malliltaan myyjälle ja ostajalle. Onko loossit parempia, kun hyllyt? Miettikääpä ja antakaa vihjeitä?
millainen olisi
hyvä kirppispöytä
6338
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Toki voidaan miettiä niitä pöytärakenteita, mutta tärkeintä on, että paikka on siisti ja valoisa ja tavara on hyvää.
Jos itse pitäisin kirppistä, kävisin varmaan siivoamassa myyjien pöytiä, jotta kirppikseni yleisvaikutelma kohenisi. Ihmettelen, miksei kirppiksenpitäjät sitä tee. Poikkesin hiljattain kesälomalla Lahdessa Femmatori-nimisellä kirppiksellä ja enpä ole aikoihin nähnyt mitään niin siivotonta paikkaa. Kertoo paljon myös henkilöstä, jonka yritys on.
Ja kuka saisi myyntipaikan vuokraajat ymmärtämään, että loppuunkäytetty vaate kuuluu roskikseen, ei kirpputorille. Sekä sen, mitä hintaa kannattaa pyytää. Käytetystä takista ei kukaan maksa 200 euroa, niitäkin on nähty.
-Pöydät järjestelty riveihin, joita voi kiertää johdonmukaisesti. Joissakin paikoissa pöydät on niin sekaiset, että osa jää pakostakin kiertämättä. Hyvällä järjestelyllä myös saa karsittua "jämäpöydät", ne joita kukaan ei mielellään vuokraa, jos kaikki ovat tavallaan yhtä hyvillä paikoilla.
-Loossit on ehkä typerin keksintö koko kirppari-ideassa. Pieni tila, johon ei kehtaa tunkea jos joku muu on katsomassa. Eikä siihen edes 1-2 ihmistä enempää mahdukaan. Käytävälle suoraaan avautuvat hyllyt/vaaterekki on paras.
-Tilavat käytävät, joilla mahtuu vaivatta toisten ohi (myös lastenrattaiden). Näin yhtä pöytää kehtaa jäädä katselemaan tarkemmin, eikä 10 muuta joudu jonottamaan koska ei mahdu ohi.
-Pöytien siisteys/avaruus. Olen huomannnut että pienet ja ahtaat vuokrapöydät omaava kirppis näyttää ja tuntuu vain loputtomalta romuläjältä huolimatta myytävistä tavaroista. Vaaterekki erikseen ja hyllyt vieressä toimii parhaiten. Jos vaaterekin alla on hyllyjä tulee vain sekasotku. Pöytä on helpompi pitää siistinä jos tilaa on tarpeeksi. Kirppareilla voisi myös olla tarjolla siivous palvelu, jolla parilla eurolla joku kävisi järkkäämässä pöydän kuntoon pari kertaa päivässä. Tuosta kannattaisi maksaa, koska siisti pöytä lisää myyntiä. Itse tosin myydessä käyn itse siivoamassa pöydän kuntoon vähintään kerran päivässä.
Nämä ei ehkä liity suoranaisesti pöytiin, vaan kirppikseen ylipäätään.
-Tarpeeksi valoa, jotta näkee kunnolla. Tuo on ongelma varsinkin monessa hallikirpputorissa, jonne ei luonnonvalo pääse.
-Ilmastointi kuntoon. Kirppareilla kun myydään vanhaa tavaraa ja jotkut ihmiset tuovat sinne myös haisevia juttuja (hikikenkiä, vanhoja vaatteita/lehtiä ulkovarastosta...) ja on tosi kamalaa jos kirppis haisee. Tuollaisessa paikassa ei todellakaan tee mieli kiertää tai myydä jos se haju tarttuu omiin vaatteisiin.
-Viivakoodilliset hintalaput ja hinnoittelupistoolit. Helpottavat tilitystä, ei mene omat rahat muille myyjille eikä tarvitse itse askarrella lappuja. Helpottaa myös kirppismyyjien työtä kun ei tarvitse keräillä lippulappuja eri tavaroista pikkuruisiin koreihin. Hinnoittelupistoolilla hintalaput saa kätevästi kiinni vaatteisiin. Nuppineuloilla olevia hintalappuja ihmiset vaihtelevat liian ahkerasti ja ostajana on ikävä kaivella pöydästä irronneita hintalappuja hinnattomaan vaatteeseen.
-Mahdollisuus maksaa (pankki)kortilla. Todella monella kirppiksellä ei ole tätä mahdollisuutta ja moni ei kanna käteistä mukana suuria summia.
-Sovituskopit. Tarpeeksi monta ja tarpeeksi isoja.
-Kirppiksen valvonta järjestetty asianmukaisesti. Ei ole kiva jos varastellaan tai tuhotaan toisten tavaroita.
:D mä olen selkeästi miettinyt tätä asiaa ihan kunnolla. En tosin osaa sanoa mitkä ovat myyjän ja mitkä ostajan kannalta hyviä asioita, sillä mitä enemmän ostajia sitä parempi saldo tulee myyjälle, sillä suurin osa näistä hyödyttää kumpaakin.
tuon edellisen viestin kanssa, mutta mielestäni loossit ovat paljon parempia kuin tavalliset pöydät. Tavallisia pöytiä on ruuhka-aikana hankala kiertää, kun ei mahdu ilman tönimistä esim. menemään kyykkyyn tutkimaan alahyllyä.
Myöskin viivakoodillisista lapuista olen kahta mieltä, toisaalta ne ovat hyviä, siistejä ja helppoja, mutta jos ne on tarramallisia, tarrasta jää joihinkin tuotteisiin ikäviä jälkiä, jotka eivät lähde pois edes pesulla.
Kirjoitit asiaa. Ainoa, josta olen eri mieltä, on viivakooditarralaput... Ne ovat todella syvältä. Itse ostan kirppiksiltä paljon levyjä ja jos ostan jostain esim. 10 levyä, joissa kaikissa on viivakooditarrat, niin siinä meneekin sitten pari tuntia mukavasti niitä irrotellessa..
Myyn sillä periaatteella, että hintaa lasketaan useamman kerran viikossa, jos tavara ei mene kaupaksi. Helpompi vaihtaa tavallinen hintalappu kuin viivakooditarra, joka sitäpaitsi jättää ikävän jäljen joihinkin tuotteisiin, kuten täällä on todettu.
Lisäksi ne viivatarrat saa vasta pari päivää ennen kuin kirppis alkaa. Helpompi on ottaa niitä paperilappuja etukäteen ja hinnoitella tavaroita ja lisätä paikannumero siinä vaiheessa, kun kirppispöytä on varattu.
Mulle, joka kerää vanhaa hopeaa, ja sellaiset esineet olisi paras kirppis missä olisi paljon:
-hopeat Kalevalakorut.
-Lapin hopea esineet 925.
vanhat hopea maljakot,
-krystaalia.
- tyyllikkäät merkkivaatteet.
-tyylikkäät uudet kengät halvalla hinnalla.
Niin, lähes joka loosissa hopeiset korut ja esinneet.
Vanhoista vaatteista en välitä, vaan arvotavarasta.