13-vuotiaan lapseni masennuksesta, mitä tehdä?

tiedän että nuorisopsykiatriselleklinikalle on pitkät jonot eli odotus aika jopa vuosi luulen että sielläkin missä nyt asutte.

Tämän kaltaiset ongelmat ovat aika yleisiä ja näyttää vaan lisääntyvän.

Olkaa aikuisia, avoimia ja rohkeita se on suuri apu kohdata lapsi joka on epävarma, itsetuhoinen ajatusmaailmassaan. Nuori tekee noita viiltoja joista elämän ikuiset arvet muistuttamassa elämän hetkistä jotka olivat niin synkkiä.
Olen kuullut että ne saattavat olla esteenä saada työtä sitten kun se aika koittaa.

Asioista on helpompi puhua joka kerta sen jälkeen kun olette käyneet nuorisoklinikalla keskustelemassa. Siellä saa kuin oikeat sanat oikeaan paikaan ja vetoomukset asiaan jotka eivät ole oikein kohdallaan siitä on hyvä lähteä eteenpäin päivä kerrallaan. Tämä vie aikaa enempi kuin mitä se on ottanut työllä joutua siihen tilanteeseen.
Oli nämä epäkohdat sitten vanhemmissa tai nuoressa niin puhumalla selvitään aika pitkälle.

Toimi heti ja tee asia selväksi myös tyttärellesi mihin ryhdytte ja miksi tehän välitätte hänestä ja toinen toisestanne.
Olette tärkeät ihmiset pehreenä toisillenne, myös isä on saatava ymmärtämään asian vakavuus eikä väheksy tilannetta mihin tyttönne on vajoamassa.
Masennus on hyvinpaljon mahdollista ja se on vakavasti otettava.

Olisiko tyttöllä jonkinlaiseen frustaatiotilanne ja siitä johtuu hänen käyttäytymisensä kertomallasi tavalla.

Hei!

Olenpa nyt itse tyttäresi ikäinen ja nuo muutokset sun muut tuntuvat erittäin tutuilta.

Voi tuntua hassulta, että 13-vuotias neuvoo 31-vuotiasta, mutta olen lähempänä tyttösi ikää, joten voin katsoa asiaa hänen kannaltaan.

Mustiin pukeutuminen, raskaamman musiikin kuuntelu, viiltely, ehkä jopa itsemurha-ajatukset on joillain osana tätä "suurta muutosta".
Se, että tyttäresi tahtoo niittivöitä ja käsirautoja reppuunsa roikkumaan, saatta olla osa hänen nykyistä tyyliään.

Onko hän kertonut sinulle mitä ajattelee?
Ehkä teidä, sinun ja tyttäresi, kannattaisi mennä vaikka johonkin vähän hiljaisempaa kahvilaa ja ottaa asiat ihan alusta asti selville.

Luulempa, että tyttäresi käy sinulta salassa koulupsykologilla tai vastaavalla, vaikka koulussa ei kovin huonosoti menisikään.

Itsemurha-ajatukset (ja joissain tilanteissa niistä kertominen) ilmoittavat tyttäresi pahasta olosta.
Teinityttö tarvitsee kaksi (tai yhden) hyvää ystävää jotka tukevat tätä vaikeinakin hetkinä.

Jos tyttäresi on yksinäinen ilman ystäviä, voi sekin vaikuttaa hänen käytökseensä.
Koita saada tyttösi tutustumaan uusiin ihmisiin.
Sillä tavalla teet palveluksen hänelle ja itsellesi!

ei ole kiehtovaa, vaan se on aivan luonnollinen reaktio ihmisellä jos elämässä on vaikeuksia kuten, vakava elimellinen sairaus, muuto,yksinäisyys,läheisen kuolema jne.

Masennus depressio oireryhmään kuuluvat "Kinuskin" kertomat käyttäytymis "häiriöt" ja paljon muuta vakavasti otettavaa.

Voin mainita kuten unettomuutta, väsymystä, itsetunnon heikentymistä sekä itsetuhoisuutta joko ajatuksina tai tekoina.
Olkoot kysymys sitten lapsesta, nuoresta, aikuisesta, tai vanhuksesta.
Kenenkään ei pitäisiä olla masennuksessa kauaa koska silloin tilanne voi muuttua vaikeaksi palautua henkiseen vahvaan ja ravitsevaan elämän näkemys tasapainoon.

Mielestäni siinä vaiheessa kun depressio on muuttunut pitkäaikaiseksi elämän laatua estäväksi oireiluksi ja masennuskohtauksiksi voimme puhua sairastumisesta masennus. Siksi apua olisi haettava ajoissa, lääkehoidosta ei tarvitse puhua ollenkaan heti ainakaan jos masennus ei ole todella vaikea.

Tavallinen murrosikä, ei siihen kuulu masennus joka kestää pitkään vaikka sekin voisi sanoa on aika yleistä. Tässä ovi auki...
Miksi ei äiti/isä voisi tutustua nuoren/murrosikäisen kanssa yhdessä siihen musiikkiin jota nuori kuuntelee, vaikkapa juuri Nirvanaan.

Minä olen ollut aina utelias ja halukas kuulemaan uutta esim. musiikkia. Olen sitten saanut antaa omat kommenttini siitä mitä pidän heidän musiikkimausta ym. -jutuista mitä nuorilla on tarjolla.
Ei sillä päästä pitkälle jos aikuinen eli vanhemmat ovat fanaattisia oman aikansa nuoruuden ihannoitsijoita.
On hyvä kuunnella nuoria he ovat niin ihanan avoimia ja aitoja antamaan rikkautta sekä oppia elämämme arjessa varsinkin meille "vanhoille".
Ei tarvitse luulla että vaan me aikuiset osaamme antaa hyviä tietoja sekä oppia heille. Saamme nuorilta varmasti takaisin sen mitä annamme ja mahdollisesti roppakaupalla enempikin.
Meidän vanhempien on kasvettava siinä mukana ja samalla kuljemme edelleen kohti sitä parempaa aikuisuutta.

Mutta eletystä elämästä kertominen sopivasti on menneen ajan, eli historian siirtämistä sukupolvelta toiselle.

Minussa elää esimerkiksi hyvin vaikuttavana osana oman isäni elämän historia. Olen siitä katkera ja samalla ylpeä, syy siihen on hyvin moni selitteinen. Olen kokenut tuskallista empatiaa, mutta hyvä elämän eväs matkallani.

Tarvitsemme arvostusta ja kunnioitusta toinen toisiltamme.

Isä kirjoitti:

ei ole kiehtovaa, vaan se on aivan luonnollinen reaktio ihmisellä jos elämässä on vaikeuksia kuten, vakava elimellinen sairaus, muuto,yksinäisyys,läheisen kuolema jne.

Masennus depressio oireryhmään kuuluvat "Kinuskin" kertomat käyttäytymis "häiriöt" ja paljon muuta vakavasti otettavaa.

Voin mainita kuten unettomuutta, väsymystä, itsetunnon heikentymistä sekä itsetuhoisuutta joko ajatuksina tai tekoina.
Olkoot kysymys sitten lapsesta, nuoresta, aikuisesta, tai vanhuksesta.
Kenenkään ei pitäisiä olla masennuksessa kauaa koska silloin tilanne voi muuttua vaikeaksi palautua henkiseen vahvaan ja ravitsevaan elämän näkemys tasapainoon.

Mielestäni siinä vaiheessa kun depressio on muuttunut pitkäaikaiseksi elämän laatua estäväksi oireiluksi ja masennuskohtauksiksi voimme puhua sairastumisesta masennus. Siksi apua olisi haettava ajoissa, lääkehoidosta ei tarvitse puhua ollenkaan heti ainakaan jos masennus ei ole todella vaikea.

Tavallinen murrosikä, ei siihen kuulu masennus joka kestää pitkään vaikka sekin voisi sanoa on aika yleistä. Tässä ovi auki...
Miksi ei äiti/isä voisi tutustua nuoren/murrosikäisen kanssa yhdessä siihen musiikkiin jota nuori kuuntelee, vaikkapa juuri Nirvanaan.

Minä olen ollut aina utelias ja halukas kuulemaan uutta esim. musiikkia. Olen sitten saanut antaa omat kommenttini siitä mitä pidän heidän musiikkimausta ym. -jutuista mitä nuorilla on tarjolla.
Ei sillä päästä pitkälle jos aikuinen eli vanhemmat ovat fanaattisia oman aikansa nuoruuden ihannoitsijoita.
On hyvä kuunnella nuoria he ovat niin ihanan avoimia ja aitoja antamaan rikkautta sekä oppia elämämme arjessa varsinkin meille "vanhoille".
Ei tarvitse luulla että vaan me aikuiset osaamme antaa hyviä tietoja sekä oppia heille. Saamme nuorilta varmasti takaisin sen mitä annamme ja mahdollisesti roppakaupalla enempikin.
Meidän vanhempien on kasvettava siinä mukana ja samalla kuljemme edelleen kohti sitä parempaa aikuisuutta.

Mutta eletystä elämästä kertominen sopivasti on menneen ajan, eli historian siirtämistä sukupolvelta toiselle.

Minussa elää esimerkiksi hyvin vaikuttavana osana oman isäni elämän historia. Olen siitä katkera ja samalla ylpeä, syy siihen on hyvin moni selitteinen. Olen kokenut tuskallista empatiaa, mutta hyvä elämän eväs matkallani.

Tarvitsemme arvostusta ja kunnioitusta toinen toisiltamme.

Lue lisää

on voinut olla mitään "pitempiaikaisempaa" elämän laatuun vaikuttavaa juttua.

Kinuskin tekstiä lukiessa kysymys saattaa olla yhtä hyvin kahdesta viikosta kuin kahdesta vuodesta.

Ole hyvä ja kerro isästäsi kun kerta mielesi tekee.

misc kirjoitti:

on voinut olla mitään "pitempiaikaisempaa" elämän laatuun vaikuttavaa juttua.

Kinuskin tekstiä lukiessa kysymys saattaa olla yhtä hyvin kahdesta viikosta kuin kahdesta vuodesta.

Ole hyvä ja kerro isästäsi kun kerta mielesi tekee.

Lue lisää

Vastaanpa tähän, näinkin myöhään, koska mielestäni juuri tämä viesti osoittaa, kuinka oudosti ihmiset ajattelevat.

Murrosikä on kriisi, kriisi tarkoittaa muutosvaihetta. Tämä muutos voi myös aiheuttaa vaurioita. Murrosvaiheessaan ihminen voi tarvita apua ja tukea läheisiltään tai jopa ammattiauttajalta. En näe syytä siihen, miksi asian pitäisi olla tätä monimutkaisempi - jos apua tarvitaan vaiheen selvittämiseen, sitä haetaan.

Viiltely taas ei mielestäni kuulu murrosikään. Silloin on jokin muukin pielessä siinä, miten asioita koetaan ja käsitellään. Asia täytyy selvittää, mutta se on ongelmallista, koska vanhemmilta pitäisi samaan aikaan saada apua ja kyetä erkaantumaan heistä (sehän murrosiän pääasiallinen kehitystehtävä on). Ellei murrosiässä ole viiteryhmää johon siirtyä "perhelaumasta", tilanne on hyvin hankala.

Ettäkö 13 vuotta ei olisi pitkä aika? Se on iso prosentti ihmisen elämästä. Itse sairastuin masennukseen jo paljon aiemmin ja mielenterveysongelmia minulla oli jo kuusikesäisenä. On omituista, että lapsiin ja nuoriin ei suhtauduta ihmisinä, joilla on psyykkisiä ongelmia siinä kuin heitä vanhemmillakin.

Ja tiedoksi myös se, että masennukseen sairastumisen syy voi olla hyvinkin vaikeasti määriteltävissä. Se voi johtua - ihan tutkitusti - esimerkiksi siitä tavasta, jolla perhe kommunikoi tai ei kommunikoi. Tai se voi olla jonkinlaiseen narsistiseen häiriöön pohjautuvaa, ja narsistiset häiriöt taas pohjaavat aika paljon erilaisiin hoivasuhteisiin liittyviin asioihin.

Että näin. Ei se ihan niin helppoa ole että "Se on kolmetoistavuotias murrosikäinen; ei sillä voi olla oikeita (psyykkisiä) ongelmia."

apua!auttakaa luin juuri masennuksen oireista ja huomasin että minulla on suurin osa niistä oireista!!!olen 12.v typykkä ja no murros iässä ovatko seuraavat asiat murros ikää vai masennusta:voimakas väsymys,unettomuus,henkinen vireys huono,keskittymiskyvyn ja muisti toimintojen heikkeneminen,ärtyneisyys,itkuisuus,painon muutokset,pään särky,vatsa kivut??????
minulla on näitä KAIKKIA ja tahdon tietää onko se masennusta vai tavallista murrosikä muutosta!!!!!!!

misc kirjoitti:

on voinut olla mitään "pitempiaikaisempaa" elämän laatuun vaikuttavaa juttua.

Kinuskin tekstiä lukiessa kysymys saattaa olla yhtä hyvin kahdesta viikosta kuin kahdesta vuodesta.

Ole hyvä ja kerro isästäsi kun kerta mielesi tekee.

Lue lisää

Itselläni diagnosoitiin masennus 9-vuotiaana...ja nyt olenkin jo 13. Paha oloni vain jatkuu, eikä kukaan kuuntele. Patoutan vihaa, ja kun se purkautuu, en hallitse itseäni. En kuiteenkaan koskaan ole uskaltanut puhua vihastani ja ajatuksistani muille. Ajatukseni olivat todella kauheita ja raskaita jo silloin 9-vuotiaana, ja nytkin vain pahenee. Tiedän koko ajan, että vielä joskus olen vaaraksi itselleni ja muille. Olen varma, että romahdan.

olet siinä hiukan väärässä kun sanot että "älä tuputa tyttöäsi mihinkään hoitoon, ennen kuin hän sitä itse haluaa jne.
Käytännön kokemuksista voin sanoa aivan muuta.

Tiedän että se ei ole hyvä neuvo koska jos ihminen on todella masentunut niin ei hän halua apuakaan. Masentunut ei näe eikä koe sitä sellaisena että haluaa apua, vaan se on terveen ja siihen reagoivan ihmisen vastuulla saada masentunut henkilö hoitoon tai hakemaan apua "ongelmaansa" jota hän ei ehkä itse tiedosta ongelmaksi. Voi tulla kysymykseen myös pakkohoito, eikä sekään ole mielestäni väärin. Mitä muuta vaihtoehtoa olisi kun masennus vie syvään depressioon.
Saattaa olla aivan riittävä apu masentumisen helpottamisessa kun saa puhua jonkin henkilön kanssa ystävä, koulukuraattori, läheinen kuten mummo, pappa jne.

Ei meistä kukaan osaa kaikkea mutta yhdessä osaamme paljon enempi, siis rohkeasti vaan tukemaan ja antamaan neuvoja.
Silloin on helpompi valita se mikä tuntuu sopivalta juuri nyt olevaan tilanteeseen, jossa "Kinuski" on tyttärensä kanssa.
On hyvä selvittää mikä on tilanne "masennus" tai masennus ja sen syy.

Jotenki sama juttu mullaki. Eli oon 13-tyttö. Välillä nauran 'kavereitten' kaa. Välillä taas itken yksikseni ilman mitään tukea. En ole tyytyväinen mihinkään itsessäni. Äitillä on kanssa rankkaa. En uskalla kertoa hänelle masennuksesta. Olen ajatellut usein itsemurhaa. En kuitenkaan uskalla tehä sitä siinä pelossa, että se ei onnistukkaan ja mitkä arvet se jättää vanhemmille ja sisaruksille. Tuntuu, että kaverit eivät enään hyväksy minua. Että ei oo enää mitään paikkaa maailmassa. Että kukaan ei hyväksy. Koulu on raskasta. Kokeet ovat kamalia jo kaksi viikkoa ennen koetta. Kärsin unettomuudesta ja väsymyksestä. En saa yöllä nukuttua. Päivällä olen väsynyt. Ei jaksa enää lähteä sieltä omasta huoneesta pois. Ei enään jaksa yrittää. Ehkä kaikille olis vaan parempi jos väkiluku vähentyisi yhdellä ihmisellä... Välillä ajattelee, että ois hyvä lähtee hoitoon. Välillä taas tuntuu, että elämällä ei oo mitään väliä. Muille osaa esittää vahvaa ja iloista. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, mitä siellä pään sisässä oikeesti liikkuu. Välillä toivon, että äiti näkisi kyyneleet ja kysyisi, mikä on hätänä ja voisin kertoa kaiken. Ja kaikki olisi sillä ohi. Toivon siis, että te kaikki vanhemmat, jotka luette tätä, että te menisitte rohkeasti puhumaan lapsillenne. Älkää passittako heitä heti hoitoon. Antakaa heille aikaa ja tilaa. Pitäkää kuitenkin huoli, että tiedätte missä lapsenne kulkee. Toivottavasti oli apua. Toivottavasti oli hyötyä edes jollekin masennuksen uhrille tai huolestuneelle vanhemmalle.