Elikkäs muiden äitien harrastuksista ja omasta ajasta aloin kyselemään.. että mitenkä teillä muilla äideillä.. jääkö/saatteko omaa aikaa normiarjen pyörteessä?
=)
=)
meidän äitien oma-aika
justiinsa
36728
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Mies on yrittäjä, joka päivystää 24/7 ja jos hänellä on vapaa-aikaa, viettää sen normaalisti omissa huvituksissaan.
Oma aika minulla on silloin kun lapsi nukkuu yöunia. En harrasta mitään, vaikka ennen lasta harrastuksia minulla oli useita.
Kuitenkin saan jonkin verran apua siskoltani ja äidiltäni, jotka ovat suoneet minulle vapaa-aikaa ottamalla lapsen hoitoon tai olemalla seuranani. Tosin tällöinkin kaikki aika minulla menee jonkinnäköiseen suursiivoiluun tai sellaiseen kotipuuhaan, jota en voi rauhassa/turvallisesti tehdä kun lapsi on lähistöllä.
Kiitän luojaa siskostani ja äidistäni, joita ilman olisin hajonnut jo aika päiviä sitten.
No, kaipa sitten ehtii kun lapset ovat kotoa lähteneet, ja itse saa nukkua sitten haudassa.
pysynyt valitsemaan niin, että hänestä on myös isäksi.
Ei sitä aina tulevaisuutta näe, minäkin luulin hienon löydön tehneen, mutta sukupolven vaihdos firmassa lisäsi työmäärää ja näköjään miehen "oman ajan"-tarvettakin. Jos olisi tämän aiemmin tiedostanut, en olisi leikkiin lähtenyt mukaan.
kohdalleen, koska itsestään selvyys se ei ole, ja on paljon miehiä jotka itse haluavat lapsia ja sitten paskat nakkaa niistä, kun niitä on siunaantunut =(
Tsemppiä, joskus vaan toivois et ne miehet sais ansionsa mukaan edes joskus, mut pakko toivoo et paha saa joskus palkkansa...
Mihen halujen mukaan? Ei ihme jos katkeroituu jos tekee vain toisten mielihalujen mukaisesti.
Kyllä me ainakin tehtiin aiemmin molempien mielihalujen mukaan, enkä usko, että olisin voinut siinä tilanteessa ajatellakaan, että mieheni mielihalut toiseen suuntaan muuttuisivat...mutta minkäs teet, aina ei voi vaikuttaa toiseen ihmiseen. Sen jälkeen en minäkään ole hänen mielihalujensa mukaan kovin paljoa toiminut. Mutta kyllähän tämä kieltämättä hieman katkeroittaa, kun toinen onkin yhtäkkiä mielensä muuttanut, ainakin siinä mielessä, mikä vapaa-aikana perheen kannalta olisi tärkeää. Tosin, uskon, että joku kaunis päivä mieheni saa sitä, mitä tilaa...
Ok, ei meidän tilanne ole niin kamala, miltä ehkä kuulostaa, mutta nyt on takana pari paskaa päivää, niin hieman kiukututtaa. Ehkä huomenna on hieman kivempaa jo. Pääsee ainaskin ostelemaan uusia huonekaluja, ja hieman sisustelemaan :)
suuren totuuden.
Ikävä on niitä aikoja, kun lapset olivat koko ajan ympärillä. Nyt tuntee itsensä usein turhaksi harrastuksista, ansiotyöstä ja väikkärinteosta huolimatta.
Silloin kun kaikki lapset olivat pieniä, lähdin usein myöhään illalla lasten nukahdettua ja miehen torkkuessa lenkille. Kymmenen kilometriä oli vakio, puolilta öin kotiin, mutta aamullahan ei ollut aikataulupaineita, koska olin kotiäiti.
Kävin tähän aikaan vuodesta myös marjastamassa, kun mies oli kotona illalla tai viikonloppuna. Joulun alla kävin joululahjaostoksilla ilman lapsia, kun mies oli heidän kanssaan. Siinäpä ne ajat yksin kodin ulkopuoella ovatkin, mutta laatuaikaa lasten kanssa oli runsain määrin. Kävimme lasten kanssa usein kirjastossa, jonne oli vajaan kilometrin matka, ja lainasin myös itselleni kirjoja, joita päivän, illan ja yön mittaan luin paljonkin, varmaan kirja per viikko. Teimme koko perheen voimin usein iltaisin sukulaisvierailuja - minulla ei ollut ajokorttia, joten se ei onnistunut päivisin ennen kuin vasta sitten, kun isommat oppivat ajamaan polkupyörää - kävimme uimassa jne. Tein lasten päiväunien aikana ja sittemmin heidän valvoessaankin oman alani freelancerhommia.
Siivoukset vähensin minimiin, en juurikaan silitellyt vaatteita jne. En myöskään meikannut enkä tupakoinut, mistä säästyi varmaan lähes tunti vuorokaudessa. Enkä notkunut internetissä niin kuin nyt ikävissäni.
En olisi mistään hinnasta viitsinyt lähteä ns. viihteelle enkä käy nytkään. Ihmeesti 24 tuntia vuorokaudessa riitti, ja aina tuli ilta ja uusi aamu.
Ei tarvi ees tehdä sen halujen mukaan.
pieni tehtiin muiden äitien kanssa vaihtareita, ei se muuten olisi onnistunut. Mulla oli hyvä tuuri kun naapurustossa oli muitakin yh-äitejä joilla oli sama tarve.
Silloin hän on lasten kanssa ja minä ehkä hieman hengähdän, eli näin se meillä menee....
valitus? Miksi teit lapsia, jos et jaksa olla heidänkanssaan? Minulla on neljä, ja koskaan en ole väsynyt lapsista. Emme ikinä lähde mihinkään ilman lapsia, jos haluavat tulla mukaan. Ikäväoin heitä jo kaupassakin, ja tulee paha olo, kunmietin että olen itsekäs kun lähdin ilman heitä, ja ostan leluja tai karkkia tuliaisiksi ja anteeksi pyytäen. Minun paras aika on aina lasteni kanssa, leikkien, tai kotitöitä tehden ydhessä, tai vaan olla ja katsella videoita.
mitaliako kaipaat vai mitä tämä sonta muuten tarkoittaa??? Ei tuo ole muuta kun äidin riippuvuutta lapsista! Kamalaa!
Joo no mulla mies maanantaista lauantaihin töissä. Vähän nähdään ja joskus ois mukava nukkua pitkään saati ihan vaan olla perheen kesken..Harmillista että aika on kuitilla mutta nautin koti äitinä olosta.En kadu enkä pahalla ajattele miestäni mutta voisi kokeilla joskus mun arkea=/
Enpä ole kuullut vuosiin, että joku viitsii hurskastella ja väittää että on ollut lastensa kanssa 24/7 aikuisikään saakka. Eikö sinulla ole mitään muuta pätemisen keinoa, kuin nostaa itsesi pyhimysäidiksi? Elämättä jäänyt elämäkö se harmittaa? Tuollaisia kommentteja kuulin joskus 70-luvulla lähinnä kouluttamattomien ja sivistymättömien junttien suusta. Kuulostat minusta sekopäältä, joka on saanut lapsensa takertumaan itseensä, etkä itsekään pysty irrottautumaan heistä. Varmasti olet niitä kajahtaneita anoppeja, jotka tietävät kaiken paremmin kuin muut ja sekaantuvat lastensa elämään.
Ajat on muuttuneet, eikä lastenteko tarkoita enää sitä, että äiti ei saa edes paskalla käydä etteikö tuntisi siitä syyllisyyttä.
Lastenhoito on työtä ympäri vuorokauden, eikä kukaan muukaan ole töissä ympäri vuorokauden 20 vuotta pysyen täyspäisenä. Olet sinäkin hyvä ihminen ollut synnytyslaitoksella erossa lapsistasi, olet ehkä ollut sairaana tai käynyt ehkä suihkussakin ilman lapsiasi ja jopa nukkunut peräti hyvällä omallatunnolla? Ettet vain olisi joskus sänkypuuhiakin harrastanut miehen kanssa ilman että olet ajatellut hetken muuta kuin omia lapsia? Mutta että peräti kaupassakin olet käynyt ja pyydellyt anteeksi???!!!!
Sen sijaan uskon, ettet ole ollut ystävien luona, koska kuulostat ihmiseltä, joka ei voi saada ystäviä moisella hurskastelulla, toisten äitien vähättelyllä. Marttyyrin esittäminen ja muiden syyllistäminen on niin ällöttävän itsekästä ja ylentämistä, ettei paremmasta väliä eikä sellaista kukaan terve ihminen siedä.
Hyvä kun äidit lepäävät ja keräävät voimia, että jaksavat taas lasten kanssa. Hyvä on myös, että on saanut elää elämää, käydä töissä ja kouluttautua, että on nähnyt muutakin maailmaa kuin sen tynnyrin, jonka tapinreijästä sinä katsot tätä maailmaa.
Toi oli hyvä, että kaupasta ostetaan leluja ja karkkia ja pyydetään anteeksi, kun ollaan ilman lapsia lähdetty ostoksille!:D Päivän paras!
ja kyllä olen nauttinut ihan hyvällä omalla tunnolla vaikka joskus olen heidät jättänytkin muiden huomaan.Enkä ole syyllisyyksissäni tuonut mitään hyvittelyjä.Luulen että lapset ovat olleet aivan riemuissaan kun ovat päässet mummolle tai sisarelleni kylään,yäkyläänkin välillä.
lasta aikanaan, niin en koskaan tarvinnut omaa aikaa. Olimme lomalla aina koko perhe yhdessä, emme koskaan lähteneet lapsia karkuun. Ei mulla ollut koskaan tarvetta olla ilman lapsia ja perheetäni.
Nyt ovat aikuisia ja nyt on yllin kyllin omaa aikaa. Lapsen lapset ovat parasta nyt mitä on.
Oletan, että tämä kertomus on täyttä fiktiota, eräänlainen pyhimys- tai marttyyritarina, jonka avulla tuntea ylemmyydentunteita ja voi vähän lyödä muita.
Tässä tapauksessa äitejä, jotka ovat mahdollisesti uupuneita taakkansa olla.
Ihminen, joka korottaa itsensä esimerkiksi muille eikä nää itsessään mitään heikkouksia eikä biologisia välttämättömyyksiä, kuten virkistyksen, levon tai sosiaalisten suhteiden tarvetta omalla kohdallaan, on vaarallisesti irtaantunut todellisuudesta. En pidä sellaista ihmistä edes sopivana hoitamaan lapsia, joka ei tunne empatiaa eikä myötätuntoa muita kohtaan eikä tunnista edes itsesään mitään tarpeita, miten sellainen voi olla herkkä lapsen tarpeille?
Omanarvontunto voi tulla niin monesta muustakin asiasta kuin äitydestä ihmisellä, jolla on tiettyjä henkisiä resursseja ja jolla on sivistystä, koulutusta ja palkkatyö, jossa saa arvostusta. Oletan ilman muuta, että sinulla ei näitä ole koskaan ollut. Ne taidot ja tiedot mitä nainen ja äiti saa muualta, on kuitenkin henkistä ja kulttuurista pääomaa, jotka voi siirtää tulevalle sukupolvelle. Suren lapsiasi, jotka ovat jääneet täysin vaille näitä.
muuta kuin lapset, eikä myöskään saa olla. Mutta itse en ole pelkkä äiti, vaikka minulla pieniä lapsia onkin, olen myös vaimo ja nainen, ja elämäni koostuu muustakin, kun lapsista, tosin ne lapset kuuluvat melkein joka juttuun mukaan, ja ainahan ne huomioon otetaan, mutta siitä huolimatta minulla on myös aina joku OMA PROJEKTI meneillään, jolla toteutan itseäni....
Minun oma ihana aikani ja laatuaikana on olla lasten kanssa.
Minusta muuta kuin omaa aikaa on olla töissä.
Jos kuitenkin tarkoitit mitä teen, kun joudun tekemään jotain yksikseni, ilman lapsia niin minä urheilen, hiihdän, juoksen, kävelen, pyöräilen, melon....
Minun laatuaikana ja oma aikana on parasta omien ihanien lapsieni kanssa.
lasten kanssa, tottakai työaika toimii omana-aikana.
kotiäitinä tämä oma-aika on ollut kortilla. isännän päivät pitkiä, eikä sillä pahemmin omia harrastuksia ole muuta kuin työ. jos saan omaa aikaa käyn kaupoilla, urheilemassa, muita hoidettavia hommia/askareita.
Ennen kuin menin töihin en mitään "omaa aikaa" tarvinnut. Minusta äiti kuuluu lapsilleen.
Näin, omaa aikaa saa sitten kun lapset muuttavat kotoa.
Hallelujaa!
Kenelle se iskä oikein kuuluu???? Kun meillä kuuluu se iskäkin lapsille, ja haluaa joskus olla myös ihan keskenäänkin lasten kanssa vain.
Oma aika, mitä se on? =D
Meän poitsu on niin seurankippee, että hereilläollessaan äitin täytyypi olla koko ajan viekusa viihyttämäsä. (Pelle on toinen nimeni...)
Sillon, ku poju nukkuu, niin mie yritän kovasti pittää kodin suht kunnosa ja koirat jotenkuten tyytyväisinä.
Isäntä on maanviljelijä, niin lähtee aamula ja tullee illala. Välilä käväsee kotona. Käytän hyödyksi net hetket, ku isäntä on kotona, poju nukkuu ja puoli yötä, että saapi kotihommat jollekki mallile.
Sitte harvoin, ku isäntä voi olla pitempään kotona, niin käyn kaupasa yksin (ihanuus), tai joskus iltasin(kerran kk:ssa) saan olla ulkona omine ajatuksineni kukkapenkisä takapuoli pystysä.
Käyn aika usein aamulla uimassa ennen töihin tai kouluun menoa.
Käymme miehen kanssa elokuvissa/tatterissa yms aina välillä. Periaatteessa aikaa siiihen on varattu kerran viikossa. Käytännössä usein tulee jotain isommalla sakilla touhuttavaa, joka ajaa ohi.
Käymme samoin miehen kanssa pari kertaa vuodessa kahdenkeskisellä matkalla, jonka pituuden ja suunnan sanelee kulloinenkin taloudellinen tilanne ja se, kuinka pitkään kumpikin voi olla pois töistään.
Pari kertaa vuodessa käyn road tripillä parhaan ystäväni kanssa.
Koen myös opiskelun omaksi ajakseni, koska se on minulle niin selkeästi nautintoa tuottavaa hupia.
Joka toinen viikonloppu on isällään ja päivät poika on pihalla kavereidensa kanssa.. Lapsi on siis jo kouluikäinen joten meno on erilaista kun muutama vuosi sitten. Saan tehdä kauppareissunikin ihan rauhassa ja lenkkeilen usein yksin,uimaan poika tulee mukaan mutta voin jo huoletta jättää lapsen lastenaltaaseen ja itse polskutella isossa altaassa. Ystävien luonakin voin käydä kahvilla ilman että lapsi on aina mukana. En kaipaa leikki-ikää laisinkaan.
Mutta toisaalta,teemme paljon yhdessä retkiä,matkustellaan ja illat ja aamut on ns. meidän aikaa ja harrastetaan paljon yhdessä,ja varsinkin sadepäivät on meidän kahden keskistä aikaa.
Mulla alkaa oma-aika sillon kun saan lapsen päiväunille, siivoan ruokailun jäljet, haen postin, keitän teet ja avaan netin. Useimpina päivinä tuo oma-aika kumminkin menee erilaisissa pihahommissa ja kasvimaalla ja kerran viikossa koko talon siivoamiseen. Talvella on vähän helpompaa. Pyykkejä ym pienempiä kotihommia pystyn tekemään lapsen hereillä ollessa. Toinen oma-aika on illalla, kun mies on kotona, ja saan katsoa (nyt kesällä) Greyn anatomian rauhassa :) Talvella minulla on yksi harrastusilta viikossa, kuten miehellänikin, ja lapsi on sen aikaa isovanhemmillaan. Lapsen vauva-aikana oli luksusta päästä käymään yksin kaupassa. Nyt lapsi kulkee ihan sujuvasti mukana ja hänet on ihan mukava ottaakin kauppaan mukaan. En oikeastaan kaipaa sen kummemmin omaa-aikaa. Tottakai saan sitä kampaamo käynneille ja vaateostoksille silloin, kun pitää etsiä vaatetta vaikka johonkin juhlaan. Ja ihan turha kenenkää puhua minulle mistään martyyri-äitiydestä ;) Saimme esikoisemme 30-vuotiaina ja ennen sitä meillä oli 15-vuotta aikaa mennä, opiskella, bilettää, hillua baareissa, matkustella, kokea ja kokeilla. Oman annokseni olen sitä saanut, enkä sitä sen kummemmin enää kaipaa. Miehen kanssa käydään noin kerran kahdessa kuukaudessa kaupungissa ostoksilla ja syömässä, ja lapsi on sen aikaa hoidossa. Tuo kyllä riittää hengähdystauoksi, muuten lapsi kulkee menossa mukana.
vasta reilu 4 kk ikäinen vauva, joka on täysimetyksellä, joten ihan omaa aikaa ei varsinaisesti ole. Vauva ei siis syö pullosta lainkaan.
Päivisin nukkuu vaihtelevasti, joskus saan ihan kivasti tehtyä omia juttuja päiväunien aikaan. Joskus myös isä herää vauvan kanssa aamulla ja minä saan jatkaa unia, kunnes tyttö tulee taas rinnalle. Se on varmaankin sitä parasta omaa aikaa, kun ei tarvitse heti nousta.
Muunlaista omaa aikaa en ole vielä ainakaan kaivannutkaan. Koen, että se aika, kun ollaan perheen kanssa, on sitä parasta, enkä vaihtaisi joihinkin omiin juttuihini.
Onhan se niin, että jonkin aikaa se lapsi on 'Äidin työ, harrastus ja vapaa-aika' (löysin tällaisen lastenpaidan verkkokaupasta, helmi!).
Mutta ihan oikeasti aikuisen tärkein tehtävä on näyttää esimerkilläkin lapselle kuinka tässä maailmassa eletään. Se, että äiti ottaa aikaa itselleen, opettaa lapselle, että tämäkin voi nyt ja tulevaisuudessa ottaa aikaa itselleen. Kuka olet ja mitä teet, välittyy sanattoamasti perintönä. Vähän klisee, mutta se kuka olet ja kuinka olet, tarjoaa esimerkin kautta ponnistuslaudan itsearvostukselle.
Oma aika ei tarkoita lapsen hylkäämistä. Se on jotain, josta ammennat lapselle enemmän. Jos elämäsi ja kokemuksesi on vain lasten kanssa kotona, niin mitä ihmettä ammennat lapsellesi?
(En tarkoita ketään nyt erityisesti, vaan yleisesti.)
Mutta mistä sä löysin ton paidan? Tahtoo samanlaisen. =)
laulaa. Käyn kuorossa ja ajattelin liittyä toiseenkin. Se on ihanaa ja koukuttavaa puuhaa! Varsinkin silloin on mukavaa, kun on tekeillä joku sitova projekti, niin omaa aikaa pääsee viettämään monta kertaa viikossa ja juttelemaan samalla aikuisten ihmisten kanssa. Aina kun tulen treeneistä, olo on kuin pienessä nousuhumalassa.
Lisäksi tykkään käydä kaupoissa katselemassa. Mutta ostaa en osaa oikein yhtään mitään.
Minulle oli itsestään selvää, että molemmat pääsevät harrastuksiinsa vuorotellen. Ehkä mieheni ei olisi sitä muuten huomannut, mutta olen tehnyt asian hyvin selväksi tämän reilun vuoden aikana, jolloin meillä on ollut yhteinen lapsi. Olin siis erittäin itsekäs, suorastaan vaadin, että nyt on minun vuoroni. Tämä järjestelmä toimii loistavasti, esim. hiihto- ja suunnistuslenkit tai saunavuorot menevät lähes aina niin - ellei joku muu puolituttu satu tarjoamaan esim. iltarasteilla apuaan, mikä on nykyään varsin tavallista, sillä tyttäremme kulkee mukana jo toista vuotta ja on tututstunut suunnistusporukkaan jo hyvin (iltarasteja on joka viikko 1-2 kertaa, metsään saa lähteä omaan tahtiinsa klo 17.00-19.00, paikalla on aina suunnilleen sama porukka, kaikki tuntevat toisensa ainakin jotenkin).
