http://www.mykologia.net/sienetjaterveys2.pdf.pdf
Sienten itiöt leviävät pääasiallisesti ilmateitse. Ulkoilman sieni-itiöpitoisuudet kohoavat kasvukauden aikana suuriksi. Meidän ilmastossamme sieni-itiöpitoisuudet alkavat kohota heti kun maa paljastuu lumen alta. Kun mukaan otetaan home- ja hiivasienet sekä kotelo- ja kantasienet, ulkoilman sieni-itiöpitoisuudet saattavat ajoittain loppukesällä ylittää jopa 200 000 itiötä ilmakuutiometrissä.
Sieni-itiöpitoisuudet saattavat muutamassa tunnissa nousta hyvin korkeiksi. Tämän ’spore plume’ ilmön syytä ei tiedetä, mutta sen on arveltu olevan yhteydessä ilmanpaineen vaihteluihin ja ukkosmyrskyihin.
Monet mikrosienistä elävät myös sisätiloissa kostuneella rakennusmateriaalilla. Esim. yleinen kosteusvaurioindikaattorilaji, Aspergillus versicolor on erittäin
sopeutuvainen. Se pystyy luonnossa elämään ympäristöissä
joiden vesipotentiaali on alhainen, kuten suolasoilla.
Toisaalta se kestää hyvin sekä happamia että emäksisiä ympäristöjä, ja kasvaa melko matalissa lämpötiloissa.
Hanna Ranta
tutkija, dos.
Aerobiologian yksikkö, Turun yliopisto
Pohjoismaisen lääketieteellisen mykologian
Ulkoilman homeitiöt eivät aiheuta
39
2778
Vastaukset
- !!!!
Miten niin ulkohomeet eivät aiheuttaisi astmaa? Alternaria joka on yleinen ulkohome lämpimissä maissa on tärkeimpiä astman ja allergian aiheuttajia mm USA:ssa.
- nisuiisu
Ulkoilman homeitiöt voivat tosiaan aiheuttaa homeallergian, joka on helppo todentaa esim. mainitsemasi Alternarian IgE-vasta-aineesta (nopea reaktio) ja eosinofiilisistä valkosoluista (hidas astma-reaktio = soluvälitteinen Th2-lymfosyytti). Radion siitepölytiedoituksessa varoitetaan kahdesta homeitiöstä eli juuri Alternariasta ja sitten Cladosporiumista. Ne aiheuttavat siis eräille homeallergian.
Samat kriteerit tietysti pätevät sisäilmassa hengitettyihin homeitiöihin. Onneksi niitä on jopa kosteusvauriossa niin vähän, ettei homeallergiaa kosteusvauriosta pääse syntymään.
Mikrobiologian lait ovat sekä ulkoilmassa että sisäilmassa samat. Ei ole paljon vaadittu, jos tämän ymmärtää.
MUISTAKAA!:
"Siis homeista (=itiöistä) viis, ongelmatalossa sairastuttaa toksiineista ainakin viis'"
ystävällisin bakteerimyrkkyterveisin
Pekka Nikkola
FM (biokemia) - kääntänyt
nisuiisu kirjoitti:

FM (biokemia)täysin takkinsa vai heittääkö ihan kuperkeikkaa laajalla kaarella vai mikä mättää.
nisuiisu kirjoitti:
Samat kriteerit tietysti pätevät sisäilmassa hengitettyihin homeitiöihin. Onneksi niitä on jopa kosteusvauriossa niin vähän, ettei homeallergiaa kosteusvauriosta pääse syntymään.
Mikrobiologian lait ovat sekä ulkoilmassa että sisäilmassa samat. Ei ole paljon vaadittu, jos tämän ymmärtää.
jne... lainaus päättyy.
tuo on kyllä jotain sellaista mitä käytännössä ei tarvitse kenenkään niellä.
tässä maassa on erittäin paljon sellaisia sairastuneita jotka ovat sairastuneet kosteusvauriotyöpaikassa ODTS:ään, astmaan ja jopa allergiseen alveoliittiin ja tuo sairauslista ei tähän päädy.
kuvitteleeko hän ettei kosteusvauriorakennus aiheuta mitään kenellekään.
ja tuo ulkoilman lisäys tähän yhteyteen kertoo sen ettei pojalla ole mitään tajua itiöiden liikkumisesta ja tilavuusmääristä olosuhteen tilavuutta kohden eri olosuhteissa.
voi hemmetti että pitää pojan vääntää tällaista niinsanottua tiedettä välittämättä lainalaisuuksista ja todellisuudesta. ei se ole sama asia tuo vapaa ulkoilma tai suljettu tila ja vielä rasitteena tuossa suljetussa tilassa on hoitamaton ilmastointi omine mokineen. se ei ole koskaan toiminut kuin pitäisi.
tuo väite sisäilman vaarattomuudesta on kyllä enenkuulumatonta tai täysin vastuutonta.
taitaa pojalla olla pasmat sekaisin kun noin hänellä jutut sinkoilee.
on se vaan niin vierasta juttua tosielämälle. - että...
nisuiisu kirjoitti:
Ulkoilman homeitiöt voivat tosiaan aiheuttaa homeallergian, joka on helppo todentaa esim. mainitsemasi Alternarian IgE-vasta-aineesta (nopea reaktio) ja eosinofiilisistä valkosoluista (hidas astma-reaktio = soluvälitteinen Th2-lymfosyytti). Radion siitepölytiedoituksessa varoitetaan kahdesta homeitiöstä eli juuri Alternariasta ja sitten Cladosporiumista. Ne aiheuttavat siis eräille homeallergian.
Samat kriteerit tietysti pätevät sisäilmassa hengitettyihin homeitiöihin. Onneksi niitä on jopa kosteusvauriossa niin vähän, ettei homeallergiaa kosteusvauriosta pääse syntymään.
Mikrobiologian lait ovat sekä ulkoilmassa että sisäilmassa samat. Ei ole paljon vaadittu, jos tämän ymmärtää.
MUISTAKAA!:
"Siis homeista (=itiöistä) viis, ongelmatalossa sairastuttaa toksiineista ainakin viis'"
ystävällisin bakteerimyrkkyterveisin
Pekka Nikkola
FM (biokemia)suomalaiset viettävät 90 %:a ajastaan sisätiloissa. Siksi sisäilman allergeenit ovat meidän leveysasteillamme ne merkityksillisimmät. Ulkoilmassa ei myöskään esiinny homeitiöitä kuin noin puolet vuodesta. Hometalon sisätiloissa oleskellaan koko vuosi (ja siis 90%:a koko ajasta). Hometalojen sisätilojen itiöpitoisuudet voivat ajoittain olla todella suuriakin riippuen homekasvuston tilasta ja vaiheesta. Esimerkiksi kuivumisvaiheessa itöinti voi olla valtavaa ja sisäilman itiömäärät voivat nousta kymmentuhatkertaiseksi entiseen tasoon verrattuna. Sen lisäksi hometalon sisäilmassa leijuu paljon myös muita mikrobikasvuston osasia, jotka nekin voivat olla allergisoivia.
Tästä johtuen Suomessa on paljon todennäköisempää saada astma hometalossa kuin ulkoilmassa.
Kaikesta tästä voit opiskella lisää esimerkiksi WHO:n uudesta oppaasta. Myös IgE:stä löydät sieltä tietoa. Jos englanninkieli tuottaa vaikeuksia, niin paljon asiallista ja luotettavaa tietoa on saatavana suomenkielisenä myös esim. Tuula Putuksen siviuilta. - tavallisimmat
ulkoilman homeet ovat tässä (kuten huomaat, niin Alternariaa on niin vähän, ettei sille ole määritelty edes prosenttiosuutta):
Cladosporium (85 %), Penicillium (4 %), Botrytis (2 %), Fusarium (0.8 %), Aureobasidium (0.5 %), Geotrichum (0.5 %), Verticillium (0.5 %) ja Mucor (0.2%). Alternaria, Aspergillus, Helminthosporium, Phoma, Nigrospora, Rhizopus, Epicoccum, Stemphylium, Curvularia, Scopulariopsis, Cephalosporium, Chaetomium, Trichoderma. - sitten
tavallisimmat kirjoitti:
ulkoilman homeet ovat tässä (kuten huomaat, niin Alternariaa on niin vähän, ettei sille ole määritelty edes prosenttiosuutta):
Cladosporium (85 %), Penicillium (4 %), Botrytis (2 %), Fusarium (0.8 %), Aureobasidium (0.5 %), Geotrichum (0.5 %), Verticillium (0.5 %) ja Mucor (0.2%). Alternaria, Aspergillus, Helminthosporium, Phoma, Nigrospora, Rhizopus, Epicoccum, Stemphylium, Curvularia, Scopulariopsis, Cephalosporium, Chaetomium, Trichoderma.Cladosporiumin aiheuttamaan astmaan sekä sisällä että ulkona jos ilmassa on Cladosporiumia. Jos sisällä on kosteusvaurio niin sitten sairastutaan astmaan niistä itiöistä mitä sisällä on, esim Fusariumista. Sisällä itiöipitoisuudet voivat olla mitä tahansa 50 - 50 000 välillä. Korkeita pitoisuuksia tulee kun tehdään korjauksia eikä älytä muuttaa pois.
- nisuiisu
kääntänyt kirjoitti:
täysin takkinsa vai heittääkö ihan kuperkeikkaa laajalla kaarella vai mikä mättää.
nisuiisu kirjoitti:
Samat kriteerit tietysti pätevät sisäilmassa hengitettyihin homeitiöihin. Onneksi niitä on jopa kosteusvauriossa niin vähän, ettei homeallergiaa kosteusvauriosta pääse syntymään.
Mikrobiologian lait ovat sekä ulkoilmassa että sisäilmassa samat. Ei ole paljon vaadittu, jos tämän ymmärtää.
jne... lainaus päättyy.
tuo on kyllä jotain sellaista mitä käytännössä ei tarvitse kenenkään niellä.
tässä maassa on erittäin paljon sellaisia sairastuneita jotka ovat sairastuneet kosteusvauriotyöpaikassa ODTS:ään, astmaan ja jopa allergiseen alveoliittiin ja tuo sairauslista ei tähän päädy.
kuvitteleeko hän ettei kosteusvauriorakennus aiheuta mitään kenellekään.
ja tuo ulkoilman lisäys tähän yhteyteen kertoo sen ettei pojalla ole mitään tajua itiöiden liikkumisesta ja tilavuusmääristä olosuhteen tilavuutta kohden eri olosuhteissa.
voi hemmetti että pitää pojan vääntää tällaista niinsanottua tiedettä välittämättä lainalaisuuksista ja todellisuudesta. ei se ole sama asia tuo vapaa ulkoilma tai suljettu tila ja vielä rasitteena tuossa suljetussa tilassa on hoitamaton ilmastointi omine mokineen. se ei ole koskaan toiminut kuin pitäisi.
tuo väite sisäilman vaarattomuudesta on kyllä enenkuulumatonta tai täysin vastuutonta.
taitaa pojalla olla pasmat sekaisin kun noin hänellä jutut sinkoilee.
on se vaan niin vierasta juttua tosielämälle.ilmestyneen Mediuutiset-lehden, tajusin etteivät homeitiöt ketään sairastuta kosteusvauriossa. Oli pakko uskoa siihen asti, koska TTL:n keuhkolääkäri Ritva Piipari ja lääkäri Matti Tuppurainen niin kertoivat kunnian ja omantuntonsa kautta, että minulla oli Af:n aiheuttama homepölykeuhko. Minulla oli siis Af:n aiheuttama homepölykeuhko, vaikka kehossani ei ollut Af:n IgG-vasta-ainetta IgE:stä puhumattakaan. Tuppuraisen on pakko olla se mies, joka takasi vakuutusyhtiöille helpon diagnoosin eli astma-diagnoosin. Tosin hänellä ei ole mitään tekemistä enää, koska ketään ei enää huiputeta TTL:lla näillä altistuskokeilla. Tuppurainen valitsi siis tapauskohtaisesti sellaisen uutteen, jossa oli sopiva määrä kullekin epäpuhtautta eli beta-glukaania. Kun mahdollisesti puhallustehosi laski, niin et ollutkaan reagoinut sille, mille olisi pitänyt eli homeitiön allergeenille, vaan reagointi tapahtui beta-glukaanin ja kehossasi olevan bakteerimyrkyn kanssa.
Ritva Piipari tajusi oitis itse, että mitä tuo Mediuutiset-lehden tiedot merkitsivät ja hän kuoli 28.3.2007. Kuolinsyytä en tiedä, mutta hän oli saanut keuhkosyövän omasta työpaikastaan eli TTL:n potilasosaston rakennuksesta.
Muuten, nyt on jo neljä alle 50 vuotiasta taksimiestä kuollut näistä Kankaanpään taksiaseman kuskeista. Ajankohtainen kakkonen kertoi asiasta viime syksynä. Se oli se ohjelma, jossa KTL:n Aino Nevalainen yritti laittaa lekkeriksi M S-S:n sanomiset. Taksiasemalta löydettiin näitä BAKTEERITOKSIINEJA.
Mitä tulee tuohon WHO:n sisäilmaoppaaseen, niin palaan joskus siihen. Eikä nuo Tuula Putuksen homehölötykset olleet siitä. Putus ilmeisesti vain halusi varmistaa näillä hölötyksillään 1.9.2009 alkavan määräaikaisen professuurin viran Turun yliopistossa.
ystävällisin bakteerimyrkkyterveisin
Pekka Nikkola - Putuksen ojennukset
nisuiisu kirjoitti:
ilmestyneen Mediuutiset-lehden, tajusin etteivät homeitiöt ketään sairastuta kosteusvauriossa. Oli pakko uskoa siihen asti, koska TTL:n keuhkolääkäri Ritva Piipari ja lääkäri Matti Tuppurainen niin kertoivat kunnian ja omantuntonsa kautta, että minulla oli Af:n aiheuttama homepölykeuhko. Minulla oli siis Af:n aiheuttama homepölykeuhko, vaikka kehossani ei ollut Af:n IgG-vasta-ainetta IgE:stä puhumattakaan. Tuppuraisen on pakko olla se mies, joka takasi vakuutusyhtiöille helpon diagnoosin eli astma-diagnoosin. Tosin hänellä ei ole mitään tekemistä enää, koska ketään ei enää huiputeta TTL:lla näillä altistuskokeilla. Tuppurainen valitsi siis tapauskohtaisesti sellaisen uutteen, jossa oli sopiva määrä kullekin epäpuhtautta eli beta-glukaania. Kun mahdollisesti puhallustehosi laski, niin et ollutkaan reagoinut sille, mille olisi pitänyt eli homeitiön allergeenille, vaan reagointi tapahtui beta-glukaanin ja kehossasi olevan bakteerimyrkyn kanssa.

Pekka Nikkolaet sitten mitenkään pääse yli kun Putus mitätöi sinun'
miniaids ja immuunikatoteoriasi, niin harmittaa että
on sinun pakko mollata Putusta. - ulkona kuin sisällä
sitten kirjoitti:
Cladosporiumin aiheuttamaan astmaan sekä sisällä että ulkona jos ilmassa on Cladosporiumia. Jos sisällä on kosteusvaurio niin sitten sairastutaan astmaan niistä itiöistä mitä sisällä on, esim Fusariumista. Sisällä itiöipitoisuudet voivat olla mitä tahansa 50 - 50 000 välillä. Korkeita pitoisuuksia tulee kun tehdään korjauksia eikä älytä muuttaa pois.
homeiden osalta kun kyse on terveyshaitasta. On olemassa STM asumisterveysohje jossa määritetään raja-arvot homeille kun kyseessä on terveyshaitta.
Näin ollen Nisuiisun väittämät ettei kosteusvauriossa ole riittävästi homeita aiheuttaakseen allergiaa, ei pidä paikkaansa.
Olisi melko luonnotonta jos PIENEMMÄT määrät ulkoilmassa aiheuttavat allergiaa,mutta SUUREMMAT PITOISUUDET SISÄILMASSA eivät aiheuttaisi.
Hölmöläinenkin tajuaa tämän. - sentään
nisuiisu kirjoitti:
ilmestyneen Mediuutiset-lehden, tajusin etteivät homeitiöt ketään sairastuta kosteusvauriossa. Oli pakko uskoa siihen asti, koska TTL:n keuhkolääkäri Ritva Piipari ja lääkäri Matti Tuppurainen niin kertoivat kunnian ja omantuntonsa kautta, että minulla oli Af:n aiheuttama homepölykeuhko. Minulla oli siis Af:n aiheuttama homepölykeuhko, vaikka kehossani ei ollut Af:n IgG-vasta-ainetta IgE:stä puhumattakaan. Tuppuraisen on pakko olla se mies, joka takasi vakuutusyhtiöille helpon diagnoosin eli astma-diagnoosin. Tosin hänellä ei ole mitään tekemistä enää, koska ketään ei enää huiputeta TTL:lla näillä altistuskokeilla. Tuppurainen valitsi siis tapauskohtaisesti sellaisen uutteen, jossa oli sopiva määrä kullekin epäpuhtautta eli beta-glukaania. Kun mahdollisesti puhallustehosi laski, niin et ollutkaan reagoinut sille, mille olisi pitänyt eli homeitiön allergeenille, vaan reagointi tapahtui beta-glukaanin ja kehossasi olevan bakteerimyrkyn kanssa.
Ritva Piipari tajusi oitis itse, että mitä tuo Mediuutiset-lehden tiedot merkitsivät ja hän kuoli 28.3.2007. Kuolinsyytä en tiedä, mutta hän oli saanut keuhkosyövän omasta työpaikastaan eli TTL:n potilasosaston rakennuksesta.
Muuten, nyt on jo neljä alle 50 vuotiasta taksimiestä kuollut näistä Kankaanpään taksiaseman kuskeista. Ajankohtainen kakkonen kertoi asiasta viime syksynä. Se oli se ohjelma, jossa KTL:n Aino Nevalainen yritti laittaa lekkeriksi M S-S:n sanomiset. Taksiasemalta löydettiin näitä BAKTEERITOKSIINEJA.
Mitä tulee tuohon WHO:n sisäilmaoppaaseen, niin palaan joskus siihen. Eikä nuo Tuula Putuksen homehölötykset olleet siitä. Putus ilmeisesti vain halusi varmistaa näillä hölötyksillään 1.9.2009 alkavan määräaikaisen professuurin viran Turun yliopistossa.
ystävällisin bakteerimyrkkyterveisin
Pekka Nikkolakuvittele, että Mediuutiset olisi joku tiedejulkaisu. Se kuuluu ihan samaan katergoriaan kuin jotkut Seura- tai Tee-Se-Itse -lehdet. Kuka tahansa voi kirjoittaa sinne mitä tahansa ilman, että sen oikeellisuutta selvitetään etukäteen.
Jos haluat oikeata tutkimustietoa, niin WHO:n sisäilmaoppaassa löytyy viitteet tuhansiin eri tieteellisiin tutkimuksiin, joihin voit tutustua. Tai siis itse asiassa vaikeahan sinun on maallikkona niistä yhtään mitään ymmärtää. Eli sinulle riittää, että luet itse oppaan tekstiosan. Se perustuu näihin tutkimuksiin ja maailman eturivin asiantuntijoiden yhteenvetoon ja tulkintaan niistä. Jos sinun on vaikeata ymmärtää englanninkielistä tekstiä, niin riittävästi oikeata faktatietoa voit löytää myös Putuksen sivuilta. Jos sielläkin on jotain, mitä sinun on vaikea ymmärtää, niin kysele vain reippaasti täällä. Esim. Homeherkkä voi varmaankin auttaa ja selventää sinulle näitä asioita. - nisuiisu
ulkona kuin sisällä kirjoitti:
homeiden osalta kun kyse on terveyshaitasta. On olemassa STM asumisterveysohje jossa määritetään raja-arvot homeille kun kyseessä on terveyshaitta.
Näin ollen Nisuiisun väittämät ettei kosteusvauriossa ole riittävästi homeita aiheuttaakseen allergiaa, ei pidä paikkaansa.
Olisi melko luonnotonta jos PIENEMMÄT määrät ulkoilmassa aiheuttavat allergiaa,mutta SUUREMMAT PITOISUUDET SISÄILMASSA eivät aiheuttaisi.
Hölmöläinenkin tajuaa tämän.puhut allergiasta, niin sillä tarkoitetaan Th2-lymfosyyttireittiä pitkin syntyvää IgE-välitteistä kroonista tulehdusta, jossa on hirvittävä määrä valkosoluja. Mukana on myös eosinofiilisia valkosoluja.
Siis hirvittävä määrä valkosoluja. Mutta kun niitä on päinvastoin erittäin vähän. Juuri tästä kertoivat TTL:n ylilääkäri Henrik Wolff ja lääninlääkäri Helena Mussalo-Rauhamaa "Sisäilmastoseminaari 2009":ssä.
Usko nyt jo, että jos kerran ulkoilman homeitiöiden aiheuttama allergia diagnosoidaan spesifisen IgE:n perusteella, niin myös sisäilmasta johtuva allergia tutkitaan spesifisen IgE:n perusteella. Aivan yksin kertainen asia.
Homeitiöt eivät ole vielä koskaan kosteusvauriossa sairastuttaneet. Kosteusvauriossa sairastuttaa lähinnä bakteerien tuottamat TOKSISET aineenvaihduntatuotteet. Ne tuhoavat keuhkojamme puolustavia valkosoluja. Tästä tapahtumasta Tuula Putus käytti 2000-luvun alussa termiä "mini-AIDS". Jos hän nyt kertoo, että hän ei ole käyttänyt tuota termiä, niin hän ei joko muista sitä tai sitten hän valehtelee.
Tästä löytyvästä artikkelista se selviää:
http://yle.fi/akuutti/arkisto2000/250100.html
Sian siittiöiden avulla on myös nähtävissä, kuinka myrkyt vaikuttavat ihmisten tappajasouihin eli kehon terveyspoliiseihin. - Ihmisen tappajasolut lamaantuvat jopa kymmenessä minuutissa. Tappajasolujen lamaantuminen puolestaan merkitsee sitä, että ihmisen imuuniteetti eli vastustuskyky heikkenee. Toisin sanoen esimerkiksi erilaiset infektiotaudit alkavat pienestäkin altistumisesta, Mirja Salkinoja-Salonen sanoo. - Kun tappajasolu on vaurioitunut se lähtee apoptoosiin eli se tuhoaa itsensä. Sen tilalle elimistö tuottaa uusia T-soluja- Puolustuksen lama ei siis ole pysyvä vaan tilanne korjaantuu hiljalleen, Salkinoja-Salonen sanoo. Sen sijaan myrkyt aiheuttavat myös pysyviä vaurioita, jotka tulevat lähinnä ihmisen hermosoluihin.' - Pari vuotta sitten Nature-lehdessä julkaistiin mielenkiintoisia tuloksia, jotka osoittivat, että hermosolujen apoptoosi on yksi tärkeä syy dementiaan. On muitakin hermosoluja, joiden kimppuun nämä myrkyt käyvät. Myrkyt voivat vaurioittaa esismerkiksi silmän rakennetta ja aiheuttaa harmaakaihin eli cataractan tai silmänpainetaudin eli glaukooman. Myrkyt tuhoavat myös kuulohermon soluja, jotka eivät enää vaurioiduttuaan uusiudu. Niinpä ikääntymisen aiheuttamaksi luultu rappeutuminen voikin siis johtua hometalojen myrkyistä, Mirja Salkinoja-Salonen kertoo.
LAINAUS PÄÄTTYY
TÄMÄ KOHTA:
Tappajasolujen lamaantuminen puolestaan merkitsee sitä, että ihmisen imuuniteetti eli vastustuskyky heikkenee. Toisin sanoen esimerkiksi erilaiset infektiotaudit alkavat pienestäkin altistumisesta, Mirja Salkinoja-Salonen sanoo.
LAINAUS PÄÄTTYY
Tappajasolut siis lamaantuvat ja ihmisen immuniteetti eli vastustuskyky heikkenee. Juuri näin käy aidossa AIDS:issa, jossa vain TOKSIINIEN tilalla on HI-virus. Minusta tuo Tuula Putuksen keksimä "mini-AIDS" on nappiinosunut ilmaisu. Miksi hän on sitä nyt kieltämässä? No siksi, koska hän meni ja kirjoitti sivuilleen sellaista, että itiöt sairastuttaisivat kosteusvauriossa. Tuntuu käsittämättömältä, että hän kirjoitti sellaista sivuilleen, jota kosteusvauriossa ei tapahdu ja juuri samaan aikaan, kun jopa Helsingin Sanomat kertovat, että itiöistä ei ole kyse, vaan vahvoista bakteerien tuottamista myrkyistä.
Pekka Nikkola - metsäläinen22
nisuiisu kirjoitti:
puhut allergiasta, niin sillä tarkoitetaan Th2-lymfosyyttireittiä pitkin syntyvää IgE-välitteistä kroonista tulehdusta, jossa on hirvittävä määrä valkosoluja. Mukana on myös eosinofiilisia valkosoluja.

Pekka NikkolaSädesieniä, jotka noita bakteerimyrkkyjä voisivat edes teoriassa tuottaa, löytyy vain 18-48%:ssa materiaalinäytteistä. Yhtä usein kuin hiivoja. Kuitenkin niissäkin kosteusvauriotaloissa, joissa ei ole sädesieniä tai muita bakteereita tullaan vakavasti sairaiksi, saadaan astma, infektioita, ärsytysoireita ja yleisoireita. Toisaalta vain pieni osa kosteusvauriobakteereista tuottaa toksiineja, vain pieni osa.
Multa ja maaperän mikrobit sisältävät myös hyviä ja terveellisiä bakteereita, jotka suojaavat taudeilta, kuten Tari Haahtela tämän päivän Hesarissa kirjoittaa.
Voi olla että metsässä kasvaa myrkkysieniä, joita pitää osata varoa, mutta suurin osa metsän sienistä ei tuota myrkkyjä. Sama koskee rakennuksia, kosteusvauriolla ja ilman niitä. - !!!!
nisuiisu kirjoitti:
puhut allergiasta, niin sillä tarkoitetaan Th2-lymfosyyttireittiä pitkin syntyvää IgE-välitteistä kroonista tulehdusta, jossa on hirvittävä määrä valkosoluja. Mukana on myös eosinofiilisia valkosoluja.
Siis hirvittävä määrä valkosoluja. Mutta kun niitä on päinvastoin erittäin vähän. Juuri tästä kertoivat TTL:n ylilääkäri Henrik Wolff ja lääninlääkäri Helena Mussalo-Rauhamaa "Sisäilmastoseminaari 2009":ssä.
Usko nyt jo, että jos kerran ulkoilman homeitiöiden aiheuttama allergia diagnosoidaan spesifisen IgE:n perusteella, niin myös sisäilmasta johtuva allergia tutkitaan spesifisen IgE:n perusteella. Aivan yksin kertainen asia.
Homeitiöt eivät ole vielä koskaan kosteusvauriossa sairastuttaneet. Kosteusvauriossa sairastuttaa lähinnä bakteerien tuottamat TOKSISET aineenvaihduntatuotteet. Ne tuhoavat keuhkojamme puolustavia valkosoluja. Tästä tapahtumasta Tuula Putus käytti 2000-luvun alussa termiä "mini-AIDS". Jos hän nyt kertoo, että hän ei ole käyttänyt tuota termiä, niin hän ei joko muista sitä tai sitten hän valehtelee.
