Fantastinen

Kokoomuksella on tiedossa fantastinen vaalivoitto seuraavissa eduskuntavaaleissa mikäli pitävät nykyisen fantastisen linjansa työttömiksi alkavien kohtelussa. Sampsa Katajahan näytti jo mikä on hänen kantansa erorahoissa ja karensseissa.

Tasapuolisuuden nimissä jokaiselle jostain syystä irtisanoutuvalle parin vuoden palkka ylimääräisenä eikä minkäänlaista karenssia päälle. Kevan Kauppiselle tämä oli itsestäänselvä kohtelu, joten sitä kokoomus on varmaankin ajamassa laiksi. Olisi hyvä saada myös muiden kansanedustajien kuin Katajan mielipiteet selville niin tietäisi alkaa tekemään vaalityötä kokoomuksen fantastisen voiton puolesta.

Silloin loppuisivat, tähän asti aiheelliset, puheet työväen pilkkaamisesta kun ovat nimittäneet kokoomusta työväen etujen ajajaksi.

Kumpa puolue pysyisi tällä Katajan lanseeraamalla fantastisella työläisystävällisella linjalla. Toivottavasti kokoomus silloin pääsee myös pois EK:n talutusnuorasta ihan itsenäiseksi, fantastisesti työväestön eduista aidosti välittäväksi, kansanliikkeeksi.
174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Luvassa on Fantastisia lupauksia ja lihaisaa vaalikeittoa köyhille.
Mainostoimisto BOB ottaa taas tehokkaaksi osoittautuneen "Työväenpuolue" mainoslauseen käyttöön.
Veroja alennetaan ja palkakorotuksia jaetaan kaikille.

Aääneni ei mene Kokoomukselle enää koskaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaalivoitto 2011 kirjoitti:

Kokoomuksella on tiedossa fantastinen vaalivoitto seuraavissa eduskuntavaaleissa mikäli pitävät nykyisen fantastisen linjansa työttömiksi alkavien kohtelussa. Sampsa Katajahan näytti jo mikä on hänen kantansa erorahoissa ja karensseissa.

Tasapuolisuuden nimissä jokaiselle jostain syystä irtisanoutuvalle parin vuoden palkka ylimääräisenä eikä minkäänlaista karenssia päälle. Kevan Kauppiselle tämä oli itsestäänselvä kohtelu, joten sitä kokoomus on varmaankin ajamassa laiksi. Olisi hyvä saada myös muiden kansanedustajien kuin Katajan mielipiteet selville niin tietäisi alkaa tekemään vaalityötä kokoomuksen fantastisen voiton puolesta.

Silloin loppuisivat, tähän asti aiheelliset, puheet työväen pilkkaamisesta kun ovat nimittäneet kokoomusta työväen etujen ajajaksi.

Kumpa puolue pysyisi tällä Katajan lanseeraamalla fantastisella työläisystävällisella linjalla. Toivottavasti kokoomus silloin pääsee myös pois EK:n talutusnuorasta ihan itsenäiseksi, fantastisesti työväestön eduista aidosti välittäväksi, kansanliikkeeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu