Mietin myös, miksei narsisteille ole olemassa vertaistukea? Itse en ainakaan sellaiseen ole törmännyt.
Onhan se sairaus siinä kuin mikä muu tahansa, diagnoosiluokitus ja kaikki.
Onko selitys siinä, että narsistiksi leimaantuminen on kuin leimaantuisi kiusaajaksi? Tällaisilla palstoilla varmaan näkee kaikenlaista kirjoitusta siitä, kuka epäilee kenenkin läheisensä olevan narsisti. Narsisti kuvataan tällöin liian usein sellaiseksi kuin hän tekisi kaiken aivan kiusatakseen. Usein varmasti onkin kyse vain kahden yhteen sopimattoman henkilön epätoivoisesta läheisriippuvuudesta ja toisen heistä yrityksestä mustamaalata kumppaniaan vielä enemmän. Narsisti-sanasta on tehty lyömäase, pilkkakirves. Millä muulla sairaudella tehdään yhtä rajua pilkkaa?
Varmasti täälläkin on heitä, joille riittää yksi omalle mielipiteelle poikittainen sana ja vastapuoli on selvä narsisti. Eikö?
Uhreille on tarjolla tukea, mutta jääkö sairas itse yksin? Koskahan asenteet muuttuvat niin, että tämäkin aletaan mieltää sairautena?
Kuulin vastikään, että Narsistien Uhrien Tuki sivusto olisi kieltänyt palstalla narsisti"diagnoosien" teon. En tiedä pitääkö paikkansa, mutta eräs lukija kertoi jonkun heidän moderaattorinsa sanoneen näin. Tämähän on kyllä sitten ensimmäinen askel siihen suuntaa, että tilanteen tervehtyminen saattaa edes joskus alkaa - narsistijahti saa aika huvittaviakin piirteita välillä.
Toisaalta epäilen, että Suomi24:llä ei ole samanlaista motivaatiota kuin NUT:lla, koska tämähän ei ole tukipalsta kummallekaan osapuolelle. Luultavammin ne, jotka eivät siellä enää voi harrastaa leimaamistaan, tulevat jatkossa tänne.
Huolestuttavaa.
Narsistin vertaistuki
23
1973
Vastaukset
- mielipide tämäkin
Narsistisesti persoonallisuushäiriöisillä ei ole siksi omaa tukipalstaa,koska heiltä puuttuu sairaudentunto.Heissä kun ei mielestään ole mitään vikaa,vaan kaikki muut on "hulluja".
Mietippä tätä.On mies,jolla on kyseinen häiriö...perhe alkaa voimaan huonosti.
Vaikka tämä mies olis 5kertaa avoliitossa,niin joka kerta perhe alkaa voida huonosti,aina sama juttu.Ja miehen mielestä jokainen jättämänsä avovaimo on "hullu".Narsistisesti persoonallisuushäiriöinen sairastuttaa aina läheisensä toiminnallaan ja itse senkun porskuttaa eteenpäin tehden tuhojaan.- psykan ajattelija
olevan selitys asialle. Varmasti löytyy paljon heitä, jotka epäilevät sairastavansa narsismia. Mutta käynti tällaisilla palstoilla ja esim. sinun syyllistävän tekstisi lukeminen ei takuulla kannusta asiasta missään avautumaan. Ja se on väärin.
Mitalilla tuppaa olemaan kaksi puolta. - Otsakkeella
"Narsistisesti persoonallisuushäiriöisillä ei ole siksi omaa tukipalstaa,koska heiltä puuttuu sairaudentunto" - mitä tarkoitat?
"Mietippä tätä" - po mietipä tätä.
"On mies,jolla on kyseinen häiriö...perhe alkaa voimaan huonosti"
- pitäisi olla "alkaa voida huonosti". Mainitset "kyseinen häiriö" - siis
mikä on diagnoosi? (si?)
Taitaa olla meininki että leima otsaan ja äkkiä sanotaan vaikka narsismi...
- -hullu-
Tää on hyvä foorumi.
Täällä nää narsistienkin kirjoittamat kommentit vaan killuu. Eiks oo jees?- psykan ajattelija
muutenhan maailma kuivuisi yhden mielipiteen onnelaksi.
Suvaitsen erilaisuutta ja jopa kannatan sitä, mutta kiusaamista en siedä. Toinen vaikeasti sulatettava asia on tekopyhyys.
On jees.
- voi miettii
tykönään miten reagoi jos huomaa vaikkapa nyt sitten puolisollaan esim. sydänkohtaukseen viittaavia oireita.
Moniko käy syyttämään ja valittaa miten hankala elämä itselle sen mahdollisen sairauden myötä tulee?Väitän että tuskin kukaan ajattelee tuollaisia. - muulla
sairaudella katsotaan olevan sairastuneen ulkopuolisia uhreja. Jotenkin niistä uhreista on tehty tärkeämpiä kuin itse sairaasta.
Useimmiten taitaa olla kyse kuitenkin masokistin ja sadistin välisestä parisuhteesta, jonka toinen osapuoli (loogisemmin masokisti) haluaa vastuun kiertääkseen vierittään syyn yksin toisen harteille. Narsistiksi leimaamalla sekin onnistuu erittäin luontevasti.
Ai miksi hän näin tekisi? Koska masokistin myötätunnon tarve on loputon, hän haluaa olla marttyyri, uhri. Niitä täällä näkee paljon. Molemmat ovat koukussa itseensä ja toisiinsa ja tapaansa olla yhdessä.- psykan ajattelija
ei tarvitse olla masokisti-sadistikaan. Riittää, että on riittävän pahansisuinen ja marttyyrielkeinen.
- opissa ollut
psykan ajattelija kirjoitti:
ei tarvitse olla masokisti-sadistikaan. Riittää, että on riittävän pahansisuinen ja marttyyrielkeinen.
Kyllä ne narsistien uhreiksi itseään väittävät ovat ilkeitä ja kieroutuneita ihmisiä - jonkin lajin perverssejä varmaan! Onneksi sentään narsistit on niin ymmärtäviä ja suvaitsevaisia ihmisiä! He haluavat tehdä hyvää kaikille ja koko maailmalle...
- psykan ajattelija
opissa ollut kirjoitti:
Kyllä ne narsistien uhreiksi itseään väittävät ovat ilkeitä ja kieroutuneita ihmisiä - jonkin lajin perverssejä varmaan! Onneksi sentään narsistit on niin ymmärtäviä ja suvaitsevaisia ihmisiä! He haluavat tehdä hyvää kaikille ja koko maailmalle...
Onkin eri asia olla narsistin uhri kuin "narsistin uhri".
- vai niin
Kyllä siellä edelleenkin saa puhua "narskuista" :-)
Ja kun foorumin nimi on edelleenkin narsistien uhrien tuki ry niin jo ihan oletuksena on oltava että uhrit puhuvat nimenomaan narsisteista.
Mites se narsistien tuki toimisi? Tukeen kun tarvitaan empatiaa ja sitähän narsisteilla ei taida olla?- -hullu-
Entäs sitten tuki niille uhreille, joita uhrit lyövät päähän ruutanoilla?
Voisin kuvitella, että narsistien tuki voisi kattaa myös sellaiset ihmiset, jotka on potkittu narsisteina uhrien tuen piiristä pois... sam vaknin taitaa olla malliesimerkki narsistista, joka on kääntänyt vammansa hyötykäyttöön.
Suurin osa narsisteista kuitenkin kulkee vapaalla jalalla ja on paljon tyyppejä, jotka eivät vielä tiedosta itseään. Mikä estää niitä, jotka tiedostavat omat vammansa kokoontumasta samalle foorumille? Oli se sitten netissä tai livenä. Kauniita ihmisiä.
