Axel Olof Freudenthal -mitali:
1984 Johannes Virolainen
Johannes Virolainen kirjoittaa kirjassaan Vallankäyttö Kekkosen kaudella mm. seuraavaa:
"Merkittävin kulttuuripoliittinen ratkaisu Koiviston hallituksen aikana oli peruskoulun puitelain valmistelu ja hyväksyminen. Puuttumatta asiaan muuten, on korostettava, että Paasion hallitus (opetusministerinä Reino Oittinen) oli ehtinyt jo antaa lakiesityksen eduskunnalle. Uuden hallituksen aloitteesta esitystä muutettiin siten, että peruskouluun tuli kaksi pakollista kieltä: englanti ja ruotsi, eikä vaan englanti, kuten Oittinen oli esittänyt." Sittemmin Johannes Virolainen palkittiin Axel Olof Freudenthal-mitalilla, joka annetaan suomen ruotsalaiskansallisen liikkeen ansiokkaille edistäjille.
Näin taas kirjoittaa peruskoulun opetussuunnitelmakomitean jäsen emeritus opetusneuvos Jaakko Linnankivi (HS ):
"Koululainsäädännön koonti- ja tarkistustyö on meneillään. Perusopetuksen tehtävää arvioitaessa pitäisi kuulla riittävästi koulutyön todellisuuden, oppimisen, opetuksen, työ- ja kulttuurielämän sekä kansainvälistymisen asiantuntijoita. Peruskoulun kieliohjelma on aihetta arvioida uudelleen. ... Peruskoulun kahdesta pakollisesta kielestä on kiistelty aikaisemminkin. Hallituksen lakiesityksessä (Koulujärjestelmäksi) ja sivistysvaliokunnan mietinnössä 1968 esitettiin peruskouluun yhtä vierasta kieltä. Koulunuudistustoimikunta ja Peruskoulun opetussuunnitelmakomitea olivat ehdottaneet samaa. Hallitus vaihtui ja uusi hallitus teki sisäpoliittisen ratkaisun: ruotsin kielestä tuli peruskoulun pakollinen oppiaine."
Vuonna 1964 maalaisliitolle oli vitaalia saada muodostetuksi sen johtama hallitus ja tämä ei ollut mahdollista ilman Rkp osallistumista. Rkp asetti mukaan tulonsa ehdoksi pakkoruotsin. Maalaisliiton
Freudenthal yhdisti liberaalin maailmankatsomuksen ja suomenkielisiin kohdistuvat syrjivät ajatukset. Hän esitti voimakkaasti ajassaan liikkuneita näkemyksiä ja filosofisia ja yhteiskunnallisia mietteitä.
Väitöskirjassaan vuodelta 1944 professori L. A. Puntila erittelee ruotsalaisuuden vaikutuksia Suomessa ja eritoten 1800-luvun loppupuolen svekomaanista liikettä. Puntila luettelee joukon ajatuksia, jotka hänen mukaansa edustavat Freudenthalin maailmankuvaa äärimmäisellä tavalla.
Freudenthalin teesit ovat:
Ruotsia puhuva sivistynyt luokka kuuluu ruotsalaiseen kansallisuuteen, joka näin ollen oli ollut ja on edelleenkin valtiaskansa;
Suomalaiset eivät olleet voineet, rotunsa jäsenkansaa kun olivat, luoda ennen ruotsalaisten valloitusta mitään omintakeista kulttuuria;
Historiasta tiedämme, että niillä kansoilla, jotka kuuluvat turaanilaiseen kansansukuun, ei ole erityisiä luonnonlahjoja itsenäiseen edistymiseen sivistyksen eikä viljelyksen alalla;
Ei mikään muu kansa Euroopassa ole osoittanut niin vähän taipumusta itsenäiseen asemaan kansojen joukossa kuin suomalaiset ja ylipäänsä koko turaanilainen suku;
Älyllisessä suhteessa suomalaiset eivät vielä vetäneet vertoja muille kansoille;
Ruotsalaisen talonpojan mielestä suomalainen ammattitoveri on alempi olento, erämaiden pölkkypää, joka kaikissa suhteissa on hänestä jäljessä.
