Suomen kesä on kaunis (vaikka olisi sateinenkin) ja monin tavoin miellyttävä vuodenaika, mutta yksi asia siinä on sellaista, josta en pidä. Ehkä ei-niin-sosiaalisen luonteeni takia.
Sanottakoon alkuun, että elän yksin, mutta en kärsi yksinäisyydestä. Yksin oleminen on hyvin pitkälti oma valintani, vaikka luonteenikin siihen on varmasti ajanut. Onnekseni satun kuitenkin olemaan yksikseni viihtyvää sorttia. Kuitenkin jokainen, parhaitenkin yksinäisyydessä viihtyvä ihminen kokee joskus itsensä yksinäiseksi negatiivisella tavalla. Minä koen sitä erityisesti kesäisin.
Kesällä ihmisiä on enemmän liikkeellä kuin muina vuodenaikoina. Ihmisillä on lomia, joten heillä on aikaa viettää aikaa kaupungilla. Ilmat sallivat runsaamman jalkaisin liikkumisen. Ihmisiä on siis kaiken aikaa enemmän liikkeellä kuin muina vuodenaikoina. Tämä aiheuttaa sen, että kesäisin en haluaisi liikkua kaupungilla lainkaan, koska en pidä väkijoukossa liikkumisesta. En kuitenkaan kärsi mistään paniikkihäiriöstä eikä väkijoukossa liikkuminen ole minulle ylivoimaista, en vain pidä siitä.
Toisekseen ja ennen kaikkea, ihmisillä "pitää" olla kesällä iloinen mieli, paljon aktiviteettejä ja varsinkin erittäin runsasta sosiaalista kanssakäymistä. Minulla sosiaaliset kanssakäymiset eivät lisäänny kesällä, joten koen itseni aina kesäisin jotenkin ulkopuoliseksi kaikesta. Mihinkään kuulumattomuuden tunne näin ollen korostuu kesäisin. Se ahdistaa. Saattaapa aiheuttaa jonkinmoisia paineita ja huonommuuden tunnettakin.
Vietän kesän mieluummin luonnossa, kesäiset kaupungit eivät sovi minulle. Ne saavat minut kärsimään yksinäisyydestä, vaikka normaalisti en siitä kärsi. Vaikka pidän kesästä sinänsä, tuo reaktioni on saanut minut vuosien saatossa jopa hieman karsastamaan kesää.
Kun koittaa syksy, se merkitsee minulle helpotusta. Ihmisten määrä julkisissa paikoissa vähenee. Ihmiset "rauhoittuvat". Koen pääseväni paremmin yhteiskunnan kelkkaan, kun normaali arki pyörii, eikä tarvitse olla ylettömän sosiaalista elämää, ylipirteää mielialaa, ylimääräisiä aktiviteetteja, lomasuunnitelmia ynnä muuta.
Sanottakoon alkuun, että elän yksin, mutta en kärsi yksinäisyydestä. Yksin oleminen on hyvin pitkälti oma valintani, vaikka luonteenikin siihen on varmasti ajanut. Onnekseni satun kuitenkin olemaan yksikseni viihtyvää sorttia. Kuitenkin jokainen, parhaitenkin yksinäisyydessä viihtyvä ihminen kokee joskus itsensä yksinäiseksi negatiivisella tavalla. Minä koen sitä erityisesti kesäisin.
Kesällä ihmisiä on enemmän liikkeellä kuin muina vuodenaikoina. Ihmisillä on lomia, joten heillä on aikaa viettää aikaa kaupungilla. Ilmat sallivat runsaamman jalkaisin liikkumisen. Ihmisiä on siis kaiken aikaa enemmän liikkeellä kuin muina vuodenaikoina. Tämä aiheuttaa sen, että kesäisin en haluaisi liikkua kaupungilla lainkaan, koska en pidä väkijoukossa liikkumisesta. En kuitenkaan kärsi mistään paniikkihäiriöstä eikä väkijoukossa liikkuminen ole minulle ylivoimaista, en vain pidä siitä.
Toisekseen ja ennen kaikkea, ihmisillä "pitää" olla kesällä iloinen mieli, paljon aktiviteettejä ja varsinkin erittäin runsasta sosiaalista kanssakäymistä. Minulla sosiaaliset kanssakäymiset eivät lisäänny kesällä, joten koen itseni aina kesäisin jotenkin ulkopuoliseksi kaikesta. Mihinkään kuulumattomuuden tunne näin ollen korostuu kesäisin. Se ahdistaa. Saattaapa aiheuttaa jonkinmoisia paineita ja huonommuuden tunnettakin.
Vietän kesän mieluummin luonnossa, kesäiset kaupungit eivät sovi minulle. Ne saavat minut kärsimään yksinäisyydestä, vaikka normaalisti en siitä kärsi. Vaikka pidän kesästä sinänsä, tuo reaktioni on saanut minut vuosien saatossa jopa hieman karsastamaan kesää.
Kun koittaa syksy, se merkitsee minulle helpotusta. Ihmisten määrä julkisissa paikoissa vähenee. Ihmiset "rauhoittuvat". Koen pääseväni paremmin yhteiskunnan kelkkaan, kun normaali arki pyörii, eikä tarvitse olla ylettömän sosiaalista elämää, ylipirteää mielialaa, ylimääräisiä aktiviteetteja, lomasuunnitelmia ynnä muuta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
en jaksa niitä väkijoukkoja enkä sitä tekoiloa jota pitää kesällä olla, sitten aamuyöstä tapellaan, joskus aiemminkin (riippuu kuin ajoissa sinne terassille on lähdetty). En ole koskaan kesäihminen ollut, ehkä lapsena mutta silloin meni kaikki vuodenajat muutenkin. Onneksi tulee syksy ja pimeät illat, sitten ihana talvi.
Kesä on kuvottava show-off -season, odotan syksyn pimeneviä iltoja, marraskuuta ja erityisesti joulua. Unelmoin joka vuosi kesän alkaessa lähestyä, että voisin paeta kesäksi vaikka Huippuvuorille.
nopeeta on kyllä kesä taas menny, vaikken oo tehny paljo mitään. Kohta onpi jo syksy.. syksyisen pimeää ulkona on nytki..
Hienoa, että on muitakin tällä tavalla ajattelevia! Onneks kohta alkaa vuoden paras aika: saa nauttia syksystä ja yrittää sulautua paremmin ihmisten joukkoon.