Vain toinen narsisti voi ymmärtää toista ... ja kun on yhteinen tausta ja näkee maailman samankaltaisesta näkökulmasta, voisi sellainen toimia hyvinkin? Tosin näen kyllä monta ongelmaa, jotka on esim AA:ssa hoidettu tiukalla kurilla... kynnys mennä myöntämään, että on voimaton on suuri. Ja puheenvuorot jakaa puheenjohtaja. Ja kenenkään kommentteihin ei saa kommentoida suoraan. Niihin voi viitata omissa puheenvuoroissaan .. ne tietää, ketkä ovat ko. sessioissa joskus olleet, et se toimii, vaikka siellä on todella kovia tyyppejä joukossa - linnakierteessä olleita, mielisairaaloita kierrelleitä jne.
Että on mahdollista narsistien vertaistuki. Mutta se edellyttää osallistujilta, että ensin myöntävät itselleen olevansa sairaita. Se on pirun vaikeeta se. - puhua
mutta ei siellä saa tehdä enää diagnooseja. Niin aloittajakin sanoo. Ja ihan helposti löysin sivustolta kirjoituksen, jossa kirjoittaja sanoo" Emme voi, emmekä saa tehdä täällä diagnooseja." Sen verran olen sivuilla ollut että ymmärtääkseni sanoja on moderaattori. Lainattu katkelma on tämän vuoden keväältä.
Tiedä sitten miksi sinä olet eri luulossa. - psykan ajattelija
puhua kirjoitti:
mutta ei siellä saa tehdä enää diagnooseja. Niin aloittajakin sanoo. Ja ihan helposti löysin sivustolta kirjoituksen, jossa kirjoittaja sanoo" Emme voi, emmekä saa tehdä täällä diagnooseja." Sen verran olen sivuilla ollut että ymmärtääkseni sanoja on moderaattori. Lainattu katkelma on tämän vuoden keväältä.
Tiedä sitten miksi sinä olet eri luulossa.Kun juttu näyttää olevan totta, peukut siitä NUT:lle!
- ms
narsistisesti häiriintyneen luonteen hoitaminen ja parantaminen on mahdolista mutta VAIN SILLOIN JOS NARSISTI SITÄ ITSE AIDOSTI HALUAA,tämä on kuitenkin ERITTÄIN harvinaista.
Narsisti ei yleensä itse tunnusta itsellään olevan ongelmia.
He ovat hyvin herkkiä loukkaantumaan jos heille huomautetaan että heidän käytöksensä on loukkaavaa,he syyttävät arvostelun antajaa pahansuovaksi,kateelliseksi tai syylliseksi siihen että tämä pahoitti hänen mielensä.
Ammattilaisetkin ovat todenneet että juuri tästä syystä narsistisia häiriöitä on vaikea hoitaa/parantaa.
Hoito kestää vuosia,sillä narsismi ei ole rajattu ongelma,vaan liittyy koko persoonallisuuteen.- narsistien tuki
niin tuskin ne siellä tukee antaisivat siinä mielessä että esimerkiksi haluaisivat parantua narsismistaan ja siitä sitten keskustelisivat. Ehkä se olisi keskinäisen mahtailun kerho? Ja salaseura jossa opiskeltaisiin miten tulla aina vaan taitavammaksi toisten kusettajaksi ja sadistisemmaksi kiusaajaksi? Mutta en mä oikeesti edes usko että sellainen tuki voisi kauaakaan toimia kun ei ne raukat taida juuri kyetä yhteistyöhönkään.
- kuvittelet
narsistien tuki kirjoitti:
niin tuskin ne siellä tukee antaisivat siinä mielessä että esimerkiksi haluaisivat parantua narsismistaan ja siitä sitten keskustelisivat. Ehkä se olisi keskinäisen mahtailun kerho? Ja salaseura jossa opiskeltaisiin miten tulla aina vaan taitavammaksi toisten kusettajaksi ja sadistisemmaksi kiusaajaksi? Mutta en mä oikeesti edes usko että sellainen tuki voisi kauaakaan toimia kun ei ne raukat taida juuri kyetä yhteistyöhönkään.
masentuneidenkin keskenään puhuvan? Pelkästä masennuksesta joka varmaan pian tappaa.
Ei tosiaankaan.
Vastineestas vaan huomaa järkyttävällä tavalla miten asenne on saanut vihaamaan yhtä osaa sairaista ihmisistä. Olet empatiakyvytön.
Miksi vihakulttuuri kukoistaa? - tota noin
kuvittelet kirjoitti:
masentuneidenkin keskenään puhuvan? Pelkästä masennuksesta joka varmaan pian tappaa.
Ei tosiaankaan.
Vastineestas vaan huomaa järkyttävällä tavalla miten asenne on saanut vihaamaan yhtä osaa sairaista ihmisistä. Olet empatiakyvytön.
Miksi vihakulttuuri kukoistaa?mitenkäs masentuneet ja narsistit nyt niputetaan samaan ketjuun??? nehän todellakin on kaksi aivan eri asiaa!!!
miten on niin vaikea tajuta että narsisti ei OMASTA mielestään ole sairas,on sitten masentunut,alkoholisti tai mitä tahansa hoitoon hakeutuminen lähtee omasta itsestään ja halusta parantua,NARSISTI EI HAKEUDU HOITOON KOSKA EI OMASTA MIELESTÄÄN OLE SAIRAS. - psykan ajattelija
tota noin kirjoitti:
mitenkäs masentuneet ja narsistit nyt niputetaan samaan ketjuun??? nehän todellakin on kaksi aivan eri asiaa!!!
miten on niin vaikea tajuta että narsisti ei OMASTA mielestään ole sairas,on sitten masentunut,alkoholisti tai mitä tahansa hoitoon hakeutuminen lähtee omasta itsestään ja halusta parantua,NARSISTI EI HAKEUDU HOITOON KOSKA EI OMASTA MIELESTÄÄN OLE SAIRAS.Millä tavalla depressio ja narsistinen persoonallisuushäiriö ovat aivan eri asioita sinulle? Minulle nuo ovat molemmat mielenterveyden poikkeamia ja monesti jo lapsuudessa alkaneita. Hoidetaankin lähes amalla kaavalla.
Ei kaikki narsistit ole kuvaamasi laisia - hyväksytkö tämän faktan? Moni sinua viisaampi asiantuntija pitää faktana, että vielä nuoruusikäinen narsisti saadaan paranemaan kokonaan.
Omituisen tuomitseva asenne sinulla, mutta kaipa sinulla on siihen syysi. - pppppppppp
psykan ajattelija kirjoitti:
Millä tavalla depressio ja narsistinen persoonallisuushäiriö ovat aivan eri asioita sinulle? Minulle nuo ovat molemmat mielenterveyden poikkeamia ja monesti jo lapsuudessa alkaneita. Hoidetaankin lähes amalla kaavalla.
Ei kaikki narsistit ole kuvaamasi laisia - hyväksytkö tämän faktan? Moni sinua viisaampi asiantuntija pitää faktana, että vielä nuoruusikäinen narsisti saadaan paranemaan kokonaan.
Omituisen tuomitseva asenne sinulla, mutta kaipa sinulla on siihen syysi.Että tällä palstalla narsististisesti kirjoittavien/vastaajien kanssa ei kannatta alkaa keskustelemaan, on kuin toistaisi samaa mitä jo toistin narsistin kanssa ollessani ilman että mikään asia eteni tai selvisi. Narsisti haluaa ivata, mitätöidä, tuoda omaa erinomaisuuttan julki, syyllistää, manipuloida. Tämänkin palstan narsistisissa kirjoituksissa se on hyvin selvästi nähtävissä. Ja hyi olkoon, kyllä se minulle riittää. Onneksi suurin osa ihmisistä on mukavia ja ei-narsisteja!!!!!
