Missä päin asutte??

Kun aikoinaan ensimmäinen lapsi syntyi, aloimme miehen kanssa etsimään paikkaa, jonne asettua loppuiäkseen.

Tämä pysyvyys oli meille yksi tärkeä kriteeri. Minä olin suurimman osan lapsuuttani muuttanut lähinnä Helsingin alueella (jos kohta muuallakin suomessa ja väliin ulkomaillakin) säännöllisin väliajoin ja halusin lapsille toisenlaiset juuret.

Mies puolestaan oli kotoisin Kokkolan läheltä pienestä kylästä jossa moni kriteeristämme kyllä täyttyi, mutta jossa palvelut eivät pelanneet. Palvelut siis olivat toinen tärkeä valintaperuste , niin lapsiperheiden palvelut kuin muutkin .
Mikään ns. kuoleva kylä ei siis käynyt vaikka moiset lapsiperheitä kovin haikailevatkin.

Halusimme lisäksi elävän yhteisöllisyyden, puhdasta luontoa, itseämme esteettisesti puhuttelevan maiseman, tietyn arvoympäristön, tiettyjä harrastemahdollisuuksia ja niin edelleen.

Etsimme aktiivisesti vajaan vuoden ja lopulta löysimme kylän joka kolahti, jonne asetuimme ja jossa yhä 26 vuoden jälkeen olen onnellinen.

En ole koskaan valintaamme katunut eikä suunnitelmiin kuulu täältä poismuuttaminen (muuta kuin mahdollisesti joksikin lyhyehköksi ajaksi esim. Intiaan, mutta sen lasken enemmän matkailuksi kuin muutoksi.)

Tilaa on sopivasti, mutta olen samaa mieltä aloittajan kanssa siitä, että se ei ole suinkaan ainoa kriteeri hyvälle asuinpakalle. Sen pitää muutenkin olla se itselle sopiva ja nimenomaan jokaisen omalle erilaiselle maulle. Yhden unelma on aina jonkun toisen painajainen ja vice versa.

Kaikilla ei ole myöskään mahdollisuutta valita asuinpaikkakuntaansa (tai asuntoaan/asumismuotoaan/asuntonsa kokoa). Taloudelliset reaaliteetit, sitoumukset, opiskelu tai vaikka jonkin tietyn sairaalan läheisyys voi olla se määräävä tekijä ja sen myötä voi itse kukin joutua valitsemaan vähemmän ”vapaasti” kuin muuten soisi. Jos niin on, niin niin on ja useimmat silti rakentavat hyvän elämän itselleen niiden nimenomaisten omien realiteettiensa mukaan eikä siihen ole kenelläkään ulkopuolisella nokan koputtamista.

Tuo viimeinen muistutus liittyy siihen, minkä välillä koen tällä palstalla ahdistavaksi. On kiva lukea muiden vakkarikävijöiden kuvauksia arjestaan, kodeistaan, puuhistaan ja muusta elämästään. Sen sijaan ne hetket jolloin mukaan tulee jonkinlaista kehuskelu- tai kilpailumentaliteettia, ovat ikäviä ja tappavat nopeasti kiinnostuksen koko ketjuun.

Onnellista päivänjatkoa kaikille – asuintavasta riippumatta.

Tila ei niinkään ole tärkeää, mutta ympäristön ihmiset ja kulttuuri ratkaisevat samoin lapsen koulun taso ja tervehenkisyys.

En voisi mitenkään asua vaikka Kontulassa, missä ei voi keskellä päivääkään käydä kaupassa niin ettei tarvitsisi kohdata uhkaavia väkivaltatilanteita, haisevia rahankerjääjiä ja häiriökäyttäytyviä lapsia, nuoria ja aikuisia.

Vaikka saisin sata huonetta halvalla helsingin keskustasta niin en muuttais :) (ei siis millään pahalla hesalaiset mutta tykkään asua maalla).

Asumme siis joidenkin mielestä ehkä korvessakin, pikku kylässä jossa koulu ja päiväkoti parin kilsan päässä. Kauppaan matkaa 8 kilsaa, eli auto on oltava. Tärkeintä minusta on että lapsilla on tilaa juosta ja mekastaa omalla pihalla ja että itsekin voin sen roskapussin viedä vaikka yövaatteissa. Naapureita pitää olla mutta ei seinässä kiinni, kiva kuitenkin että ovat tuossa näköetäisyydellä.

Asumme noin 20 km Helsingistä, lähellä kaikkea ja autolla pääsee nopeasti joka paikkaan, mutta silti löytyy omaa rauhaa ja valtavasti pihaa ja lääniä tontiltamme. Ja iso itserakennettu kivitalo oli meillä.

Itse en haluaisi edes asua Helsingin keskustassa, vaikka joskus sekin olisi viehättänyt. Täällä on lapsienkin turvallista ja tilaa telmiä :)

Keskustaan noin kahdeksan kilometriä, mutta lähes kaikki palvelut 1,5 kilometrin päässä. Päijänteen rannalla, rauhallisella alueella, joka on suurimmaksi osaksi rintamamiestaloja. Meille ei ole tila tärkeää, mutta rauha sekä hyvät liikenneyhteydet.

No, tilaa on ja rauhaakin, mutta ikäväksemme liikenne ei sitten pelaakaan. Työpaikkojemme puolivälissä asutaan, mutta ei paljon lohduta. Lisäksi kuntaliitos toi lisämurheensa.

Ehkä sitten lähdemme pois Suomesta, sellainenkin on harkinnassa. Mutta ensin on taas rallit, joiden yli eletään. Ei kun pikiksille!

Asumme tutkitusti Suomen kalleimmassa kaupungissa, joka ei muuten löydy pääkaupunkiseudulta. Ja tuo ei ole kovinkaan ahdasta asumista välttämättä. Ihan vaan niin kun vinkiksi, täällä asutaan ahtaammin, kun ei ole varaa muuhun. Me emme, mutta moni muu perhe kyllä.

Asumme Pohjois-Helsingissä ja olemme parhaillaan ostattelemassa uutta rivitaloasuntoa jostakin päin pääkaupunkia. Tällä hetkellä asumme ahtaasti 60 m2 kerrostaloasunnossa ja kaipaamme väljyyttä. Jos saisimme vaikka 15-20 neliötä lisää, niin olisimme todella iloisia. Joskus haaveena on omakotitalokin, mutta sitä emme varmasti voi hankkia vielä moneen vuoteen, kun haluamme hoitaa nämä kaksi vanhinta kotona ainakin siihen saakka, kun nuorempi täyttää kolme. Ja kun lisää lapsia on haaveissa, niin voi olla, että kotona möllötetään enemmänkin lähitulevaisuudessa.

Helsinki on Helsinki hyvässä ja pahassa. Tykkään kaupungin ilmapiiristä, toimivasta joukkoliikenteestä, runsaista työ- ja opiskelumahdollisuuksista ja onhan täällä myös valtavan rikas kulttuurielämä. Kevät on ihaninta aikaa Helsingissä, sillä se on todellinen eurooppalainen kevät eikä kesä ala heti miten lumien sulamisesta. Kun kävelee hieman keskustasta sivuun, niin luonto on lähellä ja kaunis, lehtevä luonto se onkin. Erityisesti rakastan Itä-Helsingin rantoja.

Jotkut pääkaupungista kerrotut klisheet pitävät paikkaansa. Ihmiset puuttuvat joskus toisten asioihin, mutta joskus ei puututa lainkaan. Juuri eräs sokea mies kertoi kaupassa tulleensa ryöstetyksi Tallinnanaukiolla keskellä kirkasta päivää eikä kukaan puuttunut asiaan. Samoin metrossa ryöstettiin epilepsiakohtausta potenut mies eikä kukaan välittänyt. Minusta on hyvin hankalaa kuvitella, että ihmiset käyttäytyisivät noin vaikkapa Jyväskylässä. Laitapuolen kulkijoita on joka lähtöön, ja anteeksi vaan rasistinen asenteeni, mutta joskus väsähdän pysäkeillä rahaa pummaaviin juoppoihin. En myöskään päästäisi lapsiani kovin helposti kavereiden kanssa liikenteeseen iltaisin, ja yöjuniin ja -busseihin ei olisi kyllä mitään niin pitkään aikaan kuin minussa henki pihisee. ;)

