Täytyy tässä käyttää vikkeliinin markkinointikeinoa, jotta edustajani nimi näkyy.Timo Soini osui taas tapansa mukaan ajankohtaiseen aiheeseen tv:n kyselytunnilla viime torstaina, jossa hän vaati pikakäännytksen käyttöä perusteettomiin turvapaikanhakijoihin. Nyt niitä on Lapissa päivittäin.
Poikkeuksellista oli, että ministerikin osasi aika hyvin vastata ja oli Soinin kanssa samoilla linjoilla.
Poikkeuksellista oli, että ministerikin osasi aika hyvin vastata ja oli Soinin kanssa samoilla linjoilla.
Vastaukset 11
Vanhimmat
jos samat ihmiset saavat vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen vain kiertää ympäri Eurooppaa ja elättää itsensä sillä tavoin.
On hyvä, jos Suomikin osallistuu tämän kierteen katkaisuun.
Turvapaikkashoppailu on lopetettava alkutekijöihinsä.
- Toisesta EU-maasta tulevat turvapaikanhakijat palautetaan lähtömaahansa
- EU-maassa karkotuspäätöksen saaneen kartouspäätös on voimassa koko EU:ssa
- edellises koskevat myös EU-maiden ulkopuolisia Schengen-maita, esim. Norjaa.
- pikakäännytys on voimassa oleva käytäntö ja on kirjattu myös Ulkomaalaislaki-esitykseen.
= kaikki hakijat Ruotsista/Norjasta palautetaan Ruotsiin/Norjaan.
Viikonvaihteen turvapaikan hakijatkin voisiin palauttaa ns. Dublinin sopimuksen perusteella ja näin tekevät monet EU-maat, mutta valitettavasti Suomi aloittaa tällä hetkellä normaalin turvapaikkakäsittelyn, joka tällä hetkellä kestää keskimäärin 300 vuorokautta eli noin vuoden. Nytkin pohjoiseen tulleet turvapaikanhakijat, jotka eivät siis sitä saaneet Ruotsista, on poliisi toimesta kuskattu eri puolille Suomea odottelemaan käsittelyä ja lopputulosta. Todella järkevää poliintyön käyttöä? Tätähän Soini kysymyksessään tarkoitti ja ihmetteli, josta ministerikin tuntui tietojeni mukaan olevan samaa mieltä, mutta tällaista nopean menettelyn päätöstä Suomi ei jostain syystä käytä, koska jotkut väittävät, että nämä "saattavat" ollakin todellisia turvapaikanhakijoita.Näin siitä huolimatta, vaikka jo mahdollisesti useampi EU- maa on todennnut heidät vain ns. hyvinvointikiertolaiksi, jotka elävät vuorotellen mahdollisesti aina vuoden kunkin hyväuskoisen maan vernmaksajien varoilla tekemällä sinä aikana lukuisia rikoksia kuten esimerkiksi Alavudella tapahtui. Tätäkö Suomen kansa todella haluaa? Olen ymmärtänyt, että perussuomalaiset ovat nopean käsittelyn kannalla.
pohjoisen vastaanottokeskukset ovat täynnä. Siksi tarvitaan kuljetuksia muualle Suomeen, koska palautuksia ei tehdä.
Enpä tuota kyselytuntia ole nähnyt, enkä nyt ole ehtinyt käydä eduskunnan arkistoja penkomassa, mutta mainiota, jos Soini sai kerrankin esitettyä jotain konkreettista.
Toivottavasti kyse on siitä, että pikakäännytys otetaan käyttöön, jotta voisimme auttaa paremmin oikeasti apua tarvitsevia. Näinhän perussuomalaisetkin ovat asiaa perustelleet. Pelkään vain, että se on heidän tapansa naamioida asian todellinen motiivi - eli turvapaikan hakijoiden määrän radikaali vähentäminen.
Mitäs mieltä, Mirja, olet - pitäisikö Soinin ottaa tämäkin asia hoitaakseen, kun muut eivät ole siihen vielä ryhtyneet:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000019&posting=22000000002596406
Yllättäen huomasin, että vikkeliini ei nyt rajusti hyökännytkään persuksia vastaan. Nythän poliisit kuskaavat puoltasataa turvapaikanhakijaa eri puolille Suomea odottamaan käsittelyä, vaikka heidät on pari vuotta sitten jo kertaalleen karkotettu Suomesta. Pidettiin kai niin hyvin, että tulivat uudelleen. Miksi ei oteta käyttöön Soinin esittämää ja EU-maiden hyväksymää ns. Dublinin menettelyä, jolloin veronmaksajienkin rahoja säästyisi näiden vain taloudellista etuja
etsivien hakijoiden osalta, jotka on käännytetty jo aikaisemmin yhdestä ja useimmin jo useammasta Eu maasta. Tähän vikkelliini ei ota kantaa; taitaa toimeksiantaja olla toista mieltä Dublinin sopimuksesta. Pitäähän vikkelliininkin saada palkkansa.
Jupe tuli matkoilta, mutta onneksi perussit ovat olleet hereillä.
Miksi pitäisi yllättyä? Oletetaanko Vikkelinin automaattisesti esittävän kritiikkiä silloinkin, kun perussuomalaiset viimeinkin esittävät jotain konkreettista tehtäväksi?
Vain mustavalkoisen ja populistisesti yleistävän maailmankuvan (perus) omaavat voivat Vikkelinin kommentista hämmästyä. Ne, jotka ovat huomanneet hänen jo aiemmin lähestyneen asioita rationaalisesti ja turhaan kiihkoilematta, eivät äimistelle.
Ei tullut rajua hyökkäystä, lähinnä siksi, että kerrankin Soinin julkinen lätinä sisälsi sisältöä. Kannattaisi kuitenkin huomata, että Vikkelin aiheellisesti piikitteli sillä, mikä mahtaa olla perussuomalaisten perimmäinen motiivi asiassa.
Mirja ei hyvähsy hormonipelleilyjä. Ne olivat valitettavaa totuutta. Halmeen tötilyt eivät kuitenkaan estä ääntäni Perussuomalaisille, sillä heillä on hyvä ohjelma ja he uskaltavat puuttua epäkohtiin. Olen tyytyväinen kansanedustajaani.
Luulenpa, että ihmiset ajattelevat aisoita yleensäkin vähän laajemmin mitä poliittiset markkinoitsijat laskevat. Yleisimagoon Halme teki rutun, mutta moni ajattelee, että liian siloinen kuva ei ole totta. Perussuomalaisia, ja varsinkaan Halmetta, ei pyhäkoulupojiksi alunperinkään luultu. Hömppä naistenlehdissä saisi jo riittää. Soinin ja Vistbackan asialinja vetoaa minuun paremmin, vaikka julkisuus ja puolueen nimen näkyminen onkin tärkeää.
Kukakohan se toimeksiantajani mahtaa olla, ja mille tilille hän palkkani maksaa?