Hunajamelonit??

Niin siis sehän esiintyy Maijan juhlakiertueella?? Osaisiko joku sanoa että ketä kaikkia siihen bändiin kuuluu, ovatko julkaisseet levyjä yms. ? (:
21191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

sieltähän tietoa tulee.

Äänestä

Hunajamelonit
ei oo varsinaista Maijaa
koska käsittääkseni Maija ei oo tehnyt yhtään biisii hunskuille
ja siks aika underground
toisin kuin Tarharyhmä joka
on jälleen kaivettu esiin hypetettäväks.

Tarharyhmä'hän hypetettiin piloille silloin aikoinaan 1993-1995.
asiantuntijat tajus että bändi on uskomaton mutta miten sanoa
se suurelle yleisölle ilman että se menee SpiceGirls-spedeilyksi
josta ällöin esimerkki on Tarharyhmän ekan levyn takakansi,
hyi helvetti. niille jotka eii oo nähnyt niin siin on Tarhiksen jäsenet
ja sitt etu-nimet jokaisen yllä ja tulee väkisinkin mieleen 3 vuotta
myöhemmin ensilevynsä julkaissut Spice Girls.
onneksi sentään Maija ja Isa on ääri-jumalattaria vaikka siirappia heittäis
päälle. levy-yhtiö hypetti ääri-neroudesta ilmiön! tai siis yritti hypettää. huonostihan siinä kävi
ku hypetettiin piloille epä-asiallisuuksilla sen sijaan että keskityttäis itse musaan ja siihen että Maija ja Isa on kaikkien aikojen tutkapari ääri-kauniin musan teossa.

ja jottei jäis epäselväks: Spice Girls on todella paska ja epäaito paska.
geri haliwell (=Ginger Spice) pitäis tosin päästä hall of fame'een siitä
hyvästä että on niin huono laulaja että ääri-budjetilla ääri-tuottajilla
viilattu STUDIO-levykin paljastaa Geri'n laulavan nuotin vierestä!
:D
aika saavutus!
varsinkin kun nykyohjelmilla voi parantaa laulun oikeellisuutta kuten varmasti
Madonna'lle tehdään, ei sen transun lahjat oo musiikissa vaan
ilmiön luonnissa ja implisiittisessä saarnaamisessa.
saattaa se tosin olla mua parempi rumpali, ja ison rumpu-setin taakse
Madonnan näkönen transu kuuluukin.

Mutta takas kysymykseesi:
Maijahan äärikunnioitti hunskuja soittamalla koskettimia heidän riveissään
Tarhiksen hajottua (Tarhiksen basisti vaihtui 1995 ja rumpali lähti saman vuoden lopussa
ja jäljelle jääneet Maija ja Isa yrittivät vielä englannin kielellä ulkomaille mutta juu ei.).

hunajamelonit tulee olee kiva väli-ohjelma sill Tarhiksen ja Maijan
kiertueella. ei ne hunskut voi huonoja olla ku Maija on ne hyväksynyt.
mutta on selvää että pääohjelma ja ääri-nerous ovat Tarhiksessa
ja Maija Vilkkumaa'ssa ei hunajameloneissa. vaikk saattaa se kyll
live-meiningissä hullaannuttaa se hunajamelonitkin vaikka Maija onkin
siinä pelkkä kosketinsoittaja eikä säveltäjä-laulaja kuten Tarhiksessa
ja Maija Vilkkumaa'ssa. mainittakoon vielä että Tarhiksen "onnellinen"(HELVETIN HYVÄ BIISI), "marmorikaulin" ja "harmoniaa" ovat Isa'n säveltämiä. muut Tarhiksen
biisit on Maija'n säveltämiä. ja Maija oli jo päivästä 1 alkaen
SÄVELTÄMISEN KAIKKIEN AIKOJEN YLIVOIMAISESTI NEROKKAIN.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MV kirjoitti:

Niin siis sehän esiintyy Maijan juhlakiertueella?? Osaisiko joku sanoa että ketä kaikkia siihen bändiin kuuluu, ovatko julkaisseet levyjä yms. ? (:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu