Tiiättekö omasta tai muiden kokemuksesta, miten lääkiksessä pärjää jos ei käy juurikaan luennoilla? Kuin paljon tällaista porukkaa kursseilta aina löytyy? Entä kuinka paljon luette tenttiin kirjoja yms, vai riittääkö pelkkä luentoprujujen opettelu? Tuleeko luennoilla ylipäänsä esiin paljon sellaista, mitä ei monisteissa mainita? Opiskelijoita on varmastikin laidasta laitaan, toiset tekee työtä enemmän kuin toiset. Mutta kuin helppoa on kuroa myöhemmin kiinni, jos ei aluksi ole panostanut opintoihin kunnolla? Onko lääkisläisissä paljon välivuosien pitäjiä, opintoihin huonosti motivoituneita, enemmän biletyksestä kiinnostuneita jne?
Kuin rankkana/helppona pidätte opiskelua? Onko joukossa paljon masentuneita tms kärsiviä? Tiedän tutun kautta yhden lääkisläisen, joka ei masennuksensa vuoksi ole juuri jaksanut luennoilla olla ja olen miettinyt että kuinhan yleistä tämä on. Riittääkö tosiaan, että jossain vaiheessa sitten kertaa jos on aiempien kurssien asiat jääneet huteralle osaamiselle? Ilmeisesti kuitenkin aika rankka koulu ja paljon työtä vaativa, jos meinaa joku päivä olla hyvä ja osaava lääkäri.
Kuin rankkana/helppona pidätte opiskelua? Onko joukossa paljon masentuneita tms kärsiviä? Tiedän tutun kautta yhden lääkisläisen, joka ei masennuksensa vuoksi ole juuri jaksanut luennoilla olla ja olen miettinyt että kuinhan yleistä tämä on. Riittääkö tosiaan, että jossain vaiheessa sitten kertaa jos on aiempien kurssien asiat jääneet huteralle osaamiselle? Ilmeisesti kuitenkin aika rankka koulu ja paljon työtä vaativa, jos meinaa joku päivä olla hyvä ja osaava lääkäri.
Vastaukset 5
Vanhimmat
paljon, jotkut tenttijät kysyvät paljonkin sellaista mitä luennoilla on kerrottu, jotkut eivät. Ja jotkut kysyvät sellaistakin mitä ei ole kerrottu luennoillakaan. Pakollisia luentoja on vähän mutta muita pakollisia osallistumisia on kohtalaisesti, ja niiden korvaaminen ei olekaan sitten helppoa vaan proffasta riippuen voi olla tosi nihkeää. Asiaa tulee niin paljon, että kannattaa koko ajan lukea edes kohtuullisesti, ja kun esimerkiksi Helsingissä on tenttejä, joissa ei läpäise jos yksikin tehtävä on 0 pistettä, niin kaikesta pitää jotain tietää. Myöhemmin sen kaiken oppiminen on aika työlästä.
Vanha sanonta, että "opiskellaan elämää ei koulua varten" on todellista totta vasta ammattiin opiskellessa. Voi hyvänen aika, jos lääkiksen opiskelija ei ymmärrä, että tarvitsee tietoja tulevassa työssään ei ainoastaan tentistä selvitäkseen!
ole siitä, ymmärtääkö hlö tarvitsevansa tietoa sitten myöhemmin työssään; todennäköisesti ymmärtää, eiköhän kaikki sisään päässeet ole sen verta fiksuja kuitenkin. Syitä siihen että esim. luennoilla käy harvemmin, tenttejä jää suoritettavaksi rästipäiville tai jopa seuraavalle lukuvuodelle, luetaan vain "välttämätön" jne. on varmasti monia, tuskin kenelläkään syynä on huvin vuoksi "lorvailu". Opiskelijakin voi masentua ja lääketieteen alalla olevat varmaankin tietävät mitä kaikkea se taas voi aiheuttaa...jollakulla voi taas olla perhesyitä. Joku tekee tutkimustyötä niin antaumuksella, ettei aikaa juuri muuhun jää. Syynsä kullakin. Parempi lienee olla arvostelematta ketään ilman tarkempaa tietoa.
Yleensä vain lueskelen näitä viestiketjuja sen enempää ketään/mitään kommentoimatta, mutta nyt tuli jotenkin niin fiksun ja kypsän oloista tekstiä pähkinän kuoressa, että oli pakko antaa olalle taputus. Olisipa samanlaisia "laatikon ulkopuolelle"-katselijoita enemmänkin. Toivotan hyvää nousevaa syksyä ja jaksamista tulevaisuuteen.
Eiköhän porukka varmaan keskimäärin sijoitu Gaussin käyrälle siten, että "keskiverto" lääkisläinen käy useimmiten luennoilla ja puurtaa kohtuullisesti läpi lukuvuoden. Luennoillahan ei ole pakko käydä ja kirjoista/Terveysportista voi lukea ihan samat asiat.
Itse komppaan kyllä edellistä kirjoittajaa, että "minkä taakseen jättää, sen edestään löytää".
Ei kannata stressata tuollaisilla asioilla. Jokainen on yksilö - jollain on taipumusta masentua herkästi, toinen ei ole kiinnostunut kädentaidoista, kolmas inhoaa mikrobiologiaa, neljäs janoaa tieteellisiä meriittejä ja huipputukimusta, viides perusti perheen 18-vuotiaana, kuudes asuu Eirassa omistusasunnossa...
Tämän sanon: "Jos pääsee sisään, pääsee myös ulos." Itsestä on kiinni, miten lääkisaikansa rämpii - opiskelustrategia on vapaa, mutta pakollinen. Jokainen löytää kyllä oman kultaisen keskitiensä joko kantapään kautta tai ilman.
P.S. Niin ja nämä puheet, että "tietää jonkun masentuneen"... Nyky-yhteiskunnassa ei taida enää olla olemassa kaveripiiriä, josta ei löytyisi vähintäänkin yhtä "masentunutta", joko diagnosoitua tai diagnosoimatonta.