Vanhahko kissa alkoi pissailla kaikkialle yhtäkkiä?

Meillä on 11-vuotias leikattu tyttökissa. Muuttomme takia kissa on ollut isällämme kuukauden ajan.

On käyttäytynyt koko tämän ajan ihan normaaliin tapaansa: maukuu iloisesti kovaan ääneen ja kiehnää vieressä koko ajan. Mutta, nyt yhtäkkiä viime viikolla alkoi pissailu kaikkialle? Ensin sohvalle kaksi kertaa, sitten tyynylle, sitten matolle ja sitten vielä pikkusiskon kenkiin! Kakkasikin keittiön lattialle?

Olen siivonnut nyt laatikkoa paljon ja lisännyt uutta hiekkaa paljon, mutta tuntuu yhä jatkuvan?

Mitä mieltä, mistä ihmeestä voisi johtua?
2159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

olisi se kaikkein todennäköisin vaihtoehto, viekää pissanäyte eläinlääkärille, joka voi määrätä lääkettä. Toinen vaihtoehto on, että kissa ei ole tottunut uuteen paikkaan, jos muutosta on vain vähän aikaa, ja saattaa myös protestoida. Tässä tapauksessa aika auttaa, kun kissa tottuu, se lopettaa, mutta kannattaa kuitenkin sulkea pois tulehuksen mahdollisuus ja viedä näyte.

Äänestä
  • yhtäkkiä pissailla sänkyyn. Ja matolle. Muuten oli ihan virkeä ja iloinen ja söi ja joi normaalisti. Leikkikin ihan normaalisti. Mutta kun vein pissanäytteen lääkärille,totesikin että kissalla on virtsatulehdus.
    Antibioottikuurin söi ja pissaillu loppui.
    Kissan pissailu "vääriin" paikkoihin kertoo aina jostain. Sairaudesta tai stressistä. Kissa ei osaa puhua,joten sen on jollain tapaa näytettävä että joku on vialla.
    Minäkin luulin että kollimme vaan kiusaa emäntää,mutta se olikin hätähuuto sairaudelle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Neorto kirjoitti:

Meillä on 11-vuotias leikattu tyttökissa. Muuttomme takia kissa on ollut isällämme kuukauden ajan.

On käyttäytynyt koko tämän ajan ihan normaaliin tapaansa: maukuu iloisesti kovaan ääneen ja kiehnää vieressä koko ajan. Mutta, nyt yhtäkkiä viime viikolla alkoi pissailu kaikkialle? Ensin sohvalle kaksi kertaa, sitten tyynylle, sitten matolle ja sitten vielä pikkusiskon kenkiin! Kakkasikin keittiön lattialle?

Olen siivonnut nyt laatikkoa paljon ja lisännyt uutta hiekkaa paljon, mutta tuntuu yhä jatkuvan?

Mitä mieltä, mistä ihmeestä voisi johtua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu