Charles Plogman on voittanut Iskelmä-Finlandia -palkinnon. Nokialla Tapsan Tahdeilla jaettu tunnustus on arvoltaan 10000 euroa.
Kevyen musiikin palkinnon saajan valitsi säveltäjä-muusikko Henrik Otto Donner. Palkintoa tavoittelivat Plogmanin lisäksi Annika Eklund, Kaija Koo, Pertti Neumann ja Finlanders-yhtye.
Finlanders voitti yleisöäänestyksen. Bändi sai 48 prosenttia annetuista äänistä.
43-vuotias Plogman on aiemmin laulanut yhtyeissä Charlies, Amore, Styrox ja Stig Snickars. Vuodesta 2005 hän on työskennellyt sooloartistina ja keikkaillut Tommys-yhtyeen kanssa.
Plogmanin soolouran hittejä ovat muun muassa Jalat alta, Pientä unelmaa, Aamuun on hetki aikaa ja Lanka jo palaa. Hänen kaksi soololevyään on myynyt kultaa.
Iskelmä-Finlandiaa on jaettu vuodesta 2001 lähtien. Aiempina vuosina tunnustuksen ovat pokanneet Antti Huovila, Marion Rung, Kari Tapio, Matti ja Teppo, Jari Sillanpää, Paula Koivuniemi, Eino Grön ja Olli Lindholm.
Iskelmä-Finlandian saamisen perusteena voi olla vuosia jatkunut pitkä ja menestyksekäs työ esiintyjänä. Myös nuoremman artistin vahvat näytöt suuresta menestyksestä voivat riittää palkinnon saamiseen.

Vastaukset 22
Vanhimmat
http://www.lastfm.se/music/Charles Plogman
ibknlm.kl.
"Kevyen musiikin palkinnon saajan valitsi säveltäjä-muusikko Henrik Otto Donner. "
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Charles Plogman voitti Iskelmä-Finlandian/1135247903822
mutta kyllä tässäkin on taas Tuppursson Tappurssonnin takuumiehenä!
Miten sä aina keksit noita outouksia,
oli asia mikä tahansa?
Ps. Palkittua artistia en ole koskaan
nähnyt humalassa esiintymislavalla,
kuten "fenno-artistit" hyvin usein ovat.
10-vuotiaan tasolla.
...ja jotta logiikka olisi täydellinen niin suomenkielisten tulisi aina antaa kaikki palkinnot meille ruotsinkielisille jotta peli olisi täysin reilua eikä kukaan pääsisi suosimaan omiaan!
Suomen kielellä Plogman on iskelmäuransa tehnyt..
Jos hän olisi kielitalibanien toiveiden mukaisesti jäänyt rantakaistaleelle laulelemaan ruotsin kielellä, siellä hän edelleen tuntemattomana lauleskelisi.
Eli taas on todistettu, ettei ilman suomen kielen osaamista tässä maassa pääse puusta pitkään--harvinaisen yksikielinen maa..
Charles sen on oivaltanut.. avarakatseinen mies..
toisin kuin nämä suomenkieliset
"artistit", jotka läträä "kuningas-
alkoholin" kanssa ja laulavat
englanniksi, itsetuntoaan kohottaakseen.
pahan pistit, tuo varmastu sattuu Talan sielussa, mikäli hänellä sellaista ylipäätään on...
Suomenruotsalainen Henrik Otto Donner antoi palkinnon suomenruotsalaiselle Charles Plogmanille. Näin se menee, Suomessa.
Oikea mies voitti
Onko joku joskus aikasemmin kuullut tuon nimisestä laulajasta? Tai yhtyeistä Charlies, Amore, Styrox ja Stig Snickars? Miksei hän ole aikasemmin noussut valtamedian otsikoihin laulajan lahjoillaan?
Jos jotain positiivista haetaan niin ihan hyvä että joku tuntematon muusikko sai palkinnon. Hän varmaan tarvitsee tuota palkintoa saadakseen mainetta.
Punikki tonneri antoi toiselle luikulle palkinnon,ihan kuten mannerheimin ristit jaettiin suuremmaksi osaksi.
Olivatpa valintaperusteet mitkä tahansa niin minusta Finlanders-yhtye on paras.
jolla on noin epäisänmaallinen nimi!!
Eikö SuoLin kuuluisi puuttua asiaan!! tai ainakin esittää närkästyksensä!!
Oli mikä oli niin hienosti ja laaja-alaisesti musisoivat. Tiedän porukan jo vuosien ajalta.
Ei nimi miestä pahenna jos ei mies nimeä.
-Olavi Virta
-Tapio Rautavaara
-Tapani Kansa
-Markku Aro
-Jne
Toisenluokan palkinnot ei merkkaa mitään.
-Suomen ainoan euroviisu kisa voiton toi Lordi
-Suomen kaikku ulkomailla pärjäävät pop ja rock bändit on Fennoja
Kaikki mikä kulttuuriin liittyy on fakta ,mutta mitä ne riiviöt tähän liittyy ja yleensäkin pitäkää nyt edes itsestänne huolta.Kysykää lisää neuvoja 0500-124223 ohjelmasuomi2000.fi
Ei se auta jos on pelkkää karismaa ,sekä esiintymiskykyä.Pitää olla myös luovuutta ,yleensä omasta elämästä kansalle! edelliselle kaverille varmaan kannattaa soittaa!
Så e te!