monarkia

Jos perustettaisiin monarkistipuolue, kuinka monia äänestäisi sitä? Älkää miettikö NATO-kantaa, ydinvoimamielipiteitä yms tai ehdokkaita, vaan kuinka moni teistä äänestäisi monarkisteja?
7318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

juttuja, lähes kaikkiallahan monarkeilta on jo valta viety.

Äänestä
  • Monarkistipuolue pyrkisikin juuri saamaan vallan monarkeille.

    Äänestä

  • monarkki kirjoitti:

    Monarkistipuolue pyrkisikin juuri saamaan vallan monarkeille.

    yrittäisi saada nuijan avulla vallan Neandertaaleille;) Koitetaan kuitenkin mennä eteenpäin, eikä taantua, vaikka EU sitä taantumista hyvinvointivaltioilta vaatiikin.

    Äänestä

Ainakin kokoomuksen nuoret haluaisivat Suomeen henkilön palvottavaksi.

Äänestä

Suomi on perutuslaillinen monarkia ,joten koko valtio muoto tulisi muuttua ennen tuon ajatuksen sulauttamista Suomalaiseen yhteiskuntaan ja se ei onnistu ilman vallankumousta. Kuollut ajatus jo syntyessään.

Äänestä

Ruotsista löytyy kunkuksi joku! Palattava juurilemme!

Äänestä
  • Perehdyppä historiaan hieman syvemmin. Ruotsin vallan alaisuudessa tuo Kuninkaan valta keskittyi Turun linnaan aluksi pienelle pläntille joka oli lähiötä pienempi.

    Tuota enne kyllä Suomessa oli asutusta ja Suomalaiset kävivät Ruotsalaisia ranta rosvoja vastaan kahakoita.

    Suomalaiset asutukset alistettiin Ruotsin vallan alle. Tuolloin maaoikeus vietiin niitä asuttaneita .Eli käytännössä perintötilat pakolla vietiin ja asetettiin Ruotsin kuninkaan omaisuudeksi. Omistus oikeus oli tuolloin aatelispohjainen oikeus tai perustui kuninkaan antamaan hallinta oikeuteen ,kuten rusthollarina toimimiseen, jollaisiksi mm. tiloja omistaneet joutuivat jos mielivät tilaa hallita .Tuo ei olut itsestään selvyys vaan etuoikeus.

    Ruotsin valta loppui Venäjän voitettua Ruotsin jonka jälkeen Suomi joutui Venäjän alaisuuteen .Vuonna 1917 Suomi itsenäistyi ja sai autonomian ,jolloin valta muodota käytiin tuo vääntö. Monarkia vai tasa valta ,joten asia on jo ratkaistu ja eiköhän se alamaisena ja riiton kohteena oleminen jo riitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


monarkisti kirjoitti:

Jos perustettaisiin monarkistipuolue, kuinka monia äänestäisi sitä? Älkää miettikö NATO-kantaa, ydinvoimamielipiteitä yms tai ehdokkaita, vaan kuinka moni teistä äänestäisi monarkisteja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu