Asuin vuoden tyttöystäväni kanssa, joka oli elämäni rakkaus. En kuitenkaan osannut ymmärtää/tukea häntä tarpeeksi, vaikka olisin halunut ja meillä meni yllättäen kuukausi sitten poikki. Hän sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja minä itse olen masentunut. Nyt olen 19-vuotias naisen alku ja tämän seurustelun kautta tajusin pitäväni naisista, vaikka ennen pidin itseäni bi-henkisenä. Exäni on alkanut pelailla uusilla ihmisillä heti eroamisen jälkeen ja se satuttaa minua kovasti. Tiedän, että se johtuu osittain hänen sairaudestaan ja olen todella huolissani hänestä. Lisäksi hänen taloudellinen tilanteensa on huono ja hän ryyppää jatkuvasti, sekä lainaa rahaa kavereiltaan ja ottaa pikavippejä jne. Rakastan häntä todella paljon vieläkin ja uskon että hän olisi minulle se oikea. Ongelmamme on se, että en jaksanut tukea häntä tarpeeksi, koska minulla itsellänikin on ollut todella vaikea nuoruus ja omat ongelmani, esimerkiksi vanhempieni kanssa. Vanhempani eivät hyväksyneet suhdettamme, koska he asuvat pienessä ahdasmielisessä paikkakunnassa. Exäni vanhemmat olivat todella mukavia ja hyväksyivät suhteemme heti ja exäni ei voinut ymmärtää miksi vanhempani käyttäytyivät töykeästi häntä kohtaan. Häpeän sitä, koska en voi itse asialle mitään. Itsekään en ole vieläkään kovin hyvissä väleissä vanhempieni kanssa...Sekin oli kauhea paine suhteellemme, koska olisimme tarvineet molemmat tukea.
Muutamme erillemme nyt, mutta samaan taloon, koska haluamme olla väleissä. Olen kertonut että rakastan häntä vieläkin todella paljon, mutta kunnioitan sitä, että hän haluaa olla vain ystävä.
Unelmoin siitä, että joku päivä olisin sujut itseni kanssa ja saisin muutaman vuoden päästä opinnot suoritettua ja työpaikan. Eläisin ns. normaalia elämää ja jaksaisin keskittyä myös toiseen. Mitä mieltä olette, kannattaako minun vielä yrittää saada exäni takaisin, vai antaa vain olla? Tiedän että on kauhea riski masentua uudelleen jos elää ihmisen kanssa jolla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, mutta jos ihminen on muuten ihana, niin eihän sen pitäisi haitata?
Muutamme erillemme nyt, mutta samaan taloon, koska haluamme olla väleissä. Olen kertonut että rakastan häntä vieläkin todella paljon, mutta kunnioitan sitä, että hän haluaa olla vain ystävä.
Unelmoin siitä, että joku päivä olisin sujut itseni kanssa ja saisin muutaman vuoden päästä opinnot suoritettua ja työpaikan. Eläisin ns. normaalia elämää ja jaksaisin keskittyä myös toiseen. Mitä mieltä olette, kannattaako minun vielä yrittää saada exäni takaisin, vai antaa vain olla? Tiedän että on kauhea riski masentua uudelleen jos elää ihmisen kanssa jolla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, mutta jos ihminen on muuten ihana, niin eihän sen pitäisi haitata?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ei ole enää mitään "normaalia elämää" ja työpaikkoja ja vielä vähemmän muutaman vuoden päästä. Tuskin olet edes sujut itsesi kanssa, ainakaan sillä tavoin kuin haluat ymmärtää. Kuka sinulle on antanut tuon unelman, se ei ainakaan sinun omaltasi kuulosta?
Minusta exäsi kuulostaa hankalalta ihmiseltä, ehkä sinun pitäisi antaa hänen olla suosiolla, kun nyt olet vielä masennusherkkäkin. Minusta sinun masennuksesi on oikein. Ihmettelen, ettei useampi ihminen masennu tällaisessa maailmassa. Mitäpä jos romahtaisit totaalisesti? Unohda opiskelut, työt ja muu paska koska se ei kuitenkaan tule toteutumaan ja eläisit niin kuin sydämesi sinulle kertoo, vailla rajoja?
Kun minä olin nuori, minä lähdin Amerikkaan puhumaan Raamatusta. Masennuin vasta jälkikäteen, kun minun annettiin ymmärtää tehneeni jotenkin väärin ja olihan siinä väärin se, että Raamattu on hölynpölyä. Mutta on kivempi olla köyhä palmun alla kuin koivun alla. En hetkeäkään kadu omaa hulluuttani.
Se on totta että "normaalia" on vaikea määrittää. Tarkoitin sillä sitä että jaksaisin hoitaa asiani kunnolla, vaikka harrastaa jotain ja löytää jonkun tarkoituksen tästä elämästä..
Se on totta, että hän on hankala ihminen, mutta sairaus puhkesi hänelle vasta muutama vuosi sitten ja tuntuu ettei hän itsekään ymmärrä sitä täysin.
Olin kesäkuun lopussa avo-osastolla ja siellä tulin miettineeksi näitä asioita myös hänen kannaltaan...
"Narsisti pelkää paljastumista, jonka lisäksi narsistilla on hylkäämisen pelko. Narsistia vastaan ei oikeastaan voi taistella, vaan se täytyy nimenomaan hylätä kylmästi ja totaalisesti, ennen kuin narsisti on saanut haluamansa ja heittää "läheisensä" pois kuin käytetyn tarpeettoman esineen. Yleensä tätä hankaloittaa se, että normaalilla terveellä ihmisellä on omatunto ja kyky empatiaan. Tunnesiteet narsistiin vaikeuttavat "hylkäämistä". Mutta narsistillahan ei ole näitä ominaisuuksia.
Vaikka onnistuukin hylkäämään narsistin, hän "omistaa" edelleen hylkääjän. Hylkääminen kostetaan ja narsisti kääntää usein sen näyttämään siltä, että hän itse hylkäsi narsistisen lähteensä. Hylkäämisen jälkeenkin narsisti saa näyttämään asiat niin, että hän oli se ketä kohdeltiin väärin ja hänen toimintansa oli oikeutettua, ja mikä pahinta, ihmiset uskovat mielellään tätä narsistia, joka on onnistuneesti luonut ympärilleen kulissin, joka tukee narsistin omaa tarinaa, varsinkin ne lähipiirin avainhenkilöt. Turhan harvoin tämä hylkääminen kuitenkin onnistuu ja narsisti saa tavalla tai toisella aina anteeksi, keinot on monet, kun ei ole omaatuntoa.
Lähinnä henkilön, joka on narsistin otteessa, pitäisi itse ymmärtää ja myöntää asia, että ei ole tyytyväinen elämäänsä mahdollisen "narsistin" kanssa ja se että se on hänelle enemmänkin vahingollinen kuin hyvä asia. Sinällään narsistin analysointi on toissijainen seikka, jos kokee olevansa jatkuvasti hajoamassa riekaleiksi parisuhteessa yhden henkilön vuoksi. Pitää vain hyväksyä, että näin ei voi jatkua ja vaihtaa maisemaa, tuntui miltä tuntui."
Taisin tajuta yskän. Luin tuon toiselta palstalta. Ehkä näin on hyvä.
Minä olen tutustunut antipsykiatriaan ja se on antanut minulle enemmän kuin mitkään diagnoosit. Diagnoosit ovat vain luoneet rajoja ja laatikoita. Kaikkein suurin laatikko on sairaiden ja "normaalien" välillä. Viime aikoina minä olen saanut kuulla paljon sellaista, että minä olen mieleltäni terve. Ikinä en ole itseäni kovin terveenä pitänyt. No, terveeksi minä pääsin kunnolla sairastumalla, CrimethIncin kirjan "Recipes for Disaster" tavalla. Tämä yhteiskunta haluaa pitää meidät jotenkin lääkkeillä ja terapialla kasassa aivan niin kuin itsensä kasassa elvytyksellä ja poliisijoukoilla. Romahdus on kuitenkin tervettä, se on uuden alku. Se tarkoittaa irti päästämistä siitä, mikä on sairasta.
En halunnut siis olla järkevä. Järkevintä minulla olisi ollut olla luottamatta ihmisiin. Sen sijaan rupesin luottamaan hyvinkin paljon. Mitä tulee "narsisteihin" niin ne varmasti iskevät ihmiseen joka on pelokas ja itseään suojeleva, ei sellaiseen joka on itsevarma ja reipas.
"Kirjoittanut: Hamyri / Tänään / klo 17:35
Se on totta että "normaalia" on vaikea määrittää. Tarkoitin sillä sitä että jaksaisin hoitaa asiani kunnolla, vaikka harrastaa jotain ja löytää jonkun tarkoituksen tästä elämästä.."
Ymmärrän.
Minulle esimerkiksi sälytetään nyt vähän duunia. Oikeasti halusin joskus, että minun kaltaistani queer-ihmistä arvostettaisiin ja työpaikka on arvostuksen merkki. Uusnatsit ja sen henkiset, Akuliina Saarikoski taitaa kutsua niitä "tukareiksi", koko ajan haukkuvat työttömiä laiskoiksi pummeiksi. Eipä minua edelleenkään arvosteta. Sen sijaan työt ovat kuin jokin pirun vankila, joka vie minulta minun ainoaa elämääni pois tuomatta mitään tilalle. Teen koko ajan töitä enkä saa edes rauhaa viranomaisilta.
"Se on totta, että hän on hankala ihminen, mutta sairaus puhkesi hänelle vasta muutama vuosi sitten ja tuntuu ettei hän itsekään ymmärrä sitä täysin."
Se voi kestääkin ennen kuin hän ymmärtää ja samalla sinä itse väsyt.
"Narsisti pelkää paljastumista"
Narsisti on hullu, joka leikkii tervettä. Narsistin ainut tie terveyteen on tuleminen sellaiseksi hulluksi kuin mitä hän oikeasti on. Narsisti pelkää, että muut ihmiset näkevät hänessä hänen hulluutensa ja hän paljastuu ja häneltä viedään hänen arvonsa ihmisenä.
"normaalilla terveellä ihmisellä on omatunto ja kyky empatiaan. Tunnesiteet narsistiin vaikeuttavat "hylkäämistä". Mutta narsistillahan ei ole näitä ominaisuuksia."
Kyllä narsistillakin saattaa olla, mutta narsistin oma tuska peittää ne alleen.
Tekstistäsi päätellen vertaat nyt kaksisuuntaista
mielialahäiriö ja narsismia keskenään???
Ihan vaan tiedoksi että ne ovat kaksi täysin eri asiaa.
Bibolaarisella voi esiintyä narsistisia piirteitä niin kauan kuin ei lääkitys
ole kohdallaan ja hyvinkin lennokkaita suunnitelmia.
Ihan nimensä mukaisesti bibolaaripotilaalla on todella maanisia
aikoja, toisaalta saattaa iskeä hyvinkin syvä masennus,
tila saattaa muuttua jopa vuorokauden aikana.
Ihan vaan mielenkiinnosta kysyn,
onko ex-tyttöystävälläsi diaknosoitu kyseinen tauti
ja onko hänellä siihen lääkitys?
En oleta että hän on narsismi, mutta narsistisia piirteitä hänestä kieltämättä löytyy yllättävän paljon. Olen huolissani niistä ihmisistä, joiden kanssa hän pelaa, koska en halua että kukaan kokee enää vastaavaa!
Hänelle on diagnisoitu kaksisuuntainen mielialahäiriö ja luulen että hänen käyttäytymisensä liittyy siihen, koska hän juo paljon ja jättää lääkkeitä välillä ottamatta.
tasaantuu kun sen lääkityksen saa kohdalleen,
mihin saattaa mennä aikaa koska kaikki lääkkeet eivät
sovi kaikille ja määrät vaihtelevat.
Tyttöyställäni on todettu bibolaari ja ensimmäiset kaksi vuotta
olivat melkoista myllerystä.
Olemme olleet jo kahdeksan vuotta yhdessä ja elämä on suhteellisen tasaista
hänen sairaudestaan huolimatta.
Taudista ei parane, mutta mielialat pysyvät kurissa lääkityksen avulla,
ilman lääkitystä elämä on pelkkää vuoristorataa.
toivon vaan todella että exäni saisi elämänsä raiteilleen jossain vaiheessa. Haluaisin kovasti auttaa, mutta juuri nyt minulla ei ole siihen voimia, mikä on harmillista.
En ymmärrä itsekään täysin hänen sairauttaan, enkä usko että vuoden aikana sitä ehtii ymmärtääkään. Haluaisin kovasti ymmärtää.
Harmi kun tuon ikäisenä ja vielä ensimmäisen tytön kohdalla sait kokea tuollaista. Minä - paatunut kolmikymppinen suhteesta toiseen pomppija kohtasin narsistin vasta nyt, pari vuotta sitten. Se pysäytti täysin ja tuntuu että sen jälkeen koko elämä on laitettu uuteen uskoon!!
Jos kyseessä on todella juurikin narsisti ja tuon tekstin kuvailemanlainen ihminen, lähde kauas pois hänestä. Minä muutin, vaihdoin puhelinnumeron salaiseksi ja nyt vasta tunnen oloni turvalliseksi. Narsisti on pahinta mitä ihminen voi elämässään kohdata!!
Masennuksen voitat kyllä jos jaksat itse olla vahva. Jatka elämääsi ilman tuota haitallista ihmistä ja rakenna elämäsi sellaiseksi kuin itse haluat. Jokainen ihminen on kuitenkin vastuussa VAIN omasta itsestään, omasta elämästään! Jos joku haluaa tuhota elämänsä rahahuolillaan tai viinalla tms niin siitä vain. Älä sinä tee niin. Arvosta itseäsi!
Olen todellakin oppinut jo vähän arvostamaan itseäni ja sitä että en voi vastata hänen elämästään enää :)
On sellainen olo, että tästä mennään vain ylöspäin!
Nyt aion kuitenkin keskittyä itseeni monta vuotta, ehkä vielä joskus löydän tytön, joka arvostaa minuakin.
Tsemppiä ja voimia..! :)
Sain exäni suostuteltua kahville kanssani viimeisen kerran että voin avoimesti kertoa miltä minusta tämä on tuntunut. Sen jälkeen emme pidä enää yhteyttä..
Ajattelin kirjoittaa lapulle mitä minun kannattaa sanoa ja mitä minun ei kannata missään nimessä sanoa!
Näin vältytään ilmiriidoilta..