MAAEMON LAPSIA
Tämmöinen on tarina:
Muinaisina aikoina tulivat valloittajat tähän maahan, tulivat kiiltävin peitsin, kirjavin kypärin, sotakunniassa loistavaa ristiä edellänsä kantaen. Kalevan miehet nousivat jumaliansa puolustamaan, kylät paloivat, ryskyen kaatuivat pyhät lehdot. Valloittajan miekka tuli ja voitti. Vastahakoinen kansa karkotettiin korpiin kuolemaan, mutta heikko kansa kastettiin uusien herrain alamaisiksi.
Kansoja valloitetaan ja kukistetaan, ihmisiä karkotetaan ja nöyryytetään, mutta kukistuvatko jumalat ja voidaanko jumaliakin karkottaa? Vai minne joutuivat Ilmattaret, minne Päivättäret, Kuuttare, minne Ahti Vellamoinen, minne Tapio sinipiikoinensa? Minne kaikki ne haltijat, jotka ihmiskieltä taitaen olivat ilman pitkiltä pihoilta ihmiselle puhuneet, jotka meren hyrskyissä hänelle miehuutta laulaneet, jotka tähtiöinä hänen haaveitansa herättäneet tai metsäsalojen poluilla hänen runomielensä virittäneet ja hänen yksinäisyytensä ikävän vaihtaneet riemuun?
Jos miehet hävisivät, hävisivätkö jumalat?
Eivät hävinneet, kaikki elävät vielä tänä päivänä, joka meille paistaa.
Valloittajain tietämättä, tahtomatta, oli hurmeiseen maahan istutetun ristin mukana seurannut myös Totuuden Henki, joka ei ole koskaan tulen ja miekan kanssa liittoa tehnyt.
Maahan tultuaan se kutsui kansan hylkäämät jumalat eteensä ja puhui heille näin:
- Minun nimessäni poistukoon kerran kaikki, mikä tulella ja miekalla rakennettu on, niin että joka on ottanut, se on kerran antava, ja joka on ryöstänyt, se on kerran jälleen lahjoittava, ja joka on herraksi tullut, on itsensä palvelijaksi tekevä. Eikä se ole miekalla ja tulella poistuva, vaan minun enkelieni avulla. Katso minä teen teidät enkeleikseni, ja teidän puheenne olkoon ihmisille jälleen kuuluva, kunnes kaikki täyttyy ja minä näen kahtia hajonneen ihmiskuntani jälleen yhtyneenä. Näin puhui Totuuden Henki.
Ja antoi enkeleille aikaa tuhat vuotta ja antoi heille äänen, joka hiljaisena kuin aamutuuli soi ihmisten tunnoissa.
Se ääni soi vielä tänäkin päivänä, joka meille paistaa.
-Arvid Järnefelt-
Jos ei haluta luopua kristinuskosta, niin pitäisiköhän silti kuunnella toisella korvalla tuota Totuuden Henkeä?
Mitä sanottavaa sillä meille olisi?
Tämmöinen on tarina:
Muinaisina aikoina tulivat valloittajat tähän maahan, tulivat kiiltävin peitsin, kirjavin kypärin, sotakunniassa loistavaa ristiä edellänsä kantaen. Kalevan miehet nousivat jumaliansa puolustamaan, kylät paloivat, ryskyen kaatuivat pyhät lehdot. Valloittajan miekka tuli ja voitti. Vastahakoinen kansa karkotettiin korpiin kuolemaan, mutta heikko kansa kastettiin uusien herrain alamaisiksi.
Kansoja valloitetaan ja kukistetaan, ihmisiä karkotetaan ja nöyryytetään, mutta kukistuvatko jumalat ja voidaanko jumaliakin karkottaa? Vai minne joutuivat Ilmattaret, minne Päivättäret, Kuuttare, minne Ahti Vellamoinen, minne Tapio sinipiikoinensa? Minne kaikki ne haltijat, jotka ihmiskieltä taitaen olivat ilman pitkiltä pihoilta ihmiselle puhuneet, jotka meren hyrskyissä hänelle miehuutta laulaneet, jotka tähtiöinä hänen haaveitansa herättäneet tai metsäsalojen poluilla hänen runomielensä virittäneet ja hänen yksinäisyytensä ikävän vaihtaneet riemuun?
Jos miehet hävisivät, hävisivätkö jumalat?
Eivät hävinneet, kaikki elävät vielä tänä päivänä, joka meille paistaa.
Valloittajain tietämättä, tahtomatta, oli hurmeiseen maahan istutetun ristin mukana seurannut myös Totuuden Henki, joka ei ole koskaan tulen ja miekan kanssa liittoa tehnyt.
Maahan tultuaan se kutsui kansan hylkäämät jumalat eteensä ja puhui heille näin:
- Minun nimessäni poistukoon kerran kaikki, mikä tulella ja miekalla rakennettu on, niin että joka on ottanut, se on kerran antava, ja joka on ryöstänyt, se on kerran jälleen lahjoittava, ja joka on herraksi tullut, on itsensä palvelijaksi tekevä. Eikä se ole miekalla ja tulella poistuva, vaan minun enkelieni avulla. Katso minä teen teidät enkeleikseni, ja teidän puheenne olkoon ihmisille jälleen kuuluva, kunnes kaikki täyttyy ja minä näen kahtia hajonneen ihmiskuntani jälleen yhtyneenä. Näin puhui Totuuden Henki.
Ja antoi enkeleille aikaa tuhat vuotta ja antoi heille äänen, joka hiljaisena kuin aamutuuli soi ihmisten tunnoissa.
Se ääni soi vielä tänäkin päivänä, joka meille paistaa.
-Arvid Järnefelt-
Jos ei haluta luopua kristinuskosta, niin pitäisiköhän silti kuunnella toisella korvalla tuota Totuuden Henkeä?
Mitä sanottavaa sillä meille olisi?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Unohtui lainausmerkit tuon Järnefeltin kirjoituksen ympäriltä.
Eihän tästä mitään keskustelua synny, mutta oli pakko panna tänne, kun oli niin vaikuttava. Poista se vain Moppi, jos ei se kuulu tänne.