Nyt se sitten on fakta tietonakin vahvistettu että asuntojen hinnat on laskenut vuodessa noin 10%. Pyyntihinnathan ei ole paljoakaan pudonnut, elikkä kauppaa tehdään nyt hyvinkin noin 30% alle pyyntihintojen. Kun tämä on vielä tapahtunut pääkaupunkiseudulla, niin mitä se enää tarkoittaakaan esim. Salossa. Alkaa olla ostajan markkinat ja myös vuokralaisen markkinat. Uusia kämppiä laitettu vuokralle kun ei ole saatu myytyä jne. Nyt on varaa mistä valita.
Kaikki me jotka ollaan nyt ostamassa niin pidetään kuitenkin pää kylmänä, eikä innostuta liikaa koska hinnat tulee vielä putoamaan lisää. Ei pidä myöskään unohtaa ylivelkaantuneen asuntovelallisen annuiteetti lainan inhottavaa tosiasiaa, ettei se ole juurikaan lyhentynyt vielä 5 vuodessakaan. Kun on velkaa reilusti yli asunnon todellisen arvon niin on aika painajainen päällä. Useilla tuli lainaa vielä otettua hiukan ylimääräistä "krääsän" ostoon. Ylimääräisen krääsän kuten auton arvon alennuksista ei erikseen kannata edes puhua.

Vastaukset 2
Vanhimmat
> Nyt se sitten on fakta tietonakin vahvistettu
Laita nyt sitten linkkikin siihen vahvistettuun faktaan, niin saadaan nauraa oikein kunnolla.
Vähän kyllä hymyilyttää jo...
Olet meinaan ihan yhtä pihalla tämän väittämäsi kanssa.
"Ei pidä myöskään unohtaa ylivelkaantuneen asuntovelallisen annuiteetti lainan inhottavaa tosiasiaa, ettei se ole juurikaan lyhentynyt vielä 5 vuodessakaan."