Lidl Milbona -maitotuotteen alkuperästä -valmistettu Suomessa, mutta missä meijerissä?

maidon ystävä

En tiedä tälle oikeata palstaa, mutta tietääkö kukaan Lidl Milbonan (maitotuotteet) alkuperäisyyttä eli missä Suomen meijerissä kyseinen maito on valmistettu. Maitotölkin kyljessä lukee VAIN valmistettu Suomessa. Kysyin asiaa Lidlin asiakaspalvelusta, mutta täältä saattaa saada vastauksen nopeammin ja täällä saattaisi varmaan olla henkilö joka olisi kysellyt asiaa Lidlistä aikaisemminkin?

47

28064

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • cebexi

      Valio valmistaa ja pakkaa Milbona maidot ja kermat sekä piimät.

    • Logoviidakossa rämpivä

      Olen itsekin ihmetellyt, ja ihmetellyt myös sitä, miksi ei käytetä joutsenlippulogoa, jos maito kerran on suomalaista.

      Olen tiedustellut asiaa myös Lidlistä, mutta en ole saanut vastausta.
      Valiolta kuitenkin kerrottiin, että Lidlin harjakattoisessa tölkissä myytävä maito on Valion pakkaamaa ja alkuperältään suomalaista. Tämä tieto ei kuitenkaan koske Milbona-maitoja

      • Ledermannen

        sekä piimät. Vaikka siinä harjakattoisessakin tölkissä lukee Milbona. Iskukuumennetut on asia erikseen, niiden alkuperästä en osaa sanoa mitään.
        Joutsenlippu on vapaaehtoinen ja sen käyttö maksaa, ehkäpä siinä syy ja sitäpaitsi Lidlin maito on yleensä hieman halvempaa kuin muiden kauppiaiden.
        Liian moni tuote on jo Lidlissä kotimaista alkuperää, samaa paskaa saa muistakin kaupoista, tosin hieman kalliimmalla!


      • Mä vain
        Ledermannen kirjoitti:

        sekä piimät. Vaikka siinä harjakattoisessakin tölkissä lukee Milbona. Iskukuumennetut on asia erikseen, niiden alkuperästä en osaa sanoa mitään.
        Joutsenlippu on vapaaehtoinen ja sen käyttö maksaa, ehkäpä siinä syy ja sitäpaitsi Lidlin maito on yleensä hieman halvempaa kuin muiden kauppiaiden.
        Liian moni tuote on jo Lidlissä kotimaista alkuperää, samaa paskaa saa muistakin kaupoista, tosin hieman kalliimmalla!

        Eikös Milbona maito tule Venäjältä ja Suomessa se pakataan ??


      • tiskivesi

        aukaisin laktoosittoman maitotölkin ja kaadoin lasiin se oli vain harmaata vettä missä vika? tölkin päiväys on 08.07.17 ei ole ennen ollut


      • Anonyymi
        Ledermannen kirjoitti:

        sekä piimät. Vaikka siinä harjakattoisessakin tölkissä lukee Milbona. Iskukuumennetut on asia erikseen, niiden alkuperästä en osaa sanoa mitään.
        Joutsenlippu on vapaaehtoinen ja sen käyttö maksaa, ehkäpä siinä syy ja sitäpaitsi Lidlin maito on yleensä hieman halvempaa kuin muiden kauppiaiden.
        Liian moni tuote on jo Lidlissä kotimaista alkuperää, samaa paskaa saa muistakin kaupoista, tosin hieman kalliimmalla!

        Miksi tällainen kotimaista tuotantoa halveksiva kommentti v:lta 2009 saa edelleen olla näkyvissä?


    • Jartsu1968

      Lidlin Milbona tuotemerkillä myytävän maidon valmistaa Valio

      • Suomityttönen

        Valmistaa Valio, mutta onko maito Suomen lehmistä vai tuodaanko maito Virosta tai muualta ulkomailta?


      • 14+4
        Suomityttönen kirjoitti:

        Valmistaa Valio, mutta onko maito Suomen lehmistä vai tuodaanko maito Virosta tai muualta ulkomailta?

        Samaa maitoa Lidlissä, kun Valion omissa tölkeissä.


      • valioyksilö

        näin ainakin tällä hetkellä:
        "- Meidän maitotoimittajamme ovat Maitomaa ja Satamaito. Valion toimenpiteet eivät vaikuta meidän ja tavarantoimittajiemme välisiin sopimuksiin, toimitusjohtaja Lauri Sipponen sanoo. "


      • Anonyymi

        Haluaisin tietää kenelle ilmoitan tuotevirheestä. Milbonan osoitetta ei löydy, onko suurikin salaisuud


      • Anonyymi
        Suomityttönen kirjoitti:

        Valmistaa Valio, mutta onko maito Suomen lehmistä vai tuodaanko maito Virosta tai muualta ulkomailta?

        Onko vielä jolkain varaa valittaa Euroopassa riehuu sota hinnat on pilvissä. Olkaa nyt jumalauta onnellisia et on yleensäkään ruokaa. Sekin päivä voi koittaa et syödään jäisiä pottuja ja kaalia. Ei tarvii kun katsoa historiaa sodan aikana ihmisiä kuoli nälkään ihan täällä Suomessa.


    • TIINA HEDBERG

      No ei aivan.Milbona piimät ja maidot valmistetaan suomessa,Toholammella Maitokolmio on meijerin nimi.Ja maito on suomalaisista lehmistä.Valiolla ei ole mitään asian kans tekemistä.Valion maito on vain ja aonoastaan silloin kun siinä purkissa lukee valio.Vink vink.

    • nuuttikissanen

      Viime syksynä YLE TV1:n Kuningaskuluttaja selvitti, että Milbona -maito valmistetaan Valion tehtaalla Tampereella. Maito myös lypsetään suomalaisista lehmistä.

      • miikku4532

        Mitä helvetin väliä sillä on mistä maasta tai minkä rodun lehmästä se maito tulee?


      • laadulla.väliä
        miikku4532 kirjoitti:

        Mitä helvetin väliä sillä on mistä maasta tai minkä rodun lehmästä se maito tulee?

        Maidon laatu vaihtelee eri maittain. Esimerkiksi ruotsalaisessa ja tanskalaisessa maidossa on enemmän bakteereita kuin suomalaisessa ja norjalaisessa.


      • Anonyymi
        miikku4532 kirjoitti:

        Mitä helvetin väliä sillä on mistä maasta tai minkä rodun lehmästä se maito tulee?

        Kyllä on ,ehdottomasti pitää olla Suomalaista ja tiedättekö muuten ,että kauppojen omat halpuutusmerkit ovat alkutuottajalle huonoja ,koska tuottaja saa esim valion omasta maidosta paremman korvauksen ,kuin siittä halpuutus maidosta jonka vaikka myös Valio valmistaa. Siinä syy miksi jätän esim Pirkat,Kotimaiset(s kaupan merkki) hyllyyn ja valitsen Ns meijerin oman tuotteen


    • Milbona

      Lidl Milbona -maitotuotteen tulee Valion Toholammin meijeriltä.

      • fgtrur

        Tampere ei Toholampi!!!!!!!!!!


    • Kirm

      Kyllä ihmetystä herättä se, että jos maitoo todella on suomalaista, niin tuotekoodi alkaa kakkosella, kun se Suomessa on aina 6?

    • ympäristö

      Milbona on Lidlin tuotemerkki suomalaiselle maidolle joka pakataan Suonenjoella ja maito tuotetaan Suomessa lähialueilla.Tarkistaa voi tiedot Osuuskunta Maitomaa siellä selviää että maito on varmasti Suomessa tuotettua ja hyvää maitoa.

    • jp651

      Mlbonat valmistaa: Piimän osuuskunta maitokolmio toholampi.
      Maidon: osuuskunta maitomaa suonenjoki.

      • kotimaista

        Eli Lidlin maito on kotimaista toisin kuin Arla Ingmanin!


      • Tiedätkös..
        kotimaista kirjoitti:

        Eli Lidlin maito on kotimaista toisin kuin Arla Ingmanin!

        Arla Ingmanin maidot tulee Suomalaisilta tiloilta. Pakataan Hämeenlinnan Osuusmeijerillä ja Arlalla Söderkullassa Sipoossa.otappa asioista selvää?


      • Puupäää
        Tiedätkös.. kirjoitti:

        Arla Ingmanin maidot tulee Suomalaisilta tiloilta. Pakataan Hämeenlinnan Osuusmeijerillä ja Arlalla Söderkullassa Sipoossa.otappa asioista selvää?

        Kannattaako ylipäätään kysyä näiltä suomi2,4:n puupäiltä?


    • Hufvudkåkken

      Helposti pilaantuvissa elintarvikkeissa kuten lihassa ja maitotuotteissa on pakkauksissa soikea merkintä, jossa on maakoodi ja luku. Siitä näkee missä maassa ja laitoksessa tuote on tehty. Saksalaiskauppakin myy suomalaista piimää ;)

      KVG maitoalan hyväksytyt laitokset ja verrakaa sitä numeroa

    • Said Mohamed

      Dear Sir
      I eat your milbona Yogurt from lidl every day,
      This is not the point, the point is: when I clean my car today I did find one of yogurt 2,5 dl Mango it was under the chair of the Car, it look like it was there last 10 month or more from the date on it, If you are interesting to test it just tell me and I will handle it,
      Thank you if you replay my message
      [email protected]
      0400837430

      • asdASDASf

        lol wut?


    • Lapsille maitoa

      Näköjään vastaukset vaihtelee.

    • G.Betel

      Minä haluaisin tietää onko MILBONAn merkisessa laaktoositonta ja rasvatonta maidossa lisäaineet - nimittäin minulla on tapana keittää maidon ennen kuin juon sen. Olen huomannut että kattilan pohjalla kerääntyy ainetta joka ei varmaan ole rasvaa. Mitä se on??? Kun keitän rasvaista laktoositonta maitoa keraantyy katilan pohjassa ainetta joka varmaan on maidon rasva. Milla tavalla maidosta poistetaan rasvaa - lisämälläko jotakin ainetta maitoon???

      • KetsuKetku

        Muten, Lidlin AB-piimä ei ole Asidofilus-Bifidus-piimää, kuten yleensä.


      • tättärää_pippijuu

        Totta, se on Alpen-Bayern-piimää.


    • Milbona

      Oletteko kuin huomenneet että maito on savolaista, luuluisi sen olevan hämeestä kun kahtoo kuin reseptivinkki tölkissä vaihtuupi..! On jo toista vuotta se sama "......",
      aikanaan se leipä mätänee...

    • Saksan_meijeri

      Saksasssa on ainakin tähän saakka valmistettu Milbonan UHT kevytmaidot ml. laktoositon.

    • PerusSuomi

      Lainaus Uuden Suomen uutisesta ruuan kaksoisstandardeista:
      Yhtenä esimerkkinä slovakialaisesta emmentaljuustosta puuttuivat sille luonteenomainen reikäinen rakenne ja ulkonäkö, kun taas saman merkin vastaavassa, Itävallassa myydyssä juustossa nämä tunnusmerkit olivat selvästi havaittavissa. Kalapuikoissa itävaltalainen versio sisälsi 8,8 prosenttiyksikköä enemmän kalaa kuin slovakialainen vastaava tuote.
      Kuvassa Milbona-juusto.
      https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/218888-tutkimus-vahvistaa-huhut-eun-ruokakaupoissa-kaksoisstandardit-slovakialaisesta

      • Reikäpäää

        Onko joku niin tyhmä että haluaa maksaa juuston reijistä, nehän ovat ihan pelkkää ilmaa.


    • Anonyymi

      Riihimäen Valion yksikkö tekee ainakin joitain tuotteita Milbon merkillä.
      Kummastuttaa mainonta teeveessä, jossa jokin suomalainen Arla (?) mainostaa vapaan lehmän maitoa.
      Meijeriin menevät maidotko kuljettaa eri navettojen/ pihattojen maidon keräysautot? Näinhän saataisiin erityyppisistä navetoista tai pihatoista se maito. Uskonpa olevan se mainoskikka
      vapaan lehmänmaito. Meilläpäin ainakin yks ja sama tankkiauto kuljettaa maidot.

    • Anonyymi

      Hassua kuinka ihmiset arvuuttelevat mistä tulee maito ja mikä meijeri. En jaksanut lukea kaikkia vastauksia. Ehkä mukana olisi ollut oikeaa tietoakin.

      No, meikäpoika otti Google kauniiseen käteen ja teki kysymyksen.... Oho, sain vastauksen:

      "Kauppaketju Lidl on lanseerannut syksyn aikana uuden maitobrändin.
      Pohjolan Meijerin nimellä markkinoitavaa maitoa valmistavat Juustoportti ja Osuuskunta Satamaito.
      Pohjolan Meijerin tuotenimellä myydään myös muun muassa piimää ja kermaa. Muita tuotteita valmistavat Osuuskunta Maitomaa sekä Arla.
      Pohjolan Meijerin maitotuotteet on tehty 100 prosenttisesti kotimaisesta maidosta."
      (Lidlin markkinointipäällikkö Seppo Niemelä kertoo Maaseudun Tulevaisuudelle).

    • Anonyymi

      Reklamaatio riisi frutti siinä oleva riisi oli kovaa mielestäni vähän raakaa ei kiva syödä

    • Anonyymi

      Käsittääkseni Milbona on saksalainen

    • Anonyymi

      Käsittääkseni Milbona on suomalaisten tukijullien miljarditukiaisilla tuottamaa ylihintaista maitoa. Tekevät sentään töitä läpi vuoden lomia luunottamatta, elleivät teetä töitä muilla, kuten viljeliijät, jotka tekee töitä vaan 2-3kk ja loisivat muun ajan tukiaisilla.

      • Anonyymi

        "Käsittääkseni Milbona on suomalaisten tukijullien miljarditukiaisilla tuottamaa ylihintaista maitoa"

        Kelpaa sitä yhteiskunnan tuella kotona loikoilla tekemättä mitään.
        Kotona loisivia on kuusinkertainen määrä verrattuna maatalouden harjoittajiin.
        Näiden kotona loisivien tukiaisiin menee ainakin neljä miljardia vvuodessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Käsittääkseni Milbona on suomalaisten tukijullien miljarditukiaisilla tuottamaa ylihintaista maitoa"

        Kelpaa sitä yhteiskunnan tuella kotona loikoilla tekemättä mitään.
        Kotona loisivia on kuusinkertainen määrä verrattuna maatalouden harjoittajiin.
        Näiden kotona loisivien tukiaisiin menee ainakin neljä miljardia vvuodessa.

        Onko lypsykarjaa edes kuudeosalla maatiloista, taitaa niitä yhteiskunnan tuilla kokopäiväisesti suurimman osan vuotta loisivia olla tukijulleista 90%. Lihakarjasta ja kanoistakin huolehtii robotit ja alipalkattu työvoima. Oikeille yrittäjille ei pitäisi maksaa olenkaan tukia, eikä varsinkaan kansallisia tukia kun eivät muissakaan EU-maissa maksa, silti Suomessa maailman kallein ruoka. Tuet pois niin maatalous tervehtyy.


    • Anonyymi

      Milbona on salaisuus!Yrityshaut menee Lidliin!Rahkassa ällösti sokeria!

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5056
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1462
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe