Heippa vaan kaikille. Olen seurustellut mieheni kanssa nyt hieman päälle vuoden. Tänä aikana on ehtinyt kaikenlaista tapahtua, enkä väitä että kaikkeen negatiivisen syynä olisi mieheni. Olen vain miettinyt että onko hän mahdollisesti narsisti.
Jos ja kun puhumme asioista, ja sanon esim . asian jossa hän voisi parantaa, aivan rakentavalla ja ystävällisellä sävyllä, en syyttäen, niin hän ei millloinkaan myönnä tekevänsä väärin, vaan sanOo ''kyllä sinäkin teet sitä ja tätä'' eli aina vetoaa siihen mitä mä olen tehnyt joskus vuonna nakki ja kuokka.
Ei juurikaan rakentavia keskusteluja siis hänen kanssaan ole. Jokainen kysymys ja pyyntö tuntuu olevan liikaa.
Hän on jonkin verran vienyt minua töihin koska mulla ei ole ajokorttia, ja usein sanoo mulle''voisit kunnioittaa vähän enemmän kun sentään heitän sua töihin'' tämä tyyliin siitä jos en suostu johonkin hänen pyyntöönsä. Odottaa 'vastapalveluksia'' lähes jokaiseen asiaan mitä mun puolesta tekee. Vaikean hetken tullessa, karjuu kuin mielipuoli, hajottaa tavaroita, ja sekoaa totaalisesti jos kerron totuuden hänestä, eli sen että hän käyttäytyy lapsellisesti.
Omanarvon tunteeni on laskenut tämän suhteen aikana huomattavasti. Aina kääntää asiat niin että vika on mussa.
Vähättelee ongelmiani usein kun jostain asiasta puhun.
Toisaalta on myös rakastava ja panostaa paljonkin yhteiseen hyvään.
En tiedä mitä teen, rakkaus on hullu asia, sitä rakastaa vaikka itsensä hautaan.
Kertokaa mitä mieltä olette.
Jos ja kun puhumme asioista, ja sanon esim . asian jossa hän voisi parantaa, aivan rakentavalla ja ystävällisellä sävyllä, en syyttäen, niin hän ei millloinkaan myönnä tekevänsä väärin, vaan sanOo ''kyllä sinäkin teet sitä ja tätä'' eli aina vetoaa siihen mitä mä olen tehnyt joskus vuonna nakki ja kuokka.
Ei juurikaan rakentavia keskusteluja siis hänen kanssaan ole. Jokainen kysymys ja pyyntö tuntuu olevan liikaa.
Hän on jonkin verran vienyt minua töihin koska mulla ei ole ajokorttia, ja usein sanoo mulle''voisit kunnioittaa vähän enemmän kun sentään heitän sua töihin'' tämä tyyliin siitä jos en suostu johonkin hänen pyyntöönsä. Odottaa 'vastapalveluksia'' lähes jokaiseen asiaan mitä mun puolesta tekee. Vaikean hetken tullessa, karjuu kuin mielipuoli, hajottaa tavaroita, ja sekoaa totaalisesti jos kerron totuuden hänestä, eli sen että hän käyttäytyy lapsellisesti.
Omanarvon tunteeni on laskenut tämän suhteen aikana huomattavasti. Aina kääntää asiat niin että vika on mussa.
Vähättelee ongelmiani usein kun jostain asiasta puhun.
Toisaalta on myös rakastava ja panostaa paljonkin yhteiseen hyvään.
En tiedä mitä teen, rakkaus on hullu asia, sitä rakastaa vaikka itsensä hautaan.
Kertokaa mitä mieltä olette.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Huomenta MoonLight85. Eipä helppoa ole Sinun elämäsi jos aiot aina vaan myöntyä ottamaan syyt niskoillesi ilman syytä. Ethän Sinä jaksa pitemmän päälle. Sinun täyttyy miettiä mitä haluat elämältäsi, alistutko vai haluatko ihmisarvosi takaisin. Ei se rakkaus kaikkea kestä eikä tarvitse hyväksyä. Sinä olet ainutkertainen ihminen ja Sinua täytyy arvostaa sellaisena kuin olet. Kukaan ei ole täydellinen, niin hyvät kuin huonot puolet on hyväksyttävä. Asutko kenties yhdessä miehesi kanssa, ei käynyt selville tekstistä. Ota lusikka kauniiseen käteesi ja sano miehellesi joko tai...hae apua tai saa elää ilman Sinua. Tuntuu pahalle sanoa näin mutta syy ei ole Sinun jos toinen on narsisti. Ammattiauttajia löytyy jos vain itsellä on tahtoa ja halua saada apua.
Itselläni on parasta aikaa menossa "diili" narsistin kanssa ja tiedän mitä se on, mutta en anna toisen hyppiä nenälleni vaan passitan hänet omaan luukkuunsa rauhottumaan ja miettimään asioita. Kehoitan myös juttelemaan auttajansa (sair.hoit.) kanssa jotta hänen elämäntilanteensa kuviot palautuisi jälleen mahd. tasapainoiseksi. Minussa on myös syytä hyvinkin paljon mutta alistu en, sen verran elämän kokemusta on takana ja omat lapseni olen hoitanut ja huoltanut etten enää tarvitse "isoa vauvaa" jalkoihini.
Joten tsemmpiä Sinulle päätöksissäsi, vaikeita ratkasuja joudut tekemään, mutta olet sen arvoinen.
Mieti ainakin, haluatko "rakastaa itsesi" huonoon kuntoon vai harkita tosissasi eroa, jos parisuhde-elämä kovin hajottavaa on (niin kuin kuulostaa) eikä siihen ole parannusta luvassa, vuorovaikutus ei toimi?
Ehkä tuolla on kuitenkin enemmän väliä kuin sillä, mikä jonkun muiden ihmisten nettipalstalla ehdottama diagnoosi miehestäsi on.
My 2 cents.
Ei tuo kyllä hyvältä kuulosta. Jos aloitetaan siitä, että avomiehesi "vaikean hetken tullen karjuu, kuin mielipuoli, hajottaa tavaroita ja karjuu, kuin mielipuoli". Vaikka olisit pikkuisen värittänytkin tarinaa, niin ei tuo ole mitenkään tavallista miehen käytöstä. Vaikka olisi kuinka korkeat testosteronitasot. Väittäisin, että tuollainen käytös aika usein, ei tosin aina, vain ajan myötä pahenee. Sen perusteella, mitä kerrot, minun on vaikea uskoa, että tuo käytös paranee vain teidän välisellä keskustelulla. Tarvitsette terapeutin apua.
Jatketaan sillä, että otat esille jonkun "asian, jossa hän voisi parantaa". Hän luultavasti on sitä mieltä, että hän tekee asiat pääosin hyvin. ainakin tapa toimia on hänelle sopiva, muuten hän ei tekisi asioita niin, kuin tekee. Sinä taas olet sitä mieltä, että hän voisi tehdä asioita paremmin. Sanot sen hänelle opettavaisesti tavallisella äänellä. Tätä, kultaseni, jokainen mies pitää nalkutuksena. Olit oikeassa tai et. Toiset miehet kestävät nalkutusta paremmin, kuin toiset. Miehen mielestä kyse on erilaisista tavoista ja mieltymyksistä tehdä asioita. Naisen siisteystaso esimerkiksi ei miehen mielestä esimerkiksi aina ole oikealla tasolla, vaikka nainen tykkää yleensä paljon siistimmästä ympäristöstä. Miehen mielestä siivota voi myös liikaa. Monbi mies kokee naisen huomautukset ylimielisenä itsensä yläpuolelle nostamisena. Mies saattaa ajatella, että nainen pitää itseään parempana "opettaessaan" miestään. Tästähän teillä ei ole kyse, eihän? Minä suutuin vaimolleni aluksi juuri tuollaisesta opettamisesta (hän on opettaja). Kestän paljon paremmin sitä, että vaimoni yksikertaisesti sanoo suoraan pitävänsä siitä, että teen jotkut asiat hänen haluamallaan tavalla. Minulle motiivina toimii paljon paremmin rakastamani naisen tahto, kuin se, että minun annetaan ymmärtää tekeväni asiat väärin.
Jos ette pysty rakentavaan keskusteluun, jossain on tosi paljon vikaa. Se tekee parisuhteesta aika turhan. Eikö totta? Miksi olla parisuhteessa, jos ei saa nauttia asioita eri puolilta tarkastelevaa keskustelua. Jos pidät rakentavana keskusteluna avomiehesi vikojen ruotimista ja hänen kasvattamistaan sinun haluamaksesi ihmiseksi, niin se tuskin on kovin rakentavaa. Sitä tuskin tarkoitatkaan. Hyvä keskustelun aihe noin parisuhteen alussa voi olla esimerkiksi; mitä toivon parisuhteelta ja minkälaiset "säännöt" yhdessäelämiselle voisivat olla. Tarkoitan nyt juuri siisteystasoa, aikatauluja, mitä suodaan, kuinka usein ja miten juhlitaan. Kuinka molempien kavereita ja sukulaisisa nähdään tasapuolisesti. Sekin on hyvä puhua, että mikä toisen käytöksessä raivostuttaa eniten.
Vastapalvelusten jatkuva pyytäminen on vähän huono merkki. ainakin se on merkki siitä, että mielestään antaa enemmän kuin sinä. Mieti onko näin? Aika usein ihminen ei huomaa toisen yhteiseksi hyväksi tekemiä tekoja ja palveluksia, mutta huomaa kyllä omansa. Avomiehesi kohdalla voi olla kyse tästä. Tai sitten sinun. Joka tapauksessa hänen mielestään hän palvelee sinua enemmän. Siitä syntyy varmasti jännitettä pitkällä tähtäimellä. Ole rehellinen itsellesi; onko hän oikeassa? Jos ei ole, voi olla kyse siitä, että hän odottaa sinun jatkuvasti palvelevan häntä. Tuo on niitä juttuja, että jos ette ratkaise sitä nyt, niin se pahaenee ja jäytää teitä tulevaisuudessa.
Mies voi vähätellä puolisonsa ongelmia myös tukeakseen. Tyyliin "älä nyt kulta, ei tämä niin paha asia ole, etteikö siitä selvitä". Jos se taas on vähän ilkeämielistä ongelman vähättelyä, se on myös sinun vähättelyäsi. silloin hän ei pidä sinun arvostelukykyäsi sen ongelman suhteen kovin hyvänä. Sehän ei tietenkään ole lainkaan hyvä asia.
Kyllä teillä ongelmia. Niin on kyllä kaikilla. Tuo raivoaminen ja tavaroiden särkeminen pitäisi saada loppumaan. Aika moni mies, minä mukaan lukien, on raivostunut puolisolleen. Sitä ei pitäisi oikeasti tapahtua kovin usein. Tavaroita ei normaali mies säre ja kiinni ei omaan kultaan käydä koskaan. Rakentavan keskustelun puute, mitä sillä sitten takoitatkin, on myös perustavan paha juttu.
Onko miehesi narsisti? Sitä tuskin voi kukaan ulkopuolinensanoa. Tuskin sinäkään.
Ehdottomasti loppu tuolle suhteelle, tilanne vain pahenee vuosien myötä, ja on aina vain vaikeampi päästä pois suhteesta. Lopulta sairastut niin pahasti henkisesti, että et enää jaksa välittää, vaan olet elävä ruumis!
Mitä sillä on väliä mikä hän on? Ei kai se sinun ongelmasi ole?
Jos suhde ei ole hyvä, lähde poloinen lätkimään ja jätä leimaaminen väliin. Teet itsellesi kummallakin teolla suuren palveluksen.
PS. Narsistidiagnooseja ei aina kykene tekemään alan ammattilainenkaan ennen kuin huolellisten tutkimusten jälkeen. Mikä sinusta tekee niin erityisen heihin nähden, että pysyt tekemään arvion ilman (ymmärtääkseni) alan koulutusta? Entä mitä odotat meiltä vastaajilta? Myötätuntoa?