Luin täältä jokunen aika sitten kuinka joku "sossutyöntekijän pentu" kirjoitti jonkun masentuneen nuoren aloittamassa keskustelussa järkytyksestään. Hän kertoi toisen vanhempansa työskentelevän "ongelmanuorten" kanssa, ja kertoi että kun vanhempi tuli kotiin, tulos oli aina hirveä riita, sillä aikuinen kävi lapsensa kimppuun kuin hyeena. Kirjoittaja kertoi jaksaneensa vanhempansa käyttäytymistä sen varjolla, että sosiaali alalla nuorten kanssa työskentely on varmasti henkisesti raskasta työtä, mutta alkoi pohtimaan, miten asiat sitten loppujen lopuksi ovatkaan. Itse olen miettinyt tätä samaa. Itse olen jo omillani, mutta muistan kuinka teini vuosina ylä-asteen uudet tuttuni kertoivat lastareista ja niiden henkilökunnasta, "vitun huorista". Aina oli jotain valittamista, kukaan ei ikinä tehnyt mitään oikein, ystäviäni rääkättiin. Olin mielestäni silloin kypsempi, ja tyydyin aina hymyilemään ymmärtäväisesti, tiesin silloin kuitenkin että tuohan oli sitä "ongelmanuoren tyypillistä käyttäytymistä". No, ehkä olikin..Nyt vanhempana kun olen jutellut näiden samaisten jo henkisesti kasvaneiden lastari kaverieni kanssa, he ovat kertoneet realistisesti tarinoita laitoksista, hoitajista , ja simputuksesta. Olen kuullut myös heidän tekemistä virheistään, ja tiedän että jokaisella tarinalla on 3 puolta. Itse olen joutunut oman huoltajani kohdalla samaan tilanteeseen, kuin aikaisemmin tästä aiheesta kirjoittanut, nuorempi henkilö. Mitenköhän asian laita on..Ainahan sanotaan ettei suutarin lapsella ole kenkiä..
Sossutantan jälkikasvua
Heebarii
6215
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tiedän itsekin yhden rehtorin, joka lyö omaa lastaan. Sosiaalityöntekijät eivät noteeranneet ilmoitusta mitenkään. Kysymyksessä sen verran pieni kaupunki ja silmäätekevät tukevat toinen toistaan.
Sosiaalialan koulutuksen saanut vanhempi ei myöskään näytä vanhempana olevan sen kummempi, koska heidän joukostaan löytyy lapsia, joiden elämä kuluu päihderiippuvuuden ja sosiaaliavun varassa oleiluun.
Mun äiti on psykiatri ja mulla masennus, joka juontaa kasvatuksesta.
OLLUT IHAN KAMALAN MASENTAVA VIIKKO. ON TUNTUNUT SILTÄ ETTÄ TYÖPAIKALLANI PÄIVÄKODISSA PARI VANHEMPAA TYÖNTEKIJÄÄ OVAT SYYNÄNNEET MINUA KUIN MYRKKYÄ.
EIKÄ T'ÄSSÄ KAIKKI; OMA 14. V. POIKANI VARASTI LÄHIKAUPASSA PIENEN KARKIN. ASUN PIENELLÄ PAIKKAKUNNALLA JA OLEN AJATELLUT ONKOHAN SANA KUULUNUT HEIDÄN KORVIIN. NE 2 OVAT MUUTENKIN ILKEITÄ JUORUÄMMEJÄ AINANKIN MINUN MIELESTÄNI, AINA JOKU TEKEE HUONOSTI JA SITTEN NAUREESKELEVAT SELÄN TAKANA. MUTTA KYLLÄ MINUA HÄVETTÄÄ, ITSE OLEN NIIN VARASTAMISTA VASTAAN AINA OLLUT JA NYT TÄMÄ. SAA NÄHDÄ MITES SEURAAVA VAIKEA JUTTU. KAUPPIAAN LAPSI ON SAMASSA LASTEN RYHMÄSSÄ TÖISSÄ KUIN MINÄKIN. ITSE OLEN HENKILÖKOHTAISENA AVUSTAJANA KEHITYSVAMMAISELLE POJALLE. ON TÄMÄ HÄPEÄ JA PEILIINKATSOMISEN PAIKKA. LAPSENI ISÄ EI OLE KUVIOISSA MUKANA MILLÄÄN LAILLA. RAKASTAN LAPSIA AIDOSTI , SAA NÄHDÄ MIKÄ SOTKU TÄSTÄ VIELÄ TULEE. OLEN AIKA MASENTUNUT JA POISSA TOLALTAAN. MIETIN KOKO AJAN MIKÄ OLISI SOPIVA RANGAISTUS MYYMÄLÄVARKAUDESTA.KAMALAA MYÖNTÄÄ ETTÄ OMA LAPSI ON MYYMÄLÄVARAS. MITENKÖHÄN TÄSTÄKIN VOIDAAN SELVITÄ ?OLEN AJATELLUT LÄHETTÄÄ KAUPPIAALLE KORTIN KUORESSA JA ESITTÄÄ ANTEEKSIPYYNNÖN.SOITTAMAAN MINUSTA EI HÄNELLE OLE. KOKO AJAN MIELESSÄNI SE KUINKA TUO KAUPPIAS KATSOI MINUA NIIN TARKKAAN KUIN RUTTOA KUN SATUIN NÄKEMÄÄN HÄNET TOISESSA KAUPASSA. ENHÄN MINÄ KUITENKAAN OLE TÄTÄ VARKAUTTA TEHNYT. ON TÄMÄ IHAN KAMALAA.SANOTAAN ETTÄ AIKA PARANTAA...SAA NÄHDÄ...
Ei maailma siihen kaadu, että lapsi varastaa kaupasta. Ikäväähän se on tietysti; noloa ja häpeällistäkin.
Olisiko kasvatuksellisesti hyvä ratkaisu, että lapsi itse pyytäisi anteeksi, hyvittäisi asian?
Hän saisi siitä ehkä moraalista selkärankaa itselleen, että olisi hoitanut ITSE ASIAN. Hän voisi tuntea olevanksa ikäänkuin oman elämänsä sankari. Vastuuhan on hänen. Hän voisi saada samalla positiivisella tavalla sovituksen tekemästään rikoksesta. Anteeksiannon. Ja jatkaa sitten kirkkain silmin omatunto puhtaana elämäänsä eteenpäin.
Miltä kuulostaa?
vinkki, täytyy miettiä.
vaan kauppaanmeno on kielletty puoleks vuodeksi pojalta
olet oikeassa,ei maailma kaadukaan tähän, mutta hävettää niin paljon.en ole viitsinyt kellekään lähipiiristä kertoa asiasta. tietysti olen jutellut kouluhenkilökunnan kanssa.kiva muuten että kirjoitit minulle.Se on vaan niin kamalan rankkaa toisinaan kun on yksin , vastaan siis kaikesta ihan yksin, pojan isällä ei kiinnosta ollenkaan pojan elämä.itse haluan vaan syyttää isää kun ei viitsi vaivautua.olen itse sitämieltä että lapsi tarttee isän ja äidin, vai tiedätkö ketään yksinhuoltajaäitiä kuka olisi onnistunut täysin lapsen tai lapsienssa kanssa.tämä on kaiketi isän syytä.???
Tiedän psykiatrin lapsen, joka on varastanut kaupasta karkkia.
Pahempi on, jos olisi tapahtunut isompi satojen eurojen varkaus, jollaisesta naapurin tytär sai rikosrekisterin. Niin, kunnon perheestä hänkin...