Hei.
Ensiksi haluaisin tietää, kuinka tuskastuneita muut ovat ahmimishäiriön "kevyemmästä" taakasta eli rahan kulutuksesta ahmimiskohtauksen tullessa? Kun joskus kohtauksia on monta päivää putkeen ja rahaa palaa kymmeniä kymmeniä euroja, itse en edes halua tietää, kortti vain vinkumaan. Jälkeenpäin kaiken muun itseinhon lomassa kiroan sitä, kuinka turhaan taas meni rahaa, mitä kaikkea sillä olisi kannattanut hankkia mieluummin, mikä olisi tuottanut OIKEASTI mielihyvää.
Toiseksi, meitä on täällä niin paljon kärsiviä, että usein mietin miksei meitä näe tuolla kaduilla?? Vastaushan nyt on selvä, mutta minua kiinnostaisi ihan mielettömästi päästä esim. ruokakaupan herkkuosastoilla ihmisten mieliin ja todeta, etten ehkä olekaan ainoa... Tuntuu aina vaan että muut ostavat ruokaa normaalisti ja syövät sitä normaalisti... Olen ainut jonka pää hyrrää sataamiljoonaa kun kihisee sitä milloin pääsee tunkemaan ruoan suuhunsa. Ja vaikka jotkut puhuvat täällä tutustumisesta, niin pitäisikö ihan oikeasti järjestää joku tapaaminen jonne saa tulla kuka vain häiriöinen tai mukana oleva... jossain puistossa vaikka tai jotain?? Vaikka itse kuolen häpeään niin se ajatus että muut tajuaa eikä tarvi OLLENKAAN esittää tuntuisi aivan mielettömältä!!
Kolmanneksi, kierrättekö useissa kaupoissa jos ostatte vaikka monta kertaa päivässä ahmimisruokaa? Onko täällä esim jotain ihmisiä, jotka työskentelee kassalla yms. ja pystyy kertoon tietävänsä syömishäiriöisiä asiakkaitaan? Minua ahdistaa (niin kun varmaankin muitakin) että kassatyöntekijät huomaavat ja miettivät itsekseen että taas toi idiootti tulee ja ahmii, eikö se jo tajua!
Kiitos vastauksistanne... tällästä kyseltävää tällä kertaa!
Ja toivon itselleni ja muille ruokaan sairaasti suhtautuville että se helpottaisi JOKU PÄIVÄ !!!
Ensiksi haluaisin tietää, kuinka tuskastuneita muut ovat ahmimishäiriön "kevyemmästä" taakasta eli rahan kulutuksesta ahmimiskohtauksen tullessa? Kun joskus kohtauksia on monta päivää putkeen ja rahaa palaa kymmeniä kymmeniä euroja, itse en edes halua tietää, kortti vain vinkumaan. Jälkeenpäin kaiken muun itseinhon lomassa kiroan sitä, kuinka turhaan taas meni rahaa, mitä kaikkea sillä olisi kannattanut hankkia mieluummin, mikä olisi tuottanut OIKEASTI mielihyvää.
Toiseksi, meitä on täällä niin paljon kärsiviä, että usein mietin miksei meitä näe tuolla kaduilla?? Vastaushan nyt on selvä, mutta minua kiinnostaisi ihan mielettömästi päästä esim. ruokakaupan herkkuosastoilla ihmisten mieliin ja todeta, etten ehkä olekaan ainoa... Tuntuu aina vaan että muut ostavat ruokaa normaalisti ja syövät sitä normaalisti... Olen ainut jonka pää hyrrää sataamiljoonaa kun kihisee sitä milloin pääsee tunkemaan ruoan suuhunsa. Ja vaikka jotkut puhuvat täällä tutustumisesta, niin pitäisikö ihan oikeasti järjestää joku tapaaminen jonne saa tulla kuka vain häiriöinen tai mukana oleva... jossain puistossa vaikka tai jotain?? Vaikka itse kuolen häpeään niin se ajatus että muut tajuaa eikä tarvi OLLENKAAN esittää tuntuisi aivan mielettömältä!!
Kolmanneksi, kierrättekö useissa kaupoissa jos ostatte vaikka monta kertaa päivässä ahmimisruokaa? Onko täällä esim jotain ihmisiä, jotka työskentelee kassalla yms. ja pystyy kertoon tietävänsä syömishäiriöisiä asiakkaitaan? Minua ahdistaa (niin kun varmaankin muitakin) että kassatyöntekijät huomaavat ja miettivät itsekseen että taas toi idiootti tulee ja ahmii, eikö se jo tajua!
Kiitos vastauksistanne... tällästä kyseltävää tällä kertaa!
Ja toivon itselleni ja muille ruokaan sairaasti suhtautuville että se helpottaisi JOKU PÄIVÄ !!!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ite en ainakaan samasta kaupasta kehtaa ostaa kaikkee ahmimistavaraa, vaan käyn parissa eri kaupassa. Oon niin pipi päästäni että jos kassalla on mies niin en voi ostaa mitään ultimate herkkuja kuten suklaata tai jätskiä vaan joudun tyytymään esim. muromysliin ja jogurttiin tai vaaleaan pastaan. Tuntuu jotenki vähemmän nololta ostaa suht.. terveellistä ruokaa siltä miesmyyjältä...Kun annan itselleni luvan et mättöputki voi alkaa niin oon ihan fiiliksissä. Kaupassakin kuolá valuu jo ajatuksesta et kohta pääsen omiin oloihini ahmimaan. En oo minäkään huomannut kaupassa kenenkään muun ostavan hirveetä määrää herkkuja vaan heidän ostoksensa näyttää tosi terveellisiltä ja karkkiakin ostetaan vaan pienen pieni pussi. Voi luoja ku itsekin osaisin syödä vaan pienen pussin karkkia ja jättää sen siihen. Inhoan sitä etten pysty olee ahmimatta ku maksimissaan viikon, ja koko sen viikon ajan ajattelen vaan erilaisia herkkuja. On kamalaa ajatella että mun elämä tulee luultavasti olemaan aina tällasta. Voi voi... Jaksamista meille!
Mä työskentelen kassalla ja olen tunnistanut (tai ainakin luulen niin) muutaman ahmimishäiriöisen/bulimikon.Mutta täytyy sanoa,että aika monet oikeesti ostaa paljon karkkia ym. epäterveellistä ruokaa,eli ei BED:iä sairastavan tunnistaminen oikeasti ole niin helppoa kuin monet sairastavat luulee.Tuskin asiaan vihkiytymättömät edes tajuaa miettiä tuollaisia.Lähinnä mä huomaan esim. jos joku normaalipainoinen/hoikka käy päivittäin hakemassa järjettömän määrän jäätelöä/suklaata tai muuta helposti oksennettavaa.Anorektikot on myös aika helppo tunnistaa.Enkä mä todellakaan ajattele pahasti kenestäkään,vaan lähinnä tunnen myötätuntoa ja yhteenkuuluvuutta,jos epäilen jotakuta ahmijaksi.Mutta tää johtuu varmaan siitä,että siis itsekin olen käynyt läpi varmaan kaikki mahdolliset sh:n muodot.Itse ostan ahmimisruokani yleensä suurista kaupoista,joissa voi käydä eri kassalla melkein joka kerta ja sitten myös usein jaan ostoksia niin,etten osta koko kasaa yhdestä paikasta.Mutta hätätilanteissa en kyllä jaksa välittää siitä tajuaako kassa vai ei,vaan mietin vaan,että ajatelkoon mitä haluaa.Ennen mulla oli esim. joku pakko naamioida ostoksiani ostamalla muutakin kuin ahmittavaa,mutta nykyään en jaksa tuhlata rahaa sellaiseen.Mutta pointti oli siis,että tuskin ne kassat välttämättä ajattelee yhtään mitään (itse en joskus edes huomaa,mitä asiakas osti...työhön kun rutinoituu niin,että voi olla ihan omissa ajatuksissaan ja mekaanisesti hoitaa tavaroiden vetämisen) tai mitä jos vaikka ajatteleekin...so what!