Ihmiset mun ympärillä on useemman vuoden kysellyt multa onko mulla anoreksia tai bulimia ja päivitellyt minun laihuutta.
En oo koskaan ollut BMI:n mukaan lähellekään ylipainoinen, mutta en silti ole ollut murrosiän jälkeen kehoon tyytyväinen, inhoon sen muotoa.
Masennusta olen sairastanut 8 vuotta ja ollut sen takia osastohoidossakin, missä jotkut hoitajat kohotteli kulmia mun syömättömyydelle. Ne kai vaan pisti sen masennuksen tuoman ruokahaluttomuuden piikkiin, vaikka masennus ei kyllä oikeasti ole koskaan minun ruokahalua karsinut.
Olen 169,5cm pitkä ja enimmilläni painoin 56 tai 57 kiloa ja nyt painan 46,6kg. En harrasta kyllä liikuntaa, en sitten yhtään, ja menkatki mulla on aivan entisellään ollut aina.
Pari vuotta sitten harrastin ahmimista ja oksentamista, mutta sitten se vaan jäi, kun aloin saada vähän itsekontrollia. Nykyään minulla on syöminen kausittain aivan äärilaidasta laitaan. Joskus syön kuukausia jokseenkin pakonomaisesti pelkkiä sipsejä (saan ahdistuskohtauksen ja sipsit helpottaa ja jos en saa sipsejä niin ahdistus vaan pahenee) ja sitten toisaalta sellaisia aikoja jolloin syön n.500kcal päivässä ja paino tippuu parhaimmillaan puolkiloa vuorokaudessa.
Olenko minä vain masentunut jojolaihduttaja vai voiko sanoa että mulla on syömishäiriö?
Tällasen on pakko vaikuttaa terveyteen ennemmin tai myöhemmin, mutta mahtaako se vaikuttaa sen vertaa että hoitavat tahot ottais mua tosissaan? Pelkään että mulle sanotaan vaan että oon "sellainen kuin kaikki naiset". Naisethan tunnetusti on herkkiä ulkonäkönsä suhteen vaikka olisivat ihan kunnossa :/
Ja jos mä nyt jotain "tunnustusta" syömissekoiluistani saisin, niin minkähänlaista hoitoa siihen saa? Mä en varmaan ole kenenkään mielestä osastokunnossa..
Mulla on ikävä mun osastoaikaa (avo-osasto, jossa oli vähän kaikenlaisia potilaita) enkä pistäis pahakseni jos pääsisin jonneki osastolle, missä mun syömiselämä pistettäis kuntoon. Oon aika väsynyt tähän. Tosin en ole väsynyt laihtumiseen, vaan siihen liittyvään ahdistukseen ja mässäilyyn.
Kiitos teille jotka vaivaudutte vastaamaan mulle
En oo koskaan ollut BMI:n mukaan lähellekään ylipainoinen, mutta en silti ole ollut murrosiän jälkeen kehoon tyytyväinen, inhoon sen muotoa.
Masennusta olen sairastanut 8 vuotta ja ollut sen takia osastohoidossakin, missä jotkut hoitajat kohotteli kulmia mun syömättömyydelle. Ne kai vaan pisti sen masennuksen tuoman ruokahaluttomuuden piikkiin, vaikka masennus ei kyllä oikeasti ole koskaan minun ruokahalua karsinut.
Olen 169,5cm pitkä ja enimmilläni painoin 56 tai 57 kiloa ja nyt painan 46,6kg. En harrasta kyllä liikuntaa, en sitten yhtään, ja menkatki mulla on aivan entisellään ollut aina.
Pari vuotta sitten harrastin ahmimista ja oksentamista, mutta sitten se vaan jäi, kun aloin saada vähän itsekontrollia. Nykyään minulla on syöminen kausittain aivan äärilaidasta laitaan. Joskus syön kuukausia jokseenkin pakonomaisesti pelkkiä sipsejä (saan ahdistuskohtauksen ja sipsit helpottaa ja jos en saa sipsejä niin ahdistus vaan pahenee) ja sitten toisaalta sellaisia aikoja jolloin syön n.500kcal päivässä ja paino tippuu parhaimmillaan puolkiloa vuorokaudessa.
Olenko minä vain masentunut jojolaihduttaja vai voiko sanoa että mulla on syömishäiriö?
Tällasen on pakko vaikuttaa terveyteen ennemmin tai myöhemmin, mutta mahtaako se vaikuttaa sen vertaa että hoitavat tahot ottais mua tosissaan? Pelkään että mulle sanotaan vaan että oon "sellainen kuin kaikki naiset". Naisethan tunnetusti on herkkiä ulkonäkönsä suhteen vaikka olisivat ihan kunnossa :/
Ja jos mä nyt jotain "tunnustusta" syömissekoiluistani saisin, niin minkähänlaista hoitoa siihen saa? Mä en varmaan ole kenenkään mielestä osastokunnossa..
Mulla on ikävä mun osastoaikaa (avo-osasto, jossa oli vähän kaikenlaisia potilaita) enkä pistäis pahakseni jos pääsisin jonneki osastolle, missä mun syömiselämä pistettäis kuntoon. Oon aika väsynyt tähän. Tosin en ole väsynyt laihtumiseen, vaan siihen liittyvään ahdistukseen ja mässäilyyn.
Kiitos teille jotka vaivaudutte vastaamaan mulle
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sä olet laiha, todellakin. Jonkinlainen syömishäiriö on selvästi haivaittavissa.
Älä ainakaan laihduta enempää!