Lisäksi opettajapiireissä puhutaan paljon, että Helsingin alueet ovat varsin eriarvoisia. Kaupunginosilla on maineensa ja osa pitää niistä paikkaansa. Tuo seikka on korostunut jotenkin viime aikoina, mutta niinhän se voi tietysti olla muuallakin päin Suomea. Toisaalta opettajien kannalta monesti niissä rokkihenkisimmissä kouluissa on hauskin ilmapiiri. Kun on rankka työ, niin on oltava myös rankat huvit eikä akateemisten tulosten perässä ehditä kilpailla. Monet kollegat ainakin väittävät näin, vaikka varsinaista tutkimusta en ole aiheesta nähnytkään.

vajaan 4000 ihmisen pikkukunnassa pohjanmaalla.

Kuntaliitoksen myötä kaupunkilaisia, ennen oltiin maalaiskuntaa.

On tullut ympäri Suomea asuttua ja nyt Jyväskylässä. Keskustaan n. 5km ja muuten palvelut kilometrin säteellä. Kolmiossa (minä, mieheni ja lapsemme) mukavalla ja rauhallisella alueella. En kyllä Jyväskylästä herkästi pois muuttaisi, nyt kun on tullut muuallakin asunut. Asuinpaikka vaikutti ainakin meillä enemmän kuin tila. Joskus todella ahtaastikkin on asuttu joten, ei tilan määrällä niin suurta väliä.
Suomen isommista kaupungeista Jyväskylä on ainut jossa olen viihtynyt. Jos täältä johonkin olisi muutettava niin joku pieni alle 1000 asukkaan kylä kuulostais kivalta. Tosin se vasta toisena vaihtoehtona.

Tampereelta muutettu maalaiskuntaan.
Meille oli asuinpaikalla suurempi merkitys kuin asunnon koolla. Tosin meillä on nykyään iso talo, mutta voisin asua pienemmässäkin kun se vaan olisi maalla.
Itse olen paljasjalkainen tamperelainen, mutta aina haaveillut asuvani maalla ja tuskin enää kaupunkiin muuttaisin.
Meillä on jo sellainen eläintarhakin, ettei mikään kaupunki edes huolisi meitä! ;o)

Lapinläänissä, Haaparannan rajanaapurissa. Maalla, maatilalla, omakotitalossa. Rauhaa ja kakanhajua! =D

Ei valittamista! En vois itelleni parempaa toivoa! Kokeilin aikanaan kerros-, rivi- ja kaupunkiasumista, ei sovi mulle!

(P*skan hajusa kasvaa, jos vain olla jaksaa...)

Tampereen lähellä maaseudulla, väljästi, vanhassa talossa. Kaksin asuessa oltiin oikein tyytyväisiä eikä osattu ajatellakaan mitään muusta, mutta nyt kun olen yli 1,5v ollu lapsen kanssa kaksin päivät täällä "korvessa" kyllä alkaa sosiaalisempi ja helpompi elämä houkuttaa. Isossa talossa ja pihassa on paljon työtä, ja kaikki vapaa aika menee nurkkien kunnossa pitoon. Tämä ois ihan ok joskus vajaan kymmenen vuoden päästä, kun lapset ois jo sen ikäisiä, että eivät vaadi jatkuvaa seuraa/seurantaa, sekä heistä olisi jo vähän apuakin kotihommissa. Tällä hetkellä tässä ei tunnu olevan mitään järkeä! Raskaus vielä verottaa voimia. Harmittaa kun mitään ei ole aikaa/voimia tehdä kunnolla, vaan aina jokin paikka rempsottaa. Tiesin kyllä muuttaessa kuinka paljon tämä asumismuoto tarkottaa työtä ja kuvittelin sen olevan helppo yhdistää kotiäitiyteen, mutta ei se ihan niin ole mennyt... Kadehdin äitejä, jotka ehtii tapailla toisiaan päivittäin puistossa ja joilla kauppaan menot ymt hoituu näppäristi kun vaan pakkaa lapsen rattaisiin ja astuu ovesta ulos. Itselläni ei ole ollut etes aikaa hankkia äitikavereita.