Liljakukot loppui!

Kyllästyin poimimaan liljakukkoja ja niiden toukkia ja nypin viime heinäkuussa kaikkien liljojen maanpäälliset osat pois ja hautasin syvälle kasvijätekasaan. Kyllähän se sydäntä riipaisi, mutta päätin, että toivoton taistelu riitti. Sipulit jäivät maahan odottamaan seuraavaa kevättä.

Tänä vuonna ei ole ollut ensimmäistäkään kukkoa tai mitään merkkejä toukistakaan! Lähes kaikki liljat ovat kasvaneet suurinpiirtein normaalisti, kenties kukinta on pikkiriikkisen niukempaa.

Tämän keinon käyttäminen tietysti edellyttää, että lähimailla ei ole liljakukkokasvattamoa. Niinhän kaikkien konstien kanssa asia on.
2561
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minäkin myrkytin viimekesänä ja olen ollut siinä luulossa että sen vuoksi ei ole näkynyt. Mutta nyt kaikki kukkojen kanssa aiemmin painiskelleet ovat ihmetelleet kun ei ole kukkoja näkynyt, Eivät ole ainakaan myrkytelleet millään. Joten oliko märkä kesä häviämiselle selitys?

Äänestä

nämä kuulemma ovat riesana aina silloin tällöin nämä liljakukot, eivätkä joka kesä, jostain syystä.
kUN KYSELIN USEAMMALTA, OLI NIITÄ JOKAISEN LILJOISSA SILLOIN. KÄVIN MYÖS HAKEMASSA MYRKKYÄ KAUPASTA.
EN KUITENKAAN MYRKYTTÄNYT KUN AJATTELIN ETTÄ NE VAAN HÄIPYVÄT NAAPURIN LUOKSE JA TULEVAT VIELÄ ISOMMALLA JOUKOLLA SEURAAVAN SATEEN JÄLKEEN.
SAIN SILLOIN NEUVON ERÄÄLTÄ ASIAKKAALTA KAUPASSA ETTÄ LAIMENTAA TABASCOA JA SUIHKUTTAA, NIIN JOHAN LÄHTEEVÄT.

NYT SIIHEN PÄÄASIAAN. KUN TIEDETÄÄN SE ETTÄ NÄITÄ LILJAKUKKOJA ON AINA JOSKUS, NIIN PERUSTETAAN LILJAKUKKOYHDISTYS JOSSA SITTEN SAA YHDESSÄ POHTIA PUOLESTA JA VASTAAN.

JOS TULLAAN SIIHEN TULOKSEEN ETTÄ LILJAKUKOT OVAT TARPEETTOMIA KOKO SUOMEN ALUEELLA, PÄÄTETÄÄN YHDESSÄ LILJAKUKON TUHOAMISPÄIVÄ TÄLLÄ TABASLIUOKSELLA, YHTÄ AIKAA KAIKKI SIIS, SAMA KELLONAIKA, SAMA KÄSITTELY.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onttomukulakiurunkannus kirjoitti:

Kyllästyin poimimaan liljakukkoja ja niiden toukkia ja nypin viime heinäkuussa kaikkien liljojen maanpäälliset osat pois ja hautasin syvälle kasvijätekasaan. Kyllähän se sydäntä riipaisi, mutta päätin, että toivoton taistelu riitti. Sipulit jäivät maahan odottamaan seuraavaa kevättä.

Tänä vuonna ei ole ollut ensimmäistäkään kukkoa tai mitään merkkejä toukistakaan! Lähes kaikki liljat ovat kasvaneet suurinpiirtein normaalisti, kenties kukinta on pikkiriikkisen niukempaa.

Tämän keinon käyttäminen tietysti edellyttää, että lähimailla ei ole liljakukkokasvattamoa. Niinhän kaikkien konstien kanssa asia on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu