Olen yli vuoden popsinut ahkerasti cipralexejä jatkuvasti nousevin annostuksin. Muutama viikko takaperin unohdin tyystin koko pillerit ja olin reippaasti viikon ilman ja se tuntui hyvältä. Olin iloinen siitä että pystyin nauttimaan elämästä ja olla hyvällä tuulella ilman lääkkeitä. Tuntui siltä että viimein kaikki alkaa näyttää siltä niinkuin pitäisi.
Nyt olen tosiaan ollut kaksi viikkoa ilman ja viimeiset 4 päivää ovat olleet yhtä helvettiä. Mielialat vaihtuu sellaseen tahtiin etten itsekkään pysy perässä, avopuoliso selvästi pelkää sitä "millainen toi minuutin päästä on", päätä särkee, huimaa ja paikat puutuu. Lääkkeitä en apteekista ole saanut haettua hankalien työaikojen takia ja reseptikin on näemmä hukassa. Ahdistus on järjetön. Enkö tosiaan voi olla ilman "kemiallisia piristeitä" viikkoa pidempää? Onko PAKKO vetää lääkkeitä jotta olisi oma itsensä? Miten tähän oikein päädyttiin?
Onko muita vastaavassa tilanteessa? On tietenkin eri lääkkeitä ja erityyppisiä masennuksia, mutta olisi mukava kuulla miten te muut lääkkeiden orjat selviätte? Käsi ylös ketä ahdistaa!
Nyt olen tosiaan ollut kaksi viikkoa ilman ja viimeiset 4 päivää ovat olleet yhtä helvettiä. Mielialat vaihtuu sellaseen tahtiin etten itsekkään pysy perässä, avopuoliso selvästi pelkää sitä "millainen toi minuutin päästä on", päätä särkee, huimaa ja paikat puutuu. Lääkkeitä en apteekista ole saanut haettua hankalien työaikojen takia ja reseptikin on näemmä hukassa. Ahdistus on järjetön. Enkö tosiaan voi olla ilman "kemiallisia piristeitä" viikkoa pidempää? Onko PAKKO vetää lääkkeitä jotta olisi oma itsensä? Miten tähän oikein päädyttiin?
Onko muita vastaavassa tilanteessa? On tietenkin eri lääkkeitä ja erityyppisiä masennuksia, mutta olisi mukava kuulla miten te muut lääkkeiden orjat selviätte? Käsi ylös ketä ahdistaa!
Vastaukset 5
Vanhimmat
on mitä on jos kertalaakista lopettaa, ei niitä niin lopeteta vaan asteittain. Jos lopetetaan ja kun lopetetaan.
Pyydä uusi resepti ja jos et millään pääse 24 tunnin aikana (apteekkeja on auki 24/7) apteekkiin itse niin pyydäpäs vaimoa hakemaan ne lääkkeet.
Ei ahdista, käytän fluoksetiinia 60 mg/vrk, depressioon ja GAD:n
Masennuslääkkeet ajataan alas HITAASTI, jotta elimistö sopeutuu uuteen tilaan. Juuri kuvailemiesi oireiden välttämiseksi. Masennuslääkkeet vaikuttavat hitaasti ja niiden puute tulee esiin parin viikon viiveellä.
En tiedä, mitä syöt ja millä annoksella. Mutta lääkitystä ei lopeteta noin! Kuten edellinen kirjoittaja totesi, lääkkeet apteekista ja tekosyyt seis. Lisäksi yhteys lääkäriin jonka kanssa sovitaan annostelun piententäminen.
juuri tätä meininkiä en kaipaa. Tottakai tiedän että lääkkeiden lopettaminen tulee tehdä hitaasti ja siitä seuraa oireita. Pointtini ei siis ole se et onpas paha olla kun lopetin lääkkeet, vaan se että ylipäätään koko lääkerumba ahdistaa. Olen tuntenut samoin lääkeittä käytäessänikin. En halua käyttää lääkkeitä mutta käytän silti. Vihaan ajatusta siitä että en ole minä ellen vetele pilsuja. Hain tekstilläni lähinnä niiltä jotka ovat samankaltaisessa tilanteessa: lääkkeiden oravanpyörässä. Näyttäisi olevan mahdotonta kun on pelkkiä kaikkitietäjiä liikenteessä. Onnea vaan niille jolla on lääkkeitten kanssa kivaa.
Olen myös käyttänyt fluoksetiinia pari vuotta, noin puoli vuotta olin ilman ja täytyi aloittaa uudestaan ahdistukseen ja mielialan heittelyyn. Usein miettii että mikä omassa olossa on lääkkeiden aikaansaamaa ja mikä omaa luontaista olotilaa.
Ymmärrän lääkevastaisuutesi, koska itsekin olen siitä kärsinyt. Olen kamppaillut masennuksen kanssa toistakymmentä vuotta. Välillä menee hyvin, välillä romahdan. Jälkimmäisessä tapauksessa turvaudun masennuslääkkeisiin. Masennukseni oli kuitenkin niin toistuvaa, että lääkärini totesi sen sisäsyntyiseksi. Niinpä - olen koko ikäni itse asiassa ollut enimmäkseen masentunut. Lääkityksen avulla minä löysin sen itseni, joka haluan olla - tasapainoinen niin kotona kuin työssäkin. Minulla on eräs perussairaus, johon tarvitsen elinikäisen lääkityksen pysyäkseni hengissä. Masennuslääke on vastaavanlainen - minulla se tekee elämästä elämisen arvoisen.
Jostain syystä masennuslääkkeiden käyttäjät kokevat kauheaa syyllisyyttä tai taakkaa lääkkeistä. Olen miettinyt, mistä tämä johtuu. Luulen, että syynä ovat tälläkin palstalla riehuvat tyypit, jotka toitottavat, että lääkkeet ovat myrkkyä ja että masennuksesta pääsee eroon syömällä sitä tai tätä tai harrastamalla sitä tai tätä. Niin voi kommentoida vain ihminen, jolla ei ole pienintäkään kokemusta masennuksesta tai joka on vähä-älyinen tai harhoissaan.
Kumpi "minä" sinä halut olla - se, joka olit ennen lääkityksen aloittamista vai se, joka olet lääkettä käyttäessäsi ?