Olen ensi viikolla menossa Finnairin tilauslennolla Teneriffalle. Edellisestä lentomatkastani on jo kolmisen vuotta. Silloin vielä koneeseen sai ottaa kaksi käsimatkatavaraa, esimerkiksi matkakassin ja olkalaukun.
Mikä tilanne on nykyään? Muistan lukeneeni, että enää ei saisi ottaa kuin yhden (tosin ei kyllä saanut virallisesti ennenkään, mutta natinoita kahdesta laukusta en koskaan ole saanut), kuinka on, hiljan matkustaneet?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Sinun sijassasi kysyisin suoraan Finnairiltä, eikö se olisi yksinkertaisinta.
Mutta ei sinun tarvite pelätä, aina ovat kaikki pitäneet käsilaukkua ainakin yhtä kassia, nykyäänkin. Huomioi käsitavaran mitat, lentokentällähän on myös kontrollitelineitä, joitten läpi ne pitää sopia. - Ongelma voi paremminkin olla paino. Saksassa kerran jouduttiin YHDESTÄ käsimatkkatavarasta maksamaan n. 40 DM = 20 €, koska painoi liikaa!
..että laukut pitää mahtua penkin alle, jos vaikka sattuu olemaan täyttä. jos mahtuvat ja niin on mielestäsi mukava matkustaa, tuskin kellään on mitään sanomista.
jos taas tila loppuu koneessa kesken, kyllä ne toiset laukut löytää aika nopeasti tiensä ruumaan - jos enää mahtuu sinnekään..