Halusin kertoa hieman täällä elämästäni ja tilanteestani sekä tästä umpisolmusta missä elän.
Tilanne on se, että asun melko pienellä paikkakunnalla, jossa on pienet piirit. Itse olen elämäni varrella menettänyt paljon ystäviä eri tilanteiden takia. Toiset muuttanut muualle ja jotkut tippuneet matkan varrella. Uusia ystäviä on vaikea löytää, koska edustan sellaista ihmistyyppiä joka on avoin, rehellinen, huumorintajuinen, toisia tukeva ja erilainen. Erilainen siinä mielessä, että en ole kiinnostunut tavallisten suomalaisten pinnallisista jutuista vaan tykkään keskustella elämästä ja tunteista. Olen siis omituinen ihminen jurossa pinnallisessa, sisäänpäinkääntyneessä suomessa. Ystäviä ei siis ole eikä varmaan tule olemaankaan, koska olen tällainen. Lisäksi kun täällä liikkuu kaupungilla iltaisin ei välttämättä näe kuin pari ihmistä siellä täällä. Joskus ei näe ketään. Miten tällaisessa ympäristössä sosiaalinen eläin edes pystyy asumaan.
Olen halunnut jo kauan muuttaa paikkakunnaltani suurkaupunkiin, jossa varmasti olisi kaltaisiani ihmisiä. Syy siihen miksi en ole vieläkään muuttanut on se, etten löydä millään töitä nyt kun on vielä tämä lamakin. Olen koulutukseltani kuitenkin insinööri ja dippatyötä vaille diplomi-insinööri. Silti tämä työn saanti on aivan mahdotonta. Ihmettelen sitä itsekin etteikö enää nykyaikana tutkinnolla ole mitään arvoa. Haluaisin niin kovasti lähteä täältä pinnallisten ihmisten paikkakunnalta pois mutta rahatilanne ja työtilanne ei sitä salli.
On todella turhauttavaa hukata elämäänsä neljän seinän sisällä kun olisi niin paljon annettavaa ihmisille ja haluaisi kokea kaikenlaisia uusia asioita, mutta kun niihin ei vaan anneta mahdollisuutta. Päivät kuluvat hukkaan ainoastaan likuntaa harrastaen ja haaveillen että saisi taisteltua itselleen elämän. Tuntuu kuin eläisin vankilassa jossa minulla ei ole mitään tarkoitusta kenellekään eikä millekään. Tätä paskaa on jatkunut kauan ja se johtuu pitkälti siitä että tästä maasta ei saa töitä vaikka lähettäisi satoja hakemuksia ja kävisi kymmeniä kouluja. Masentuneisuus ja itsetuhoisuus vaan pyörii mielessä, koska tällaista miestä ei kukaan tarvitse.
Tilanne on se, että asun melko pienellä paikkakunnalla, jossa on pienet piirit. Itse olen elämäni varrella menettänyt paljon ystäviä eri tilanteiden takia. Toiset muuttanut muualle ja jotkut tippuneet matkan varrella. Uusia ystäviä on vaikea löytää, koska edustan sellaista ihmistyyppiä joka on avoin, rehellinen, huumorintajuinen, toisia tukeva ja erilainen. Erilainen siinä mielessä, että en ole kiinnostunut tavallisten suomalaisten pinnallisista jutuista vaan tykkään keskustella elämästä ja tunteista. Olen siis omituinen ihminen jurossa pinnallisessa, sisäänpäinkääntyneessä suomessa. Ystäviä ei siis ole eikä varmaan tule olemaankaan, koska olen tällainen. Lisäksi kun täällä liikkuu kaupungilla iltaisin ei välttämättä näe kuin pari ihmistä siellä täällä. Joskus ei näe ketään. Miten tällaisessa ympäristössä sosiaalinen eläin edes pystyy asumaan.
Olen halunnut jo kauan muuttaa paikkakunnaltani suurkaupunkiin, jossa varmasti olisi kaltaisiani ihmisiä. Syy siihen miksi en ole vieläkään muuttanut on se, etten löydä millään töitä nyt kun on vielä tämä lamakin. Olen koulutukseltani kuitenkin insinööri ja dippatyötä vaille diplomi-insinööri. Silti tämä työn saanti on aivan mahdotonta. Ihmettelen sitä itsekin etteikö enää nykyaikana tutkinnolla ole mitään arvoa. Haluaisin niin kovasti lähteä täältä pinnallisten ihmisten paikkakunnalta pois mutta rahatilanne ja työtilanne ei sitä salli.
On todella turhauttavaa hukata elämäänsä neljän seinän sisällä kun olisi niin paljon annettavaa ihmisille ja haluaisi kokea kaikenlaisia uusia asioita, mutta kun niihin ei vaan anneta mahdollisuutta. Päivät kuluvat hukkaan ainoastaan likuntaa harrastaen ja haaveillen että saisi taisteltua itselleen elämän. Tuntuu kuin eläisin vankilassa jossa minulla ei ole mitään tarkoitusta kenellekään eikä millekään. Tätä paskaa on jatkunut kauan ja se johtuu pitkälti siitä että tästä maasta ei saa töitä vaikka lähettäisi satoja hakemuksia ja kävisi kymmeniä kouluja. Masentuneisuus ja itsetuhoisuus vaan pyörii mielessä, koska tällaista miestä ei kukaan tarvitse.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minä olen myös sosiaalinen ja osittain tosin psykopaattikin. Tiedän millaista elämä on yksinäisenä ja "kulkukoirana" kun pitää ruikuttaa hyväksyntää jatkuvasti. Nyt mulla tosin olisi kavereita pursuamassa yli äyreiden, mutta olen rakastunut liikaa itseeni ja aattelleeni etten vielä ole päästänyt ketään tosi lähelle.
Älä itsetuhoia mieti tai että olisit turha ihminen. Lue kirjat: Diary Of A Pacifist, Barbaratus, eli koko Dr.Krusin tuotanto. Siinä sulle helpottavaa puuhaa. Sitten kirja "The Game" on myös ratkiriemukas sekä Linnunradan käsikirja liftareille. Itselläni kun on niin monta asiaa tehtävänä että en malta istua lukemassa tai netissä saati nukkua.
Voimia!