Toinen hyvä apu tässä arjen pyörityksessä on se, että kotityöt tehdään mahdollisimman pitkälle lapsen hereillä ollessa eli asioiden ja aikataulujen organisointi. En todellakaan tee pelkästään kotitöitä päiväunien aikaan, ehei, se on omaa aikaani, jolloin luen lehtiä, marjastan (onhan mies kotona ja voi äydä katsomassa), ompelen tai teen jotain muuta mukavaa. Vaatihan se kotitöiden teko hurttia huumoria tyttären aikana jossakin vaiheessa, mutta hyvin tuo on tuohon tottunut. Ainoa asia, jota hermoni eivät kestä lapsen läsnäollessa on siivous, mutta senkin olen karsinut minimiin, kuten kaikki muutkin kotityöt. Teen vain pakolliset hommat ja nekin yritän aikatauluttaa lapsen rytmin mukaisesti eli esim. ulkotyöt kun ollaan ulkona jne. SUuri apu on ollut myös tässä mieheni, joka onneksi on kotona paljon. Hän on oppinut viihdyttämään tyttöä silloin kun yritän tehdä kotitöitä ja jos se ei onnistu. Samoin jos tytär lähtee ulkona isänsä luo tutkimaan hänen juttujaan (rakentelee omaksi ilokseen), teen heti sellaiset hommat, joista ei tule mitään tyttären läsnä ollessa. Eli kyllä omaa aikaa löytyy, jos mies on kotona ja jos itsellä on halua! Yh-äideillä tilanne onkin sitten hieman hankalampi. Maksaisin itse kyllä tällä hetkellä paljon lähellä olevista mummoista, mutta valitettavasti he asuvat kaukana, käyttöä olisi kyllä:)
Yksi juttu mikä auttaa paljon, on karsia kaikki turhat aikavarkaat pois. Jokaisella ne on tietenkin henkilökohtainen juttu, mutta omalla kohdallani niitä ovat esim. tv, meikkaus, turhanpäiväinen shoppailu, yletön siivous (vain niin, että edes jonkinlainen siisteys pysyy), turhat verhojen vaihtamiset, silitykset yms. Pakollisia kotitöitä on yllättävän vähän. Ja ruoan laitossakin voi hetken mennä hieman helpommalla. Itse käytän nyt enemmän puolivalmisteita kuin normaalisti, vaikka laitankin ruoan joka päivä. Valmiskastikkeet kehiin ja nopeita laitettavia paistinpannulle, nopeaa ja hyvää, jopa suht. terveellistäkin.
Ja vielä yksi - hoitoon mennään vaikka itsellä olisikin vapaapäivä - silloin tehdään jotain sellaista, mitä muuten ei saisi aikaiseksi. Voihan sitä hoidossa olla hieman lyhemmänkin päivän, mutta luxusta on ne harvat hetket kun vapaapäiviä saa pitää, joten käytän kyllä ilolla ne johonkin järjelliseen.
Ei oleeee vapaata. Mikä se sellanen on?
Ite muistan ku eka laps oli vauva et huonolla omallatunnolla lähdin edes ruokaostoksille... en mä missään käyny... kioskilaki käynti oli luksusta... sit ku se siitä kasvo jonki kuukauen aloin kuntosalilla käymään yksin ja lapsen kans pitkillä kärrylenkeillä... mies nyt katto sen aikaa jos kaupasa kävin tai no en mä tiä vauva tais olla joka paikas mukana... Nyt kun kahen vuojen ikunen ni olen huomannu et vaik mahollisuus ni en yleensä halua mihinkää yksin lähtä... ehkä olen riippuvainen perheestäni sit... Kohta tulee toinen vaavi ja no mikä siinä kotona ollessa... en ole koskaan kokenu et joku työ ei onnistus lapsen kans... Esim. mun kaveri pyytää aina äiteensä apuun ku imuroi tai siivoaa... ei se mul ole ongelma... ruuat tulee ja taloa siivotaan samanlai lapsenki kans... en tiä ehkä jokku vaa tarttee siinäki apua...