Olenkohan yksin tällaisen asian kanssa?
Rakkaani kärsii jonkinasteisesta tunnevammasta, jonka vuoksi parisuhteemme on välillä uhattuna tai ainakin kylmempänä ajoittain. Tämä tunnevamma johtunee hänen ristiriitaisesta suhteesta narsisti-äitiinsä ja tämän aiheuttamista henkisistä haavoista.
Tämä ilmenee pakonomaisena käyttäytymisenä esim. ahneutena, syödä/juoda/tehdä/ostaa/hankkia/tuhlata kerralla kaikki perheen rahat. Myös kyvyttömyytenä hallita omia tunteitaan.
Tämä oman tunne-elämän kyvyttömyys näkyy elämässä niin, että jokin asia valtaa hänen tunne-elämänsä tyystin! Yhtäkkiä mitään muuta ei mahdu elämään kuin tämä valtavaksi kasvanut tunnemöhkäle, jota ei hallitse enää kukaan. Se vyöryttää alleen hyvin alkaneen dieetin/liikuntaohjelman/ystävyyden/harrastuksen/työvireen/parisuhdevireen jne poistaen samalla kyvyn kokea tai nähdä mitään hyvää ympärillään, aiheuttaa stressin, työuupumuksen, perheongelmia ym.
Toisaalta epäilen koko ajan kuinka paljon syytä on minussa itsessäni. Sen olen oppinut, että aina ensin kannattaa katsoa peiliin. Parinkymmenen avioliittovuoden ja tunnemyrskymöhkäleiden vuoristoradan sietämisen jälkeen tuo vain tuntuu pahenevan ja oma sietokynnys alkaa pikkuhiljaa rakoilemaan. Olen myös yhä enemmän yllättänyt itseni unelmoimasta uudesta rakkaudesta ja tästäkin olen vähän häpeissäni.
Mitä tehdä kun ei kehtaisi häntä psykiatrillekaan passittaa. Hänhän on tietenkin myös kyvytön näkemään itsessään syytä.
Olisi myös kiinnostavaa tietää pystytkö arvoisa naislukijani itse lokeroimaan omia tunteitasi? Osaatko järjestellä mielessäsi asioita niiden mittasuhteiden mukaan? Itse kun olen tällainen lokero-aivo, käy se minulta luonnostaan. On toki elämässä joskus niin suuria kriisejä, että valtaa vähäksi aikaa kokonaan mutta 99% ajasta tuo lokerointi toimii mulla automaattisesti.
Rakkaani kärsii jonkinasteisesta tunnevammasta, jonka vuoksi parisuhteemme on välillä uhattuna tai ainakin kylmempänä ajoittain. Tämä tunnevamma johtunee hänen ristiriitaisesta suhteesta narsisti-äitiinsä ja tämän aiheuttamista henkisistä haavoista.
Tämä ilmenee pakonomaisena käyttäytymisenä esim. ahneutena, syödä/juoda/tehdä/ostaa/hankkia/tuhlata kerralla kaikki perheen rahat. Myös kyvyttömyytenä hallita omia tunteitaan.
Tämä oman tunne-elämän kyvyttömyys näkyy elämässä niin, että jokin asia valtaa hänen tunne-elämänsä tyystin! Yhtäkkiä mitään muuta ei mahdu elämään kuin tämä valtavaksi kasvanut tunnemöhkäle, jota ei hallitse enää kukaan. Se vyöryttää alleen hyvin alkaneen dieetin/liikuntaohjelman/ystävyyden/harrastuksen/työvireen/parisuhdevireen jne poistaen samalla kyvyn kokea tai nähdä mitään hyvää ympärillään, aiheuttaa stressin, työuupumuksen, perheongelmia ym.
Toisaalta epäilen koko ajan kuinka paljon syytä on minussa itsessäni. Sen olen oppinut, että aina ensin kannattaa katsoa peiliin. Parinkymmenen avioliittovuoden ja tunnemyrskymöhkäleiden vuoristoradan sietämisen jälkeen tuo vain tuntuu pahenevan ja oma sietokynnys alkaa pikkuhiljaa rakoilemaan. Olen myös yhä enemmän yllättänyt itseni unelmoimasta uudesta rakkaudesta ja tästäkin olen vähän häpeissäni.
Mitä tehdä kun ei kehtaisi häntä psykiatrillekaan passittaa. Hänhän on tietenkin myös kyvytön näkemään itsessään syytä.
Olisi myös kiinnostavaa tietää pystytkö arvoisa naislukijani itse lokeroimaan omia tunteitasi? Osaatko järjestellä mielessäsi asioita niiden mittasuhteiden mukaan? Itse kun olen tällainen lokero-aivo, käy se minulta luonnostaan. On toki elämässä joskus niin suuria kriisejä, että valtaa vähäksi aikaa kokonaan mutta 99% ajasta tuo lokerointi toimii mulla automaattisesti.
Vastaukset 7
Vanhimmat
En haluasi miestä joka esittäisi minusta tuollaisia keittiöpsykologin diagnooseja. Aika rankkaa tekstiä.
Oletko muuten tietoinen siitä että seksi tai seksin puute täyttää miehen ajatukset 100%:sti, ja 24/7. Kiukuttelua, mököttämistä, hylkäämistä, painostamista, kiusantekoa,väkivaltaa...yms. voi seurata siitä jos mies ei saa seksiä silloin kuin haluaa. Mikseivät miehet osaa lokeroida seksihalujaan?
Naisella voi olla rakkauden ja hyväksynnän kaipuu yhtä lailla tunnemöykky.
Kumpi nyt sitten on pahempi asia loppujen lopuksi.
sun naisellasi on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Etipä tietoa netistä.
Kummastuttaa tuo ihmisten tarve diagnosoida toisia ihmisiä. Äiti siis narsisti ja tytär kärsii kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä.
Minusta tuntuu että ap yrittää itselleen todistella kuinka hankala vaimo hänellä on jotta voisi erota.
oli kuin omasta äidistäni, jolla on kyseinen sairaus. Kyllä se on raskasta perheen jäsenille.
Eikä täällä kukaan lääkärinoikeuksia omaa , kunhan kommentoin
"Aloittajan kuvaus oli kuin omasta äidistäni, jolla on kyseinen sairaus. Kyllä se on raskasta perheen jäsenille."
Mikä ihmeen kuvaus? Eihän tuosta löydy kuvausta nimeksikään! Jos sanoo, että vaimon "tunnevamma johtunee hänen ristiriitaisesta suhteesta narsisti-äitiinsä ja tämän aiheuttamista henkisistä haavoista", niin miten sinä vedät siitä mitään tulkintaa äidin todellisesta mielenlaadusta? Siinä vain heitetään ilmaan väite, että vaimolla on narsistinen äiti. Kyllä todella kummallista käyttäytymistä tuollainen aivan tolkuton mutu-diagnosoiminen. Aloittajakin saisi todella vilkaista sinne peiliinsä ja miettiä, mitä siellä silmien takana oikein liikkuu, kun noin ehdottomia leimoja pitää lätkiä toisiin ihmisiin.
tavalla, että järjellisesti ymmärrän kaiken, mutta se ei vaikuta tunnekokemukseen juurikaan.
En varmaan pysty kovinkaan paljon hallitsemaan omia tunteitani, mutta onneksi olen perusluonteeltani kauhean varovainen. En siis tuhlailisi hallitsemattomasti tai sellaista. Enemmänkin yritän olla jonkinlainen järjen ääni. Esimerkiksi laitoin itseni ja poikaystäväni vaan peruna-makaroni-tonnikala kuurille, kun on joitain menoja ja se on valitellut niistä. Se ei tykkää siitä, mutta mä teen usein sellaista ruuasta tms. luopumista. Ja juomiseenkin jos on viime aikoina tehnyt mieli tuhlata, niin olen varmaan tuhlannutkin, mutta olen jättänyt omat syömiset monelta päivältä ostamatta. Etten sanoisi että tunteiden kontrolloimattomuus aiheuttaa kauhean pahoja juttuja jos sattuu olemaan varovainen luonteeltaan. Joissain muissa asioissa tietty ehkä enemmän. Ahmimista ja oksentamistakin yritän vältellä siksi ettei hampaat kauheasti kärsisi:) Kykenevä siis jonkin sortin järjellisyyteenkin.
Ja tyytyväisyys auttaa aina.
Vi*tun kanssa keskustelu
Niiin ?
Viimeaikoina olin tullut siihen tulokseen, että vi*tunkin kanssa voisi keskustella. Sittemmin huomasin olleeni väärässä, kuten olin aina oletttanutkin.
Miten teillä ?
No ?