaa. Ollaan myös remontoitu koko kämppä että 10 000 voittoa on aika varovainen arvio. :D

      • johk
        lilla my kirjoitti:

        Niin siis tarvitsen vain pari tonnia ylimääräistä, sillä luultavimmin teen vähän voittoa nykyisellä asunnollani. Minulla on nyt 100 000 €:n asuntolaina, ja luultavasti saan ainakin 110 000...
        Niin en muuten ajatellut kertoa pankissa. lisää kulutusluottoa en missään nimessä halua, kun entisistä olisi tarkoitus päästä eroon :)
        Poikaystävälläni on tulot n. 2500 netto ja minulla n. 1600 netto. 80 000 lainat molemmille. Luulisin että saadaan lainat jos tosiaan se yhden kuun maksuhäiriö ei haittaa. eli siis vaihtaisin 100 000 lainasta 80 000 €:n lainaan :)
        Menot meillä on nyt kuussa oma lainanlyhennykseni poikaystävä maksaa vastikkeen muut kulut "vuokrana". Molemmilla kulutusluotot joita lyhennellään pari sataa kuussa per naama.

        Oletko aikanaan saanut 100 000 € asuntolainan 1600 €/kk nettotuloilla vai ovatko tulosi olleet isommat, mutta nyt pienentyneet? Minusta se kuulostaa uskomattomalta ja ihmettelen jos pankki antoi/antaa silloin lainaa.

        Kai sinä sentään ilmoitit pankkiin siitä lainanlyhennyksen maksuvaikeudesta? Järjetöntä lainanhoitoa, jos muuten vaan maksoit myöhässä... Pankit ovat yleensä tosi joustavia ja antavat maksaa vaikka pelkkää korkoakin, jos vaan ilmoittaa tilanteesta heille.

      • nettotuloilla
        johk kirjoitti:

        saa tänäkin päivänä 100 000€:n lainan, jopa vähän ylikin. Ja pystyy sitä ilman vaikeuksia lyhentämäänkin...

    • Tehdään oletuslaskelmia.

      Uusi asuntonen maksaa esim. 160.000 euroa.
      Tähän saatte lainaa maksimissaan 75% = 120.000
      Itse täytyy maksaa 15% = 24.000
      Loput 15% voi saada valtion takausta tai täytyy olla joku muu takaus, vanhemmat tai heidän asuntonsa.

      Myyt asuntosi 110.000 eurolla.
      Voittoa 10.000 euroa.
      Jos olet asunut asunnossa alle kaksi vuotta, joudut maksamaan voitosta veroa 28% = 2.800 euroa, jää siis 7.200 euroa.

      Sinun lainaosuutesi: 60.000
      Sinun osuutesi omasäästöstä: 12.000
      takaukset 24.000/12.000 eurolle
      = Ei jää voitosta mitään käteen, vaikka saisit joko 10.000 ilman tuota myyntivoittoveroa.

      • sampopankki

        Minä ainakin sain n100 000 lainaa, ilman omia säästöjä. Asunto maksoi 92 000. Oli takaajat.

      • sillä,

        että asuntoon saisi lainaa max. 75%? Kyllähän lainaa saa 100%:sti, jos on maksukykyä ja vakuudet kunnossa...

      • sillä, kirjoitti:

        että asuntoon saisi lainaa max. 75%? Kyllähän lainaa saa 100%:sti, jos on maksukykyä ja vakuudet kunnossa...

        Kun alkuperäinen kirjoitti
        "Haluaisin saada lainaa sen verran, että pystyisin maksamaan sillä uuden asunnon sekä kertyneet velat, n. 12 000€ (opintolainat kulutusluotto) Ja aloittaa puhtaalta pöydältä maksamalla vaan pelkkää asuntolainaa. "

        Josta voi lukea, että tuota maksukykyä ei ainakaan ihan kauheasti ole.

        Totta on, että pankista saa lainaa AIKA paljon, kun vain on maksukykyisiä lainanottajia tai takaajia tai hyvät, realisoitavissa olevat vakuudet.

      • yh-mies
        RipsaK kirjoitti:

        Itse ostin pari vuotta sitten omakotitalon ja sain 100% lainaa ilman takaajia. Takaajiakin olisi ollut (vanhemmat), mutta yksinhuoltaja kun olen en halunnut sekoittaa vanhempieni taloutta mikäli itse vaikka pahasti sairastuisin tms. Tähän oli ratkaisu "omatakaus" eli lainan noston yhteydessä otettava vakuutus muistaakseni 25% lainasummasta. Maksoi noin 3% koko takuusummasta eli noin 3000 EUR (kyseessä 210000 EUR laina). Lisäehto oli, että lainatakauksen summa pitää lyhentää 8 vuodessa pois.
        Lisäksi sen verran on puskuria taloudellisten yllätysten varalle sitä kautta, että tein sopimuksen 25 vuoden lainasta, vaikka tarkoitus on maksaa laina pois nopeammin (tavoite 15 vuotta) eli teen ylimääräisiä lyhennyksiä.

        Lainapapereita tehtäessä on hyvä vaatia sopimukseen lauseke, että voi tehdä ylimääräisiä lyhennyksiä ilman lisäkuluja tai maksaa koko lainan pois kerralla ilman lisäkuluja. Yleensä tämä on muutenkin mahdollista, mutta useimmissa lainasopimuksissa on lauseke, että pankki * voi * (vaikka ei aina niin tee) periä maksun menetetyistä korkotuloista ennenaikaisen lyhennyksen kyseessä ollessa. Jos korot nousisivat joskus tulevaisuudessa nopeasti (vaikka yli 10%) saattaisi pankki muuten periä kuluja vaikkapa lainan ennenaikaisesta irtisanomisesta...
        Toinen hyvä lisälauseke on se, että saa kuluittaa muuttaa viitekorkoa esim. kerran vuodessa (tällaista en itse tajunnut ottaa). Jos korot ampaisevat nousuun, voi olla kiva vaihtaa 12 kk euriboriin ja laskuvaiheessa lyhyelle korolle. Itse jouduin parisataa euroa maksamaan lyhyempään viitekorkoon vaihtamisesta (12 kk euribor 5,16% --> 3 kk euribor 1,5%, tosin vaihdoksesta kannatti maksaa, maksoi itsensä takaisin kuukaudessa...)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      121
      6030
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2120
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      177
      1952
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1123
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      66
      1114
    6. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      997
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      987
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      902
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      42
      897
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      765
    Aihe