Tieto(Knowing) elokuvan ohjaaja Alex Proyas tunnetaan mm. "Crow","I,Robot" ja "Dark City" elokuvista."Tieto" elokuva on hienolla tavalla vanhankunnon tieteistrilleri 50.-luvun tyyliin.
Elokuvan alussa kuvataan vuotta 1959. Jossa eräässä koulussa kerätään oppilailta piirustuksia leikkimieliseen aikakapseliin 50.vuoden ajaksi koulun pihalle haudattuna.Tuosta aikakapselista yllättäen paljastuukin aukaisupäivänään numerokoodeilla kirjattu paperi,josta Nicholas Cagen esittämä professori John Koestler löytää varoituksia tulevista kuolemaan johtavista katastrofeista.
Nicholas Cage on tässäkin elokuvassa vakuuttava kuten aina.Alex Proyas on oivallinen tunnelman luojana,jos pidit "Dark City"leffasta pidät varmasti myös tästä,laskelmoidusti kerrottuna.Elokuvan synkkää tunnelmaa lisää myös säveltäjä Marco Beltramin tehokas musiikki,josta tulee välillä mieleen edesmenneen Jerry Goldsmithin teokset.Elokuvan juoni pitää yllä mielenkiintoa aina loppuratkaisuun asti,jossa onkin sitten raamatullisiin mittasuhteisiin yltävää dramatiikkaa.Ensikatsomisella nähtynä "Tieto" on varsin kunnianhimoinen tieteiselokuva,ilman mitään senkummempia spektaakkeliräiskyttelyäkin osataan tehdä kelvollista scifikamaa.
TÄHTIÄ ¤¤¤¤
Tieto (Knowing,2009)
18
1237
Vastaukset
- Elokuva-arvostelija
Tämä elokuva oli kauheata kuraa. En suosittele. Ja siis minä sentään pidän normaalisti Cagen elokuvista. Luin jonkun kriitikon arvostelun, missä puhuttiin sentään hienoista efekteistä. Mistä? Niitäkään ei ollut. Juoni on umpisurkea ja pahenee loppua kohden.
- Epikkifaili
Samaa mieltä Elokuva-arvostelijan kanssa!. Niinkuin nykyään sanotaan, eli epic fail.
Juoni tosiaan on todella huono, aivan kuin väen väkisin väänetty kun ei olla muutakaan keksitty ja filmata kuiteskin pitäs, ja loppua kohden huononee todella rankasti. Cagen työskentely on samaa puuduttavaa tylsää kuin aina ennenkin elokuvasta riippumatta, eli mitäänsanomatonta ja "jälkeenjäänyttä".
- Kurkoo
Juuri näin. Sámaa mieltä Veteraanin kanssa! Varsin loistava leffa Gagelta taas. Ainut mikä hieman häiritsi oli lopun härdelli, vai mikä se ny oli. Olisi voinut olla edes hieman inhimillisempi, kuin nyt se vain jätti ylimielikuvituksellisen makusen allekirjoittaneen suunpieleen.
Hyvä lehva jokatapauksessa, JOTEN! * * * * - 20+10
TIETO on minunkin mielestäni ihan hyvä elokuva - selvästi parempi kuin odotin, koska arvostelut olivat enimmäkseen kielteisiä. Lajityypissään neljän tähden (4/5) elokuva. Myöskin elokuva 2012 on saanut enimmäkseen kielteisiä arvosteluja, mutta millainen elokuva se sitten mahtanee todellisuudessa olla? Vaikuttaa siltä, että ne arvostelijat jotka suhtautuvat kielteisesti kaikkeen siihen mikä liittyy vuoteen
2012 ja muutokseen, eli aurinkokunnan suureen muutokseen, ufoihin, värähtelytason kohoamiseen jne - suhtautuvat kielteisesti elokuviin joissa kyseisistä asioista kerrotaan. Asioista ei kerrota aina suoraan ja rehellisesti, mutta on hyvä että kerrotaan edes jotain. Maailmanloppuahan kuitenkin tällä hetkellä melko laajaltikin pelätään joten on hyvä, että aihetta käsitellään. TIETO elokuvassa aurinko oli tuhon aiheuttaja ja onko niin, että elokuvassa 2012 tuhon aiheuttaja on myös aurinko, eikä Planeetta X kuten yleisimmin uskotaan?
Monet fiktiiviset elokuvat sisältävät myös faktatietoa esimerkiksi avaruusolennoista, mutta tosiasioita on usein vaikea havaita, koska joukossa on fiktiotakin. Totuus löytyy toisinaan sieltä mikä elokuvissa jätetään kertomatta. Erittäin mielenkiintoinen aihe on esimerkiksi ontto maapallo, mutta tästä aiheesta ei ole tehty ensimmäistäkään uskottavaa elokuvaa vaikka yleisesti tunnetaan muun muassa amiraali Richard E. Byrdin matkakertomukset. Norjalaisen Olof Jansenin kokemusten pohjalta on tehty kirja "The Smoky God". Tästäkään ei voi tehdä varmaa johtopäätöstä siitä että maapallo olisi ontto, mutta siitä voi päätellä
sen, että on tabuja joita elokuvateollisuus ei syystä tai toisesta avoimesti käsittele.
TIETO on sikäli mielenkiintoinen elokuva, että se herättää ajatuksia siitä mistä ei yleensä puhuta, eli avaruusolentojen ja uskonnollisuuden/henkisyyden suhteesta. Esimerkiksi Fatimankin tapahtumat osoittavat sen, että jonkinlaisilla korkeamman olemassaolon tason olennoilla on jokin rooli tämän planeetan suhteen. Ovatko kyseiset olennot kotoisin Taivaasta vai joltakin toiselta planeetalta -
vai kenties maapallolta sellaisesta paikasta jota ei yleisemmin tunneta?- 10+7
Knowing-elokuvan alussa esitettiin mielenkiintoinen kysymys, eli että onko elämä sattumaa vai jonkin korkeamman älykkyden ja tarkoituksen seurausta. Voiko olla sattumaa, että maaplaneetta ja aurinko
ovat elämän maaplaneetalla mahdollistavien olosuhteiden kannalta juuri oikealla etäisyydellä toisistaan? Hiemankin tuota asiaa ajattelevalle vastaus on selvä, koska luonnossakin lähes kaikki viestii jonkinlaisesta älykkäästä tietoisuudesta ja tarkoituksenmukaisuudesta. Miksei siis voisi olla olemassa korkeampia voimia jotka järjestävät aurinkokunnatkin planeettoineen ja kuineen älykkäällä ja tarkoituksenmukaisella tavalla?
Itse esittäisin vielä sen kysymyksen, että jos elämä todellakin on niin harvinasta maailmakaikkeudessa kuin meille uskotellaan, niin kuinka todennäköistä on se, että SINUN olemassaolosi ja läsnäolosi maaplaneetalla on sattumaa? Elämän täytyy olla universumissa hyvin yleistä ja sitä esiintynee sellaisissakin muodoissa joita ihminen ei kykene tavallisesti ymmärtämään lainkaan.
Tieto-elokuva on mielestäni selvästi tavanomaisia uskonnollisia elokuvia parempi ja syvällisempikin elokuva
koska siinä näytetään mm. ufoja ja avaruusolentoja, eikä kaikkea pyritä selittämään enkeleillä ja Jumalalla. Sinänsä nuokaan käsitteet eivät ole virheellisiä, mutta totuuteen voi mennä vielä syvemmällekin. Enkelilisiä tehtäviä tekeviä (täys-)valo-olentoja on varmasti olemassa - ja Taivaallisia hallintojakin on olemassa, mutta ne jotka eivät uskalla ajatella asioista konkreettisemmin ja syväällisemmin - eli kaikki tosiasiat huomioiden - eivät tavoita totuutta. Ja siten kun he itse näkevät ufoluksen, niin he torjuvat näkemänsä, koska se mitä he näkevät ei sovi heidän todellisuuskäsitykseensä ja maailmankuvaansa. - 15+16
10+7 kirjoitti:
Knowing-elokuvan alussa esitettiin mielenkiintoinen kysymys, eli että onko elämä sattumaa vai jonkin korkeamman älykkyden ja tarkoituksen seurausta. Voiko olla sattumaa, että maaplaneetta ja aurinko
ovat elämän maaplaneetalla mahdollistavien olosuhteiden kannalta juuri oikealla etäisyydellä toisistaan? Hiemankin tuota asiaa ajattelevalle vastaus on selvä, koska luonnossakin lähes kaikki viestii jonkinlaisesta älykkäästä tietoisuudesta ja tarkoituksenmukaisuudesta. Miksei siis voisi olla olemassa korkeampia voimia jotka järjestävät aurinkokunnatkin planeettoineen ja kuineen älykkäällä ja tarkoituksenmukaisella tavalla?
Itse esittäisin vielä sen kysymyksen, että jos elämä todellakin on niin harvinasta maailmakaikkeudessa kuin meille uskotellaan, niin kuinka todennäköistä on se, että SINUN olemassaolosi ja läsnäolosi maaplaneetalla on sattumaa? Elämän täytyy olla universumissa hyvin yleistä ja sitä esiintynee sellaisissakin muodoissa joita ihminen ei kykene tavallisesti ymmärtämään lainkaan.
Tieto-elokuva on mielestäni selvästi tavanomaisia uskonnollisia elokuvia parempi ja syvällisempikin elokuva
koska siinä näytetään mm. ufoja ja avaruusolentoja, eikä kaikkea pyritä selittämään enkeleillä ja Jumalalla. Sinänsä nuokaan käsitteet eivät ole virheellisiä, mutta totuuteen voi mennä vielä syvemmällekin. Enkelilisiä tehtäviä tekeviä (täys-)valo-olentoja on varmasti olemassa - ja Taivaallisia hallintojakin on olemassa, mutta ne jotka eivät uskalla ajatella asioista konkreettisemmin ja syväällisemmin - eli kaikki tosiasiat huomioiden - eivät tavoita totuutta. Ja siten kun he itse näkevät ufoluksen, niin he torjuvat näkemänsä, koska se mitä he näkevät ei sovi heidän todellisuuskäsitykseensä ja maailmankuvaansa.Knowing-elokuva on itseasiassa myös kristinuskoystävällinen elokuva. Siinähän jätetään avoimeksi sekin kysymys, että ovatko kyseisen elokuvan olennot ja mustiin pukeutuneet miehet enkeleitä, vai ET-olentoja. Elokuva herättää senkin aiheellisen kysymyksen, että ovatko ET-olennot enkeleitä - vai ovatko enkelit ET-olentoja?...ja onko asialla loppujen lopuksi merkitystäkään, koska tärkeintähän lienee se, että sellaisia olentoja on olemassa ja Enkelithän ovat nimenomaan korkeiden tasojen valo-olentoja ja Taivaallisessa palveluksessa.
- asdf3
Katsoin.
- asdf3
Ihan katsottava.
- likhj
PASKAA. Leffan loputuloshan on se, että Cage tulee uskoon ja kaikki räjähtävät lukuunottamatta muutamia lapsia sieltä täältä, jotka kuljetetaan toiselle planeetalle harrastelemaan insestiä. Että joo, en pitänyt.
- Scifisti77
Tuossa leffassa ainakin Cagen roolihahmon lapsi ja sitten se tyttö olivat täysin eri perheistä. Mitä insestiä tarkoitit siis?
Mielestäni leffassa lapset pelastettiin Maasta jatkamaan ihmissukua toisella planeetalla. Maastahan lähti useita avaruusaluksia eli siis useita lapsia ellei jopa kaikki miljoonat lapset ja samoin ne lapset laskettiin samalle planeetalle.
Ihan mielenkiintoinen juttu!
Scifisti77
- Scifisti77
Katselin tällä viikolla tuon Tieto (Knowing, 2009) elokuvan myös ja kieltämättä se oli hyvä. Olen aina pitänyt katastrofielokuvista ja tämä oli mielestäni yksi parhaimpia. Loistavia erikoistehosteita ja varsin syvällinen ja realistinenkin juoni. Ei mitään ihmejuttuja vaan suoraa asiaa. Mielenkiintoista pohdintaa elämän filosofisista kysymyksistä jne.
Minun arvosteluni: 4/5
Scifisti77- filmit sekaisin?
"Olen aina pitänyt katastrofielokuvista"
"Loistavia erikoistehosteita"
sekoitat varmaan nyt elokuvaan 2012??
tieto filmissä kun ei ollut mitää katastrofi juttuja! (muuta kuin sekunnin pätkä tulimerestä aivan lopussa) tai juuri muutakaan erikoistehostetta kuin pari (lentokone ja uffomiehet). - Scifisti77
filmit sekaisin? kirjoitti:
"Olen aina pitänyt katastrofielokuvista"
"Loistavia erikoistehosteita"
sekoitat varmaan nyt elokuvaan 2012??
tieto filmissä kun ei ollut mitää katastrofi juttuja! (muuta kuin sekunnin pätkä tulimerestä aivan lopussa) tai juuri muutakaan erikoistehostetta kuin pari (lentokone ja uffomiehet).No luokittelen tämän Tieto -elokuvan katastrofielokuviin. Se vaan oli koko maailmanlaajuinen katastrofi. Ja ne erikoistehosteet mitä elokuvassa oli, olivat hyviä. :)
Olen kyllä katsonut tuon 2012:nkin ja se oli juoneltaan hieman köykäinen, mutta toki tykkäsin leffasta erikoistehosteiden vuoksi paljon myös.
Scifisti77
- vai onko..?
Eikös tämä ole scientologien maailmankuvaa esittelevä leffa? Ei mitään vaikka olisikin, ajattelin vain. Heillähän on tuo avaruusolennot loivat maan ja pelastavat sen-teema. Onko N.Cage scientologi? Ainakin Tom Cruise ja Will Smith ovat..
- yökuukkia.
Kokonaisuutena ihan katsottava. Väliilä huono
- kaksi.tähteä
Elokuva vaikuttaa alkuunsa hyvältä ja jopa koukuttaa katsomaan, mutta loppuratkaisu on todellinen mahalasku. Niin lapsellinen ettei mitään rajaa.
- PSKA
Pellet Aivopestään Scientologien Kultin Arveluttavalla Anustuotteella
- iha_hyvä
Pari Aasia Saksii Karvoja Aralta Alueelta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113465MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681868Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801178Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768