Maltillista

Miksi tämä aina poistetaan


Erään tutkijan esittämän epävirallisen arvion mukaan punaisia ampuneiden teloitusryhmien jäsenistäkin noin 2/3 oli ruotsinkielisiä. Tieto on toistaiseksi vahvistamaton, joten siihen on suhtauduttava varauksella. Asia selvinnee lähivuosina. – Siis pieni 10 % vähemmistö tai pieni osa heistä otti oikeuden omiin käsiinsä kostaessaan punaisille, joista valtaosa oli suomenkielisiä. Masentavimpia esimerkkejä ovat tapaukset, joissa teloitettavien punaisten etnisyys tarkistettiin: ruotsin kieltä osaavat otettiin sivuun ja pelkkää suomea taitavat ammuttiin.
Osa maamme ruotsinkielisestä vähemmistöstä tahrasi kätensä pahasti suomalaisten vereen keväällä 1918. Tässä olisi nyt sovittelujen ja anteeksipyynnön paikka juuri heille tai nykypolvelle heidän jälkeläisinään, kuten tietysti myös terroriin osaaottaneille etnisesti suomalaisille valkoisille. Silti on muistettava, että punaiset aloittivat paitsi kapinan myös terrorin ja murhat ja että valkoisten kostoterrorissa oli mukana myös paljon suomenkielistä väkeä. Ja että punaisen terrorin kohteena oli ollut melkoiselta osaltaan hallitseva ja omistava ruotsinkielinen yläluokka



vapaaehtoiset suorittivat Suomalaisten naisten ja tyttöjen massaraiskauksia.mm lahdessa raiskattiin metsässä 150 14-25 vuotiasta naista ja tyttöä.Lopuksi naiset ammuttiin.Asialla oli August Ehrensvärdin johtama saaristolaisten vapaaehtoisjoukko
060
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kielipolitiikkaa kirjoitti:

Miksi tämä aina poistetaan


Erään tutkijan esittämän epävirallisen arvion mukaan punaisia ampuneiden teloitusryhmien jäsenistäkin noin 2/3 oli ruotsinkielisiä. Tieto on toistaiseksi vahvistamaton, joten siihen on suhtauduttava varauksella. Asia selvinnee lähivuosina. – Siis pieni 10 % vähemmistö tai pieni osa heistä otti oikeuden omiin käsiinsä kostaessaan punaisille, joista valtaosa oli suomenkielisiä. Masentavimpia esimerkkejä ovat tapaukset, joissa teloitettavien punaisten etnisyys tarkistettiin: ruotsin kieltä osaavat otettiin sivuun ja pelkkää suomea taitavat ammuttiin.
Osa maamme ruotsinkielisestä vähemmistöstä tahrasi kätensä pahasti suomalaisten vereen keväällä 1918. Tässä olisi nyt sovittelujen ja anteeksipyynnön paikka juuri heille tai nykypolvelle heidän jälkeläisinään, kuten tietysti myös terroriin osaaottaneille etnisesti suomalaisille valkoisille. Silti on muistettava, että punaiset aloittivat paitsi kapinan myös terrorin ja murhat ja että valkoisten kostoterrorissa oli mukana myös paljon suomenkielistä väkeä. Ja että punaisen terrorin kohteena oli ollut melkoiselta osaltaan hallitseva ja omistava ruotsinkielinen yläluokka



vapaaehtoiset suorittivat Suomalaisten naisten ja tyttöjen massaraiskauksia.mm lahdessa raiskattiin metsässä 150 14-25 vuotiasta naista ja tyttöä.Lopuksi naiset ammuttiin.Asialla oli August Ehrensvärdin johtama saaristolaisten vapaaehtoisjoukko

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu