Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Ei enää kinkyä

Monet miehet tuntuvat täällä valittelevan naistensa haluttomuutta osallistua omiin fetisseihinsä tai muihin seksiin liittyviin leikkeihin. Itsekin aikani osallistuin mm. kumiin pukeutumiseen ja sitomisleikkeihin mutta tympäännyin täysin näiden leikkien alettua hallita seksielämäämme täysin. Kiihottaviahan ne toki oli, mutta joskus ihan ns. normiseksikin olisi tehnyt hyvää. Mies vaan ei siitä oikein syttynyt, joten kohta jäi normiseksin lisäksi myös muutkin leikit. Ja terveenä nuorena naisena sitä sitten hakikin tyydytyksensä jostain muualta. Nyt on molemmilla osapuolilla omat seksikumppanit ja mahdollinen ero edessä. Pitäkää addiktiot kurissa niin saatte ehkä nauttia niistä eroottisista hetkistä yhdessä hieman pidempään.
1473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Enpä lähde käymään sivistyssanakirjasta tsekkamaan mitä eroa on addiktiolla ja fetissillä. On vaan niin, että fetissiä on aika lailla mahdoton tukahduttaa. Jos kiihoittuminen on mahdollista vain esim. kumivaatteiden kautta, niin seksi ei ilman niitä suju. Turha siitä on toista osapuolta syyllistää ja vaatimalla vaatia siirtymään "normiseksiin". Se kun ei toimi niin. Tätä eivät monet suostu ymmärtämään. Niinpä tarpeet ja näkemyserot johtavat - kuten teilläkin - kumppanin vaihtoon. Ikävää, mutta totta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


bored woman kirjoitti:

Monet miehet tuntuvat täällä valittelevan naistensa haluttomuutta osallistua omiin fetisseihinsä tai muihin seksiin liittyviin leikkeihin. Itsekin aikani osallistuin mm. kumiin pukeutumiseen ja sitomisleikkeihin mutta tympäännyin täysin näiden leikkien alettua hallita seksielämäämme täysin. Kiihottaviahan ne toki oli, mutta joskus ihan ns. normiseksikin olisi tehnyt hyvää. Mies vaan ei siitä oikein syttynyt, joten kohta jäi normiseksin lisäksi myös muutkin leikit. Ja terveenä nuorena naisena sitä sitten hakikin tyydytyksensä jostain muualta. Nyt on molemmilla osapuolilla omat seksikumppanit ja mahdollinen ero edessä. Pitäkää addiktiot kurissa niin saatte ehkä nauttia niistä eroottisista hetkistä yhdessä hieman pidempään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu