Miksen kehtaa laittaa messengeriin omaa kuvaani? Miksen kehtaa laittaa mitään yhtään hassumpaa kuvaa kuin mahdollisimman hyvän poseerauskuvan? (Minulla olisi esim. sellainenkin missä kiipeilen puussa.) Miksi Hänen ollessa mesessä pysyttelen mieluummin Offlinessa kuin menen juttelemaan? Miksen keksi hänelle mitään sanottavaa, kun samaan aikaan heittelen rennosti juttuja vähemmän tärkeämmälle ihmisellekin?
Miksi minuun iski suunnaton häpeän tunne kun näin että hän oli lisännyt minut Facebook-kaveriksi ja näki profiilini? Miksen enää uskalla kirjoitella mitään merkintöjä nettiin, ne olisivat liian henkilökohtaisia ja hävettäviä?
Miksi olen ihan lukossa? MIKSI OLEN IHAN HILJAA? Miksen tiedä mitä haluan ja seison vaan tyhmänä suu auki katsoen mitä muut tekevät ja mitä ympärillä tapahtuu enkä ymmärrä mistään mitään?
Lähinnä tässä on kyse ihastuksestani jolle haluaisin näyttää kuka olen, mutta miksi tunnen niin suurta häpeää itsestäni. En edes oikein tiedä kuka olen ja miten olisin tarpeeksi mielenkiintoinen. Kynnys vaan nykyään kasvaa kun olemme tunteneet jo puoli vuotta ja olen edelleen hiljainen ja harmaa.
Ajattelin juuri alkaa muistuttamaan itseäni millainen olen ja mistä pidän, pakotan itseni katsomaan omia kuviani (vaikka hävettää) ja sitten vaan reippaasti yritän näyttää toiselle millainen olen.. Myös puheenaiheita voisi yleensäkin keksiä vaikka sitten etukäteen enemmän eikä laiskotella niin ei olisi niin hiljainen ja tyhmä. Tuntuu että työpaikallakin sanat minua kuvaamaan olisivat "hiljainen ja tyhmä".
Miksi minuun iski suunnaton häpeän tunne kun näin että hän oli lisännyt minut Facebook-kaveriksi ja näki profiilini? Miksen enää uskalla kirjoitella mitään merkintöjä nettiin, ne olisivat liian henkilökohtaisia ja hävettäviä?
Miksi olen ihan lukossa? MIKSI OLEN IHAN HILJAA? Miksen tiedä mitä haluan ja seison vaan tyhmänä suu auki katsoen mitä muut tekevät ja mitä ympärillä tapahtuu enkä ymmärrä mistään mitään?
Lähinnä tässä on kyse ihastuksestani jolle haluaisin näyttää kuka olen, mutta miksi tunnen niin suurta häpeää itsestäni. En edes oikein tiedä kuka olen ja miten olisin tarpeeksi mielenkiintoinen. Kynnys vaan nykyään kasvaa kun olemme tunteneet jo puoli vuotta ja olen edelleen hiljainen ja harmaa.
Ajattelin juuri alkaa muistuttamaan itseäni millainen olen ja mistä pidän, pakotan itseni katsomaan omia kuviani (vaikka hävettää) ja sitten vaan reippaasti yritän näyttää toiselle millainen olen.. Myös puheenaiheita voisi yleensäkin keksiä vaikka sitten etukäteen enemmän eikä laiskotella niin ei olisi niin hiljainen ja tyhmä. Tuntuu että työpaikallakin sanat minua kuvaamaan olisivat "hiljainen ja tyhmä".
Vastaukset 13
Vanhimmat
no huh huh taas näitä .......
Minuakin hävettää. Häpeä omasta itsestä on kalvannut jo ainakin 10 vuotta vaikka ihmiset tietenkin toitottavat ettei minulla ole mitään hävettävää ja kauniiksikin on monesti kehuttu. Häpeä on vain juurtunut "systeemiini." Ei sitä oikein edes tiedä mitä häpeää. Ainakin häpeän sitä, että muut noteeraisivat epävarmuuteni ja herkkyyteni jotka siis ovat suurimpia virheitä ihmisessä nykypäivänä. Tunnen myös itseni tyhmäksi kun olen vieraassa seurassa hiljainen. Itse olen hyvin empaattinen ja sydämellinen ihminen ja arvostan erilaisia ihmisiä, mutta pelkään törmääväni näihin ihmisiin joilla empatiakykyä ja tunneälyä ei tunnu olevan. En ole koskaan kyennyt seurustelusuhteisiin juuri tämän häpeän takia, pelkään vain jotakin, sitä onkin vaikea sen enempää selittää. Minullakin on Facebook-profiili ja itsekään en laita profiilikuvaa joka ei ole täydellinen. Harvoin tuleekin sitä kuvaa vaihdettua kun on niin aikaavievää saada itsestään kuva jonka kehtaisi muillekin näyttää, heh heh.
Minäkin mietin tarkkaan, millaisia kuvia Facebookiin laitan, tai millaisia statuspäivityksiä teen. Tavallaan FB on minulle kanava pitää yllä kulissia, että vanhat koulukaverit ym. puolitutut näkevät, että elän mielenkiintoista elämää, vaikka asia ei näin olisikaan.
mihinkään nettiin esille,en edes pidä siitä että minusta otetaan valokuvia.Facebookiin en laittaisi itsestäni mitään koska se ei ole mun juttuni.Eikä mun asiat kuulu kenellekään,ei varsinkaan entisille koulukavereille joita ei ole nähnyt vuosikymmeniin.En edes haluaisi tavata ketään esim. ala-tai yläasteen aikaisia koulukavereita,niistä ajoista ei jäänyt kuin pahoja muistoja monivuotisesta kiusaamisesta.Facebook on vain kulissia,todellisuus on aivan muuta.
minäkin tunnen itsestäni häpeää, en tiedä edes mistä syystä. ajattelen olevani muiden silmissä tyhmä ja outo, friikkikin josku vaikka olen vain ujo. joskus juuri ujouden takia tilanteet tuntuvat vaikeilta ja joskus menetän tilanne tajun ja saatan käyttäytyä omasta mielestä oudosti ja silloin hävettää. otin fb kin pois koska en halua että kuviani on siellä, en itse niitä laittanu mutta kaikki kaverini. en kehtaa tanssia baarissa, en kehtaa käyttää avoimia vaatteita. ulkonäössäni ja muodossani ei ole muuta vikaan kui että olen aika pitkä naiseksi. miksi pitääkin olla omassa päässä näitä rajoittajia normaaliin elämään??
Minäkin häpesin itseäni ennen. Mutta sitten ymmärsin, että olen syntynyt tänne suuren ihmeellisen sattuman ansiosta. Minulla on elämä ja minulla on oikeus sitä elää. Minulla on oikeus olla täällä. Olen tavallinen, monella tapaa vajavainen. En olen erityisen hyvä yhtään missään. Mutta olen täällä ja jos joku ei minusta tykkää, se on aivan yksi ja sama. En tarvitse sellaisia ihmisiä elämääni.
Edelleen ujostelen ihastusteni seurassa. Pystyn juttelemana kenelle muulle vaan, mutta en juuri "hänelle". Punastelen ja änkytän ja välttelen. Eli minulla on vielä paljon työtä edessä. Siihen ei auta mikään muu kun ottaa ohjat omiin käsiin. Huuda moi, ennenkuin hän ehtii sitä tekemään. Mieti valmiiksi joku helppo lause. Älä anna virran viedä sinua, vaan ohjaile itse elämääsi.
Me olemme kaikki täydellisiä ja yhtä arvokkaita! Erilaisia mutta kaikki yhtä tarpeellisia. Älä kohtele itseäsi alentuvasti, nosta pää pystyyn ja näytä, että tässä minä olen, kelpaan tai sitten en!
Jos elämänne suurin asia on se, että miltä näytätte muiden silmissä, olette avun tarpeessa. Kannattaa mennä puhumaan vaikka paikalliseen terveyskeskukseen ongelmistanne.
Sitä se ujous on että kokoajan miettii mitä ihmiset ajattelevat.
Tuo tekstisi taas kuvaa hyvin ulospäinsuuntautuneiden tökerää käytöstä ja kyvyttömyyttä empatiaan, olet joko kusipää tai käyttäydyt kuin kusipää koska et tiedä ujoudesta mitään.
"Sitä se ujous on että kokoajan miettii mitä ihmiset ajattelevat."
Jos sinulla on yhtään järkeä päässä, niin tiedät että ei ne muut mitään ajattele, itse vain ajattelet mitä ne ajattelee. Ujojen ainoa ongelma on se, että he eivät edes itse hyväksy itseään. Ujot eivät ole ujoja muiden takia niissä tilanteissa, joissa on paljon ihmisä, vaan itsensä takia. Jos kerran itsekin häpeät itseäsi, turha edes miettiä mitä muut ajattelee. Ujojen ajatusmaailma on vääristynyt, he elävät muiden kautta ja eivät itse luota itseensä, ja samalla miettii että mitä muut ajattelee.
