Atopiaa vai allergiaa?

Meillä on 2kk vauvalla ollut alusta saakka kuivaa punaista läikikästä ihottumaa kasvoissa. Alkuun oli ihossa tosi pahoja hormoninäppyjä, mutta niistä ei enää ole kyse. Nyt myös käsivarsissa on kuivaa kovaa ihottumaa, joka ei kuitenkaan punerra. Välillä tilanne saattaa olla hetken aikaa kasvoissa todella hyvä, välillä taas pahenee. Kortisonia en ole ikinä käyttänyt, mutta pepanthenea lähes päivittäin. Se tuntuu olevan tarpeeksi rasvainen koska auttaa aika hyvin. Pehmittää ja sitä myöten parantaa ihoa. Mikään Ceralan tms. ei ole tarpeeksi rasvaista.
Lääkärillä kävin, muttei osannut tyypillisesti sanoa juuta ei jaata. Mahdollisesti atopiaa? Itse olen epäillyt myös maitoallergiaa. Nlan mukaan se taas ei ole mahdollista, kun ei ole merkittäviä suolistovaivoja. Kyllähän kuiva ihottumakin on aina oire?!

Miten muiden vauvoilla atopia ilmenee? Välillä maidonjuonnin jälkeen ihottuma punertuu mielestäni entisestään. Samoin kyllä on jos on juuri herännyt unilta, vähän hikinen tms.
Kuinka erottaa vauvalla "vain" atooppisen ihon ja ruoka-aineallergian? Iho ei mielestäni hänellä kutise.
Meillä juodaan tuttelia ja kaikki tavalliset muut merkit on kokeiltu. Nannista tuli kakka ihan vihreäksi ja mahavaivoja vaikka iho tuntuikin heti paranevan. Jauhosekoituksista vauva ei huolinut tuttelia ja nan teki samat oireet kuin valmistetrakin.

Tuntuu, ettei kukaan auta tähän kysymykseen. Ei lastenlääkäritkään näköjään tiedä mitään. Ajan kanssako se vasta selviää, oliko kyse ehkä maitoallergiasta ja pahennan ehkä odotellen turhaan allergian laatua?
2667
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

että saat mitään diagnoosia. Seuraa esim. lapsen ihoa päivittäin digikuvien avulla muutaman viikon ajan, eli otat kuvan aina samaan aikaan (herääminen, aamupalan jälkeen, lounaan jälkeen, nukkumaan mennessä) samasta kohdasta (poski, käsivarsi, taive tms). Sitten lähdet testaamaan edelleen kuvia ottaen, onko kyse maitoallergiasta tai atopiasta. Atopia on sellainen ongelma, jonka diagnoosiin kuuluu se, että se kestää pitkän aikaa, joten on ihan tyypillistä, ettei lääkäri sitä yhden käyntikerran perusteella diagnosoi.

Äänestä

Meidän esikoisella todettiin maitoallergia kolmekuisena, joka ilmeni atopialla. Ikinä ei ollut mitään suolisto-oireita, mutta iho oli ympäriinsä huonossa kunnossa. Myöhemmin todettin myös vilja-kananmuna-allergiat. Meidän likan iho kutisi tosi pahasti ja oli tosi itkuinen ja raskas eka vuosi. Ja kovat rasvat piti olla jokapäivä käytössä. Ja kortisonia kului paljon! Lopulta kävi vielä niin, että sopivaa maitokorviketta ei löytynyt, ja annoin hänelle vain vettä ja kalsiumvalmistetta.

Kyllä, jos se kerran pahenee maidon jalkeen, niin näyttäis, että siihen reagoi. Suosittelen, että meette näyttäämään yksityiselle, jos löytyy vakuutus tai on muuten mahdollista.

Nyt kun tyttö on kolmen vanha, niin kananmuna-allergia on enää jäljellä allergioista. Mutta atoopikko on kyllä vielä, ja ilmeisesti loppuelämänsä. Ja edelleen rasvataan joka päivä perusrasvat. Mutta selvitttiin!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vauva 2kk kirjoitti:

Meillä on 2kk vauvalla ollut alusta saakka kuivaa punaista läikikästä ihottumaa kasvoissa. Alkuun oli ihossa tosi pahoja hormoninäppyjä, mutta niistä ei enää ole kyse. Nyt myös käsivarsissa on kuivaa kovaa ihottumaa, joka ei kuitenkaan punerra. Välillä tilanne saattaa olla hetken aikaa kasvoissa todella hyvä, välillä taas pahenee. Kortisonia en ole ikinä käyttänyt, mutta pepanthenea lähes päivittäin. Se tuntuu olevan tarpeeksi rasvainen koska auttaa aika hyvin. Pehmittää ja sitä myöten parantaa ihoa. Mikään Ceralan tms. ei ole tarpeeksi rasvaista.
Lääkärillä kävin, muttei osannut tyypillisesti sanoa juuta ei jaata. Mahdollisesti atopiaa? Itse olen epäillyt myös maitoallergiaa. Nlan mukaan se taas ei ole mahdollista, kun ei ole merkittäviä suolistovaivoja. Kyllähän kuiva ihottumakin on aina oire?!

Miten muiden vauvoilla atopia ilmenee? Välillä maidonjuonnin jälkeen ihottuma punertuu mielestäni entisestään. Samoin kyllä on jos on juuri herännyt unilta, vähän hikinen tms.
Kuinka erottaa vauvalla "vain" atooppisen ihon ja ruoka-aineallergian? Iho ei mielestäni hänellä kutise.
Meillä juodaan tuttelia ja kaikki tavalliset muut merkit on kokeiltu. Nannista tuli kakka ihan vihreäksi ja mahavaivoja vaikka iho tuntuikin heti paranevan. Jauhosekoituksista vauva ei huolinut tuttelia ja nan teki samat oireet kuin valmistetrakin.

Tuntuu, ettei kukaan auta tähän kysymykseen. Ei lastenlääkäritkään näköjään tiedä mitään. Ajan kanssako se vasta selviää, oliko kyse ehkä maitoallergiasta ja pahennan ehkä odotellen turhaan allergian laatua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu