Teetin hiussiirron Nordströmin klinikalla muutama päivä sitten ja alustavasti jälki näyttää mielestäni todella hyvältä, vaikka operaation varsinainen lopputulos onkin nähtävissä vasta 3-6 kk:n kuluessa. Operaatio itsessään oli yllättävän joustava ja helppo, vaikka minulle siirrettiinkin koko päivän kestäneen operaation aikana lähes 5000 siirrettä. Donaatioalueelta palan poisto ei ollut kovin miellyttävää, mutta itse mikrosiirteiden istutus kävi varsin sutjakasti. Jälkikivut ovat silti olleet melko kovia, ja vahva kipulääkitys onkin ollut tähän asti tarpeellinen.
Kiinnostaisi tietää, onko muilla vastaavan operaation läpikäyneillä kokemuksia siitä, kannattaako ns. täydellisen lopputuloksen aikaansaamiseksi syödä esim. kuuriluontoisesti finasteridia tai/ja käyttää minoksidiilia kunnes siirteet siirtyvät lepovaiheesta kasvuvaiheeseen? Priorinia ajattelin myös käyttää tukan vahvistamiseksi. Klinikalta saamani ohjeistuksen em. voi käyttää, mutta vasta muutaman viikon kuluttua operaatiosta.
En ole finasteridia ennen käyttänyt sen väitettyjen sivuoireiden vuoksi, ja onkin hieman epätietoisuutta siitä, kannattaako ko. tuotetta edes käyttää näin kuuriluontoisesti, jotta saisi ns. "vahvan startin" uudelle hiuskasvulle?
Hiussiirron jälkeen
39
8212
Vastaukset
- jdfhlkd
ottaa selvää. Jos et halua finaa syödä, niin murskaa minoksidiilin joukkoon muutamia tabuja. Sellaista myydään jenkeissä.
- maestroz
En ole tällaisesta ennen kuullutkaan, eikä kai ole ns. bulleri?
Löytyykö asiasta jostain lisäinfoa? Tuolla tyylillähän voisi välttää finan epätoivotut sivuoireet....
- juho kuula
toivottavasti tulee hyvä tulos.
Pari korjausta kuitenkin:
"Varsinainen lopputulos onkin nähtävissä vasta 3-6 kk:n kuluessa."
Varsinainen lopputulos on nähtävissä aikaisintaan 10-12 kk:n kuluessa.
"lähes 5000 siirrettä"
En usko että oli siirteitä. Nordströmin lukumäärät ovat hiuksia, ei siirteitä. 5000 hiusta on keskimäärin n. 2000 siirrettä. Ulkomailla puhutaan aina siirteistä (graft). Näin ollen operaatiosi vastannee suunnilleen 2000 siirteen operaatiota noilla ulkomaisilla foorumeilla. Voit tietenkin vielä varmistaa asian klinikalta jos et minua usko.- maestroz
Jep, eli piti olla lähes 5000 hiusta, oikein korjattu.
Kasvu pitäisi näkyä 3-6 kk:n kuluessa, 9 kk:n päästä klinikalla jälkitarkastus, jossa verrataan kuvia lähtötilanteen ja sen hetkisen tilanteen välillä.
- harkitsen
paljon tuli maksamaan tuo hiussiirto kaiken kaikkiaan?
- maestroz
kaiken kaikkiaan kustansi noin 10 keur, ja tukkaa oli siis jo laajasti lähtenyt päälaelta sekä ohimoilta, vaikkakin omaa tukkaa oli silti kaikkialla (ainakin nimellisesti). Kallista lystiähän tuo keskivertokukkarolle, mutta maksetaanhan laadusta autokaupassakin.
selvitin melko pitkään myös ulkomaisia vaihtoehtoja, joista täälläkin ollut puhetta (mm. belgia, ruotsi, kanada), ja voi olla, että olisi tullut jollain varteenotettavalla ulkom. klinikalla pari tonnia tai ylikin halvemmaksi. Valitsin silti vaivattomimman tien eli johtavan ja kokeneen kotimaisen paristakin syystä: 1) jos ilmenee ongelmia leikkauksen jälkeen, mietitytti kuluttajana reklamoinnin ja jälkikontaktoinnin helppous ulkomaisiin klinikoihin, 2) olo ja ulkonäkö (turvotus) ei leikkauksen jälkeen kovin mairitteleva, eli olisinko halunnut kuluttaa paitsi aikaa niin säästettyjä tonneja lentotiketteihin ja hotellissa toipumiseen operaation jälkeen? en. 3) nordströmin antama takuu siirteiden kasvusta ja pari muuta lisälupausta myös lisäsivät omaa konfidenssia.
tässä vaiheessa suosittelen, mutta palaan asiaan vasta 9 kk:n päästä nähtyäni "lopullisen lopputuloksen".. :) - pääoma
maestroz kirjoitti:
kaiken kaikkiaan kustansi noin 10 keur, ja tukkaa oli siis jo laajasti lähtenyt päälaelta sekä ohimoilta, vaikkakin omaa tukkaa oli silti kaikkialla (ainakin nimellisesti). Kallista lystiähän tuo keskivertokukkarolle, mutta maksetaanhan laadusta autokaupassakin.
selvitin melko pitkään myös ulkomaisia vaihtoehtoja, joista täälläkin ollut puhetta (mm. belgia, ruotsi, kanada), ja voi olla, että olisi tullut jollain varteenotettavalla ulkom. klinikalla pari tonnia tai ylikin halvemmaksi. Valitsin silti vaivattomimman tien eli johtavan ja kokeneen kotimaisen paristakin syystä: 1) jos ilmenee ongelmia leikkauksen jälkeen, mietitytti kuluttajana reklamoinnin ja jälkikontaktoinnin helppous ulkomaisiin klinikoihin, 2) olo ja ulkonäkö (turvotus) ei leikkauksen jälkeen kovin mairitteleva, eli olisinko halunnut kuluttaa paitsi aikaa niin säästettyjä tonneja lentotiketteihin ja hotellissa toipumiseen operaation jälkeen? en. 3) nordströmin antama takuu siirteiden kasvusta ja pari muuta lisälupausta myös lisäsivät omaa konfidenssia.
tässä vaiheessa suosittelen, mutta palaan asiaan vasta 9 kk:n päästä nähtyäni "lopullisen lopputuloksen".. :)Kylläpäs Nordströmin hinnoittelu vähän heittelee. Maaliskuussa tarjosi minulle "strip" 2000 hiusta hintaan 10200 euroo. Nyt hinnat on ilmeisesti pudonnu, kun saa kymppitonnilla 5000 hiusta.
- Bambumies
maestroz kirjoitti:
kaiken kaikkiaan kustansi noin 10 keur, ja tukkaa oli siis jo laajasti lähtenyt päälaelta sekä ohimoilta, vaikkakin omaa tukkaa oli silti kaikkialla (ainakin nimellisesti). Kallista lystiähän tuo keskivertokukkarolle, mutta maksetaanhan laadusta autokaupassakin.
selvitin melko pitkään myös ulkomaisia vaihtoehtoja, joista täälläkin ollut puhetta (mm. belgia, ruotsi, kanada), ja voi olla, että olisi tullut jollain varteenotettavalla ulkom. klinikalla pari tonnia tai ylikin halvemmaksi. Valitsin silti vaivattomimman tien eli johtavan ja kokeneen kotimaisen paristakin syystä: 1) jos ilmenee ongelmia leikkauksen jälkeen, mietitytti kuluttajana reklamoinnin ja jälkikontaktoinnin helppous ulkomaisiin klinikoihin, 2) olo ja ulkonäkö (turvotus) ei leikkauksen jälkeen kovin mairitteleva, eli olisinko halunnut kuluttaa paitsi aikaa niin säästettyjä tonneja lentotiketteihin ja hotellissa toipumiseen operaation jälkeen? en. 3) nordströmin antama takuu siirteiden kasvusta ja pari muuta lisälupausta myös lisäsivät omaa konfidenssia.
tässä vaiheessa suosittelen, mutta palaan asiaan vasta 9 kk:n päästä nähtyäni "lopullisen lopputuloksen".. :)minun puolesta.Itse olin Belgiassa bisangalla ja minulle siirrettiin 1600siirrettä.Olin yön hotellissa,päivällä menin tarkastukseen ja hetkeä myöhemmin lensin takaisin helsinkiin.Koko operaatio oli kivuton,eikä ollut turvotusta johtuen varmaankin siitä etten ottanut mitään viiltoa niskaan vaan Fue tekniikkaa käytettiin.9 päivää operaation jälkeen donor alue oli ihan kun siihen ei olisi koskettu.Päälaki näytti 1kk hyvältä.Toinen kuukausi perseeltä kun alko siirteet tippumaan.3-4kk alko näyttää hyvältä ja MSM buustasi kasvua minoksidi miksattuna finaan.Fina tabuilla ylläpidin muita hiuksia.Nyt 7kk takana ja tulos on todella hyvä ja bisangan mukaan vasta 60% pitäisi tässä vaiheessa olla vasta kasvussa,eli pari kuukautta vielä niin tilanne on erinomainen ja pitäisi kasvaa hänen lupaamansa 96%(ja tottakai on takuu)
Ihan vaan vinkkinä kerron sinulle että ilman finan syöntiä tulee leikkauksesi olemaan lähes hyödytön,sillä tulet menettämään ei siirretyt hiuksesi ja joudut taas hiustensiirtoon mikä maksaa uudet huikeat 10 000e ja jossain vaiheessa törmäät siihen tulokseen että donor alueelta ei voi enää hiuksia siirrellä ja olet ns kusessa. - kysyn vaan
Bambumies kirjoitti:
minun puolesta.Itse olin Belgiassa bisangalla ja minulle siirrettiin 1600siirrettä.Olin yön hotellissa,päivällä menin tarkastukseen ja hetkeä myöhemmin lensin takaisin helsinkiin.Koko operaatio oli kivuton,eikä ollut turvotusta johtuen varmaankin siitä etten ottanut mitään viiltoa niskaan vaan Fue tekniikkaa käytettiin.9 päivää operaation jälkeen donor alue oli ihan kun siihen ei olisi koskettu.Päälaki näytti 1kk hyvältä.Toinen kuukausi perseeltä kun alko siirteet tippumaan.3-4kk alko näyttää hyvältä ja MSM buustasi kasvua minoksidi miksattuna finaan.Fina tabuilla ylläpidin muita hiuksia.Nyt 7kk takana ja tulos on todella hyvä ja bisangan mukaan vasta 60% pitäisi tässä vaiheessa olla vasta kasvussa,eli pari kuukautta vielä niin tilanne on erinomainen ja pitäisi kasvaa hänen lupaamansa 96%(ja tottakai on takuu)
Ihan vaan vinkkinä kerron sinulle että ilman finan syöntiä tulee leikkauksesi olemaan lähes hyödytön,sillä tulet menettämään ei siirretyt hiuksesi ja joudut taas hiustensiirtoon mikä maksaa uudet huikeat 10 000e ja jossain vaiheessa törmäät siihen tulokseen että donor alueelta ei voi enää hiuksia siirrellä ja olet ns kusessa.tarkoittaako se sitten sitä, että finaa saa syödä loppuelämän jotta hiukset päässä pysyy, vai vain sen ajat jotta toipuu hiussiirrosta?
- Bambumies
kysyn vaan kirjoitti:
tarkoittaako se sitten sitä, että finaa saa syödä loppuelämän jotta hiukset päässä pysyy, vai vain sen ajat jotta toipuu hiussiirrosta?
