TELTTAKULTTUURIA

tapatämäkin

Ajelin sunnuntai-iltana torilla olevan teltan ohitse. Teltan vieressä oli parinkymmenen teinin porukka kaljalaatikoittensa kanssa imemässä kepukkaa. Läheisessä puitten suojaan tuodussa puistonpenkillä samainen nuorten porukka. Maassa runsaat määrät kaljapakkauksia. Varaosakaupan nurkalla samaten puolenkymmentä samanikäistä kaljanjuojaa. Yhtään tilaisuudenjärjestäjän valvojaa ei näkynyt mailla halmeilla.??????

6

539

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Millaiset luvat on myönnetty ja paljonko pitää olla järjestyksenvalvojia? Mielestäni tein havainnon että järjestyksenvalvoja toimii myös myyntityössä silloin mielestäni syntyy vajetta varsinaiseen tehtävään.
      On tietysti niinkin että tehtävässä on samanikäistä kaveriporukkaa ja käännetään selkä havainnolle.
      Mistä sitten nuo valvojat on hankittu vapaaehtoisia vai palkollisia.
      Aikanaa olen ollut mukana ja tehtyäni havainnon alaikäisistä lähistöllä jopa kaljan välittäjä on saatettu edesvastuuseen.eli valvontaan kuuluu myöskin lähialue.
      On ennakoitava tuleva tilanne näiriökäyttäytymiselle.
      Luotan kuitenkin siihen ,että tilanne on hallinnassa.MK

    • tämäkin oli

      Lauantain vesisateen aikaan vain toisessa teltassa oli järkkärit varautuneet sateenvarjojen kanssa. Toiseen ei kovasti humaltunut kaverini päässyt. Oman juomani ajaksi jäi kaveri pitämään seuraa ulos sateeseen varjon alle. Olivat jutelleet mukavia. Jäi passeli maku suuhun. Mentiin ja hoiputtiin takasin torille.

      • pellet torilla

        Joku oranssiliivinen tyyppi kävi käskyttämässä torilla poistumaan. Oliko hän joku pelle. Vai kuka tietäisi.

      • pellet torilla kirjoitti:

        Joku oranssiliivinen tyyppi kävi käskyttämässä torilla poistumaan. Oliko hän joku pelle. Vai kuka tietäisi.

        Mitä siinä pellen liivissä luki?

        Yleensä lainsäädännössä on maininta millaiset merkit järjestyksen valvojalla pitää olla.Eli edessä vasemmalla teksti keltaisella pohjalla mustin kirjaimin järjestyksenvalvoja
        Myöskin on keltainen liivi edessä vasemmalla järjestyksenvalvoja ja myöskin selässä järjestyksenvalvoja ja ruotsiksi sama asia.
        Järjestyksenvalvojalla tulee olla myöskin kortti mukana tai määräys tehtävään todettavissa jonka viranomaiset voivat tarkistaa onko paikalla ilmoitetut henkilöt ja heitä riittävästi tälläisen tarkastuksen olen todennut loma- asuntomessujen aikaan.
        Muuten tuo henkilö taisi olla järjestyksen valvojien päällikkö ja käskyin kehoituksin jokainen järjestyksen valvoja toimii ja hänellä on siihen lainsäädännöllinen oikeus ja niskuroinnista voidaan sakottaa.Järjestyksen valvojan tulee toimia ilman isännän ohjausta arvioida tilanne.myöskin lähialue kuuluu valvoa ja arvioida onko henkilöstä kenties odotettavissa häiriötä.
        Poliisit ovat kiinnittäneet huomiota julkijuopotteluun joten on aivan selvää jos kantamuksien kanssa ollaan läheisyydessä niin se on häiriötekijä josta toisaalla on kirjoitettu.
        Siis järjestyksenvalvojan tunnus vasemmassa rintapielessä joskus näin jonkun lesoilijan jalassa tai oikealla mutta asetus asian määrittelee ja se on koulutuskirjassa tarkistettavissa.
        Markku Korpinen koulutettu järjestyksenvalvoja ei nyt mukana kuvioissa.

      • LÖPÖLÖP
        markkukorpinen kirjoitti:

        Kovin olin tutun näköisiä ettei vain olisi ollut myös koulutettu järjestyksenvalvoja mukana....

      • LÖPÖLÖP kirjoitti:

        Kovin olin tutun näköisiä ettei vain olisi ollut myös koulutettu järjestyksenvalvoja mukana....

        Varmaan koulutettuja ja asiallisia järjestyksenvalvojia seurasin toimintaa mitä nyt ohjelma oli päätarkoitus minulla. Olin näet myös jälleen kivennäisvesilinjalla, mutta sain tavallista vettä.mutta kaikki oli ok mielestäni vaan nuo vessajonot aina tahtoo olla.
        Muuten nyt miksaus oli parempaa joskin kovaa meteliä mutta reetua kansa kuunteli. ja sakkia oli.MK

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      209
      7179
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4692
    3. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      43
      4584
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      73
      3322
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1975
    6. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      30
      1748
    7. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      26
      1737
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      41
      1600
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      34
      1499
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      143
      1267
    Aihe