YLE patistaa hallitusta

YLEn uutisissa on paukutettu aamusta asti ykkösuutisena mantraa:

”Stubbilta tukea Lipposelle”.

Heh-heh, mutta lähemmin tarkasteltuna YLE:n toimittajan Stubbilta kinuama ”tuki” todellisuudessa lässähtikin lupaukseksi olla TORPPAAMATTA Lipposen ehdokkuutta jos kansainvälisesti merkittävää mielenkiintoa ilmenee. Stubb valitteli myös sitä että yleensä nämä ensimmäisenä esiin otetut nimet pakkaavat jäämään muiden jalkoihin loppupeleissä.

Kiinnostavaa on myös ristiriitainen tilanne SDP:n sisällä. Heinäluoma yrittää painostaa kaikkia Lipposen taakse mutta esim. Erkki Tuomioja ei innostu. Heikolta siis näyttää Lipposen viimeinen mahdollisuus maineeseen ja kunniaan.

Kyllä varmaankin YLEn innokas toimittaja saa puristettua pääministeri Matti Vanhaseltakin jonkinlaisen monimielisen tukilausunnon Lipposen ehdokkuudelle.
980
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

presidentiksi. Päästäisiin täällä koti-Suomessa korruptoituneesta pääministeristä.

Kannatan Vanhasta.

Tänään tuli kaikille selväksi, että kepun kaverit Novassa olivat klassisesti tyhjentäneet pesän - verottaja ja työeläkeyhtiö Varma olivat suurimmat velkojat.

Tyypillistä Suomelle, että pääministeripuolue saa vaalilahjukset, mutta verottaja jää nuolemaan näppejään. Eli kaikki suomalaiset veronmaksajat pääsevät vajetta täyttämällä osallistumaan kepun vaalikampanjaan.

Äänestä
  • Lipponen taitaa saada tälläkin hetkellä enemmän korruptiorahaa venäläiseltä kaasuputkifirmalta kuin mitä Vanhasen pääministerinpalkka on.

    Mitenkähän venäläisen kaasuputkifirman mannekiini sopii Euroopan presidentiksi?

    Äänestä

  • korruptoituneempi? kirjoitti:

    Lipponen taitaa saada tälläkin hetkellä enemmän korruptiorahaa venäläiseltä kaasuputkifirmalta kuin mitä Vanhasen pääministerinpalkka on.

    Mitenkähän venäläisen kaasuputkifirman mannekiini sopii Euroopan presidentiksi?

    sovittu EU:ssa. Se on poliittinen fakta.

    Ympäristöselvityksiä vielä tehdään, mutta putki tulee. Saksa on takuuna.

    Äänestä

  • Tänään tuli kaikille selväksi, että kepun kaverit Novassa olivat klassisesti tyhjentäneet pesän - verottaja ja työeläkeyhtiö Varma olivat suurimmat velkojat.

    ----------

    Tuo ei tullut ilmi tänään, vaan jo useita viikkoja sitten, samana päivänä kun Nova pantiin konkurssiin.

    Kepun puoluesihteeri Korhonen on juoninut Merisalolta, vanhalta talousrikolliselta konkursifirman rahat kepun vaalimainontaan ja Nova groupin velkojat on jätetty nuolemaan näppejään.

    Sama merisalo on ostellut bemareita ja jakanut rahaa Kanervan syntymäpäiväkuluihin ja nostanut palkkaa liki puoli miljoonaa firman velkojen nenän edestä.

    Näemme piakkoin paljon kiinnostavamman kepuoikeudenkäynnin, mitä Ruususen juttu on.

    Äänestä

  • on jo. kirjoitti:

    sovittu EU:ssa. Se on poliittinen fakta.

    Ympäristöselvityksiä vielä tehdään, mutta putki tulee. Saksa on takuuna.

    ..saattaa nimittäin esim. Ruotsi pitää puolueellisena miestä joka on venäläisen kaasuputkifirman palkkalistoilla. Gerhard Shröderillä (saman firman palveluksessa) taitaa olla parempi todellisuuden taju kun osaa pysytellä sivussa.

    Äänestä

  • ja tyhjennys kirjoitti:

    Tänään tuli kaikille selväksi, että kepun kaverit Novassa olivat klassisesti tyhjentäneet pesän - verottaja ja työeläkeyhtiö Varma olivat suurimmat velkojat.

    ----------

    Tuo ei tullut ilmi tänään, vaan jo useita viikkoja sitten, samana päivänä kun Nova pantiin konkurssiin.

    Kepun puoluesihteeri Korhonen on juoninut Merisalolta, vanhalta talousrikolliselta konkursifirman rahat kepun vaalimainontaan ja Nova groupin velkojat on jätetty nuolemaan näppejään.

    Sama merisalo on ostellut bemareita ja jakanut rahaa Kanervan syntymäpäiväkuluihin ja nostanut palkkaa liki puoli miljoonaa firman velkojen nenän edestä.

    Näemme piakkoin paljon kiinnostavamman kepuoikeudenkäynnin, mitä Ruususen juttu on.

    ..EU:n presidenttiehdokkuudesta. Siinä mielessä voidaan löytää yhtäläisyys, että Merisalolla taitaa käytännössä olla aivan yhtä hyvät chaanssit EU:n presidentiksi kuin Lipposella.

    Äänestä

...siitä, että kyse on EU:sta, jossa menee läpi vain sellainen henkilö, joka saa EU:n kannatuksen.

Stubb on oikeassa pannessaan jäitä hattuun, koska ei me ketään sääda läpi, ellei aloite ja kannatus tule muiden EU-maiden enemmistöltä.

Hienoa, että moni arvovaltainen taho on nostanut Lipposen esiin edes yhtenä mahdollisuutena.

Toisena meillä on Olli Rehn eikä muita sitten olekaan.

Jomman kumman taakse pitäisi koota voimat kunhan nähdään kumpi saa suuremman tuen EU:sta. jonkunlainen komissaari, ulkoministeri tai peräti preidentti olisi meille hieno vakanssi, meille suomalaisille siis ja yli puoluerajojen.

Äänestä
  • Tästä Iltalehden äänestyksestä ilmenee etteivät suomalaiset lämpene Lipposen ehdokkuudelle - kuumana taitaa käydä vain ehdokas itse.

    Vain 15% kannattaa Lipposen ehdokkuutta:
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/

    Äänestä

  • paras ehdokas SDP:stä kirjoitti:

    Tästä Iltalehden äänestyksestä ilmenee etteivät suomalaiset lämpene Lipposen ehdokkuudelle - kuumana taitaa käydä vain ehdokas itse.

    Vain 15% kannattaa Lipposen ehdokkuutta:
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/

    olekaan trakoitus saada Lipposta pressaksi, vaan tarkoitus on torpata Rehnin ulkoministeriehdokkuus.

    Näin minä tulkitsin Tubbin vastauksen. Heinäluoman puheesta tuli myös sama kuva.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lipposen taakse kirjoitti:

YLEn uutisissa on paukutettu aamusta asti ykkösuutisena mantraa:

”Stubbilta tukea Lipposelle”.

Heh-heh, mutta lähemmin tarkasteltuna YLE:n toimittajan Stubbilta kinuama ”tuki” todellisuudessa lässähtikin lupaukseksi olla TORPPAAMATTA Lipposen ehdokkuutta jos kansainvälisesti merkittävää mielenkiintoa ilmenee. Stubb valitteli myös sitä että yleensä nämä ensimmäisenä esiin otetut nimet pakkaavat jäämään muiden jalkoihin loppupeleissä.

Kiinnostavaa on myös ristiriitainen tilanne SDP:n sisällä. Heinäluoma yrittää painostaa kaikkia Lipposen taakse mutta esim. Erkki Tuomioja ei innostu. Heikolta siis näyttää Lipposen viimeinen mahdollisuus maineeseen ja kunniaan.

Kyllä varmaankin YLEn innokas toimittaja saa puristettua pääministeri Matti Vanhaseltakin jonkinlaisen monimielisen tukilausunnon Lipposen ehdokkuudelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu