Ben Eaves

Jääkiekon SM-liigan suurimpiin tähtiin parilla edellisellä kaudella lukeutunut Ben Eaves on tehnyt vuoden NHL-sopimuksen Nashville Predatorsin kanssa. Bluesista Pohjois-Amerikkaan siirtyvän Eavesin sopimus on kaksisuuntainen.

Yllättävän Eavesin NHL-sopimuksesta (arvo NHL:ssä 600 000 ja AHL:ssä 105 000 dollaria) tekee se, että hän on kärsinyt valtavasti loukkaantumisista koko uransa ajan. Eaves on lopettanut uransakin jo kahteen otteeseen pahojen polvivammojen takia, mutta molemmilla kerroilla hän on palannut kaukaloon tervehdyttyään.

Eaves ei ole kuitenkaan pysynyt kunnossa pitkiä aikoja edes SM-liigan pelitahdilla (58 ottelun runkosarja). NHL:ssä (82 ottelua) ja AHL:ssä (80 ottelua) pelitahti on vielä huomattavasti rankempi kuin Suomessa.

Terveenä pysyessään Eaves on ehdottomasti NHL-tason sentteri. Kokeneen valmentajan Mike Eavesin poika laittoi SM-liigan yhden kevään pudotuspelien piste-ennätyksen uusiksi viime keväänä tehtailtuaan 14 ottelussa tehot 4 20=24, vaikka Blues ei selviytynyt edes finaaliin.

Nashvillessä Eaves haastaa sentterien hierarkiassa joukkueen kapteenin Jason Arnottin sekä kaudelle 1998-1999 NHL:ään liittyneen organisaation historian ensimmäisen varauksen, yhdysvaltalaissentteri David Legwandin. Varsinaista kolmossentteriä Predatorsilla ei sen sijaan ainakaan tällä hetkellä ole.

Nashvillen organisaatiossa pelaavat suomalaisista maalivahti Pekka Rinne ja viime kauden farmijoukkue Milwaukeessa tahkonnut puolustaja Teemu Laakso. Lisäksi seuralla on oikeudet hyökkääjä Antti Pihlströmiin, joka on tällä hetkellä vailla sopimusta ensi kaudeksi.

Benin 25-vuotias pikkuveli, Patrick edustaa NHL:ssä Carolina Hurricanesia.
0572
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

- kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu