Yksinäisyyteen voi varmastin olla monia syitä...Itsellä yksinäisyyden laukaisi koulukiusaaminen niinkuin varmastin monilla muillakin.Ensimmäiset kouluvuoteni vietin totaalisen yksin hyeenalauman ahdistellessa minua...Minusta tuli erittäin sulkeutunut ja syrjäänvetäytyvä luonne,noihin aikoihin koulumenestykseni oli erittäin hyvää. Alaasteen loppupuolella huomasin yhtääkkiä että minulla oli kavereita joiden kanssa vietin illat kaupungilla ryypäten ja rikoksia tehden.Yläasteelle siirtyessäni syrjäänvetäytyvä luonteeni syrjäytti minut muista totaalisesti ja olin taas niin yksin,sairastuin noihin aikoihin myös suht pahaan paniikkihäiriöön johon en kuitenkaan ymmärtänyt tai osannut hakea minkäänlaista apua.Kaikki vapaaaikani vietin yksin kotona tai päihteitä käyttäen muutaman olemassaolevan kaverin kanssa,yläasteen loppupuolella en enää juuri koskaan koulussa käynyt tunsin lähinnä vihaa muita ihmisiä kohtaan koulun päättyessä en edes hakenut päättötodistusta.Pitkän kuuman ja viinan huuruisen kesän jälkeen oli vuoro siirtyä ammattikouluun jossa en tuntenut ketään kolme päivää koulussa oltuani ahdistus kävi sen verran pahaksi että lähdin koulusta pois enkä sinne palannut.Jonkin ajan kuluttua omassa ympäristössäni minut pahoinpideltiin törkeästi noin kymmenen henkilön voimalla syynä oli se että olin yksin ja he tiesivät sen.Tapahtuman jälkeen erakoiduin ja häpesin ulos lähtemistä suunnattomasti kesti kauan että pääsin jollain tavalla jaloilleni.Ajan kuluessa muutuin koko ajan enemmän ja enemmän yksinäiseksi masennuin pahastin päihteiden käyttöni riistäytyi käsistä kokoajan enemmän.18 Vuotiaana vaihdoin paikkakuntaani kahdestin yksinäinen vaellukseni jatkui aloitin myös opiskelun kahdesti mutta psyykkisten ongelmien takia opiskelut jäivät kesken autokouluni sain suoritettua kunnolla vaikka paniikkihäiriöni rajoitti sitäkin.19 vuotiaana aloitin asepalveluksen armeijassa sosiaalinen ja toiminnallinen kömpelyyteni huomattiin ja jouduin alikersanttien silmätikuksi 3 kuukauden palveluksen jälkeen en enään palannut lomilta, sain myöhemmin vapautuksen.Vuosien varrella olen seurustellut neljä kertaa kaikki naissuhteeni ovat päättyneet ennenkuin ne ovat kunnolla edes alkaneet syitä on vaikea sanoa olen mukava enkä ruma mutta kai se jonkunlainen massasta erottuminen sitten ne naiset karkoittaa.Viimevuosina yksinäisyys on masentanut minut vaikeasti olen ollut vuosien ajan päihdekierteessä itsemurha yrityksiä on kertynyt ym tällähetkellä olen 24v täyttävä kaveri...Mitä odotettavissa tulevaisuudelta?????? yksinäisyyttä yksinäisyyttä olen väsynyt tohon sanaan ja tohon tunteeseen, Olis kiva tutustuu tätä kautta kauniimman sukupuolen edustajaan joka kokee kanssa tota samaa tunnetta eli yksinäisyyttä.......
yksinäinen nuori
yksinäisyyteen väsynyt
1989
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minulla ei sentäs noin karu tausta ole. Mutta olen yksinäinen. Minua ei ole kiusattu koulussa mutta olin aina syrjässä kaikesta ylä-asteella minulla oli yksi kaveri joka ei ollut edes samalla luokalla ja meni sitten eri kouluun. Ylä-aste oli erittäin tylsää, joka päivä samaa, muut puhuivat keskenään minä vain odotin seuraavaa tuntia. En puhunut luokkalaisteni kanssa oikeastaan ikinä.
Menin ammattikouluun jossa ensimmäisen vuoden lopulla sain luultavasti, en tiedä miten määritellään paniikkikohtauksen tai ehkä ahdistuskohtaus. Sinä kesänä olin silti iloinen, koska olin saanut kesätyöpaikan ja ylpeä siittä. No työpaikalla oli 2 viikon harjoittelu, josta sai palkan jos oli loppuun asti. Kaikki sujui melko hyvin, mutta sitten toiseksi viimeisenä päivänä kahvitauolla romahdin ja lähdin kesken työpäivän pois. Enkä kehdannut mennä takaisin kysymään voisinko silti jatkaa. Se varjosti loppu kesää ja sanoin vanhemmilleni että työ ei sopinut minulle, koska en kehdannut kertoa sitä.
Seuraavana vuonna koulu alkoi mennä huonosti, palautin kaikki työt myöhässä tuntui että tein virheitä koko ajan, ja itsetunto ihan nollassa. Koulussa harvoin puhuin kenellekkään. Monia päiviä saattoi mennä etten sanonut sanaakaan. Monet illat itkin itseni kirjaimellisesti uneen, ja aamulla sitten koitin turvonneet silmät saada normaaleiksi. Aloin saada en tiedä jonkinlaisia ahdistus kohtauksia useammin, ja mietin että jos hakisi ammattiapua, mutta se kaatui siihen että en pysty edes kunnolla ajattelemaan ongelmiani, joten en usko pystyväni puhumaankaan.
Ihmis suhteista, no yksi suhde minulla on ollut jos sitä voi suhteeksi edes sanoa.
Minä mielelläni haluaisin tutustua, anna sähköposti osoite niin kirjoitellaan.