Svenskeurooppalainen
Dennis Rundt kirjoittaa, että
1970-luku oli poliittisesti dramaattista aikakautta, täynnä eripuraisuutta. Mutta silloin ei ollut
tarvetta kirjoittaa ruotsin asemasta samalla tavoin kuin nyt.
Suomenruotsalaisuus oli suomenruotsalaisten oma asia.
Suomenruotsalaisissa keskusteluissa oli kysymys porvareista ja sosialisteista, aluepolitiikasta
ja korkeakoulukoulutuksesta, kulttuuri- ja kyläruotsalaisuudesta sekä kuinka
suomenruotsalaisilla tulisi olla oma tv-kanava.
Se tuli myöhäiskesällä 2001 ja siitä tuli svenskfinlandin viimeinen kansallinen voitonjuhla. Kun
Ylen ruotsinkielinen tv-kanava aloitti lähetyksensä oli ruotsalaisuuden alasajo Suomessa jo
käynnistynyt.
Keskustelu Svenskfinlandista on tänään kielikeskustelua. Virallinen puoluepoliittinen keskustelu
ja vetokamppailu, missä ymmärtämys ruotsin kieltä ja ruotsalaisia ratkaisuja kohtaan on yhtä
kuin nolla, kansalaiskeskustelun säestyksellä joka enimmäkseen on nettiin perustuvaa
anonyymiä ja niin raakaa, että siitä tulee kiihotusta kansanryhmää kohtaan.
Toistaiseksi on ruotsalaista sosiaalista, kulttuurillista ja taloudellista pääomaa - mutta johtavat
suomenkieliset poliitikot jotka painottavat, että ruotsia tarvitaan ja toimivat sen mukaisesti,
puuttuvat. Vielä ruotsinkielisillä on "oma" poliittinen puolue - mutta valtionpolitiikassa siltä
puuttuu kuuluvuus.
Vaikkakin, kuten kjellherbertiläinen tutkimus osoittaa, enemmistö suomenkielisistä osoittaa
suurta suvaitsevaisuutta ruotsin kieltä ja suomenruotsalaisia kohtaan, kokevat Suomen
ruotsalaiset kieli-ilmapiirin kirpeänä.
Ja ruotsinkieli jatkaa kutistumistaan.
Se suomenruotsalainen edunvalvonta joka kehitettiin ennen sotia ei toimi enää. Estääkseen
ruotsinkielisyyden hajoamisen ja ylläpitääkseen perustuslainmukaisen kaksikielisyyden
tarvitaan uusia otteita. Mitä?
Tässä on yksi:
Suomenruotsalaisella sanomalehdistöllä on varmaankin merkitystä Svenskfinlandin
tulevaisuudelle. Mutta se ei ole lähes tulkoonkaan riittävää; ainoastaan ruotsinkielinen
sanomalehdistö ei voi taata ruotsin asemaa. Ruotsalaisuus Suomessa on myöskin riippuvainen
suomenkielisestä sanomalehdistöstä.
Millä tavalla se voi edesauttaa pelastamaan Svenskfinlandin?
Periaatteessa Svenskfinland on valkoinen täplä suomenkielisessä lehdistössä.
Suomenruotsalaisia ja suomenkielisiä lehtiä erottaa selvä raja joka ylitetään ainoastaan silloin
tällöin. Suomenkielinen joukkomedia noteeraa harvoin ruotsinkielistä joukkomediaa ja vielä
harvemmin niitä yhteisöjä jotka ylläpitävät lehtiä - muuten kuin kummallisena; jonkinlaisena
poikkeavana pikkuhupaisuutena.
Jos suomenkieliset lehdet säännöllisesti huomioisivat suomenruotsalaiset luonnollisena osana
suomalaista yhteisöä, niin me olisimme olemassa ihan eri tavalla kuin nyt.
Per-Erik Lönnfors, aikaisemmin STT:n TJ ja päätoimittaja, ehdotti eräässä kolumnissa Magman
websivuilla, että ajatuspaja henkilökohtaisten yhteyksien ja lounaskokouksien kautta työstäisi
suomenkielisiä journalisteja: antamalla heille tuoretta mielenkiintoista informaatiota, auttamalla heitä tulemaan ruotsalaisuuden asiantuntijoiksi Suomessa.
Hyvä ehdotus. Toiseksi:
Samalla tavoin kuin ruotsalaisuus Suomessa tarvitsee suomalainen lehdistö huomiota ja tukea
Ruotsista.
Kirjailija Herman Lindqvist huomautti vieraskolumnissaan, että ruotsia on puhuttu Suomessa
aikaisesta keskiajasta lähtien tai yhtä kauan kuin kieli jota ruotsiksi kutsutaan. Tämä ennen
kuin oli selvästi rajattu maa jonka nimi oli Ruotsi, ennen kuin kukaan oli edes kuullut sanan
Suomi (Finland).
Svenskfinlandia ja Ruotsia erottaa selvä raja.
Ruotsalainen joukkoviestintä noteeraa harvoin suomenruotsalaista joukkoviestintää ja vielä
harvemmin suomenruotsalaista yhteisöä.
Jos ruotsalainen media huomioisi suomenruotsalaiset itsestäänselvänä osana ruotsalaista
kielialuetta, olisimme me olemassa ihan eri tavalla kuin tänään. Kuinka yltää tähän?
Ajatuspaja voi henkilökohtaisilla kontakteilla ja muulla tavoin työstää ruotsalaisia journalisteja: antaa heille mielenkiintoista informaatiota, tehdä heistä ruotsalaisuuden asiantuntijoita
Suomessa. Me jotka käytämme ruotsia Suomessa voimme yrittää olla kutistamasta itseämme
jatkuvasti korostamalla meidän maantieteellistä asemaamme ("eteläpohjalainen",
"suomenruotsalainen", "suomenmaalainen" ja sen sijaan painottaa meidän kielellistä
identiteettiämme.
Svenskeurooppalaisia kun olemme.
Dennis Rundt
Dennis Rundt kirjoittaa, että
1970-luku oli poliittisesti dramaattista aikakautta, täynnä eripuraisuutta. Mutta silloin ei ollut
tarvetta kirjoittaa ruotsin asemasta samalla tavoin kuin nyt.
Suomenruotsalaisuus oli suomenruotsalaisten oma asia.
Suomenruotsalaisissa keskusteluissa oli kysymys porvareista ja sosialisteista, aluepolitiikasta
ja korkeakoulukoulutuksesta, kulttuuri- ja kyläruotsalaisuudesta sekä kuinka
suomenruotsalaisilla tulisi olla oma tv-kanava.
Se tuli myöhäiskesällä 2001 ja siitä tuli svenskfinlandin viimeinen kansallinen voitonjuhla. Kun
Ylen ruotsinkielinen tv-kanava aloitti lähetyksensä oli ruotsalaisuuden alasajo Suomessa jo
käynnistynyt.
Keskustelu Svenskfinlandista on tänään kielikeskustelua. Virallinen puoluepoliittinen keskustelu
ja vetokamppailu, missä ymmärtämys ruotsin kieltä ja ruotsalaisia ratkaisuja kohtaan on yhtä
kuin nolla, kansalaiskeskustelun säestyksellä joka enimmäkseen on nettiin perustuvaa
anonyymiä ja niin raakaa, että siitä tulee kiihotusta kansanryhmää kohtaan.
Toistaiseksi on ruotsalaista sosiaalista, kulttuurillista ja taloudellista pääomaa - mutta johtavat
suomenkieliset poliitikot jotka painottavat, että ruotsia tarvitaan ja toimivat sen mukaisesti,
puuttuvat. Vielä ruotsinkielisillä on "oma" poliittinen puolue - mutta valtionpolitiikassa siltä
puuttuu kuuluvuus.
Vaikkakin, kuten kjellherbertiläinen tutkimus osoittaa, enemmistö suomenkielisistä osoittaa
suurta suvaitsevaisuutta ruotsin kieltä ja suomenruotsalaisia kohtaan, kokevat Suomen
ruotsalaiset kieli-ilmapiirin kirpeänä.
Ja ruotsinkieli jatkaa kutistumistaan.
Se suomenruotsalainen edunvalvonta joka kehitettiin ennen sotia ei toimi enää. Estääkseen
ruotsinkielisyyden hajoamisen ja ylläpitääkseen perustuslainmukaisen kaksikielisyyden
tarvitaan uusia otteita. Mitä?
Tässä on yksi:
Suomenruotsalaisella sanomalehdistöllä on varmaankin merkitystä Svenskfinlandin
tulevaisuudelle. Mutta se ei ole lähes tulkoonkaan riittävää; ainoastaan ruotsinkielinen
sanomalehdistö ei voi taata ruotsin asemaa. Ruotsalaisuus Suomessa on myöskin riippuvainen
suomenkielisestä sanomalehdistöstä.
Millä tavalla se voi edesauttaa pelastamaan Svenskfinlandin?
Periaatteessa Svenskfinland on valkoinen täplä suomenkielisessä lehdistössä.
Suomenruotsalaisia ja suomenkielisiä lehtiä erottaa selvä raja joka ylitetään ainoastaan silloin
tällöin. Suomenkielinen joukkomedia noteeraa harvoin ruotsinkielistä joukkomediaa ja vielä
harvemmin niitä yhteisöjä jotka ylläpitävät lehtiä - muuten kuin kummallisena; jonkinlaisena
poikkeavana pikkuhupaisuutena.
Jos suomenkieliset lehdet säännöllisesti huomioisivat suomenruotsalaiset luonnollisena osana
suomalaista yhteisöä, niin me olisimme olemassa ihan eri tavalla kuin nyt.
Per-Erik Lönnfors, aikaisemmin STT:n TJ ja päätoimittaja, ehdotti eräässä kolumnissa Magman
websivuilla, että ajatuspaja henkilökohtaisten yhteyksien ja lounaskokouksien kautta työstäisi
suomenkielisiä journalisteja: antamalla heille tuoretta mielenkiintoista informaatiota, auttamalla heitä tulemaan ruotsalaisuuden asiantuntijoiksi Suomessa.
Hyvä ehdotus. Toiseksi:
Samalla tavoin kuin ruotsalaisuus Suomessa tarvitsee suomalainen lehdistö huomiota ja tukea
Ruotsista.
Kirjailija Herman Lindqvist huomautti vieraskolumnissaan, että ruotsia on puhuttu Suomessa
aikaisesta keskiajasta lähtien tai yhtä kauan kuin kieli jota ruotsiksi kutsutaan. Tämä ennen
kuin oli selvästi rajattu maa jonka nimi oli Ruotsi, ennen kuin kukaan oli edes kuullut sanan
Suomi (Finland).
Svenskfinlandia ja Ruotsia erottaa selvä raja.
Ruotsalainen joukkoviestintä noteeraa harvoin suomenruotsalaista joukkoviestintää ja vielä
harvemmin suomenruotsalaista yhteisöä.
Jos ruotsalainen media huomioisi suomenruotsalaiset itsestäänselvänä osana ruotsalaista
kielialuetta, olisimme me olemassa ihan eri tavalla kuin tänään. Kuinka yltää tähän?
Ajatuspaja voi henkilökohtaisilla kontakteilla ja muulla tavoin työstää ruotsalaisia journalisteja: antaa heille mielenkiintoista informaatiota, tehdä heistä ruotsalaisuuden asiantuntijoita
Suomessa. Me jotka käytämme ruotsia Suomessa voimme yrittää olla kutistamasta itseämme
jatkuvasti korostamalla meidän maantieteellistä asemaamme ("eteläpohjalainen",
"suomenruotsalainen", "suomenmaalainen" ja sen sijaan painottaa meidän kielellistä
identiteettiämme.
Svenskeurooppalaisia kun olemme.
Dennis Rundt
Vastaukset 2
Vanhimmat
"poliitikot sanovat, että ruotsia tarvitaan..."
Olipa kafkaminen toteamus, vaikka onkin valitettavasti totta.
Siis mihin ihmeeseen Suomi tarvitsee ruotsinkieltä?
Suomi on kielipoliittinen Absurdistan!
knkb khj