Ihmiset polttavat koska uskovat erilaisiin tupakointiin liittyviin myytteihin esim tupakointi rentouttaa. Tupakan jälkeen sydän hakkaa varmaan 2 kertaa nopeammin, joten ei voi kyllä ajatella että rentouttaisi. Oikeasti tupakan jälkeen käy "ylikierroksilla". Yksikään syy, jonka vuoksi poltetaan ei kestä lähempää tarkastelua.
Tupakka ei rentouta
10
1423
Vastaukset
- ja aiheuttaa sitä..
silloin kun vielä tuli poltettua, olin koko ajan stressaantunut ja siihen tupakka auttoi.
mutta sitten kun lopetin polttamisen, loppui stressikin samalla. - satasatua
Tuota se tekee kun ei saa tupakkaa, alkaa kertoa mitä ihmeellisempiä satuja.
Mitä tarkastelua muka tupakoinnin pitäis kestää, sulla on ongelmia.- mitä,
Niin mitä oikeastaan tarkoitat?
- ei rentouta
oikeasti mutta siltä se ainakin tuntuu. Tulee rento fiilis.
- Olet väärässä.
Oletko koskaan tehnyt ruumiillista työtä? Siis sellaista, missä on urakkatahti ja hiki pinnassa, vaikkapa lapioinut betonikuormaa kiireellä kärryyn, ennenkuin se kovettuu liikaa. Tunteroisen kun heiluu ja jos jää aikaa taukoon ennen uutta kuormaa, monikin panee tupakiksi. Savu rauhoittaa hengitystä, nikotiini toimii pikkasen piristeenä ja palautuminen vähän nopeutuu.
Vasta oli muuten kiintoisa uutinen. Venäjän armeija luopuu annostupakeista. Joku oli hölissyt karamellin syömisestä. Tuleekohan Venäjän armeijalle annoskaramellit? Sille nauraa jo naurismaan aidatkin. Armeijan annostupakoiden idea on yksinkertaisuudessaan selkeä. Tupakka vie näläntunnetta, muonitus voi rintamaoloissa olla vaikeaa. Tupakan kuljettaminen rintamalle on helpompaa ja halvempaa kuin hernerokkakanuunan hinaaminen. Tupakka toimii piristeenä.
Noh, sotatilanteissa käytettävistä huumeista en puhu mitään.
Ai niin, tupakoitsija hermostuu, kun nikotiinin saanti estyy. Tulee vieroitusoireita. Tupakka lopettaa ne ja ihminen rauhoittuu. Tupakan vieroitusoireissa verenpaine nousee, pulssi kiihtyy, tulee hikoilua ja hermostuneisuutta. Tupakka lopettaa nuo oireet.- hengästyttää,
Savu rauhoittaa hengitystä, nikotiini toimii pikkasen piristeenä ja palautuminen vähän nopeutuu.
-Tupakointi nimenomaan hengästyttää. Hengästyy rasituksessa paljon helpommin kun on tupakoinut päivittäin esim muutaman vuoden. Jos tekee raskasta työtä, niin ainoa keino parantaa omaa jaksamistaan ja vähentä hengästymistä on hankkia hyvä kunto urheilemalla ja karttaa tupakointia. Olen tehnyt raskasta fyysistä työtä ja myös tupakoinut aiemmin 5 vuotta. Ei tosiaan ollut jaksamisessa kehumista, kun poltti. Vaikka tupakka juuri sillä polttamisen hetkellä tuntuisi "rentouttavalta ja hengitystä tasaavalta", niin vaikutus on tosiaan pidemmällä tähtäimellä kaikkea muuta. Tupakkatauot eivät tosiaankaan tue jaksamista, vaan heikentävät sitä.
-Ei se tupakka kyllä palautumista ainakaan edistä. Lihakset saa huonommin happea ja väsyvät helpommin. Nikotiini supistaa lihasten valtimoita ja verenkierto heikkenee. Vammoja tulee myös helpommin, esim urheilusta johtuvia. Eikö tupakoinnin pitäisi toimia päinvastoin, jos palautumista halutaan edistää?
Tupakka lopettaa nuo oireet.
-Nuo oireet loppuvat myös itsestään kun lopettaa, eivätkä palaa. Tupakoinnilla ylläpidetään oireita.
-En suinkaan ole väärässä. Tietysti tupakointi tuntuu mukavalta kun on siihen riippuvuus, mutta ei kannata etsiä tekosyitä polttamiseen. Se on itsensä pettämistä. - tuohon
hengästyttää, kirjoitti:
Savu rauhoittaa hengitystä, nikotiini toimii pikkasen piristeenä ja palautuminen vähän nopeutuu.
-Tupakointi nimenomaan hengästyttää. Hengästyy rasituksessa paljon helpommin kun on tupakoinut päivittäin esim muutaman vuoden. Jos tekee raskasta työtä, niin ainoa keino parantaa omaa jaksamistaan ja vähentä hengästymistä on hankkia hyvä kunto urheilemalla ja karttaa tupakointia. Olen tehnyt raskasta fyysistä työtä ja myös tupakoinut aiemmin 5 vuotta. Ei tosiaan ollut jaksamisessa kehumista, kun poltti. Vaikka tupakka juuri sillä polttamisen hetkellä tuntuisi "rentouttavalta ja hengitystä tasaavalta", niin vaikutus on tosiaan pidemmällä tähtäimellä kaikkea muuta. Tupakkatauot eivät tosiaankaan tue jaksamista, vaan heikentävät sitä.
-Ei se tupakka kyllä palautumista ainakaan edistä. Lihakset saa huonommin happea ja väsyvät helpommin. Nikotiini supistaa lihasten valtimoita ja verenkierto heikkenee. Vammoja tulee myös helpommin, esim urheilusta johtuvia. Eikö tupakoinnin pitäisi toimia päinvastoin, jos palautumista halutaan edistää?
Tupakka lopettaa nuo oireet.
-Nuo oireet loppuvat myös itsestään kun lopettaa, eivätkä palaa. Tupakoinnilla ylläpidetään oireita.
-En suinkaan ole väärässä. Tietysti tupakointi tuntuu mukavalta kun on siihen riippuvuus, mutta ei kannata etsiä tekosyitä polttamiseen. Se on itsensä pettämistä.Olin nyt 3 pv ilma röökiä, ja kun tänään taas poltin niin kyllä se rentoutti ja mukava olo tuli. Eli ei ole riippuvaisuudesta kiinni tuo rento tunne.
- neekerkki
tuohon kirjoitti:
Olin nyt 3 pv ilma röökiä, ja kun tänään taas poltin niin kyllä se rentoutti ja mukava olo tuli. Eli ei ole riippuvaisuudesta kiinni tuo rento tunne.
Voi pyhä yksinkertaisuus. Miten ihmiset voivat olla näin tyhmiä?
Tottakai aivojesi mielihyväkeskus reagoi vahvaan hermomyrkkyyn, nikotiiniin, positiivisen vastaanottavasti. Se juju onkin siinä, että mitä ne muut myrkyt (bentseeni, hiilimonoksidi yms aineet mitkä eivät ketään kiinnosta) tekevät elimistöön imeydyttyään. Kiihdyttävät verenkietoa ja verenpainettta, estävät hapensaantia, pilaavat ääreisverenkierron. Lisäksi, kun elimistön heinojen verisuonten kierto vaikeutuu, aivojen toiminta heikkenee. Sitä kautta ei enää järkipuhetta uskota.
Vieläkö väitetään, että ihminen ei reagoi fiilikseen, vaan puhtaaseen järkeen? - riippuvuus
tuohon kirjoitti:
Olin nyt 3 pv ilma röökiä, ja kun tänään taas poltin niin kyllä se rentoutti ja mukava olo tuli. Eli ei ole riippuvaisuudesta kiinni tuo rento tunne.
Pakko korjata,15 vuotta olen polttanut nyt olen ollut tupakoimatta 4 kk (purukumilla) ensimmäinen 2 viikkoa ilman tupakkaa aiheutti jatkuvaa väsymystä, kunnes kroppa alko tottumaan tupakoimattomuuteen. Nyt olen vähentänyt nikotiini purukumin käyttöä 1 tyynyyn päivässä ja olen nukkunut 2 vuorokautta. heitin kokeeksi 2 x 4 mg purukumia hetulaan, ja tuntuu että voisin lähteä vetää maratonin. Keijolla on voimakas tunne että, nikotiini on piriste.
- kessutonvittu500
riippuvuus kirjoitti:

No ei mikään vitunkaan ihme,että se tupakka ei sua rentouta jos et ees osaa polttaa sitä.Jätkä varmaan saatana vetää poskareita.Tiedoks vittu vaan,että tupakkaa ei kuulu vetää poskareina.Sitä kuuluu vetää ihan keuhkoihin asti ja sitten puhaltaa.Koska siitä ei tule vitunkaan rentouttava olo,jos sä vedät sitä poskareina.Mä en jumalauta oikeesti ymmärrä poskisauhujen vetelijöitä.Nuoretkin polttaa ihan perkeleen nopeasti ja silleen nopeesti imee ja puhaltaa.Siitä voi tulla nikotiinimyrkytystä ja voi ruveta huimaamaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain767636Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1293049- 1531894
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha711718Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1291557Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1721492- 1321212
- 79887
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko50834- 53784