Saamani tiedon mukaan IS:lle ja IL:lle lähetetyt Irak-asiakirjat oli lähetetty myös HS:n toimitukseen. HS oli kuitenkin PALAUTTANUT asiakirjat lähettäjälle.
Tällöin on kiistatonta, että HS:n toimitus on tietoinen lähettäjän ts. tähän mennessä vakavimman vuodon lähteen henkilöllisyydestä, koska muuten ei HS:n toimitus olisi voinut palauttaa ko. materiaalia.
Mitä tällaisessa tapauksessa tapahtuu ns. toimittajan (päätoimittajan, kustantajan) lähdesuojalle? Eikös lähdesuoja koske vain julkaisuun OTETUN (ts.julkaistun) viestin, kirjoituksen tai tiedonannon laatijaa, tai hlöä joka on antanut kirjoituksen tai viestin perusteena olevat tiedot?
Nyt näyttäisi siltä, että HS toimituksella on ollut hallussaan materiaalia, joka on luovutettu vastoin salassapitovelvollisuutta MUTTA minkä lähde ei kuulu lähdesuojan piiriin koska toimitetut tiedot eivät johtaneet julkaisuun lehdessä. Tietojen lähteen taas täytyy olla HS:n toimituksen tiedossa koska materiaali oli tälle palautettu.
-Mitä tekee poliisi?
Sinänsä poliisin toiminta lehtivuodon tutkimisen yhteydessä ihmetyttää ponnettomuudessaan. Pekka Pelottoman löytämiseksi on tehty kaikki mahdollinen ja mahdoton. Tässä tapauksessa on vaan leimattu sekä syyttäjän että julkisuuden toimesta Manninen iltapäivälehtivuotajaksi ilman että olisi tarkasteltu vuotajan todennäköisiä motiiveja.
Kysyn edelleen, että jos Manninen muka oli syyttäjän mielestä lehtivuodon takana miksei häntä syytetty ja eritoten, miksei IS ja IL toimitusten lähdesuojaa murrettu tässä yhteydessä oikeudenkäynnissä? Kysehän oli sentään vastoin salassapitovelvollisuutta luovutetuista teoista, mikä olisi lähdesuojan murtamisen oikeudenkäynnissä mahdollistanut. Haavikkoa kyllä Sonerakirjailijan henkilöllisyydestä hiillostettiin, mutta toisin nyt. Toiminta alkaa näyttää poliittisesti motivoidulta.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Alusta asti on ollut selvää, että kyseessä on SDP:n oikeistosiiven käynnistämä operaatio Keskustan saaman poliittisen valta-aseman musertamiseksi.
Yritys on kuitenkin kääntymässä Keskustan loistavaksi voitoksi ja epädemokraattisten voimien nöyryyttäväksi tappioksi. Hävinneiden räksytys jatkunee maailman tappiin asti. Siihen kannattanee suhtautua lähinnä ymmärtäväisen huvittuneesti. -Yhtäkkiä kadonnut valta luo kaunaista mieltä.
Varsinainen paukku tulee toukokuun lopussa tai kesäkuun alkupäivinä. Tietoa asioista on ja sitä käytetään - ainakin kahdessa lehtitalossa.
Toimittajan saaman tiedon lähdesuoja on voimassa riippumatta siitä, onko asia painettu lehteen vai ei.
Salaista tietoahan ei välttämättä käytetä heti seuraavana päivänä, vaan tilanteen mukaan myöhemmin.
Pikkuisen malttia voisi olla sulle hyväksi, kun näitä salaliitttoteorioita kehittelet.
...ja Oikeudenkäymiskaaren mukaan ei muuten ole.
OK edellyttää, että tieto, kirjoitus viesti tms. on julkaistu tai saatettu yleisön saataville. Lueppa tarkkaan OK 17 luku 24 § 2 mom. Lähdesuoja koskee siis julkaistun/yleisön saataville saatetun viestin laatijan, tai siihen tiedot antaneen hlön suojaa.
Yleensä skuuppi tietysti julkaistaan jolloin lähdesuoja tulee lähtökohtaisesti kysymykseen. Väliaikana taas harvemmin kukaan tulee kyselemään tietojen tai niiden antajan perään. Nyt HS toimitus on tietoinen hlöstä joka on tarjonnut heille salassapidettäviä asiakirjoja mutta HS ei ole, kuten Esitutkintalain ja Oikeudenkäymiskaaren snamuoto edellyttää, julkaissut asiakirjoja tai saattanut yleisön saataville. Lain sanamuodonmukaisen tulkinnan mukaan HS toimitus ei siis voi vedota lähdesuojaan asiassa.
että teitä peräläpejä riitää!
"Syytän" on vanha termi, joka kätkee r##### taakseen.
Koeta nyt ymmärtää, että Anneli heivattiin pääministeriydestä sen vuoksi, että hän ei yksinkertaisesti ollut pätevä!
Muuten hän on osaava ministeristason ihminen ja svengaava vaalikone!
t:jarmo
Lipponen ei myöskään ollut sopiva pääministeriksi, ja siksi äänestäjät päättivät pudotaa demarit paalupaikalta ja samaalla myös Paavon. Näissä poliittisissa asioissa kun sattuu olemaan se ainoa oikea oikeuslaitos kansan ääni! Pulinat pois, sanoi Virolaisen Jussikin aikoinaan, kun kansa oli sanansa sanonut. Mutta kauna-Lipposesta ei tähän ole.