- tam tam tam tam
pppppppppp kirjoitti:
Että tällä palstalla narsististisesti kirjoittavien/vastaajien kanssa ei kannatta alkaa keskustelemaan, on kuin toistaisi samaa mitä jo toistin narsistin kanssa ollessani ilman että mikään asia eteni tai selvisi. Narsisti haluaa ivata, mitätöidä, tuoda omaa erinomaisuuttan julki, syyllistää, manipuloida. Tämänkin palstan narsistisissa kirjoituksissa se on hyvin selvästi nähtävissä. Ja hyi olkoon, kyllä se minulle riittää. Onneksi suurin osa ihmisistä on mukavia ja ei-narsisteja!!!!!
Vuodesta toiseen samalla neulalla. Voisi varovasti arvella, onko omat jauhot vintillä niin puhtaat, että jatkuvasti kantsii puskista leimata joitain tyyppejä.
Tarkoitan tässä tänään klo 20.09 kirjoitetun viestin lähettäjän oma mielenterveyttä. - ry.
narsistien tuki kirjoitti:
niin tuskin ne siellä tukee antaisivat siinä mielessä että esimerkiksi haluaisivat parantua narsismistaan ja siitä sitten keskustelisivat. Ehkä se olisi keskinäisen mahtailun kerho? Ja salaseura jossa opiskeltaisiin miten tulla aina vaan taitavammaksi toisten kusettajaksi ja sadistisemmaksi kiusaajaksi? Mutta en mä oikeesti edes usko että sellainen tuki voisi kauaakaan toimia kun ei ne raukat taida juuri kyetä yhteistyöhönkään.
Olen sattumoisin mukana yhteisössä, johon aikojen kuluessa on osunut myös muutama itsestään kovin positiivisesti ajatteleva henkilö. Narsupiirteet ovat näyttävästi esillä. Alkuun nämä ihmiset ovat kuin humaltuneita toistensa jumalaisesta seurasta. He ovat toistensa kanssa yhteyksissä 24H. Kehuvat kilvan toisiaan ja nauttivat maailmasta, joka on kuin heitä varten luotu. Säälittävämpien, pikku-sielujen arvostelu ja simputtaminen kuluu myös tähän alkuvaiheeseen. Pian alkaa kuitenkin keskinäinen kisa. Samaan aurinkokuntaan ei mahdu kahta aurinkoa, useammasta puhumattakaan. Heikommille jäänyt häipyy kuvioista ja voittaja röyhtistelee, mutta kuitenkin on peloissaan, koska tietää, että takavasemmalle poistunut suunnittelee jossain täydellistä kostoa.
Niin, että mikään ei estä narsisteiksi itseään tuntevia perustamaan vertaistukikerhoa. Toiminnassa täytyisi vain ottaa huomioon porukan erityispiirteet. Ainakaan touhun johtajista, eikä näyttävistä tempauksista olisi pulaa.. ; ) Ja miskipä tämänkin asian tiimoilta ei voisi mennä terapeutin vastaanotolle ihan yksityisesti?
- ihalijoiden klubi
Eikö olisikin hauska kuulluttaa kuuluvansa koulu- tai työpaikka kiusaajien yhdistykseen ja kertoa harrastavansa edelleen kiusaamista? Narsisti kokee nautintoa toisten kiusaamisesta. Ex-mieheni kertoi nauttivansa siitä, että näkee minut edes oikeudessa ja tekevänsä minusta edelleen rikosilmoituksia, että saa niistä poliisilta uuden nimeni, jos vaihdan nimeäni. (eikö tämä jo todista, ettei minun tarvitse edes tehdä niitä rikoksia, josta minua syytetään....?)
Narsistit voisivat kyllä yhdistyksessään vertailla millä eri tavoin uhria voisi kiduttaa ja kertoa toisilleen keinoja juuri ja juuri rikollisuuden rajamailla olevista kidustus keinoista. Lastensuojelu laki kyllä kieltää mm. lasten kohtelun loukkaavasti, mutta eipä ole ketään narsitia tuomittu edes lapsen loukkaavasta kohtelusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006444
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303863törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283240Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3741761- 331408
- 271340
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi471003Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11976Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11900- 42879