Finaa pitää syödä ainakin niin kauan kun tulee joku toinene lääke joka syrjäyttäisi sen.Ihmettelen suuresti kun/jos Norre ei ole sinulle finaa antanut leikkauksen jälkeen,sillä minun käsittääkseni kaikki alan huiput antavat mukaan minoxiidia ja finaa ja hoitoaineita leikkauksen jälkeen.
- 1rexx

Mitä tuo Belgian juttu tuli maksamaan?
- juttu..
Bambumies kirjoitti:
Finaa pitää syödä ainakin niin kauan kun tulee joku toinene lääke joka syrjäyttäisi sen.Ihmettelen suuresti kun/jos Norre ei ole sinulle finaa antanut leikkauksen jälkeen,sillä minun käsittääkseni kaikki alan huiput antavat mukaan minoxiidia ja finaa ja hoitoaineita leikkauksen jälkeen.
toi finan syönti!
Tarkoitan tällä sitä, jos kaljuuntuminen on saavuttanut "huippunsa", eli on selvä raja josta tuuheat hiukset alkaa ja muuten on päälaki täysin hiukseton. Miksi tällaisessa tapauksessa pitäisi syödä finaa loppuelämä? Ymmärrän jos kaljuuntuminen on tavallaan kesken ja täten suojellaan finalla hiuksia. - maestroz
Bambumies kirjoitti:
minun puolesta.Itse olin Belgiassa bisangalla ja minulle siirrettiin 1600siirrettä.Olin yön hotellissa,päivällä menin tarkastukseen ja hetkeä myöhemmin lensin takaisin helsinkiin.Koko operaatio oli kivuton,eikä ollut turvotusta johtuen varmaankin siitä etten ottanut mitään viiltoa niskaan vaan Fue tekniikkaa käytettiin.9 päivää operaation jälkeen donor alue oli ihan kun siihen ei olisi koskettu.Päälaki näytti 1kk hyvältä.Toinen kuukausi perseeltä kun alko siirteet tippumaan.3-4kk alko näyttää hyvältä ja MSM buustasi kasvua minoksidi miksattuna finaan.Fina tabuilla ylläpidin muita hiuksia.Nyt 7kk takana ja tulos on todella hyvä ja bisangan mukaan vasta 60% pitäisi tässä vaiheessa olla vasta kasvussa,eli pari kuukautta vielä niin tilanne on erinomainen ja pitäisi kasvaa hänen lupaamansa 96%(ja tottakai on takuu)
Ihan vaan vinkkinä kerron sinulle että ilman finan syöntiä tulee leikkauksesi olemaan lähes hyödytön,sillä tulet menettämään ei siirretyt hiuksesi ja joudut taas hiustensiirtoon mikä maksaa uudet huikeat 10 000e ja jossain vaiheessa törmäät siihen tulokseen että donor alueelta ei voi enää hiuksia siirrellä ja olet ns kusessa.Nuo fina-tabut mietityttää kyllä, en ole niihin vieläkään kajonnut, kun olen kuullut paljon ikäviä tarinoita niiden sivuoireista, etenkin pitkäaikaisesti käytettynä (seksihalut, siemensyöksyn laatu, jne.) Ajattelinkin aloittaa ton eturauhasen liikakasvuun tarkoitetun lääkkeen pysyvän syönnin vasta vanhainkodissa... :)
Mutta lähinnä mietitytti, onko sen kuuriluonteisesta syönnnistä tällaisen operaation jälkeen jotain erityistä hyötyä kasvun kannalta? Ootko itse ns. jatkuva käyttäjä? Millaisia sivuoireita oot havainnu? Minoksidiilia, Nisim-geeliä ja Priorin biotiini -yhdistelmää ajattelin silti vetää normaalisti. Ne ainakin ylläpitää olemassaolevaa ainesta.
Kysyin muuten noiden siirteiden pysyvyydestä, ja kerrottiin, etteivät ne tule irtoamaan samalla tavalla kuin "alkuperäinen" päälakihius. Finan pakollisuudesta niiden osalta ei ollut mitään puhetta. Strange.
Onko totta ettei sulle FUE-tekniikalla tehdystä 1600 siirteestä tullut yhtään turvotusta? Yleensä päähän kohdistuvista leikkausoperaatioista tulee sitä aina, ainakin jos noinkin paljon on siirretty. Mulla turvotus kesti n. 7 pv, vaikka ennen operaatiota annettiin kortisoniakin sitä ehkäisemään. Turvotus käsittääkseni aiheutui juuri siirteiden istuttamisesta ja piikitetyistä paikallispuudutuksista, jotka myös "irrottivat" kudosnestettä. Tällöin luulisi turvotuksen osalta, ettei ole väliä onko tehty strip- tai FUE-tekniikalla. Ja arpiahan noista jää kummastakin, ei päänahka ole operaation jälkeen enää hyvällä tahdollakaan koskematon. Näin kaljun kuvia Ilterclinicllä tehdyistä FUE- siirroista, ja periaatteessahan stripistä jää päähän (takaraivoon) "viiva" ja FUE:sta puolestaan "reikäjuusto". Se on sitten valintakysymys kumman tukan alle haluaa jättää, eihän se sieltä juuri näy ellei kaljuksi ajele.... - alopecia-112
maestroz kirjoitti:
Nuo fina-tabut mietityttää kyllä, en ole niihin vieläkään kajonnut, kun olen kuullut paljon ikäviä tarinoita niiden sivuoireista, etenkin pitkäaikaisesti käytettynä (seksihalut, siemensyöksyn laatu, jne.) Ajattelinkin aloittaa ton eturauhasen liikakasvuun tarkoitetun lääkkeen pysyvän syönnin vasta vanhainkodissa... :)
Mutta lähinnä mietitytti, onko sen kuuriluonteisesta syönnnistä tällaisen operaation jälkeen jotain erityistä hyötyä kasvun kannalta? Ootko itse ns. jatkuva käyttäjä? Millaisia sivuoireita oot havainnu? Minoksidiilia, Nisim-geeliä ja Priorin biotiini -yhdistelmää ajattelin silti vetää normaalisti. Ne ainakin ylläpitää olemassaolevaa ainesta.
Kysyin muuten noiden siirteiden pysyvyydestä, ja kerrottiin, etteivät ne tule irtoamaan samalla tavalla kuin "alkuperäinen" päälakihius. Finan pakollisuudesta niiden osalta ei ollut mitään puhetta. Strange.
Onko totta ettei sulle FUE-tekniikalla tehdystä 1600 siirteestä tullut yhtään turvotusta? Yleensä päähän kohdistuvista leikkausoperaatioista tulee sitä aina, ainakin jos noinkin paljon on siirretty. Mulla turvotus kesti n. 7 pv, vaikka ennen operaatiota annettiin kortisoniakin sitä ehkäisemään. Turvotus käsittääkseni aiheutui juuri siirteiden istuttamisesta ja piikitetyistä paikallispuudutuksista, jotka myös "irrottivat" kudosnestettä. Tällöin luulisi turvotuksen osalta, ettei ole väliä onko tehty strip- tai FUE-tekniikalla. Ja arpiahan noista jää kummastakin, ei päänahka ole operaation jälkeen enää hyvällä tahdollakaan koskematon. Näin kaljun kuvia Ilterclinicllä tehdyistä FUE- siirroista, ja periaatteessahan stripistä jää päähän (takaraivoon) "viiva" ja FUE:sta puolestaan "reikäjuusto". Se on sitten valintakysymys kumman tukan alle haluaa jättää, eihän se sieltä juuri näy ellei kaljuksi ajele.......typeryyttä olla alkamatta syömään finaa. ...ttu siitä mitään sivuvaikutuksia tule kuin tyyliin 1:lle miehelle sadasta. Ainakin kannattaa koettaa vaikka puoli vuotta. Jos tämän jälkeen vielä ongelmallisia sivuvaikutuksia ilmenee, niin lopeta sitten. Tuota menoa sinulla sojottaa parin vuoden päästä vain ne siirteet päässä ja muut ympärillä olevat hiukset ovat tippuneet.
- jani26wee
Bambumies kirjoitti:
minun puolesta.Itse olin Belgiassa bisangalla ja minulle siirrettiin 1600siirrettä.Olin yön hotellissa,päivällä menin tarkastukseen ja hetkeä myöhemmin lensin takaisin helsinkiin.Koko operaatio oli kivuton,eikä ollut turvotusta johtuen varmaankin siitä etten ottanut mitään viiltoa niskaan vaan Fue tekniikkaa käytettiin.9 päivää operaation jälkeen donor alue oli ihan kun siihen ei olisi koskettu.Päälaki näytti 1kk hyvältä.Toinen kuukausi perseeltä kun alko siirteet tippumaan.3-4kk alko näyttää hyvältä ja MSM buustasi kasvua minoksidi miksattuna finaan.Fina tabuilla ylläpidin muita hiuksia.Nyt 7kk takana ja tulos on todella hyvä ja bisangan mukaan vasta 60% pitäisi tässä vaiheessa olla vasta kasvussa,eli pari kuukautta vielä niin tilanne on erinomainen ja pitäisi kasvaa hänen lupaamansa 96%(ja tottakai on takuu)
Ihan vaan vinkkinä kerron sinulle että ilman finan syöntiä tulee leikkauksesi olemaan lähes hyödytön,sillä tulet menettämään ei siirretyt hiuksesi ja joudut taas hiustensiirtoon mikä maksaa uudet huikeat 10 000e ja jossain vaiheessa törmäät siihen tulokseen että donor alueelta ei voi enää hiuksia siirrellä ja olet ns kusessa.heippa! mitäs toi belgian operaatio maksoi sinulle??
mulla ois vaan ohimoiden korjaus niin uskoisin,ettei olisi tolkuttoman kallis projekti...
jos pääsisi vaikka 5000€:lla...finaa ja topikaalista finaa vedetään ja minoksidiilia! - Bambumies
jani26wee kirjoitti:
heippa! mitäs toi belgian operaatio maksoi sinulle??
mulla ois vaan ohimoiden korjaus niin uskoisin,ettei olisi tolkuttoman kallis projekti...
jos pääsisi vaikka 5000€:lla...finaa ja topikaalista finaa vedetään ja minoksidiilia!oli 5970e/1600 siirrettä.
- abo1
pääoma kirjoitti:
Kylläpäs Nordströmin hinnoittelu vähän heittelee. Maaliskuussa tarjosi minulle "strip" 2000 hiusta hintaan 10200 euroo. Nyt hinnat on ilmeisesti pudonnu, kun saa kymppitonnilla 5000 hiusta.
Aivan vitun kallis. minulle tehtiin hiustensiirto turkissa transmed sairaalassa, josta minulle tehtin 2100 sirtoa joka maksoi vain 3300 euroa. ja voin sanoa että Dr. Melike Kulahci yks parhaimista lääkeristä! joka teki erinomaisen suorituksen, ei näy arpia vaikka harjalla yrittää etsiä arpin.palvelu oli erinomaista ja ystävällisiä.Teknikka oli "strip".
sori jos tuli kirjoitus virhe kun olen ulkomainen.
niin tässä sivussa näky 50 parhaimista lääkeristä joka Dr. Melike Kulahci on myös listalla
http://www.hairtransplantnetwork.com/Consult-a-Physician/hair-transplant-surgeons.asp
//EX KALJU PÄÄ - maestroz
pääoma kirjoitti:
Kylläpäs Nordströmin hinnoittelu vähän heittelee. Maaliskuussa tarjosi minulle "strip" 2000 hiusta hintaan 10200 euroo. Nyt hinnat on ilmeisesti pudonnu, kun saa kymppitonnilla 5000 hiusta.
2000 siirrettä vastaa 4200-4600 hiusta. Siirteessä on aina 1-4 hiusta.
- ei näin
alopecia-112 kirjoitti:
...typeryyttä olla alkamatta syömään finaa. ...ttu siitä mitään sivuvaikutuksia tule kuin tyyliin 1:lle miehelle sadasta. Ainakin kannattaa koettaa vaikka puoli vuotta. Jos tämän jälkeen vielä ongelmallisia sivuvaikutuksia ilmenee, niin lopeta sitten. Tuota menoa sinulla sojottaa parin vuoden päästä vain ne siirteet päässä ja muut ympärillä olevat hiukset ovat tippuneet.
joillain fina on aiheuttanut pysyvän erektiohäiriön ja täydellisen seksihalujen katoamisen. Jotkut ovat syöneet finaa sen 2 kuukautta, lopettaneet kun huomanneet ettei seiso, eikä ole seissyt sen jälkeen enää ikinä. Typeryydestä kaukana.
Itse en finaan koske vaikka ehkä auttaisikin asiaan, jätän nuo lääkkeet sitten eturauhasvaivoihin jos niitä joskus 90 vuotiaana on. - jht12
ei näin kirjoitti:
joillain fina on aiheuttanut pysyvän erektiohäiriön ja täydellisen seksihalujen katoamisen. Jotkut ovat syöneet finaa sen 2 kuukautta, lopettaneet kun huomanneet ettei seiso, eikä ole seissyt sen jälkeen enää ikinä. Typeryydestä kaukana.
Itse en finaan koske vaikka ehkä auttaisikin asiaan, jätän nuo lääkkeet sitten eturauhasvaivoihin jos niitä joskus 90 vuotiaana on.Mun kokemukset finan käytöstä:
Noin 1 kuukauden käytön jälkeen= sperma muuttui täysin vedeksi (siittiöt katosi?)
Noin 3 kuukauden käytön jälkeen = Erektio ei tahtonut pysyä päällä ja sen saamisessakin ongelmia.
noin 5 kuukauden käytön jälkeen = alkoi pysyvä jomotus toisessa kiveksessä joka ei tauonnut.
noin 5.5 kuukauden käytön jälkeen lopetin ja lopetuksen jälkeen oli pari viikkoa meleko pirun moiset jomotukset kiveksissä niin ettei pystynyt juuri olemaan mitenkään päin.
Tulos hiuksissa= negatiivinen, hiuksia oli varisi käytön aikana pois paljon isomalla vauhdilla kuin ennen käytttöä ja sen jälkeen ) eikä menetetyt tulleet takaisin. (varmaankin sitten olisivat tulleet takaisin jos ois jatkanut käyttöä, mutta tuossa vaiheessa oli vähä jo huomio tuolla alapäässä eikä yläpäässä :)) - Finax1
jht12 kirjoitti:
Mun kokemukset finan käytöstä:
Noin 1 kuukauden käytön jälkeen= sperma muuttui täysin vedeksi (siittiöt katosi?)
Noin 3 kuukauden käytön jälkeen = Erektio ei tahtonut pysyä päällä ja sen saamisessakin ongelmia.
noin 5 kuukauden käytön jälkeen = alkoi pysyvä jomotus toisessa kiveksessä joka ei tauonnut.
noin 5.5 kuukauden käytön jälkeen lopetin ja lopetuksen jälkeen oli pari viikkoa meleko pirun moiset jomotukset kiveksissä niin ettei pystynyt juuri olemaan mitenkään päin.
Tulos hiuksissa= negatiivinen, hiuksia oli varisi käytön aikana pois paljon isomalla vauhdilla kuin ennen käytttöä ja sen jälkeen ) eikä menetetyt tulleet takaisin. (varmaankin sitten olisivat tulleet takaisin jos ois jatkanut käyttöä, mutta tuossa vaiheessa oli vähä jo huomio tuolla alapäässä eikä yläpäässä :))Minulla oli täysin samanlaiset sivuvaikutukset. Erektio heikentyi 1 vuoden käytön tuloksena noin 5 vuodeksi, vasta nyt alkaa olla normaalissa tilanteessa. Samoin se, että sperma muuttui vesimäiseksi.
Voi olla, että kaikille ei em. tule, mutta en ikinä lähde käyttämään em. ainetta enää. - Makaaa
Anteeksi mutta meinaako jos käytät finaa että et voi saada enää jälkeläistä
- Jäbäjabä
"mutta palaan asiaan vasta 9 kk:n päästä nähtyäni "lopullisen lopputuloksen".. :) "
Misäs sinäpalasit kertomaa? Kiinnostaa kovasti kuulla? - maestroz
Hyvin kasvaa enkä oo finaa vetänyt nappiakaan. Nizoralia ja Rogainea oon edelleen käyttänyt, en ole varma tarvisiko enää niitäkään. Eli: Onnistunut operaatio, ja 12 kk:ssa lopputulos oli nähtävissä. Suosittelen!
- Muutosta haluava
Paljonko näillä hiustensiirroilla on muuten hintaa noin yleensä? Entä paljonko ne maksavat halvimmillaan? Ajattelin että sä varmaan tiedät jotain noista hinnoista kun oot operaatiossa jo käynyt.
Itsekin olen harkinnut sitä että varmaan jossain vaiheessa sinne joutuu mitä luultavammin menemään, kun en halua hiuksiani menettää. Jos vaan mahdollista, niin haluaisin mennä mieluiten jo heti tämän ongelman alkuvaiheessa, kun silloin nämä hiustensiirrot ovat luultavasti edullisempia jos noita siirteitä ei tarvitse laittaa niin paljoa.
Itse kun en ole operaatiossa käynyt, niin en juurikaan tiedä noiden siirteiden määrästä mitään. Itse varmaan tarvisin noin 2-3cmX3-4cm liuskat molemmille ohimoille, eli kuinka paljon tollaisten siirteiden laittaminen maksaisi Nordströmin klinikalla? Entä paljonko tällainen operaatio maksaisi muilla suomalaisilla klinikoilla?
Tässä vielä mun tarina kokonaisuudessaan, olisi kiva jos sä voisit vastata, kun olisin kovasti tästä operaatiosta kiinnostunut. Eikä kukaan ole mulle mitään vielä vastannut.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9879158- Mä vastaan myös
Hinnoista.
Leike Nordströmin sairaalan esitteestä:
Hintahaarukka on laaja: 100 hiusta = 1650 euroa, 6000 hiusta = 11 920 euroa. Esimerkiksi 200 hiusta on 1 980 euroa, 600 hiusta on 3 300 euroa, 1600 hiusta on 5 640 euroa, 2000 hiusta on 6 320 euroa, 3000 hiusta on 8 020 euroa, 4000 hiusta on 9 720 euroa.
Hintoja löytyy myös näiltä sivuilta:
http://www.nordstromhospital.fi/toimenpiteet/hiustensiirto/index.shtml
http://www.sairaalakl.fi/contents/index.php/tietoa-leikkauksista/hiustensiirto/
http://www.karhupuisto.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=7&Itemid=4
http://www.siluetti.fi/scripts/DBMNet.dll?Page?Name=HIUSTENSIIRTO&gclid=CMrnoJ2BmqgCFZZE3godikvMrA
http://www.cityklinikka.fi/fi/hiusten-siirrot
Isossa kertasiirrossa hinta on halvempi yhtä siirrettyä hiusta kohti.
Jos lasketaan sulle hinta näin, kun otsatukasta on kysymys 3 x 4 = 12 neliösenttimetriä ja 100 hiusta per neliösenttimetri niin tarvitaan 1200 hiusta. 1000 hiuksella pärjäät hyvin. Hintaa tullee Nordströmilla n. 4000 euroa. Soita ja kysy. Ystävälliset naiset vastaavat sinulle kyllä. Itselläni on n. 50 siirrettä neliösenttimetrillä ja tulos aivan hyvännäköinen sillä kaljuni oli n. 170 neliösenttimetriä eli koko päälaki paljas.
Itselleni siirrettiin Nordströmin klinikalla ensin 4700 hiusta ja sitten 3550 eli yhteensä 8250 hiusta. Lopputulos erinomainen ja mies onnellinen, vaikka viimeisestä siirrosta ei kovin kauan ole kulunutkaan Lopputuloksen voin kuitenkin jo hyvin päätellä. Takatukassa on toissapäivänä leikattu 9 mm sänki, joten arven näkymättömyydestä voit jotain päätellä.
Jos niskatukan kasvualue lyhenee, yleensä kuitenkin huomaamattoman vähän, niin voi pitää vähän pitempää niskatukkaa. Niskatukan aluetta voi venyttää hieromalla ja varsinkin ennen leikkaukseen menoa kannattaa hieroa:
http://www.youtube.com/watch?v=zayzwMEzzog
- Muutosta haluava
Kiitos kovasti noista antamistasi vastauksista. Yllätyin tosi positiivisesti noista hinnoista, kun luulin hiustensiirtojen olevan paljon kalliimpia. Nämä hinnat ja kommentit saivat oikeastaan mut entistäkin innostuneemmaksi tosta hiustensiirtoon menosta sillä haluaisin päästä todella päästä sinne. Tossa eräällä klinikalla toi 1000 hiuksen siirto maksoi vain 3700-euroa! Vähän ihmettelin että onko tosiaan noin halpaa ja että onko kyseinen klinikka varmasti hyvä.
Tosin muutama seika mua jäi vielä hieman mietityttämään.
Eli miten pian ajan saisi tonne hiustensiirtoon tosta ajanvarauksesta? Entä kuinka paljon pelkkä lääkärin vastaanotolla käyminen noissa maksaa? Haluaisin todellakin käydä ensin tapaamassa lääkäriä ja jutella hänen kanssaan tosta itse leikkauksesta ja varmaan myös hän haluaisi katsoa ensin mun hiuksia ja päätä ennen kun aikoja tohon itse leikkaukseen aletaan varailla.
Onko siis yhden hiustensiirtoleikkauksen jälkeen varma juttu se ettei noita hiustensiirtoja tarvitse tehdä enää tulevaisuudessa? Ainakin olen ymmärtänyt niin että näitä hiustenlähtömurheita ei pitäisi elämässä enää esiintyä sen jälkeen kun tollaisessa hiustensiirtoleikkauksessa olisi käynyt. Edellyttäen tietenkin että fina-tabuja tullaan syömään koko loppuelämän ajan ja mä olen kyllä valmis vetämään niitä vaikka purkkitolkulla:) että saa hiukset pysymään päässä.
Mietin myös sellaisia juttuja, että olisko operaation kannalta parempi varata tonne aika jo tälle kesälle vai odottaa vaikka johonkin marras-joulukuuhun kunnes säät olisivat kylmemmät? Fina-tablettien saamisessa ei varmaan pitäisi olla mitään ongelmia sen lääkärin kanssa joka on ton operaation tehnyt? Niin ainakin luulisi. - Siirtopa siirto
Nordströmin tapaaminen ei maksa mitään. Vastaanottokäynnit ovat ilmaisia. Noista muista en tiedä. Jos hinnat eivät paljon ratkaise niin suosittelen sitten Nortströmille menoa. Tiedän, että siellä on pitkän kokemuksen omaava kymmenen hengen hiustensiirtotiimi. Itselläni ei ole mitään valittamista. Ensin käydään tosiaan Nordströmin vastaanotolla ja hän sanoo miten kannatta tehdä ja oman kokemukseni perusteella kannattaa luottaa häneen.
Jotkut ovat saaneet peruutusaikoja, joihon ei ole saatu muuta tulijaa vielä edullisemmin.
Hiustensiirtoon Nordströmillä on 1,5 - 2 kk:n jono.
Siirretyt hiukset pysyvät päässä ja uusiutuvat normaalisti koko loppuelämän. Finaa, Nizoralia ja Rogainea sitten, niin muut hiuset pysyy päässä. Ovat tieteellisesti todistettuja aineita jokainen.
Minä itse en odottelisi marras- joulukuulle. Otsalle hiukset kasvavat aivan huomaamattomasti.- Muutosta haluava
"Nordströmin tapaaminen ei maksa mitään. Vastaanottokäynnit ovat ilmaisia. Noista muista en tiedä. Jos hinnat eivät paljon ratkaise niin suosittelen sitten Nortströmille menoa. Tiedän, että siellä on pitkän kokemuksen omaava kymmenen hengen hiustensiirtotiimi. Itselläni ei ole mitään valittamista. Ensin käydään tosiaan Nordströmin vastaanotolla ja hän sanoo miten kannatta tehdä ja oman kokemukseni perusteella kannattaa luottaa häneen. "
Tietenkin menisin mieluummin sellaiselle klinikalle jossa tuo hiustensiirto olisi halvempaa, mutta jos noissa hinnoissa ei ole hirveitä eroja niin silloin menisin kyllä mieluummin tonne Nordströmin vastaanotolle, kun kuitenkin oon hänestä kuullut paljon kehuja niin täällä kun myös muualla.
"Siirretyt hiukset pysyvät päässä ja uusiutuvat normaalisti koko loppuelämän. Finaa, Nizoralia ja Rogainea sitten, niin muut hiuset pysyy päässä. Ovat tieteellisesti todistettuja aineita jokainen. "
Olen vaan ihmetellyt näitä juttuja kun jotkut ovat tällä palstalla kertoneet siitä, miten he ovat joutuneet jossain vaiheessa myöhemmin turvautumaan taas hiustensiirtoihin ja maksamaan siitä suunnilleen saman hinnan kun ekasta operaatiosta. En tiedä sitten, onko tämä johtunut mahdollisesti siitä ettei nämä henkilöt ole suostuneet/halunneet syödä finaa tai muita lääkkeitä tämän hiustensiirron jälkeen, mutta ainakaan mulla homma ei olisi siitä kiinni, sillä mä turvautuisin kyllä aivan varmasti koko loppuelämän ajan fina-tabletteihin tollaisen operaation jälkeen, koska ei mun varat riittäisi juosta parin vuoden välein hiustensiirroissa.
"Minä itse en odottelisi marras- joulukuulle. Otsalle hiukset kasvavat aivan huomaamattomasti. "
Voisin mennä tollaiseen leikkaukseen vaikka noin parin-kolmen kuukauden kuluessa, riippuen ihan sen hintatasosta.
Sellaista haluaisin vielä tietää, että saako hiuksia värjätä miten paljon ennen tai jälkeen ton hiustensiirron? Itse haluaisin värjätä hiuksia vaaleiksi tässä lähiaikoina, mutta mietin vaan sitä että jos joudun muutaman kuukauden päästä menemään tonne hiustensiirtoleikkaukseen, niin onko sillä vaikutusta tollaiseen operaatioon ja sen onnistumiseen?
- Väripää
Hiuksia voi värjätä vapaasti ennen hiustensiirtoa kunhan et värjää parina viimeisen päivänä ennen siirtoon menoa. Nimittäin värin tuoksut ei aina ole mukavia. Ei muuta estettä.
Potilasohjeessa sanotaan, että hiuksia voi värjätä normaalisti kolmen viikon kuluttua siirrosta. Samoin parturissa voi käydä kolmen viikon kuluttua siirrosta.
Menin itsekin värjätyin hiuksin ja värjäsin kolmen viikon kuluttua siirrosta.
Soita ja pyydä lähettämääm esite- ym paperit.- Muutosta haluava
"Hiuksia voi värjätä vapaasti ennen hiustensiirtoa kunhan et värjää parina viimeisen päivänä ennen siirtoon menoa. Nimittäin värin tuoksut ei aina ole mukavia. Ei muuta estettä."
Kiitos kovasti tiedosta. Nyt voin sitten huoletta vetää väriä päähän tässä lähiaikoina. En tosiaan värjää mitenkään paria päivää ennen siirtoon menoa, sillä jos värjään hiuksia nyt lähiaikoina, niin tohon operaatioon menisin ehkä joskus syksyllä riippuen ihan sen hinnasta.
"Potilasohjeessa sanotaan, että hiuksia voi värjätä normaalisti kolmen viikon kuluttua siirrosta. Samoin parturissa voi käydä kolmen viikon kuluttua siirrosta."
Itse ottaisin kyllä niin varman päälle ton operaation kanssa, etten värjäisi ainakaan muutamaan kuukauteen, enkä samoin kävisi myöskään parturissa sen jälkeen kun aikaisintaan parin kuukauden päästä, sillä vituttaisi kovasti jos tulisi mokattu itse jotain tollaisen kalliin operaation jälkeen.
"Soita ja pyydä lähettämääm esite- ym paperit. "
Täytyy soittaa ja kysyä ihan ensiksi tota tapaamisaikaa lääkärin kanssa. Jos tosiaan tuo lääkärin tapaaminen on täysin ilmainen, niin siinä tapauksessa täytyy yrittää päästä tonne vastaanotolle mahdollisimman pian. Osaatko muuten sanoa sitä että suostuuko nämä pätevät lääkärit, kuten Nordström kirjoittamaan tuota fina-reseptiä jo heti ekalla tapaamiskerralla ilman että varaa mitään aikaa leikkaukseen? Vai haluaako lääkärit ikään kun varmistaa sen että saadaan potilas tulemaan kalliiseen operaatioon, jonka jälkeen toi fina-resepti vasta kirjoitetaan, jos kirjoitetaan?
- rek
Olen Nordströmillä käynyt ja minulla ei oo moittimista.monta kertaa kun kaljuuntuminen on edennyt.Olen todennut että jos ostan apteekista lääkettä jonka vaikutus on kyseenalainen ja jonka vaikutus lakkaa jos lopettaa syömisen niin kallista on sekin.Mulla tukkaa aika hyvin mut nyt etutukka harventunut.Siispä nordströmille
- Suosittelen
Suomesta pääsee nyt helpommin ulkomaille hiusten siirtoon.
Hiustensiirtoa suorittava klinikka on kansainvälisen lääkäriliiton jäsen ja konsernilla on 15 sairaalaa, joissa tehdään hiustensiirrosta raajaproteeseihin, joten turvallisesta klinikasta kyse! käy tutustumassa! Säästä rahaa, turvallisesti!
www.hiusvalitys.com Hiussiirto ulkomailla
Leikkaus Suomessa:
- 3000 hiusta (n.1500 siirrettä), hinta 8400€
- Toimenpiteen kesto 9:30-18:30
- Seuraavana päivänä turvotus erittäin kova, kesti 2-3pv. Kivut niin kovat, ettei pystynyt leikkauksen jälkeisenä yönä nukkua ollenkaan
- Panacodia yms särkylääkkeitä joutui syömään
- Rankka kokemus, en toivo sellaista kenellekään
- Arvet mitkä jäivät follicular unit micro graft leikkauksesta ovat rumat ja huonosti ommeltu kiinni
Leikkaus Georgiassa:
- 7500 hiusta (3100 siirrettä), hinta 3600€ sisältäen majoituksen, kyydit ja ruokailun. (lentomatkan maksat itse, lentolippu n. 300€)
- Toimenpiteen kesto 11:00-15:00
- Turvotusta ei ollut lainkaan seuraavana päivänä, vain pientä kipua ja kireyttä
- Lakki päähän ja pystyin menemään kiertoajelulle seuraavana päivänä katselemaan pääkaupunkia
Tiedän millaista on kärsiä itsetunnon ongelmista. Itselläni alkoivat hiukset tippumaan päästä jo 18-vuotiaana. Kärsin asiasta. Varsinkin se, että ystävät ja tututkin saattoivat mainita asiasta. Se vaikutti suuresti elämääni. 24-vuotiaana kävin Suomessa hiussiirrossa. Lopputulokseen en ollut tyytyväinen. Aloin etsimään 1,5 vuoden päästä uusia vaihtoehtoja. Niitä ei ollut.
Nyt 26-vuotiaana kävin Georgiassa hiussiirrossa. Epäilykseni olivat aluksi suuret, mutta se henkilökunta ja heidän positiivinen ilme ja luonne olivat mahtavan tuntuisia. Georgia on mukava ja hieno paikka. Jos et halua maksella itseäsi kipeäksi, niin suosittelen että mietit muitakin vaihtoehtoja kuin vain Suomessa tehtävää hiussiirtoa.
- Neuvot ja vinkit mitä saat minulta ovat ilmaisia!
- Kyseinen klinikka Georgiassa on erikoistunut hiussiirtoihin ja tehnyt niitä jo yli 15 vuotta. Heillä on kaksi tiimiä, jotka ovat olleet alusta asti mukana.
- Klinikka pystyy arvioimaan esim. Skypen kautta ja kuvien avulla paljonko siirteitä tarvitaan ja mitä se tulee maksamaan. Kaikki tämä voidaan hoitaa minun kautta.
- Autan lentolippujen ostamisessa yms.
- Klinikka hoitaa kyydit ja majoituksen Tbilisissa. Sinun ei tarvitse muuta, kuin päästä Tbilisin lentokentälle ja muut asiat Klinikka hoitaa.
Autan mielellään kaikkia ketkä ovat kiinnostuneita asiasta. Tiedän, että varsinkin nuoremmilla ihmisillä on itsetunnon kanssa ongelmia jos hiuksia ei ole päässä.
Rohkeasti kyselemään ja tiedustelemaan. Vastaan mielellään kysymyksiin.
Yhteystiedot:
Puh: 358 46 846 3994
Sähköposti: [email protected]
T: Max- Milla K
Ettekö ymmärrä että kaljut miehet ovat seksikkäitä!!
- Kopuli
Ei se paljon lämmitä vaikka joku kaljua seksikkäänä pitäisikin, kun ei itse koe olevansa kaljuna yhtään seksikäs...
- Sinkkumies30w
Kopuli kirjoitti:
Ei se paljon lämmitä vaikka joku kaljua seksikkäänä pitäisikin, kun ei itse koe olevansa kaljuna yhtään seksikäs...
Näinhän se asia just on! Ei se itseä yhtään lohduta, vaikka naiset kuinka kehuisivat kaljuja miehiä hyvännäköisiksi, kun itse en ole kaljusta ikinä tykännyt ja mun mielestäni se ei tee paljon kenestäkään hyvännäköistä. Nuorilla miehillä se kalju tekee vain vanhemman näköisen ja oloisemman vaikutelman ja mulle ainakin se hiusten päässä pysyminen on kaikkein tärkein ulkonäköön liittyvä asia.
Näin ollen syönkin finaa koko loppuelämän ajan ja kävin myös talvella hiustensiirrossa, kun en ollut tyytyväinen omaan harventuneeseen tukkaani.
- vähävoisajatella
Idioottimaista puhua seksikkäistä kaljuista ottamatta huomioon että on erilaisia kallonmuotoja. Itse näytän keskipitkässä tukassa male modelilta ja kynityssä apinalta. Arvatkaapa kahdesti hluanko säilyttää hiukseni....
- Rinna800
Toi viimenen oli hyvä! Repesin. Mutta jos olisit mun mies rakastaisin sua jokatapauksessa, hiuksilla tai ilman :)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.62453- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561191- 521095
- 1131092
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46919- 60892