Masennus,itsemurha-ajatukset

Olen kuukauden ikäisen tyttövauvan äiti. Minulla on mies joka auttaa vauvan hoidossa kun on kotona ja äitini palvoo ensimmäistä lapsenlastaan. Äitini asuu samassa talossa, mutta eri rapussa, ja on suurena apuna kun itsellä ei meinaa voimia olla.

Synnytyksen jälkeen meni ensimmäinen viikko hyvin, voimia oli vaikka muille jakaa, olin niiiin onnellinen pienestä ihmeestä. Mutta sen jälkeen on alkanut masennus tulla asteittain. Olen aiemminkin ollut masentunut, kävin masennushoitajalla ja söin lääkkeitä, joista ei ollut hyötyä. Lopetin lääkkeiden syönnin kun tajusin olevani raskaana.

Nyt olen liian syvällä masennuksessa. Itken vauvaa syöttäessäni, ja vielä enemmän kun vauva huutaa. Tytöllä on masu kipeä, joten huutoa on enemmän kuin tarpeeksi. Hoidan kyllä vauvaa kun joku on hätänä, mutta en halua pitää häntä sylissä "turhaan", en paijata tai suukotella niin kuin alussa.

En tunne lasta kohtaan oikein mitään. Tuntuu että viimeaikoina en ole kyennyt rakastamisen tunteesen lasta enkä miestäni kohtaan. Nyt vain haluaisin palata ajassa takaisin päin, tehdä asiat toisin. Haluan entisen elämäni takaisin.

Olen myös sen verran huonossa kunnossa, että olen alkanut ajatella kaiken olevan helpompaa jos teen itsemurhan. En ole varma, pystyisinkö siihen, mutta ajatuksissa asia on usein. Pelkään myös satuttavani lastani. Välillä olen niin raivoissani, että voisin tehdä melkein mitä vain. Tähän mennessä olen kohdistanut vihan itseeni, "nipistän" käsivarrestani aina kun tekisi mieli tehdä vauvalle jotain.

Kerroin eilen masennuksesta miehelleni, mutta en saanut yhtään tukea tai kannustusta. Häntä ei edes tuntunut kiinnostavan. Keräsin kauan rohkeutta että uskalsin kertoa, turhaan. Muille en kehtaa kertoa, koska muille näyttelen että kaikki on hyvin. Itken silloin kun olen kahdestaan tytön kanssa kotona.

Tekstistä tuli hieman sekava, mutta toivoisin, että EDES JOKU kommunikoisi kanssani.