1984 Johannes Virolainen
Johannes Virolainen kirjoittaa kirjassaan Vallankäyttö Kekkosen kaudella mm. seuraavaa:
"Merkittävin kulttuuripoliittinen ratkaisu Koiviston hallituksen aikana oli peruskoulun puitelain valmistelu ja hyväksyminen. Puuttumatta asiaan muuten, on korostettava, että Paasion hallitus (opetusministerinä Reino Oittinen) oli ehtinyt jo antaa lakiesityksen eduskunnalle. Uuden hallituksen aloitteesta esitystä muutettiin siten, että peruskouluun tuli kaksi pakollista kieltä: englanti ja ruotsi, eikä vaan englanti, kuten Oittinen oli esittänyt." Sittemmin Johannes Virolainen palkittiin Axel Olof Freudenthal-mitalilla, joka annetaan suomen ruotsalaiskansallisen liikkeen ansiokkaille edistäjille.
Näin taas kirjoittaa peruskoulun opetussuunnitelmakomitean jäsen emeritus opetusneuvos Jaakko Linnankivi (HS ):
"Koululainsäädännön koonti- ja tarkistustyö on meneillään. Perusopetuksen tehtävää arvioitaessa pitäisi kuulla riittävästi koulutyön todellisuuden, oppimisen, opetuksen, työ- ja kulttuurielämän sekä kansainvälistymisen asiantuntijoita. Peruskoulun kieliohjelma on aihetta arvioida uudelleen. ... Peruskoulun kahdesta pakollisesta kielestä on kiistelty aikaisemminkin. Hallituksen lakiesityksessä (Koulujärjestelmäksi) ja sivistysvaliokunnan mietinnössä 1968 esitettiin peruskouluun yhtä vierasta kieltä. Koulunuudistustoimikunta ja Peruskoulun opetussuunnitelmakomitea olivat ehdottaneet samaa. Hallitus vaihtui ja uusi hallitus teki sisäpoliittisen ratkaisun: ruotsin kielestä tuli peruskoulun pakollinen oppiaine."
Vuonna 1964 maalaisliitolle oli vitaalia saada muodostetuksi sen johtama hallitus ja tämä ei ollut mahdollista ilman Rkp osallistumista. Rkp asetti mukaan tulonsa ehdoksi pakkoruotsin. Maalaisliiton
Freudenthal yhdisti liberaalin maailmankatsomuksen ja suomenkielisiin kohdistuvat syrjivät ajatukset. Hän esitti voimakkaasti ajassaan liikkuneita näkemyksiä ja filosofisia ja yhteiskunnallisia mietteitä.
Väitöskirjassaan vuodelta 1944 professori L. A. Puntila erittelee ruotsalaisuuden vaikutuksia Suomessa ja eritoten 1800-luvun loppupuolen svekomaanista liikettä. Puntila luettelee joukon ajatuksia, jotka hänen mukaansa edustavat Freudenthalin maailmankuvaa äärimmäisellä tavalla.
Freudenthalin teesit ovat:
Ruotsia puhuva sivistynyt luokka kuuluu ruotsalaiseen kansallisuuteen, joka näin ollen oli ollut ja on edelleenkin valtiaskansa;
Suomalaiset eivät olleet voineet, rotunsa jäsenkansaa kun olivat, luoda ennen ruotsalaisten valloitusta mitään omintakeista kulttuuria;
Historiasta tiedämme, että niillä kansoilla, jotka kuuluvat turaanilaiseen kansansukuun, ei ole erityisiä luonnonlahjoja itsenäiseen edistymiseen sivistyksen eikä viljelyksen alalla;
Ei mikään muu kansa Euroopassa ole osoittanut niin vähän taipumusta itsenäiseen asemaan kansojen joukossa kuin suomalaiset ja ylipäänsä koko turaanilainen suku;
Älyllisessä suhteessa suomalaiset eivät vielä vetäneet vertoja muille kansoille;
Ruotsalaisen talonpojan mielestä suomalainen ammattitoveri on alempi olento, erämaiden pölkkypää, joka kaikissa suhteissa on hänestä jäljessä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
"Vuonna 1964 maalaisliitolle oli vitaalia saada muodostetuksi sen johtama hallitus ja tämä ei ollut mahdollista ilman Rkp osallistumista."
Peruskoulun puitelaki säädettiin 1968. Mitä vuoden 1964 hallitusneuvottelut siihen kuuluvat? Selittäisitkö?
"Puntila luettelee joukon ajatuksia, jotka hänen mukaansa edustavat Freudenthalin maailmankuvaa äärimmäisellä tavalla. "
Kertoisitko, millä teoksensa sivulla Puntila luettelee nuo ajatukset ja sanoo niiden edustavan Freudenthalin ajatuksia? Et tietenkään tule tekemään sitä, kuten ei kukaan muukaan. Arvaatko miksi?
rkp ajoi tätä pakko/riesaruotsia, mutta senhän sontalapio taas kerran unohti.
Joko olet heiluttanut häntääsi rkp:n byröössa isäntiesi edessä ?
Et sitten tiennyt mitä tekemistä vuoden 1964 hallitusneuvotteluilla oli asian kanssa? Etkä osannut kommentoida Puntilan piikkiin valehtelemistakaan.
Eipä yllätä.
Lappalainen, Antti
Peruskoulun opetussuunnitelman syntyprosessi ja peruskouluopetuksen johtamisjärjestelmän muotoutuminen. - Helsinki, 1985. - (Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitos. Tutkimuksia ; 28),
jonka lähdeviitteet myös ovat hyödylliset
ja kansanomaisemmin rinnakkaisteoksessa
Lappalainen, Antti
Kamppailu peruskoulusta. - 1985.
Peruskoulun puitelakia, johon määräykset kieltenopetuksesta sisältyvät, käsiteltiin eduskunnassa vuosina 1967-1968. Rafael Paasion hallituksen ((6 SDP, 5 Kesk, 3 SKDL ja 1 TPSL) esityksessä, jonka opetusministeri R. H. Oittinen toi eduskunnalle 21.4.1967 torjuttiin ajatus kahdesta pakollisesta kielestä pedagogisin perustein. Pääsääntöisenä pakollisena kielenä olisi englanti. Lähetekeskustelussa ja sivistysvaliokunnan pyytämissä asiantuntijalausunnoissa toisaalta kuitenkin tähdennettiin pakollisen ruotsin kielen tärkeyttä. Sivistysvaliokunta äänesti asiasta joulukuussa 1967, jolloin hallituksen esittämä yksi pakollinen kieli voitti hallituspuolueiden äänin 10-7. Jo helmikuussa 1967 RKP oli ottanut kantaa asiaa. Tällä taholla katsottiin, että yhden kielen järjestelmä saattaisi ruotsinkieliset koululaiset eriarvoiseen asemaan, koska heidän olisi olosuhteiden pakosta joka tapauksessa opiskeltava maan enemmistökieltä kun suomenkieliset voisivat keskittyä maailmankieleen. Eduskunnan perustuslakivaliokunnassa RKP:n edustajat vaativat lain käsittelyä perustuslain säätämisjärjestyksessä, mikä kanta jäi vähemmistöön. Asia sai julkisuudessa suuren huomion ja liittyi mm. silloin käymässä olevaan presidentinvaalikeskusteluun. Monet suomalaiset kulttuurihenkilöt puolustivat ruotsin kielen opetusta (mm. Helsingin yliopiston kansleri Paavo Ravila ja ylipormestari Lauri Aho Senaatintorin uudenvuoden puheessaan). Viimein myös presidentti (ja presidenttiehdokas) Urho Kekkonen antoi heille merkittävää sivustatukea puhuessaan RKP:n vaalitilaisuudessa 10.1.1968. Presidentinvaalien yhteydessä myös maan hallitus päätettiin panna uusiksi, ja RKP:lle tarjoutui mahdollisuus tulla mukaan hallitukseen. Puolueen puheenjohtaja Jan-Magnus Jansson ja sihteeri Patrik Lilius saivat ilmeisen vastahakoisen puolueväen hallitukseen menon taakse asettamalla ehdoksi kahden kielen opetuksen säilyttämisen. Uudessa Mauno Koiviston hallituksessa (6 SDP, 5 Kesk, 3 SKDL, 1 TPSL, 1 RKP) opetusministerinä oli Johannes Virolainen, joka oli pontevasti kahden kielen opettamisen kannalla. Tämä näkemys kirjattiin myös hallitusohjelmaan ja asian käsittely eduskunnassa alkoi uudelleen. Sivistysvaliokunnan uudessa äänestyksessä 13.3.1968 yhden kielen puolustajat voittivat 11-6, mutta kahden kielen puolesta äänesti nyt myös kaikkien hallituspuolueiden edustajia. Seuraavassa vaiheessa asiaa ryhtyi käsittelemään uuden hallituksen asettama ministerivaliokunta, johon kuuluivat Virolainen (Kesk), Grels Teir (RKP) ja Anna-Liisa Tiekso (SKDL). Työryhmä päätyi kompromissiin, jonka mukaan pääsääntöisesti kaikki opiskelivat kahta kieltä joskin huonosti ensimmäisessä kielessä menestyneillä olisi ollut mahdollisuus saada vapautus toisesta. Hallituspuolueiden päättävissä elimissä ja eduskuntaryhmissä mielipiteet asiasta jakautuivat, mutta kussakin enemmistö onnistuttiin taivuttamaan kahden kielen kannalle. Oppositiopuolueista kokoomusta mm. taivutteli keskeisten kaupan ja teollisuuden järjestöjen kirjelmä, jossa vaadittiin talouselämän etujen vuoksi kahden pakollisen kielen opetusta. Suuri valiokunta päätyi hallituksen ajaman kahden kielen taakse tiukan väittelyn jälkeen. Vaikka eduskunnan lopullisessa käsittelyssä vielä esitettiin vastaväitteitä, voitti hallituksen ajama kahden kielen sisältämä lakiesitys lopullisessa äänestyksessä 21.5.1968 taakseen 137 ääntä.