Tästä löytyvästä artikkelista se selviää:
http://yle.fi/akuutti/arkisto2000/250100.html
Sian siittiöiden avulla on myös nähtävissä, kuinka myrkyt vaikuttavat ihmisten tappajasouihin eli kehon terveyspoliiseihin. - Ihmisen tappajasolut lamaantuvat jopa kymmenessä minuutissa. Tappajasolujen lamaantuminen puolestaan merkitsee sitä, että ihmisen imuuniteetti eli vastustuskyky heikkenee. Toisin sanoen esimerkiksi erilaiset infektiotaudit alkavat pienestäkin altistumisesta, Mirja Salkinoja-Salonen sanoo. - Kun tappajasolu on vaurioitunut se lähtee apoptoosiin eli se tuhoaa itsensä. Sen tilalle elimistö tuottaa uusia T-soluja- Puolustuksen lama ei siis ole pysyvä vaan tilanne korjaantuu hiljalleen, Salkinoja-Salonen sanoo. Sen sijaan myrkyt aiheuttavat myös pysyviä vaurioita, jotka tulevat lähinnä ihmisen hermosoluihin.' - Pari vuotta sitten Nature-lehdessä julkaistiin mielenkiintoisia tuloksia, jotka osoittivat, että hermosolujen apoptoosi on yksi tärkeä syy dementiaan. On muitakin hermosoluja, joiden kimppuun nämä myrkyt käyvät. Myrkyt voivat vaurioittaa esismerkiksi silmän rakennetta ja aiheuttaa harmaakaihin eli cataractan tai silmänpainetaudin eli glaukooman. Myrkyt tuhoavat myös kuulohermon soluja, jotka eivät enää vaurioiduttuaan uusiudu. Niinpä ikääntymisen aiheuttamaksi luultu rappeutuminen voikin siis johtua hometalojen myrkyistä, Mirja Salkinoja-Salonen kertoo.
LAINAUS PÄÄTTYY
TÄMÄ KOHTA:
Tappajasolujen lamaantuminen puolestaan merkitsee sitä, että ihmisen imuuniteetti eli vastustuskyky heikkenee. Toisin sanoen esimerkiksi erilaiset infektiotaudit alkavat pienestäkin altistumisesta, Mirja Salkinoja-Salonen sanoo.
LAINAUS PÄÄTTYY
Tappajasolut siis lamaantuvat ja ihmisen immuniteetti eli vastustuskyky heikkenee. Juuri näin käy aidossa AIDS:issa, jossa vain TOKSIINIEN tilalla on HI-virus. Minusta tuo Tuula Putuksen keksimä "mini-AIDS" on nappiinosunut ilmaisu. Miksi hän on sitä nyt kieltämässä? No siksi, koska hän meni ja kirjoitti sivuilleen sellaista, että itiöt sairastuttaisivat kosteusvauriossa. Tuntuu käsittämättömältä, että hän kirjoitti sellaista sivuilleen, jota kosteusvauriossa ei tapahdu ja juuri samaan aikaan, kun jopa Helsingin Sanomat kertovat, että itiöistä ei ole kyse, vaan vahvoista bakteerien tuottamista myrkyistä.
Pekka NikkolaHesari kertoi vasta alkavasta tutkimuksesta, ei valmiista tutkimustuloksista! Ei ole vielä mitään tuloksia tästä asiasta, vasta tutkimushypoteesi. Sen sijaan homeitiöitä on tutkittu kymmeniä vuosia ja eri maissa on valmistunut useita kymmeniä väitöskirjoja asiasta ja satoja tieteellisiä julkaisuja. Tämä on fakta.
- Homeherkkä#
nisuiisu kirjoitti:
Ulkoilman homeitiöt voivat tosiaan aiheuttaa homeallergian, joka on helppo todentaa esim. mainitsemasi Alternarian IgE-vasta-aineesta (nopea reaktio) ja eosinofiilisistä valkosoluista (hidas astma-reaktio = soluvälitteinen Th2-lymfosyytti). Radion siitepölytiedoituksessa varoitetaan kahdesta homeitiöstä eli juuri Alternariasta ja sitten Cladosporiumista. Ne aiheuttavat siis eräille homeallergian.
Samat kriteerit tietysti pätevät sisäilmassa hengitettyihin homeitiöihin. Onneksi niitä on jopa kosteusvauriossa niin vähän, ettei homeallergiaa kosteusvauriosta pääse syntymään.
Mikrobiologian lait ovat sekä ulkoilmassa että sisäilmassa samat. Ei ole paljon vaadittu, jos tämän ymmärtää.
MUISTAKAA!:
"Siis homeista (=itiöistä) viis, ongelmatalossa sairastuttaa toksiineista ainakin viis'"
ystävällisin bakteerimyrkkyterveisin
Pekka Nikkola
FM (biokemia)Kirjoituksesi valossa minä voisin alkaa väittää, että minulla on yliluonnollisia kykyjä, kun lumettoman ajan ulkoilmamikrobialtistusta käyttäen vain ulkoilmaa hengittämällä onnistun parin kolmen tunnin tarkkuudella JO ETUKÄTEEN kertomaan kellonajan milloin ylähengitystie-LIMAKALVOTULEHDUKSENI ALKAA tai milloin niin ylä- kuin alahengitysLIMAKALVOTULEHDUKSENI (keuhkoputket) alkavat.
Tulokseen päästäkseni tarvitsen aikaa noin yhdentoista tunnin verran.
Lisänä toki saattaa tai sitten ei tulla alkuvaiheessa vuorokauden kestävä ns. ODTS-kuumereaktio, jota reaktiota en pysty säätelemään. Allergisen alveoliitin estoon luulisin kuitenkin pystyväni.
Muuten nähtävästi sinä oletat itselläsi olevan unennäkijän lahjoja, kun eilen kertoilit palstalaisille minun vieneen keuhkolääkärin vastaanotolle Allergologia ja Keuhkosairaudet kirjat ja tykittäneen niillä keuhkolääkäriäni.
Kun kertomasi ei vastaa todellisuutta, niin ei sinusta unennäkijäksikään ole.
Allergiatietämyksesi näyttää yhä edelleen olevan plus miinus nolla, koska käsittelet vain ATOOPPISTA ALLERGIAA, eli anafylaktista reaktiotyyppiä, jonka vasta-ainetuotanto on IgE, ja joka tyyppi REAGOI JO PARINKYMMENEN MINUUTIN SISÄLLÄ ALLERGEENIALTISTUKSEEN.
Reagoi siksi, koska allergeeni tunkeutessaan LIMAKALVOJEN KAUTTA SYÖTTÖSOLUIHIN saa SYÖTTÖSOLUT VAPAUTTAMAAN HISTAMIINIA, jonka seurauksena limakalvot alkavat turvota hiussuonien laajenemisen takia. Anafylaktista reaktiotahan kutsutaan histamiinimyrkytykseksi, aiheuttaja histamiinin voimakas erittyminen, joka turvottaa kurkun limakalvot.
Kun kirjoituksessasi väitit IgE-vasta-aineen aiheutavan nopean reaktion, niin tuon nopean reaktion aiheuttaa SYÖTTÖSOLUJEN VAPAUTTAMA HISTAMIINI, ei siis IgE-vasta-aine.
Mitä tulee väittämiisi eosinofiilisten valkosolujjen toiminnasta (HIDAS ASTMAREAKTIO = soluvälitteinen Th2-lymfosyytti), niin en ymmärrä mitä tarkoitat.
Lääketieteen mukaan TERVEEN LAPSEN immuunijärjestelmä (siis lapsi, jolla ei ole atopiaa) on muuntunut Th1:s-välitteiseksi puolentoista vuoden ikään mennessä ja ATOOPIKOLLA SE JÄÄ Th2:s-VÄLITTEISEKSI.
Lääketieteen mukaan lymfosyytit jaetaan T- ja B- lymfosyytteihin (vasta-ainetuotanto) ja T-solut Th2:siin ja Th1:siin.
Th2:sen (ATOPIATYYPPI) sanotaan AKTIVOITUVAN ANAFYLAKTISESSA YLIHERKKYYSREAKTIOSSA (tyyppi I) ja Th1:sen VIIVÄSTYNEISSÄ YLIHERKKYYSREAKTIOISSA (tyypit II-III) ja joissakin autoimmuunisairauksissa.
Luovu jo vihdoin viimein atopiavillityksestäsi, koska vain harva kosteusvauriorakennuksessa sairastunut on atoopikko.
Ja minullakaan ei ole yliluonnollisia kykyjä tulehduttamaan limakalvojani ULKOILMASTA SIEPPAAMANI VIRUKSEN avulla.
Myrkkyvillitystäsi voisit alkaa todistella omalta kohdaltasi lääketieteellisin mittatikuin. Siitä vaan keuhkolääkärin vastaanotolle pyytämään lähetettä lymfosyyttierittelyyn ja HRCT:hen, jossa kuvannossa selviää keuhkorakkuloittesi tuhoutumistilanne. - nisuiisu
!!!! kirjoitti:
Hesari kertoi vasta alkavasta tutkimuksesta, ei valmiista tutkimustuloksista! Ei ole vielä mitään tuloksia tästä asiasta, vasta tutkimushypoteesi. Sen sijaan homeitiöitä on tutkittu kymmeniä vuosia ja eri maissa on valmistunut useita kymmeniä väitöskirjoja asiasta ja satoja tieteellisiä julkaisuja. Tämä on fakta.
jo vuosina 1994-97 Työsuojelurahaston tuen turvin. KTL:n Aino Nevalainen kertoi jo vuonna 1993 Indoor Air'93 tapahtumassa, että kosteusvauriossa kasvaessaan aktinobakteerit (sädesienet) tuottavat elinympäristöönsä myrkkyä, joka tappaa kaiken ympäriltään.
Valitettavasti hän ja mm. Tuula Putus sitten tutkivat asian vierestä ainakin 15 vuotta. He tiesivät siis kaiken aikaa, että itiöiden hengittäminen ei aiheuta yhtään mitään ja silti tutkivat väärää asiaa ja veronmaksajien rahaa paloi hirvittäviä summia.
Pekka Nikkola - nisuiisu
Homeherkkä# kirjoitti:
Kirjoituksesi valossa minä voisin alkaa väittää, että minulla on yliluonnollisia kykyjä, kun lumettoman ajan ulkoilmamikrobialtistusta käyttäen vain ulkoilmaa hengittämällä onnistun parin kolmen tunnin tarkkuudella JO ETUKÄTEEN kertomaan kellonajan milloin ylähengitystie-LIMAKALVOTULEHDUKSENI ALKAA tai milloin niin ylä- kuin alahengitysLIMAKALVOTULEHDUKSENI (keuhkoputket) alkavat.
Tulokseen päästäkseni tarvitsen aikaa noin yhdentoista tunnin verran.
Lisänä toki saattaa tai sitten ei tulla alkuvaiheessa vuorokauden kestävä ns. ODTS-kuumereaktio, jota reaktiota en pysty säätelemään. Allergisen alveoliitin estoon luulisin kuitenkin pystyväni.
Muuten nähtävästi sinä oletat itselläsi olevan unennäkijän lahjoja, kun eilen kertoilit palstalaisille minun vieneen keuhkolääkärin vastaanotolle Allergologia ja Keuhkosairaudet kirjat ja tykittäneen niillä keuhkolääkäriäni.
Kun kertomasi ei vastaa todellisuutta, niin ei sinusta unennäkijäksikään ole.
Allergiatietämyksesi näyttää yhä edelleen olevan plus miinus nolla, koska käsittelet vain ATOOPPISTA ALLERGIAA, eli anafylaktista reaktiotyyppiä, jonka vasta-ainetuotanto on IgE, ja joka tyyppi REAGOI JO PARINKYMMENEN MINUUTIN SISÄLLÄ ALLERGEENIALTISTUKSEEN.
Reagoi siksi, koska allergeeni tunkeutessaan LIMAKALVOJEN KAUTTA SYÖTTÖSOLUIHIN saa SYÖTTÖSOLUT VAPAUTTAMAAN HISTAMIINIA, jonka seurauksena limakalvot alkavat turvota hiussuonien laajenemisen takia. Anafylaktista reaktiotahan kutsutaan histamiinimyrkytykseksi, aiheuttaja histamiinin voimakas erittyminen, joka turvottaa kurkun limakalvot.
Kun kirjoituksessasi väitit IgE-vasta-aineen aiheutavan nopean reaktion, niin tuon nopean reaktion aiheuttaa SYÖTTÖSOLUJEN VAPAUTTAMA HISTAMIINI, ei siis IgE-vasta-aine.
Mitä tulee väittämiisi eosinofiilisten valkosolujjen toiminnasta (HIDAS ASTMAREAKTIO = soluvälitteinen Th2-lymfosyytti), niin en ymmärrä mitä tarkoitat.
Lääketieteen mukaan TERVEEN LAPSEN immuunijärjestelmä (siis lapsi, jolla ei ole atopiaa) on muuntunut Th1:s-välitteiseksi puolentoista vuoden ikään mennessä ja ATOOPIKOLLA SE JÄÄ Th2:s-VÄLITTEISEKSI.
Lääketieteen mukaan lymfosyytit jaetaan T- ja B- lymfosyytteihin (vasta-ainetuotanto) ja T-solut Th2:siin ja Th1:siin.
Th2:sen (ATOPIATYYPPI) sanotaan AKTIVOITUVAN ANAFYLAKTISESSA YLIHERKKYYSREAKTIOSSA (tyyppi I) ja Th1:sen VIIVÄSTYNEISSÄ YLIHERKKYYSREAKTIOISSA (tyypit II-III) ja joissakin autoimmuunisairauksissa.
Luovu jo vihdoin viimein atopiavillityksestäsi, koska vain harva kosteusvauriorakennuksessa sairastunut on atoopikko.
Ja minullakaan ei ole yliluonnollisia kykyjä tulehduttamaan limakalvojani ULKOILMASTA SIEPPAAMANI VIRUKSEN avulla.
Myrkkyvillitystäsi voisit alkaa todistella omalta kohdaltasi lääketieteellisin mittatikuin. Siitä vaan keuhkolääkärin vastaanotolle pyytämään lähetettä lymfosyyttierittelyyn ja HRCT:hen, jossa kuvannossa selviää keuhkorakkuloittesi tuhoutumistilanne.ns. perinteiseen allergiaan! Olet täysi tomppeli, koska jankutat vain samaa allergia-asiaa.
Tuo sinun homepölykeuhkosi johtuu Piiparin sinulle määräämistä altistuskokeista. Hän siis muutti kepulikonstein valkosoluvajeesi valkosoluylimääräksi.
Kosteusvauriotoksiinit eivät siis aiheuta sellaista tulehdusta, jossa olisi hirvittävä määrä valkosoluja, jotka sitten aiheuttaisivat tuhojaan. Nämä toksiinit tuhoavat vähiin valkosolut. Tästä Tuula Putus käytti jo 2000-luvun alussa suorastaan nerokasta ilmaisua "mini-AIDS".
Se miksi me sairastuneet reagoimme erittäin herkästi kosteusvaurioon, johtuu beta-glukaanin ja kehossamme olevan bakteeritoksiinin yhteisvaikutuksesta. Tämä on siis kerrottu K. Sirolan pro gradussa vuonna 2008. Tämän tiedon kertoi M S-S "Sisäilmastoseminaari 2009" kirjan sivulla 23.
Pekka Nikkola - ...
nisuiisu kirjoitti:
jo vuosina 1994-97 Työsuojelurahaston tuen turvin. KTL:n Aino Nevalainen kertoi jo vuonna 1993 Indoor Air'93 tapahtumassa, että kosteusvauriossa kasvaessaan aktinobakteerit (sädesienet) tuottavat elinympäristöönsä myrkkyä, joka tappaa kaiken ympäriltään.
Valitettavasti hän ja mm. Tuula Putus sitten tutkivat asian vierestä ainakin 15 vuotta. He tiesivät siis kaiken aikaa, että itiöiden hengittäminen ei aiheuta yhtään mitään ja silti tutkivat väärää asiaa ja veronmaksajien rahaa paloi hirvittäviä summia.
Pekka NikkolaSalkinoja-Salonen on tutkinut ja selvittänyt, mitä toksiineja hometaloissa esiintyvät mikrobit voivat tuottaa. Niiden määriä ja vaikutusta ihmisten sairastumisiin todellisessa elämässä voidaan alkaa tutkia vasta nyt, kun on keksitty miten näitä toksiinipitoisuuksia voidaan mitata sisäilmasta. Putuksen sivuilta voit lukea, että työsuojelurahasto on nyt myöntänyt suuren apurahan näiden mikrobitoksiinien tutkimukseen.
Hometalojen mikrobit voivat sairastuttaa ihmisen monella eri mekanismilla ja moniin erilaisiin sairauksiin. Toksiinit ovat vain yksi osa-alue. - oleva toksiini
nisuiisu kirjoitti:
ns. perinteiseen allergiaan! Olet täysi tomppeli, koska jankutat vain samaa allergia-asiaa.
Tuo sinun homepölykeuhkosi johtuu Piiparin sinulle määräämistä altistuskokeista. Hän siis muutti kepulikonstein valkosoluvajeesi valkosoluylimääräksi.
Kosteusvauriotoksiinit eivät siis aiheuta sellaista tulehdusta, jossa olisi hirvittävä määrä valkosoluja, jotka sitten aiheuttaisivat tuhojaan. Nämä toksiinit tuhoavat vähiin valkosolut. Tästä Tuula Putus käytti jo 2000-luvun alussa suorastaan nerokasta ilmaisua "mini-AIDS".
Se miksi me sairastuneet reagoimme erittäin herkästi kosteusvaurioon, johtuu beta-glukaanin ja kehossamme olevan bakteeritoksiinin yhteisvaikutuksesta. Tämä on siis kerrottu K. Sirolan pro gradussa vuonna 2008. Tämän tiedon kertoi M S-S "Sisäilmastoseminaari 2009" kirjan sivulla 23.
Pekka Nikkolabakteeritoksiini, tuo kiinnostaa. Miten ko. bakteeritoksiinia voidaan mitata? Verikokein? Onko sitä vain yhtä lajia vai vaihteleeko rakennuksessa vallinneen bakteeritoksiinin mukaan? Mutta eihän rakennuksen mittauksissa selviä kuin mesofiiliset bakteerit, ei näy lajierittelyä ainakaan tässä nenäni alla olevassa paperissa.
Miksi muuten työterveyslaitoksen tekemiä VOC-mittauksia ei saa julkaista ilman lupaa? Eivätkö ne kestä päivänvaloa;) - !!!!
oleva toksiini kirjoitti:
bakteeritoksiini, tuo kiinnostaa. Miten ko. bakteeritoksiinia voidaan mitata? Verikokein? Onko sitä vain yhtä lajia vai vaihteleeko rakennuksessa vallinneen bakteeritoksiinin mukaan? Mutta eihän rakennuksen mittauksissa selviä kuin mesofiiliset bakteerit, ei näy lajierittelyä ainakaan tässä nenäni alla olevassa paperissa.
Miksi muuten työterveyslaitoksen tekemiä VOC-mittauksia ei saa julkaista ilman lupaa? Eivätkö ne kestä päivänvaloa;)Bakteerien toksiineja voi olla pölyssä ja ilmassa. Bakteerit aiheuttavat vasta-ainereaktioita elimistössä ja niitä voidaan mitata seerumista. Toksiinit eivät jää elimistöön eikä niitä toistaiseksi pystytä mittaamaan edes virtsasta, mistä niitä teoreettisesti voisi löytyä.
Sama koskee homeita, ja hiivoja, sekä toksiineja tuottavia että muita. Vasta-aineita voidaan mitata,IgG mittaa altistumista ja IgE herkistymistä.
Mesofiilisistä bakteereista tutkitaan sädesienet eli Streptomykeetit. Muita ei tunnisteta. Lajeja on satoja tai tuhansia.
VOC-tulosten julkaisemiskielto tarkoittaa tulosten tieteellistä julkaisemista. Julkisiksi mittaustulokset muuttuvat esim oikeudenkäynnin yhteydessä, jolloin kaikki asiakirjat ovat julkisia ellei niitä erikseen julisteta salaisiksi. - näin?
!!!! kirjoitti:
Bakteerien toksiineja voi olla pölyssä ja ilmassa. Bakteerit aiheuttavat vasta-ainereaktioita elimistössä ja niitä voidaan mitata seerumista. Toksiinit eivät jää elimistöön eikä niitä toistaiseksi pystytä mittaamaan edes virtsasta, mistä niitä teoreettisesti voisi löytyä.
Sama koskee homeita, ja hiivoja, sekä toksiineja tuottavia että muita. Vasta-aineita voidaan mitata,IgG mittaa altistumista ja IgE herkistymistä.
Mesofiilisistä bakteereista tutkitaan sädesienet eli Streptomykeetit. Muita ei tunnisteta. Lajeja on satoja tai tuhansia.
VOC-tulosten julkaisemiskielto tarkoittaa tulosten tieteellistä julkaisemista. Julkisiksi mittaustulokset muuttuvat esim oikeudenkäynnin yhteydessä, jolloin kaikki asiakirjat ovat julkisia ellei niitä erikseen julisteta salaisiksi.Itselläni on ollut käsitys, että bakteeritoksiinit keräytyvät rasvakudokseen. Saatan olla väärässä.
- !!!!
näin? kirjoitti:
Itselläni on ollut käsitys, että bakteeritoksiinit keräytyvät rasvakudokseen. Saatan olla väärässä.
Jos näin on, pitäisi ottaa rasvasta pala ja analysoida se. Tuskin tapahtuu käytännössä, ehkä jonkin leikkauksen yhteydessä.
- täältä:
!!!! kirjoitti:
Jos näin on, pitäisi ottaa rasvasta pala ja analysoida se. Tuskin tapahtuu käytännössä, ehkä jonkin leikkauksen yhteydessä.
http://yle.fi/akuutti/arkisto2000/250100.html
- Kun mikrobimyrkky on päässyt ihmiseen, siitä ei pääse eroon. Myrkyt kertyvät ja kertyvät, mutta häviävät hyvin hitaasti. Dioksiinimittausten perusteella ilmiö on ennustettavissa, koska dioksiinilla on samanlaisia fysikaalisia ominaisuuksia kuin mikrobimyrkyillä, Mirja Salkinoja-Salonen kertoo.
http://liha.ruokatieto.fi/Suomeksi/Tietoa_lihasta/Laatu_ja_turvallisuus/Lihan_vierasaineet/Dioksiinit_ja_PCB-yhdisteet
”Dioksiinit ja PCB-yhdisteet
Molemmat myrkyt rikastuvat ravintoketjussa ja varastoituvat eläinten ja ihmisten rasvakudokseen.” - !!!!
täältä: kirjoitti:
http://yle.fi/akuutti/arkisto2000/250100.html
- Kun mikrobimyrkky on päässyt ihmiseen, siitä ei pääse eroon. Myrkyt kertyvät ja kertyvät, mutta häviävät hyvin hitaasti. Dioksiinimittausten perusteella ilmiö on ennustettavissa, koska dioksiinilla on samanlaisia fysikaalisia ominaisuuksia kuin mikrobimyrkyillä, Mirja Salkinoja-Salonen kertoo.
http://liha.ruokatieto.fi/Suomeksi/Tietoa_lihasta/Laatu_ja_turvallisuus/Lihan_vierasaineet/Dioksiinit_ja_PCB-yhdisteet
”Dioksiinit ja PCB-yhdisteet
Molemmat myrkyt rikastuvat ravintoketjussa ja varastoituvat eläinten ja ihmisten rasvakudokseen.”Ei ole siis mitattu tai tutkittu. Arvelua vain. M SS ei ole tehnyt tähän mennessä yhtään ihmistutkimusta.
- , että
!!!! kirjoitti:
Ei ole siis mitattu tai tutkittu. Arvelua vain. M SS ei ole tehnyt tähän mennessä yhtään ihmistutkimusta.
hometalojen mikrobitoksiinit ovat rasvaliukoisia. Rasvaliukoiset myrkyt kerääntyvät ihmisen rasvakudoksiin.
- !!!!
, että kirjoitti:
hometalojen mikrobitoksiinit ovat rasvaliukoisia. Rasvaliukoiset myrkyt kerääntyvät ihmisen rasvakudoksiin.
vaan ne poistuvat elimistöstä maksan ja sappinesteiden kautta
- Homeherkkä#
nisuiisu kirjoitti:
ns. perinteiseen allergiaan! Olet täysi tomppeli, koska jankutat vain samaa allergia-asiaa.
Tuo sinun homepölykeuhkosi johtuu Piiparin sinulle määräämistä altistuskokeista. Hän siis muutti kepulikonstein valkosoluvajeesi valkosoluylimääräksi.
Kosteusvauriotoksiinit eivät siis aiheuta sellaista tulehdusta, jossa olisi hirvittävä määrä valkosoluja, jotka sitten aiheuttaisivat tuhojaan. Nämä toksiinit tuhoavat vähiin valkosolut. Tästä Tuula Putus käytti jo 2000-luvun alussa suorastaan nerokasta ilmaisua "mini-AIDS".
Se miksi me sairastuneet reagoimme erittäin herkästi kosteusvaurioon, johtuu beta-glukaanin ja kehossamme olevan bakteeritoksiinin yhteisvaikutuksesta. Tämä on siis kerrottu K. Sirolan pro gradussa vuonna 2008. Tämän tiedon kertoi M S-S "Sisäilmastoseminaari 2009" kirjan sivulla 23.
Pekka NikkolaKirjoitit Piiparin määräämän A.fumigatusaltistuksen MUUTTANEEN VALKOSOLUVAJEENI VALKOSOLUYLIMÄÄRÄKSI.
Muutaman kerran minusta otetusta Täydellinen verenkuva diffi:ssä (valkosoluerittely) ei ole ilmennyt minkäänlaista valkosoluvajetta.
Vain eosinofiilien kohdalla on todettu pari kertaa ylimäärää.
Joten se siitä minua koskevasta valkosoluvajeestasi.
Kertoisitko omista valkosoluvajeistasi ihan eriteltynä.
Todettiinko sinulla valkosoluvajetta ja missä valkosoluissa jo työpaikka-altistusaikana ja työpaikka-altistuksesi maaliskuussa 2001 päätyttyä TTL:län marraskuussa 2001 aloittamissa tutkimuksissa?
Ja kun olit toisen kerran maaliskuussa 2002 TTL:n tutkimuksissa, niin todettiinko silloinkaan? - liikkeelle.
!!!! kirjoitti:
vaan ne poistuvat elimistöstä maksan ja sappinesteiden kautta
http://imetystukilista.net/sivut/index.php?option=com_content&task=view&id=90&Itemid=165
"... rasvaliukoiset myrkyt ovat kehon rasvoissa homogeenisesti jakautuneena. Rasvaahan on tietty määrä paitsi sellaisenaan "läskinä" myös esimerkiksi veressä ja äidinmaidossa (rasvapitoisuus n. 5 %). Tasainen jakautuminen tarkoittaa, että jos äidillä on 20 pg/g dioksiineja kudoksen rasvassa, maidon rasvassa on sitä yhtä paljon, ja veren rasvassa myös yhtä paljon.
Jos äiti laihduttaa, rasvaa poistuu ja myrkkyjä vapautuu verenkiertoon sen verran kuin oli poistuneessa rasvassa. Veren myrkkypitoisuus nousee ja nousua on havaittavissa myös äidinmaidossa.
Tästä johtuu, että emme Suomessa suosittele painon voimakasta pudottamista imetysaikana, ja hyvä olisi varoa odotusaikana liian suurta painonnousua, jotta laihduttamisen tarvetta ei tulisi. Kuitenkaan tässä ei pidä olla liian tiukkapipoinen, koska myrkkyjen liikkeellelähtö on sittenkin varsin rajallista.
Henkilökohtainen mielipiteeni on, että nyt kun ympäristömyrkkyjen määrät äidinmaidossa ovat alentuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana puoleen, n. puolen kilon laihduttaminen viikossa ei ole vaarallista, jos laihduttaminen on liikapainon takia tarpeen.
Terttu Vartiainen, professori, Kansanterveyslaitos, ympäristötieteen laitos"
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k222401- 612327
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1062270- 321527
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2381522- 321480
Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt371422- 281190
- 951171
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201156