Olet oikeilla jäljillä, mutta silti sinulta puuttuu myötäelämisen taito ja olet hyvin aggressiivinen.
Jotakuinkin noin se on, kyllä minä ja varmaan muutkin ujot sen tietävät että muilla on enemmänkin pohdittavaa.
Mutta ongelmahan on että ei sellaisesta noinvain naps päästä irti, ainoa lääke on pakottaa itsensä ihmiskontakteihin ja silti kestää kauan ennenkuin voi olla luontevasti muiden ihmisten kanssa.
Etkai tosissasi kuvittele että ihminen pystyy sekunnissa uudelleenohjelmoimaan koko psyykkeensä?
Olen oikeilla jäljillä, koska olin itsekin ennen ujo. (Lähinnä ala-aste aikoina, 8. luokalla ongelma muuttui lähinnä ylimielisyydeksi ja epäsosiaalisuudeksi.) Ero on siinä, että kun olin ujo, jännitin ja halusin keskustella muiden ihmisten kanssa ym. mutta en pystynyt. Myöhemmin en pelännyt enkä jännittänyt mutta ei kiinnostanut. Lukiossa aloitin sitten kokonaan uuden elämän ja epäsosiaalisuuskin katosi koska aloitin eri paikkakunnalla ja siellä oli mukavampaa porukkaa ja pystyi aloittamaan puhtaalta pöydältä eikä pitänyt katsella vanhoja kavereita joihin olin kyllästynyt. Anteeksi jos olen antanut itsestäni jotenkin aggressiivisen kuvan, ärsyttää vaan kun jotkut tuhlaa ison osan elämäänsä turhaan miettimiseen, niin kuin itsekin tein. Toivottavasti pääset joskus ujoudestasi eroon/opit luottamaan itseesi,
Itse olen päässyt ujoudesta aikasta hyvin, en kuitenkaan pahemmin mene spontaanisti puhumaan tuntemattomille ihmisille, ellei ole asiaa.
Oli pieni pakko kun sain työn jossa on välillä pakko olla sosiaalinen, kuitenkin kun puhuu isommalle joukolle ja tulee ikäviä kysymyksiä niin naama meinaa punertua :)
Minusta siis tulisi huono poliitikko, aina näkee kun valehtelen.
En siis ole alkuperäinen ketjun aloittanut.
Eri ihmiset kuvaavat käsitteellä "ujous" hieman erityyppisiä tunnetiloja ja persoonallisuuden piirteitä, ja tästä johtuu mielestäni usein myös väärinkäsitykset ja ristiriidat keskustelussa. Toisille ujoutta voi olla esiintymisjännitys tai ahdistuminen esim. vieraassa porukassa, mutta ko. henkilöt pystyvät kuitenkin toimimaan tutussa ympäristössä aivan normaalisti. Toiset voivat olla sulkeutuneita ja ujoja peruskoulussa, mutta iän ja mahdollisesti uusien opiskelukaverien myötä muuttuvat sosiaalisiksi. Tämän tyyppiset ihmiset kirjoittavat sitten selviytymistarinoita siitä, miten vain menemällä vieraaseen porukkaan ja olemalla aktiivisia ja rohkeita voi päästä eroon ujoudesta. Näiden ohjeiden taakse kätkeytyy usein ajatus, että ujoudesta kärsivät ovat omalla saamattomuudellaan ja pelkuruudellaan aiheuttaneet oman eristyneisyytensä. Minäkin olen pitkään syyllistänyt itseäni siitä, että en uskaltanut lähteä ulos opiskelibileisiin etsimään kavereita ja olemaan sosiaalinen.
Sinänsä hyvä, että toiset tästä lamaannuttavasta vaivasta pääsevät eroon, mutta oikea ujous on osa persoonallisuutta, ja siitä ei koskaan pääse kokonaan eroon. Ujouden ytimessä on nimenomaan epävarmuus omasta kelpaamisesta muiden silmissä. Se on helppo ulkopuolelta tuomita tällainen ajattelu epärationaaliseksi ja ehdotella hoitoon hakeutumista, mutta harva meistä kykenee ajatuksiaan ja pelkojaan kontrolloimaan. Ujoutta voisi verrata vaikka erilaisiin fobioihin: tuskin kovin moni vakavasti uskoo lentopelosta kärsivän vain paranevan vakuutteluilla, että ei se kone sieltä mihinkään putoa, ei se viimeksikään pudonnut...