Antti Lappalainen arvioi käytyä kiistaa niin, että pedagogiset näkökannat hävisivät kulttuuri- ja puoluepoliittisille näkökannoille. Voittanut puoli korosti pohjoismaista suuntautumista, perinnettä ja maan virallista kaksikielisyyttä. Mitään muuta RKP:n painostuksen muotoa Lappalainen ei tunne kuin hallitukseen osallistumisen tai osallistumattomuuden, mikä lienee normaali politiikan tekemisen tapa. Uusi pääministeri Koivisto tarvitsi hallituksensa parlamentaarisen voiman lisäämistä mm. varmistaakseen tulopoliittiseen ratkaisuun liittyvän valtuuslain hyväksymisen eduskunnassa (näin Juhani Suomi teoksessaan "Taistelu puolueettomuudesta", s. 33). Toisaalta voi ajatella, että nimenomaan Keskustapuolue näki mielellään RKP:n hallituksessa, vahvistihan se porvarillista panosta sosialistienemmistöisessä valtioneuvostossa aikana jolloin eduskunta oli vasemmistoenemmistöinen. Kielikiistaa epäilemättä myös seurattiin Ruotsissa, mm. Ruotsin kouluylihallituksen pääjohtaja seurasi asian kolmatta käsittelyä eduskunnan lehterillä. Virolainen on useissa kirjoissaan selittänyt omaa kantaansa, perusteellisimmin kai kirjassa joka seuraa...
Kolmas elämä / Kyllikki Virolainen ja Virolainen. - Porvoo, 1998.
Koulukaupungissaan monikielisessä Viipurissa hän oli yhteydessä moniin ruotsikielisiin ikätovereihin ja opiskeluvuosinaan Helsingissä hän vierasti yliopiston kiihkeätä kielitaistelua. Myöhemmin hän kertoo ottaneensa oppia entiseltä suomalaisuuspolitiikolta presidentti Paasikiveltä, jota vielä oli arvostellut ruotsalaisalueiden suojelemisesta karjalaisen siirtoväen asuttamisen vuosina sodan jälkeen. Paasikivi oli presidenttinä pitänyt äärimmäisen tärkeänä pohjoismaisten yhteyksien vaalimista ja sen yhtenä ehtona ruotsin kielen laajaa osaamista. Virolaisen mukaan Paasikiven kielipoliittinen testamentti oli: "Älkää heikentäkö ruotsin kielen asemaa kouluissa. Jos sen virheen teette, pelkään että kouluihimme tulee toinen vieras kieli eikä se varmasti ole espanja!" Huomattakoon, että Viljo Ripatin mukaan myös Virolaisen vastapeluri R.H. Oittinen niin ikään pohjoismaisten yhteyksien vaalijana oli alkuaan ajatellut, että ainoa pakollinen kieli olisi ruotsi (s. 256-257 teoksessa "R.H.Oittinen : työväen sivistäjästä koulun uudistajaksi". - 1992).""
Muuta kirjallisuutta aiheesta (joka nyt ei ole ulottuvillani)
Peruskoulu : synty, kehittyminen ja tulevaisuus / Urho Somerkivi. - Vantaa, 1982.
Svenska folkpartiet 5 : 1956-1970 / Göran von Bonsdorf, Henrik Ekberg. - Helsingfors, 1997.
Copyright © Helsingin kaupungi